Osmo Rauhala Turun Sanomissa keksii lisää ruutia. Vai olisiko tämä oikein ruutiakaan, mutta mistään uudesta ja tuoreesta ideasta ei ole kyse. Luomuvientiä New Yorkiin olisi helppo lisätä, siihen tarvitaan vain:
Ruuan SlushSiihen tarvitaan megatarina. Sellainen voisi olla esimerkiksi uutinen, jossa Suomi ensimmäisenä maana tuottaisi yli puolet ruuastaan sertifioituna luomuna. Mielikuva vaikuttaisi kaikkien elintarvikkeittemme maineeseen.
Luomun tuomaa lisäarvoa ei pidä vähätellä. Kun viimeksi näin suomalaisen tavanomaisen juuston New Yorkin kaupassa sitä myytiin alle kymmenen euroa kilo. Lähes kaikki luomujuustot alkuperämaasta riippumatta maksoivat viereisessä hyllyssä liki kolminkertaisesti ja tarjouksessakin tuplasti.
(lihav. HJ)
Tuossa muuten Rauhala palaa mitä ilmeisemmin
alkuperäiseen ideaansa, jonka hän aluksi sai läpi*) nk. brändiryhmässä. Idea sittemmin vesittyi 50%:ksi viljelypinta-alasta, siitä sitten 20%:ksi pinta-alasta, joka on edelleen valtion virallisena tavoitteena. Rauhalan osuudesta tuon Jorma Ollilan johtaman ryhmän työssä, katso:
Miten Suomelle asetettiin tavoite tulla ”luomumaaksi”?Mutta tuollaisenahan ehdotus kyllä johtaisi siihen, että jos sitä edes yritettäisiin, ongelmana ei olisi enää lainkaan vienti. Vaan tuonti, tavanomaisten elintarvikkeiden tuonti: mistä saataisiin se
toinen puoli ruoastamme, kun
koko viljelypinta-alamme kuluu luomuruoan tuottamiseen. (Jos edes riittää ko. tavoitteeseen? Meidän aika hyvin perusteltu arviommehan on, että pinta-alaa kohti luomuviljely on Suomessa tähän mennessä tuottanut vain noin
neljänneksen siitä, mitä tavanomainen.)
PS. Nyt tuo laskelma on lähetetty Turun Sanomienkin nettipalstalle, kommenttina Rauhalan kirjoitukseen.
PS2. Rauhala ei tuossa voi vedota siihenkään, että hän olisi miettinyt kasvisruokapainoitteisia skenaarioita, jos hän New Yorkissa katselee tuotteita ja hintoja
juustotiskillä tai -hyllyllä.
_________
*) vielä
ensimmäisessä TV-haastattelussaan ryhmän muistion ilmestymisen jälkeen (tai siinä yhteydessä, muistio saattoi "virallisesti" ilmestyä pari päivää jälkeenpäin) Ollila puhui täysin selvin sanoin 50%:sta
ruoasta eikä viljelyalasta. Kyseistä ohjelmaa ei varmastikaan enää Areenasta löydy, mutta voin "mennä valalle" siitä, että niin tapahtui.