Taisi jäädä se päivä herrojen ja rouvien ihan keskenään juhlittavaksi.
Jo edelläkin mainitulla tavalla:
Eduskunta huomioi EU:n virallisen luomupäivän panostamalla erityisen luomuisaan lounaaseen. Lounaan aikana kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä luomutuotantoon liittyviä kysymyksiä luomuviljelijöitä edustavan Luomuliiton asiantuntijoilta. Maa- ja metsätalousministeriössä ministeri ja virkahenkilöstö juhlivat päivää yhdessä Euroopan komission Suomen-edustuston kanssa luomupuuron äärellä.
Vielä voisi kiusoitella kansanedustajia: miksei luomulounasta ole tarjolla joka päivä? Ja/tai miksei se mene kuin kuumille kiville, annettuna eduskunnan suuri yksimielisyys luomun eduista. Ainakin meille kerrottu: vieläkin kaipaisin eduskunnan säätämää lakia luomusta. Kun sitä säädetttäisiin, mielipiteiden kirjo tulisi luotettavammin esiin.
Voiko muuten MMM:n virkahenkilö — omantunnon syistä — kieltäytyä tuosta luomupuurosta?
Mitään muuta ei siitä päivästä netissä myöhemminkään näkynyt.
Nyt luonnollisesti tarkkailemme, näkyykö samana päivänä aloitettu Pro Luomun EU-rahoitettu myyntikampanja jotenkin "katukuvassa". Vielä ei ole näkynyt sekään.