Tästä on 22 vuotta:
SAARIOINEN KEHITTI MARKKINOIDEN ENSIMMÄISEN LUOMUPIZZANMutta kuinka siinä on sittemmin käynyt? Tuntumani on, että ei paljon mitenkään.
Luomupitsasta ei mitään myyntimenestystä ole tullut. Äskeisellä haulla S-ryhmän kaupoista sain 82 erilaista tavanomaista pitsaa. Yhtään luomupitsaa ei niistä kaupoista löytynyt. Vain luomupitsajauhoja kotileipojalle.
Vaikka tällaisia olivat odotukset parikymmentä vuotta sitten:
Saarioisten myyntitavoitteet luomu-uutuudelle ovat kovat, sillä yhtiö odottaa sen nousevan maamme kymmenen myydyimmän valmispizzan joukkoon.
Haku 'luomupizza Saarioinen' ei anna tänään tuloksia. Saarioisten omastakaan pitsalistasta ei luomupitsaa löydy.
Näinhän aika kroonisesti on:
Luomulle olisi kysyntää etenkin valmisruokahyllyssä – entistä useampaa kiinnostaa ruoan alkuperäTai tarkemmin niin, että niitä valmisruokia ei vaan sinne ilmesty. Ei niitä pitsojakaan.
Joka minusta heijastaa oikeasti
puuttuvaa kysyntää.
Pro Luomu:
Haasteena luomumyynnin kehitykselle oli erityisesti valmisruokien myynnin voimakas kasvu, sillä tuoteryhmässä ei juurikaan ole luomuvaihtoehtoja.
Mutta miksei ole?
Ja
täällä:
”Viime vuonna koko elintarvikkeiden myynnin kasvusta puolet tuli valmisruokien myynnin kasvusta. Luomutuotteita on valmisruokien kategoriassa hyvin marginaalisesti, joten luomu ei tästä kulutuksen muutoksesta raaka-aineista valmiisiin tuotteisiin onnistunut hyötymään”, sanoo Aura Lamminparras.
***
Voisiko olla niin, että einesruoka vaatii liian monia ainesosia? Ja niitä ei sitten kaikkia luomuna Suomesta löydy? Luomumarkkinoiden auttamaton pienuus Suomessa tuonkin asiaintilan muuttamisen esteenä? Saadakseen toiminnan kannattavaksi valmisruokien tuottajan täytyisi kuitenkin tehdä riittäviä volyymeja tuotteestaan. Ja se onnistuu Suomessa huonosti?
***
Tuo tuo väistämättä mieleen sen, miten joku vuosi sitten luomuväen valitusvirtenä oli se, miten muka kuluttajat haluaisivat kauppoihin lisää luomulihaa. Mutta sitkeästi luomulihan tuotanto ja myynti pysyy siinä noin yhdessä prosentissa.