Kummallista muuten myös, että "valkokaali, herne ja sipuli" mainittiin tuossa "tärkeimmiksi", jos niiden tuotantomäärät luomuna olivat vielä kurkkuakin mitättömämämpiä.
Tuo arvio oli siis Pro Luomun
viimekeväisessa tiedotteessa. Voimme nyt ihmetellä erikseen tuota luomusipulia v. 2018 luvun perusteella, kun Ruokaviraston viljelyalatiedon pohjalta jo tiedämme, ettei tilanne ole siitä parantunut.
V. 2018 luomusipulia tuotettiin 215 000 kiloa. Yhtä suomalaista kohti se merkitse 39 grammaa. Netin kotitaloussivujen mukaan se on yksi, pieni sipuli.
Kyllä, sen ymmärrämme
mistä tuo johtuu. Tämänhän totesimme jo viime keväänä:
Yksityiskohta: sipulimädän ongelmaa ei ilmeisesti ole luomussa vieläkään ratkaistu. Vaan luomuviljelijät ovat pikemminkin reagoineet luovuttamalla.
Luomusipulin tuotanto on viidessä vuodessa pudonnut kolmannekseen, 650 000 kilosta v. 2014 viime vuoden 215 000 kiloon. Sen viljelyalakin väheni vielä hiukan myös v. 2018.
Ja siitä siis viljelyala on vielä vähentynyt 5%. Herneen osalta täytyy vielä odottaa Luken tuotantotilaston ilmestymistä, ennenkuin tiedämme, onko meidän paljon muutettava viimevuotista arviotamme:
Mutta ei luvattu, että vanhoja tuotteita kyettäisiin tuottamaan noita surkeita määriä enempää. Tarhahernettäkään, jonka n. 300 000 kilon tuotantomäärä luomuna riittää suomalaista kohti tuskin yhteen annokseen hernekeittoa.
Sitten on kyllä vielä luokka "Muut puutarhakasvit", joita viljeltiin v. 2019 yhteensä 1067,6 hehtaarilla kaikkiaan 2031,9 hehtaarin puutarhaviljelyn luomualasta. Niistä on kuitenkin saatavissa olevan tilastoaineiston pohjalta vaikea sanoa mitään. Tai ehkä sentään jotain. Niiden viljelyala yli kaksinkertaistui edellisen vuoden 448,0 hehtaarista. Jos edelleen oletamme myös tuotannon kasvaneen samassa suhteessa, saimme v. 2019 "muita avomaanvihanneksia" luomuna 647 000 kilon sijasta 1 552 000 kiloa. Eli lähes 300 grammaa suomalaista kohti. — Eli melkein jo sen määrän, mitä ravitsemusasiantuntijat suosittelevat syömään vihanneksia
päivässä (= 500 grammaa).
PS. Vaikka hehtaarimäärät puutarhaviljelyssä ovat paljon, paljon pienempiä kuin peltoviljelyssä, laskettaneen sitten, kun Luken tilastot ilmestyvät, hehtaarisatovertailut myös sille vuonna 2019.