Tämä vaatimus tulee heidänkin
vaatimuslistaansa hyvin automaattisesti:
VAATIMUS 2: IRTI TEHOELÄINTUOTANNOSTA
Luontokatoa ja kärsimystä aiheuttavasta eläinten tehotuotannosta on siirryttävä kasvipohjaiseen ruoantuotantojärjestelmään. Tehoeläintuotannolle tällä hetkellä suunnatut tuet tulee kohdistaa kasvipohjaisen ruoantuotannon edistämiseen.
Sitä myöten, että aiheutetaan kuulemma
kärsimystä. Ja tietysti tuon sanan 'teho'
täytyy olla mukana.
Mutta se nyt ohittaenkin. Elokapina osoittaa nuo vaatimuksensa maan hallitukselle. Mutta viime kädessä hallituksella pitäisi silloin olla valta määrätä, mitä ihmiset syövät. Jota hallituksella ei ole.*) Jos maatalouteen ylipäänsä tukea annetaan, on vaikea kuvitella, että eläintuotanto täysin ohitettaisiin. Jos se kuitenkin on tärkeä osa ihmisten ruokavaliota. Jonka hinta vielä saattaa erityisesti kuluttajia rassata.
No, vaatiahan saa. Mutta eipä taida löytyä nyt yhtään puoluetta, joka sellaisenaan tuon vaatimuksen taakse nyt asettuisi. Näin eivät lopulta tee Vihreäkään, vaikka jakavat tavoitteen
eläintuotteiden vähentämisestä. Mutta keinojen joukossa ei ole tukien täyttä uudelleen suuntaamista.
______
*) kuten voimme nähdä vaikka hallituksen pyrkimyksestä lisätä luomua. Tuilla hallitus on voinut lisätä luomuviljelyalaa. Mutta se on aika kädetön sen kanssa, jos ihmisille
ei kaupassa luomu kelpaa. Kasvissyönnin kohdalla tuo ilmiö vain kärjistyy. Sanovat mitä sanovat, ihmiset haluavat liharuokaa. Ja
ostavat sitä.
***
Toiseen asiaan. Tässä Elokapina oikeastaan erehtyy:
Vähemmän puhutaan luontokadosta, joka kytkeytyy ilmastokriisiin tiiviisti.
Sillä mitä enemmän hiilidioksidia ilmassa, sitä paremmin luonto voi! Ne ovat siis tosiasiassa täysin irrallisia kysymyksiä.
PS. 7.10.22: Mutta onko tässä brittianalyysissä jotain totuuden jyvää:
The green doomsday cultGeorge Orwell reserved the premier cru of his scorn not for top-hatted capitalists, nor even for murderous Stalinists, but for damp, sandal-wearing vegetarians. Their musty odour of crankery undermined every cherished hope he had of ushering in a socialist democracy (or democratic socialism, I always forget which).
Even now, when veganism is a high-status belief that is well catered for in every banquet and corner café, millions like me who decry factory farming still cannot quite suppress a tightening of the mouth when we hear people actively espouse a totally animal-free diet.