Hesarin pääkirjoituksessa viime joulukuussa lämpötilamuutosten
lähtökohta oli esitetty selkeästi. Samoin se kerrotaan VNK:n tällä sivulla:
IPCC:n raportti: Ihmisten toiminta on aiheuttanut ennennäkemättömän laajoja ja nopeita muutoksia ilmastossammeTieteellinen ymmärrys ilmastonmuutoksesta on vahvistunut entisestään ja tulos on selvä: Maapallon keskilämpötila on noussut noin 1,1 °C esiteolliseen aikaan verrattuna ja ihmisten toiminta on aiheuttanut lähes kaiken tämän lämpenemisen.
[..]
Kaikkien raportissa käytettyjen skenaarioiden mukaan 1,5 °C lämpenemisen taso ylitetään todennäköisesti viimeistään 2030-luvun alkupuolella. Skenaarioiden mukaan on mahdollista, että jos kasvihuonekaasujen päästöt vähenevät nopeasti ja jyrkästi nollaan vuosisadan puolivälissä, maapallon keskilämpötila palautuu 1,5 asteen alle vuosisadan loppupuolella.
Eli se on se esiteollinen aika. Ei siis nyt, tai edes tämä vuosikymmen tai viimeinen 30 vuoden vertailujakso. Vaan esiteollinen aika.
Asian tekee erityisen selväksi tuohon liitetty linkki:
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/kuudes-arviointiraporttiSiinä on kuvassa 1 katkoviiva tuon kohtalokkaan tason kohdalla. Ja se on siis
0,4 astetta vuoden 2020 tasoa korkeammalla. Kuvassa 5 on kerrottu:
Kuva 5. Lämpenemisen riskit ja vaikutukset kertautuvat ilmaston lämmetessä. Vahinkoa aiheuttavia sääilmiöitä esiintyy sitä useammin, mitä enemmän maapallon keskilämpötila nousee.
Ensimmäinen sarake on siis nykytila. Toisessa sarakkeessa kerrotaan, mitä luultavasti tulee tapahtumaan, jos 1,5 astetta ylittyy. Eli siis tästä lisää se 0,4 astetta. Eli 2030-luvun alkupuolella.
Muutokset eivät vielä ole kovin dramaattisia. Mutta tapahtuvatko ne noin 10 seuraavan vuoden aikana? Nyt on mahdollista viitata Roy Spencerin sivustoon:
https://www.drroyspencer.com/2021/08/uah-global-temperature-update-for-july-2021-0-20-deg-c/The linear warming trend since January, 1979 remains at +0.14 C/decade (+0.12 C/decade over the global-averaged oceans, and +0.18 C/decade over global-averaged land).
Sen trendin pohjalta 0,4 asteen ylitys nykyiseen verrattuna tapahtuisi vasta n. 2050. Ja tuon seuraavan vuosikymmenen aikana lisäystä olisi vain n. +0.14 C.
Aikanaan yhteiskuntatieteen metodisissa opinnoissani sain kyllä varoituksen siitä, että trendin (mekaaninen) jatkaminen eteenpäin tulevaisuuteen on vaarallista, voi johtaa täysin virheellisiin päätelmiin. Mutta globaalin lämpötilan kohdalla se voi olla perusteltua: teoria hilidioksidista lämpenemisen syynä ennustaa koko ajan
tasaista muutosta. Siinä ei ole äkillisiä hyppäyksiä. Esimerkiksi voisi ottaa ylläolevan lainauksen: jos ihmisen toimintaan tulisikin äkillinen muutos, lämpötilan ennustetaan muuttuvan hitaasti.
Se oli kuvassa 2 oleva sininen skenaario. Harmaa skenaario sitten olisi lähinnä ennustus siitä, mitä tapahtuu, jos jatketaan kuten nyt. Se on kutakuinkin ennallaan edellisiin IPCC:n raportteihin verrattuna: keskilämpötila nousee n. 3 astetta esiteollisesta ajasta vuoteen 2100. Vähän alle keskiarvion katkoviivan mukaan. Jaa, olisiko siinä vähän laskua: ennen muistaakseni puhuttiin 3,5 asteesta.
Mutta Spencerin eli satelliittimittausten trendin jatkaminen vuoteen 2100 tuottaa tulokseksi 1,12 astetta nykytasosta. Lisätään siihen jo saavutettu taso 1,1 astetta, ja saamme
2,22 astetta esiteolliseen aikaan nähden. Se on aika tarkkaan IPCC:n sinisen ja harmaan skenaarion puolessa välissä.
***
Tätä joudutaan hiukan odottamaan:
Raportin yhteenveto päätöksentekijöille (Summary for Policymakers) käännetään myöhemmin myös suomeksi.
Tuon olen yleensä lukenut. Englanniksi olen sen jo imuroinut, ja meneehän se silläkin kielellä. Kun olen tämän uuden lukenut, pystyn arvioimaan, kuinka
hälyttävän kuvan (verrattuna edellisiin) raportti oikeasti antaa. Tuota sanaa media nyt asiasta uutisoidessaan viljelee.
***
Kun noissa "virallisissa" linkeissä korostettiin, että toimenpiteillä on kiire ja että "[m]uutokset ilmastojärjestelmässä ovat ennennäkemättömän laajoja ja nopeita", ja myös esitettiin tuo aika täsmällinen ennuste ensi vuosikymmenen lämpötilan kehityksestä, esittäkäämme vastapainoksi tämä toisinajattelijoiden skenaario eli epämääräinen lähiajan ennuste:
Cooling In The Pipeline? Low Solar Activity, Wild Fire Smoke, La Niña All Setting Up A Cooled 2022?