Epäonnistunut, suorastaan falski luomuhintojen puolustelu ja selitysyritys tällä uudella luomusaitilla:
Terveydestä puhuttaessa kavahdetaan "kallista" hintaaLähiluomun kysyntä ja kulutus on kasvanut paljon myös Satakunnassa, joka takaa kuluttajan näkökulmasta kilpailukykyisemmät hinnat. Silti toisille luomu = kallis hinta. Mistä tämä ajatus tulee? Sillä läheskään aina näin ole. Ja henkilökohtaisesti maksan ihan mielelläni hieman enemmän tuotteesta, jonka tiedän olevan puhdasta, ravinteikasta ja keholle hyväksi sekä eettisesti ja ekologisesti tuotettu. Yleensä luomutuotteet voittavat myös maussa.
Otetaanpa esimerkki. Mielestäni on suorastaan ironista ja surkuhupaisaa, että karkkipussista kolme euroa on ihan käypä hinta, puhumattakaan kuusi euroa maksavasta oluttuopillisesta, mutta kun ruvetaan puhumaan hyvinvoinnista ja yli kahden euron kilohinnasta luomuporkkanassa, kavahdetaan ja valitaan kilohinnaltaan 40 senttiä halvempi tavanomaisestiviljelty hollantilainen porkkana. Seuraavan hyllyn nurkalla paasataan naapurin Terttu-Uoleville hiilijalanjäljistä heilutellen porkkanapussia, joka on juuri lennätetty yli 2000 kilometrin päästä, jotta Pirkko-Petteri säästi 40 senttiä ruokaostoksissaan.
Näkyykö valinta tavanomaisen ja luomun välillä edes normaalin työssäkäyvän suomalaisen taloudessa? (Katso alla olevasta kuvasta hintaeroja luomun ja tavallisen tuotteen välillä!)
Sillä jos katsoo tuota mukaan liitettyä kuvaa, niin siinä löytyy todellakin esimerkkinä porkkana ja tuo hintaero. Mutta se löytyy
kotimaisista porkkanoista! Ei siinä lentokonetta ja Hollantia tarvittu. (Tavanomaista kotimaista porkkanaa löytyi Foodiesta tuotakin halvemmalla, hintaeroa luomuun yli euron.)
Lisäksi ko. saitti toisaalla, kauppa-sivullaan joutuu myöntämään:
Osa päivittäistavarakaupan luomumyynnin arvoon laskemista tuotteista on ”tuontiluomua”. Tämä on luonnollista niiden tuoteryhmien osalta, joita ei Suomessa pystytä ilmasto-olojen puolesta tuottamaan. Arviota siitä, kuinka iso osa myytävästä luomusta on tuontia tai kotimaista ei ole julkaistu.
Niinpä. Tuolle tiedon puutteelle on täällä jo annettu nimikin: "ceterum censeo". Sillä löytyvät meidän valittelumme asiasta. Ja myös se viimeisin tietomme, että
suurempi osa myydystä luomusta on tuontia kuin kotimaista.
Tuo hintavertailu (eli se vaikealukuinen kuva) kyllä tukee itsessään yleistystä, että "lähes aina" luomutuotteet ovat kalliimpia. Vaikka siinä on sitten yritetty selllaista temppuakin, että normaalin luomuperunan hinnan viereen on laitetta tavanomaisen puikulaperunan hinta.
Mitä siihen oluttuopilliseen tulee, kyllä se yhtä paljon (tai enemmän?) maksaa, jos se on luomuolutta. Sama on karkkien kanssa. Joita niitäkin yritetään myydä, tietysti, terveellisyydellä. Ynnä eettisyydellä yms. eli koko sillä tutulla luomun myyntilausepaketilla.
Hintaero ei näy normaalin työssäkäyvän taloudessa, se on totta. Mutta se ei näy siksi, että normaali työssäkäyvä ei osta luomua, tai ostaa sitä hyvin vähän. Jos tuota luomuporkkanaa
ei ole ostettavissakaan kuin n. puoli kiloa per työssäkäyvä vuodessa, missä se näkyisi?
***
Jotenkin "ironista ja surkuhupaisaa" on minun mielestäni se, kun tuo saitti puhuu yleisesti
satakuntalaisen lähiluomun tärkeydestä (kuten ensimmäisessä lainauksessa), että se ravintolasivullaan etsii
pääkaupunkiseudun luomuravintoloita:
https://www.luomuisasatakunta.fi/luomuravintolat/Kartoitamme erityisesti pääkaupunkiseudun kotimaisia luomutuotteita tarjoavia ravintoloita ja kootaan verkkosivuille hankealueelta koottua rekisteriä luomutuottajista, jotka voivat tarjota tuotteitaan em. ravintoloille. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!
Itse asiassa, ensi alkuun, he löytäisivät aika paljon noita niniä täältä meiltä.
Tuo on ilmeisesti kuitenkin välttämätöntä, koska Satakunta
K-ryhmän kartassa vuoodelta 2016 ei näyttänyt kovinkaan luomua innokkaasti ostavalta alueelta. Jos eivät tuon enempää ostaneet kaupoista, tuskinpa sitten ravintoloistakaan. Voi olla, että Satakunnassa
ei ole yhtään luomuravintolaa.
PS. 10.09.19: Satakuntalaisten ihan oikeasta luomun kysynnästä meillä on ollut ohimennen
puhetta jo aiemminkin, toisessa triidissä.