Author Topic: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla  (Read 658272 times)

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #525 on: 07.12.17 - klo:09:03 »
Tämä Turun Sanomien artikkeli kertoo oikeastaan eri asiasta:

Luomukinkut varattiin jo helmikuussa

Eli eri kauppojen ja kaupparyhmien välisestä kilpailusta. Jota voi ilmetä myös hyvin pienillä ja marginaalisillakin markkinoilla.

Jos noin kauan etukäteen on kaikki varattu, aikaa olisi tarjonnan lisäämiseen. Jos siihen olisi syytä. Mutta etsitäänkin tällaisia selityksiä siihen, miksei tarjontaa kuitenkaan lisätä:

Quote
Toimitusjohtaja Peter Westerholm Talman Luomu Oy:stä allekirjoittaa täysin luomutuotannon riittämättömyyden.

– Kysyntää luomulle olisi todella paljon enemmän, kuin mitä sitä on tarjolla, Westerholm sanoo.

Kaupparyhmittymät varaavat esimerkiksi luomujoulukinkut hyvissä ajoin.

– Tänä vuonna meidän luomujoulukinkut oli varattu loppuun jo helmikuussa, Westerholm ihmettelee itsekin.

Westerholm uskoo, että luomutuotannossa olisi lihantuottajille paljon nykyistä enemmän markkinarakoa. Tuottajat sen sijaan suhtautuvat luomuun hieman nihkeästi.

– Se johtunee osittain vanhoista asenteista ja osittain siitä, että byrokratia ja luomutarkastukset koetaan hankaliksi. Joitain tuottajia joillain alueilla on ottanut päähän sellainen pilkun viilaaminen, Westerholm kuvailee.

Eikö sian kasvattaminen teurastuskuntoon vaadi vain noin puoli vuotta?

Jos Talman Luomu Oy tilaisi lisää, eiköhän tuottajien asenteetkin  muuttuisi vähemmän nihkeiksi? Paitsi, jos ne perustuvatkin siihen, että muuta osaa teurastettavan luomusian lihasta ei sitten niin kysytäkään? (Tämän ilmiön eli ongelmanhan luomusianlihantuottajat itse ovat usein tuoneet esille.)

PS. Eikö tuo ole ihan yhden sian perusteella laskettavissa? Paljonko siasta, painosta on kinkkua? Luomusikaa tuotettiin vuonna 2016 yhteensä 0,95 miljoonaa kiloa. Paljonko siitä pitäisi olla luomukinkkujen osuus?

Karkeasti päässä laskien kinkkujen suhde muuhun sianlihaan näyttäisi (molemmissa) samalta, mutta voisiko silti tuon muun sianlihan kysyntä vaikuttaa asiaan? (Sitä ei esim. pysty myymään kovin suurella luomulisällä?)
« Last Edit: 08.12.17 - klo:13:36 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #526 on: 08.12.17 - klo:07:22 »
Lihatiedotuksen perinteinen uutinen ilmestyi:

Kink­ku on kunk­ku: kol­me nel­jäs­tä suo­ma­lai­ses­ta ai­koo syö­dä jou­lu­na kink­kua

Mikä siinä on merkille pantavaa, että (myös perinteinen) "jos se olisi mahdollista" -lause on tänä vuonna jätetty pois.

***

Ei, muuten pyrimme siihen, että tänä vuonna emme seuraa luomukinkkuhypeä. Mutta tuo oli jollakin tavalla kiva huomio tehdä.

Nyt kuitenkin petyin. Tuo väite oli kuitenkin lehdistötiedotteessa, vaikka se Lihatiedotuksen omalta sivulta oli jätetty pois. Selviää MT:n uutisesta (5.12.17):

Mietitkö jo kinkun ostoa? Kolme viidestä taloudesta päätyy kotimaiseen kinkkuun

Quote
Vain yhdelle kymmenestä kinkun alkuperällä ei ole väliä. Kolme viidestä taloudesta ostaa kotimaisen kinkun. Luomukinkun hankkisi hieman useampi kuin joka neljäs, jos se olisi mahdollista.

***

Eikä tuo Pro Luomun uusi linjakaan näytä kaikkialle levinneen,  vaan vaikkapa Turussa tuotetta myydään yhä luomalla kuvaa absoluuttisesta niukkuudesta:

Quote
Turusta on ilmeisen monesta paikasta suomalaiset luomukinkut loppu, MUTTA ei hätää! Ekmanin paikallisen ruoan puodilta Paattisilta niitä vielä saa, olethan nopea, sillä ne varataan pian loppuun. Varaukset 041 ...
« Last Edit: 30.11.19 - klo:13:46 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #527 on: 08.12.17 - klo:13:48 »
Tässä selvityksessä ...

Quote
Luomusika2020 -
esiselvitys luomusiantuotannon
aktivoimiseksi
7.6.2017 Luomulihan arvoketjupalaveri

... oli tullut esille vielä tällaista epävarmuutta:

Quote
2) MTK:n Sikastrategian mukaan ainoa keino luomun kehittämisessä on aidon
kysynnän lisääntyminen kuluttajamarkkinoilla. Joitakin tuotantoehtoja voitaisiin
tarkastella uudestaan (imetysajan pituus)
3) Luomutuotannon kehitysnäkymäkyselyn perusteella luomusikatilojen määrä
tuplaantuisi 2022 mennessä (Luomua lisää-päivitys/TNS Gallup 2016)
4) Tarpeesta esitetty näkemyksiä – mikä on todellinen tarve markkinoilla?


Quote
• Pulan puolella ollaan, kuitenkin koko sika saatava hyödynnettyä ja
myytyä - tuoterepertuaari
• Koko ketjussa oltava luottamus, uskottavuus ja varmuus – kauppa
edellyttää lähes 100% toimitusvarmuutta (tuotevalikoimajaksot)
• Luomulihan vienti maihin, jossa kulutus kasvaa esim. Saksa
• Halutaan ylläpitää luomusian tuotanto, jatketaan entisissä mitoissa
• Nyt tilanne epäselvä ja vakava – luomurehun hinta karannut käsistä
• Toimialalla ei ole kunnon seurantamekanismia (millä keinoilla pärjää?)
Missä kysyntä näkyy tai mistä saadaan selville?

Lihavoinnit alkuperäisiä. Kaikki eivät siis alalla olleet niin varmoja kysynnän suuruudesta kuin Talman Luomu oli (edellä 07.12.17). Tuo viittaus viennin tarpeeseen taitaa olla vihje samasta. Vaikka tuossa vaiheessa olisi jo pitänyt kaikilla olla tuo Turun Sanomien tieto, että kaikki joulukinkut 2017 on jo helmikuussa varattu?
« Last Edit: 08.12.17 - klo:14:17 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #528 on: 11.12.17 - klo:16:35 »
Luken seminaari:

Muistutuskutsu: Puutarha-alan tulevaisuusseminaari 12.12.: Kypsän hedelmäinen, hennon hapokas – kuvaillaanko tomaatit jatkossa kuten viinit?

Muiden visioiden ohella tämä:

Quote
Kun kymmenen vuoden päästä ostamme tomaatteja, voimme valita [....]

Myös luomun kysyntä on viisinkertaistunut. Utopiaako vai totta?

Houkutus olisi kysymykseen vastata, mutta riittäköön tähän nyt tieto luomutomaateista, että niitä myytiin viime vuonna noin viidennes vähemmän kuin vuotta, kahta sitä ennen.

***

Muut esitetyt visiot voivat ehkä toteutuakin, esim. siinä vaiheessa ku EU:ssa ja Suomessa hyväksytään myyntiin geenimuunneltuja tomaattilajikkeita.
« Last Edit: 11.12.17 - klo:16:55 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #529 on: 12.12.17 - klo:13:42 »
Oikeastaan lupasimme, ettemme enää tänä vuonna seuraa tätä luomukinkkukampanjointia, mutta täytyy nyt kuitenkin bongata [...]

Noinhan lupasimme. Mutta luulen, että valistunut lukija nyt ymmärtää tämän raportin.

Kun kuitenkin kävin ostoksilla läheisessä Itäkeskuksen Prismassa, jalkani kuin varkain veivät minut "vakituiselle tarkastuspisteelleni" (katso edellä, edellisinä joulunalusaikoina). Eli niiden pakastearkkujen äärelle,  jossa luomukinkut viime vuosina ovat liikkeessä olleet tarjolla. Tai kaikki kinkut, siinähän olen vertailujani tehnyt, kirjoittanut muistiin.

Ja nyt. Yllätys! Hämmästys! Äimistys!

Siellä ei ollut ensimmäistäkään luomukinkkua. Luomumerkkiä ei ollut missään, kilohinta oli kaikissa n. 5 euroa tai alle.

Varmemmaksi vakuudeksi kysyin vielä paikalla olleelta myymåläapulaiselta luomukinkuista. Hän vastasi jotakuinkin siihen tapaan, että "mikä se on?"
« Last Edit: 12.12.17 - klo:14:14 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #530 on: 13.12.17 - klo:05:38 »
Kun sitten pähkäilin selitystä tuolle oudolle havainnolleni, käännyin S-ryhmän Foodie-palvelun puoleen. Ja tältä asia nyt näyttää.

S-ryhmän luomukinkkujen tarjonta ei yleisesti ole muuttunut. Saman tuottajan samoja luomukinkkuja tarjotaan kuin ennenkin. Vieläpä samaan hintaan kuin viime vuonnakin.

Mutta tarkkailupisteekseni oli valikoitunut (luonnollisella tavalla, asun melkein vieressä, kauppa lähes näkyy keittiömme ikkunasta) luomumyynnissään erityisen huono Prisma. Niinpä liike nyt, vuosia asiaa turhaan yritettyään, oli nyt päättänyt jättää pois nuo pääosin myymättä jäävät tuotteet valikoimastaan kokonaan, myyntitilaa viemästä.

Niinpä on oikeastaan outo sattuma*), että näin on käynyt juuri tuossa kaupassa, vaikka yleisesti tämä Pro Luomun luonnehdinta pitää paikkansa:

Quote
Luomukinkku löytyy tänä jouluna helposti juhlapöytään, sillä niitä on kaikkien isoimpien ruokakaupan ketjujen valikoimissa.

Mitä siis löytymiseen tulee. Kyllä sellaisen varmasti Helsingistä, ja Itäkeskuksestakin, löytää. Muut esteet sille, että se todella joulupöytään tulisi, ovat tietysti samat kuin ennenkin.

____________

*) Tai ehkei se ole sattuma. Olemme toisessa keskustelussamme vahvasti olleet sen seikan jäjillä, että luomun suosio jakaantuu Helsingin sisälläkin alueellisesti hyvin epätasaisesti, ja siinä on taustatekijänsä.
« Last Edit: 13.12.17 - klo:08:44 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #531 on: 13.12.17 - klo:14:29 »
Kun jo olen lupaukseni rikkonut, päätin, että antaa nyt sitten mennä vaan. Ellei muuta, niin sen osoittamiseksi, etten tässä valehdellut tai erehtynyt:

Mitä siis löytymiseen tulee. Kyllä sellaisen varmasti Helsingistä, ja Itäkeskuksestakin, löytää. Muut esteet sille, että se todella joulupöytään tulisi, ovat tietysti samat kuin ennenkin.

Niinpä kun matka tänään kulki kauppakeskus Eastonin City Marketiin, tarkistin sieltä pakastealtaista luomukinkkujen tarjonnan. Mutta seurasi uusi yllätys: niitä ei ollut.

Mutta en luovuttanut, marssin Lidliin. Ja siellä oli: 11 kappaletta luomukinkkuja, hintaan 18,90 euroa kilo. Mutta en siis ollut väärässä, pelastuin! (Oli siellä kyllä tavanomaisiakin, hintaan 3,95 euroa kilo, tehkää itse tarvittava jakolasku.)

No, Stockan Herkku Itäkeskuksessa, siellä varmasti on! Mutta eipä ollutkaan.

Kysymään. Tiedusteluuni vastattiin, että niitä tulee lähempänä joulua (tuorekinkkuja?). Mutta vähän merkillinen oli jatko: "Niitä tulee niin vähän, että emme voi ottaa vastaan varauksia."
« Last Edit: 13.12.17 - klo:17:14 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #532 on: 14.12.17 - klo:13:52 »
Olisi pitänyt vastustaa kiusausta. Koska nyt joudun jatkamaan, koska on tehtävä korjaus.

Tänään*) luomukinkkuja, toista "merkkiä", oli kuitenkin ko. Prismaan ilmestynyt (yhteensä 11 kappaletta), hintaan 18,90 kilo. Mutta Foodiessa niitä ei vielä tänään näy (?).

***

Kun tänään bongasin Kauppakeskus Hertassa tuon mahtavan luomubroilerin hinnan, vilkaisin toki myös kinkkujen pakastealtaaseen (luonteeltani heikko kun olen). Siellä luomukinkkuja ei ollut.

Onko jokin yleisesti muuttunut esillepanon aikatauluissa? Nyt olen ilmeisesti pakotettu jatkamaan tätä projektia, tänäkin vuonna, ainakin hiukan.


_______________

*) olisiko kysymykseni 12.12.17 myyjälle ehkä tulkittu maksuhaluiseksi kiinnostukseksi?  ;D
« Last Edit: 14.12.17 - klo:15:35 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #533 on: 15.12.17 - klo:07:13 »
Keski-Pohjanmaalla asia nähdään realistisesti eli sellaisena kuin se on:

Pikkukinkku ‑ joulupöydän kunkku

Quote
Luomukinkkujen kysyntä isoissa päivittäistavarakaupoissa on pysynyt ennallaan, eli hyvin vähäisenä.

– Luomukinkuille on oma ostajakuntansa, mutta kysyntä on pysynyt tasaisena, Löija sanoo.

Kun uutinen kertoo tuorekinkkujen kasvaneesta suosiosta, ja että ne näihin aikoihin tulevat kauppoihin, täytyy siis asia luomukinkuissakin nyt tarkistaa. Täällä Helsingin Itäkeskuksessakin. Mm. Stockan Herkku kertoi netissä, että nyt niitä olisi saatavilla. (Ei muuten vielä ollut, Itiksen Stockalla.)
« Last Edit: 15.12.17 - klo:10:59 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #534 on: 16.12.17 - klo:06:37 »
Tässä MTV:n uutisessa palataan vanhaan tyyliin - luomukinkuista on kauhea pula, voit jäädä kokonaan ilman, ellet:

"Kannattaa käydä nappaamassa itselleen lähipäivinä"– jos haluat itsellesi tämän jouluherkun, se pitää ostaa nyt

Näin kerrotaan tapahtuneen ja tapahtuvan:

Quote
– Tuorekinkut tulevat myyntiin nyt joulukuun puolessa välissä, joten kannattaa käydä nappaamassa itselleen luomukinkku lähipäivinä, jottei jää ilman, hän jatkaa.

Miettunen sanoo, että jo lokakuun lopussa myymälöihin saapuneet pakasteluomukinkut ovat jo saaneet [saattaneet?] loppua. Myös Lidlistä kerrotaan, että lihanhimoisia kurottelijoita pakastealtaan reunoilla riittää.

– Erityisen vauhdikkaasti nyt joulun alla ovat käyneet kaupaksi kotimaiset pakastetut luomukinkut ja poronpaistit, sanoo Lidlin viestintäasiantuntija Linda Pukka.

Siinä on kyllä nyt sitten vastustamaton haaste, nyt on selvitettävä, tapahtuuko todella noin. Ensiksi menen tarkistamaan Lidlin altaalla kurkistelijat. Kaikista paikoista sitten ensi lauantaina tai sunnuntaina tai seuraavana tiistaina, loppuivatko luomukinkut.

Klo 10: Prismassa oli sama määrä, 11 kpl luomukinkkuja, Lidlissä määrä oli kasvanut, nyt 18 kpl, Stockalla ei niitä vieläkään ollut. Ei niin kovin rohkea oletus: yhtään ei ole tällä välin myyty.


PS. 17.12.17: Epäolennainen yksityiskohta, mutta kirjattakoon: S-ryhmäkään ei sesongin kiireissä ole ihan täysin pystynyt pitämään Foodie-palveluaan ajan tasalla. Palvelussa Itäkeskuksessa olevat luomukinkut ovat eri "merkkiä" kuin mitä ne todellisuudessa siellä altaassa ja eräällä hyllyllä ovat (ja oikea kilohintakin muuten euron enemmän!?). Aikaisemminhan olemme kirjanneet tapauksen, jossa luomukinkut joulun jälkeen hävisivät Foodiesta, vaikka niitä yhä oli kaupassa tarjolla.

Klo 14:30: Easton, City Market, 4 luutonta luomukinkkua (pakasteita), 21,90 euroa/kg.
« Last Edit: 17.12.17 - klo:14:40 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #535 on: 22.12.17 - klo:19:04 »
Näin halutaan edelleen kertoa, tänäkin vuonna:

Kinkut uhkaavat loppua osassa kaupoista – ”En osaa sanoa, paljonko jää huomiselle”, sanoo Jumbon Prisman johtaja
Kaikkiaan kinkkua kyllä riittää. Luomukinkkua haluavan on kuitenkin syytä pitää kiirettä


Kuten sanottu, en jaksa enää asian todenperäisyyteen tarkistamisen vaatimia jatkuvia "ratsioita" lähikauppoihin. Ja riittäsikö edes se? Mutta lopputarkastuksen tapaninpäivänä teen. Se riittää.

***

Sinänsä, ettei totuus unohtuisi. Jos luomukinkut menisivät kaupaksikin, niin mitä se osoittaisi? Että jotkut ihmiset ovat helposti johdateltavissa maksamaan käytännösssä samasta tavarasta nelinkertaiden hinnan? Näin se voi olla, mutta ei se mieltä ylennä, on vähän surullista.
« Last Edit: 23.12.17 - klo:05:47 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #536 on: 23.12.17 - klo:06:14 »
Yhä näyttää Lidl pitävän kiinni tästä haastattelutuloksestaan vuodelta 2016:

Vastuullisuusajattelu yleistyy jouluruokien hankinnassa

Quote
Kinkkua puolestaan saa laajalti luomulaatuisena. Kyselymme mukaan suomalaisista jo 13 prosenttia ostaa kinkun luomuna, Pöllänen kertoo.

(22.12.2017 14:52 Aamuset, Lidl Suomen vastuullisuusasiantuntija Riikka Pöllänen.)

Ei yritystäkään kertoa, mikä oli luomun osuus Lidlin toteutuneesta kinkkumyynnistä samana vuonna. Tällainen luku olisi takuulla ollut Pölläselle saatavilla.

Outoa, että tuo Lidlin "tieto" on päässyt myös Tilastokeskuksen sivulle:

Joulu tilastojen valossa

Quote
Jouluruoka ja -juoma
86 prosenttia arvostaa perinteistä jouluruokaa
[...]
Suurin osa suomalaisista syö jouluna lihaa, mutta eettisesti tuotetun lihan kysyntä kasvaa. Kuluttajista 13 prosenttia ostaa kinkun luomuna.
[...]
Lähde: Lidl Suomi, 13.12.2017, Näin kokoat vastuullisemman joulupöydän lähikaupasta.

Lähetinpä äsken kysymyksen Lidlille, kuinka asiassa oikeasti kävi vuonna 2016: mikä oli heillä silloin luomukinkkujen osuus? Ja tänä vuonna?
« Last Edit: 23.12.17 - klo:07:59 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #537 on: 24.12.17 - klo:08:07 »
Sisu-radiokin iloisesti sotkee asioita (lihav. HJ):

"Syö kaikki, mitä ostat ja panosta ekologisuuteen"

Quote
Outi Kilkki on luonnonsuojeluyhdistys Naturskyddsföreningenin puheenjohtaja Värmdössä Tukholman ulkopuolella. Hänen mukaansa joulupöydästä voi tehdä mahdollisimman ekologisen pienilläkin muutoksilla.

- Mieti, kuinka paljon ruokaa tarvitset, osta ja tee vain se määrä, jonka aiot(te) syödä

- Mieti raaka-aineita; satsaa luomu- ja ekologisiin tuotteisiin, esimerkiksi kasvisvaihtoehto joulukinkun tilalle.

Ikäänkuin kasvisvaihtoehdolla olisi jotain tekemistä luomun kanssa. Kun on jopa niin, ainakin Suomessa, että eläintuotteista kuten juuri vaikka luomukinkuista, luomubisnes tekee tilin.

***

Voisiko olla jopa niin, että veganismin voitto maailmassa merkitsisi kuoliniskua luomun taloudelle? Käytännössä, vaikka teoriassa silloin maailma pystyttäisiin luomulla ruokkimaan? Mutta käsitelkäämme tämä asia toisen otsikon alla.
« Last Edit: 24.12.17 - klo:08:43 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #538 on: 26.12.17 - klo:16:16 »
Klo 10: Prismassa oli sama määrä, 11 kpl luomukinkkuja, Lidlissä määrä oli kasvanut, nyt 18 kpl, Stockalla ei niitä vieläkään ollut. Ei niin kovin rohkea oletus: yhtään ei ole tällä välin myyty.

Nyt oli tapaninpäivä. Tässä lupaamani "ratsian" tulokset ihan selllaisenaan, kommentoimatta ja spekuloimatta, jäljellä oli:

- Prisma, yksi luomukinkku
- Stockan Herkku, 2 luomukinkkua (pieniä ja valmiskinkkua)
- Lidl, 18 luomukinkkua, nyt alennushintaan 15,90 euroa kilo

Näin julistettakoon joulu meidän puolestamme päättyneeksi.  ;)

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26471
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #539 on: 28.12.17 - klo:14:37 »
Pakko oli kuitenkin jatkaa, kun Iltalehtikin jatkoi:

Tuotantoeläimiä on kohdeltava hyvin

Siellä siis oli tuo Lidlin väite, mutta informoimanani Kreeta Karvala muutti pääkirjoitustaan:

Quote
Tarkennus: Iltalehden (27.12.) pääkirjoituksessa luki, että luomukinkun osti noin 13 prosenttia kinkunsyöjistä. Tieto perustui Tilastokeskuksen julkaisemaan Lidl Suomen (13.12.) tekemään jouluruoka-tutkimukseen, jonka mukaan jo 13 prosenttia suomalaista ostaa kinkun luomuna. Todellisuudessa luomukinkkujen määrä on noin kaksi prosenttia kaikista kinkuista.

Tähän (lihav. HJ) ei voi oikaisulla puuttua ...

Quote
Luomukinkun hinnassa maksetaan maun ohella myös siitä, että luomupossun elinolot ovat olleet paremmat kuin tavallisessa sikalassa eläneen lajitoverin, sillä luomusiat ovat saaneet elää väljemmin, ulkoillen ja lajityypillisesti tonkien.

... koska kuten olemme jo todenneet, sokkotestejä maussa on kinkuista tehty hyvin harvoin, jos ihan kelvollisia ja sellaisia, joissa on luomukinkkuja mukana, ollenkaan. Noista elinolosuhteista meillä on myös oma keskustelumme, ja keskustelkaamme asiasta siellä.
« Last Edit: 28.12.17 - klo:22:42 by Heikki Jokipii »