• Welcome to Tuottava Maa Turvattu Luonto.
 

Ympäristöasiat

Started by Ufomaster, 06.03.12 - klo:08:54

Previous topic - Next topic

Heikki Jokipii

#225
Hesarin Vieraskynä-kirjoituksessa ihan oikeat ainekset ja idea:

Vihreää siirtymää ei saa tehdä luontoa köyhdyttäen ja tuhoten

QuoteValitettavasti osa nyt vihreänä siirtymänä markkinoitavista muutoksista edustaa todellisuudessa ruskeaa siirtymää. Siirrymme kyllä pois mustasta fossiilitaloudesta, mutta kuolleen maan talouteen. Tästä on kyse esimerkiksi silloin, kun edistämme uusiutuvaa energiaa tavalla, joka aiheuttaa luonnon monimuotoisuuden vähenemistä tai kuluttaa luonnonvaroja tuhlailevasti. Pelkkä hiilen laskenta ei siis riitä vihreässä siirtymässä, vaan elonkirjo ja sen elintila on turvattava muutosta tehtäessä.

LUONNONSUOJELUN onnistumisen merkittävin este on se, että ihminen on vallannut omaan käyttöönsä niin suuren osan maailmasta. Käyttö on usein luontoa köyhdyttävää tai kokonaan tuhoavaa. Tarvitsemme sekä enemmän ihmistoiminnalta suojeltuja alueita että toimintatapojen muutosta niillä alueilla, joita käytämme.

Esimerkit vaikkapa aurinkovoimasta ovat osuvia. Mutta ruoantuotannossa keskitytään vain lihansyöntiin:

QuoteSama koskee ruoantuotantoa. Lihantuotanto on maailman suurin sukupuuttojen aiheuttaja tarvitsemansa valtavan pinta-alan vuoksi. Niinpä vihreää siirtymää ei voi olla lihantuotannon muuttaminen ympäristöystävällisemmäksi, jos samalla ei tunnisteta, että mahtuakseen planeetan rajoihin ihmiskunnan on leikattava lihankulutuksensa murto-osaan nykyisestä. On painotettava laatua määrän sijaan.

Vaikka tuossa olisi ollut oivallinen paikka ylistää vähän pinta-alaa kuluttavaa.tehoviljeljelyä. Sen sijaan vihjataan, että jokin luomuviljelyn sukuinen menetelmä olisi rarkaisu:

QuoteRuoantuotannossa uudistava maatalous voi näyttää mallia muillekin aloille. Maankäytön seurauksena voi olla hyvinvoiva luonto ja ihminen. Luonnon monimuotoisuus antaa voimaa, kun sitä ei pyritä kaventamaan tehokkuuden nimissä.
(lihav. HJ)

Eli tehokkuudesta tuli kuitenkin kirosana.

Heikki Jokipii

#226
Vuosikausia tyydyttiin (tieteellisessä keskustelussakin) yksinkertaistettuun Wackernagelin/WWF:n malliin. Nyt onkin yhtäkkiä näin (lihav. HJ):

Suomalaistutkijat kehittivät yhden maailman ensimmäisistä luontojalanjäljen mittareista yrityksille " S-ryhmä halusi heti mukaan kokeilemaan

QuoteKuluttaja voinee pian vaikuttaa luontojalanjälkensä kokoon samalla tavalla kuin hiilijalanjälkeensä oman laskurin avulla. Jatkossa ilmasto- ja luontohaitat mitataan samalla laskurilla.
[..]
Kyseessä on yksi ensimmäisistä maailmalla julkistetuista menetelmistä, joiden avulla esimerkiksi tietyn elintarvikkeen aiheuttama luontohaitta voidaan laskea.
[..]
Samoin tehdään nyt tässä uudessa mallissa. Professori Kotiaho puhuu luontoekvivalentista, jossa kaikki luontohaitta on muunnettu yhdeksi mitattavaksi ja globaalisti vertailukelpoiseksi yksiköksi.

Jyväskylän yliopistolla luotu mittausmenetelmä ei ole suinkaan vielä valmis. Nyt esiteltiin viisivuotisen hankkeen ensimmäinen väliraportti. Työtä on siis paljon vielä edessä.

Jos näin käy...

QuoteVäliraportti julkaistaan Jyväskylän yliopiston raporttisarjassa, mutta myöhemmin tutkimus julkaistaan myös kansainvälisesti vertaisarvioituna tieteellisenä artikkelina.

... niin toivottavasti se avaa kansainvälisestikin keskustelun tuon typerän WWF:n mallin käytöstä.

Heikki Jokipii

#227
Hesarin uutinen em. asiasta:

Pelkän hiili­jalanjäljen tuijottaminen jää historiaan, nyt lasketaan luonto­haittoja

QuoteLUONTOKATOA aiheuttaa viisi eri tekijää.

1. Maan ottaminen ihmisen käyttöön vie luonnolta tilaa ja eri lajeilta elinympäristöjä.
[..]
MIK,, sitten on luontokadon viiden eri aiheuttajan vaikutus S-ryhmän aiheuttamaan luontokatoon maaekosysteemeissä?

Hieman vajaa puolet luontohaitasta aiheutuu maankäytöstä: siitä, että ihminen ottaa erilaisia luontoalueita käyttöön ja muuttaa niitä osin tai kokonaan. Samankokoinen vaikutus on ilmastonmuutoksella.

Saasteiden osuudeksi jää 5"10 prosentin osuus luontokadon aiheuttajana. Vieraslajien vaikutusta ja luonnonvarojen suoraa hyödyntämistä ei vielä ole pystytty huomioimaan.

Vaikkapa luomutuotteiden arviointi tulee tuolta pohjalta aivan puutteen valoon.. Ja tässä otsikossa jo esille tullut uutisen pääsanoma:i

QuoteHIILIJALANJ,,LJEN laskenta on välttämätön välivaihe luontojalanjäljen laskennassa, koska myös ilmastonmuutos aiheuttaa luontokatoa. Sen lisäksi mukaan lasketaan myös muut tekijät kuten juuri maankäyttö.

”Hiilijalanjäljen laskenta yksinään tulee jäämään historiaan”, Janne Kotiaho arvioi.

Se kai on edellä tullut selväksi, että WWF:n muka luonnonvarojen loppuminen oli pelkkää hiilijalanjälkeä. Ilman tuota välivaihetta olisi kyllä selvitetty!

Heikki Jokipii

#228
Kaikki Suomen luonnontieteilijät tietävät tämän:

Quote from: Heikki Jokipii on 29.09.22 - klo:04:32
Lisää hiiltä, lisää elämää. Lisää hiilidioksidia, lisää hiiltä.

Se varsinainen ympäristö, jota suojelemme, on hiiltä (plus jotain muutakin, mutta myös hiiltä).

Mutta kukaan ei saa sitä sanottua.

Heikki Jokipii

#229
Nämä teemapäivät tulevat mediaan joka vuosi yhtä varmasti kuin joulu.

Hiukan jo myönnetään, että käsite ja teoria on problemaattinen:

Maailman ylikulutuspäivää vietettiin eilen, mutta myös tänään " tutkijan mielestä mittari voi jopa vähätellä ongelmaa

Quote" Joissain asioissa tietysti myös kulutuksemme vähentäminen on tarpeen. Silti energiankulutuksen, ilmastopäästöjen ja monien muiden asioiden kannalta vielä tärkeämpää on, millä tavoilla ruokamme, asumisemme, liikkumisemme ja muut välttämättömät elämän asiat tuotetaan.

Mutta minun ratkaisuni ( ;D) ei tule esille (lihav. HJ):

QuoteMaailman ylikulutuspäivänä ihmisten kulutus on ylittänyt maapallon vuotuisen kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä kasvihuonepäästöjä. Global Footprint Network laskee vuosittain ylikulutuspäivän kehittämänsä ekologisen jalanjälkimittarin avulla.

Nimittäin se, että käyttää uusiutuvia luonnonvaroja mahdollisimman vähän!

Suomen ylikulutuspäivän laskemisessa tätä ei tiettävästi ole vielä noteerattu:

Quote from: Heikki Jokipii on 20.04.18 - klo:04:46
Mutta kun Olkiluoto 3 käynnistyy - ja kaikki menee hyvin - vähentyvät Suomen hiilidioksidipäästöt merkittävästi.

Ja WWF:n pitäisi oikeastaan siirtää "ylikulutuspäivänsä" ajankohtaa myöhäisemmäksi. Saa nähdä, tekeekö se niin.

Heikki Jokipii

#230
Quote from: Heikki Jokipii on 10.05.23 - klo:05:46
Hesarin uutinen em. asiasta:

Pelkän hiili­jalanjäljen tuijottaminen jää historiaan, nyt lasketaan luonto­haittoja

QuoteLUONTOKATOA aiheuttaa viisi eri tekijää.

1. Maan ottaminen ihmisen käyttöön vie luonnolta tilaa ja eri lajeilta elinympäristöjä.
[..]
MIK,, sitten on luontokadon viiden eri aiheuttajan vaikutus S-ryhmän aiheuttamaan luontokatoon maaekosysteemeissä?

Hieman vajaa puolet luontohaitasta aiheutuu maankäytöstä: siitä, että ihminen ottaa erilaisia luontoalueita käyttöön ja muuttaa niitä osin tai kokonaan. Samankokoinen vaikutus on ilmastonmuutoksella.

Saasteiden osuudeksi jää 5"10 prosentin osuus luontokadon aiheuttajana. Vieraslajien vaikutusta ja luonnonvarojen suoraa hyödyntämistä ei vielä ole pystytty huomioimaan.

Tässä on kyllä ymmärrettävääkin näkökulmaa:

Lukijalta: Luontokato on Suomessa puhtaasti ideologinen väline

QuoteEx-ministeri Maria Ohisalo haki luontokadon vaaliaseeksi Kanadasta luontokonferenssista juuri ennen eduskuntavaaleja. Luonto kärsii maapallolla voimakkaasti ylikansoituksesta ja ilmaston muutoksesta.

Suomessa ”luontokato” on täysin väärä termi. Se kuvaa korkeintaan pääkaupunkiseudun ja Tampereen seudun tilannetta, jossa rakennusten ja liikenneväylien alle jäävä luonto todellakin katoaa.


Heikki Jokipii

#232
Tämä oli virkistävä kirjoitus ja tutkimus:

Kuusi tonnia raaka-aineita ja tavaroita vuodessa ihmistä kohti riittäisi kohtuulliseen elintasoon

QuoteRuokaa, vaatteet, asunto ja päivittäiset tarvikkeet. Kaikkiin niihin kuluu luonnonvaroja. Tutkijat tarkensivat, mikä kulutus riittäisi maapallolla kaikille kohtalaiseen elintasoon.

Miksikö? Siinä ei vaihteeksi puhuttu uusiutuvista luonnonvaroista yhtään! Tämäkin on uutta ja virkistävää:

QuoteKöyhyyden poistaminen maapallolta kuluttaa luonnonvaroja ja myös kuormittaa ympäristöä. Vélez-Henaon ja Pauliukin mukaan kohtuullisen elintason päämäärän voi kuitenkin saavuttaa ilman, että planeetta tuhoutuu.

Eikä tätä niin vanhaa ja tuttua8)

Tämäkin oli jollakin tavalla poikkeavaa:

QuoteMukaan laskettiin myös viljelykasvien tarvitsemat tarvittavat lannoitteet ja torjunta-aineet.

Ei siis yritettykään väittää, että kohtuullinen elintaso olisi saavutettavissa ilman niitä (!),

Heikki Jokipii

#233
Lisää tähän keskusteluun.

Kanavassa. Tässä Suomen Uutisten selostus:

Puheet luontokadosta ovat vahvasti liioiteltuja " tutkimustieto ei tue median pelottelua

QuoteToimittaja Martti Backman kirjoitti elokuussa ilmestyneessä Kanava-lehdessä (5/2023) paniikista, jota media lietsoo luontokatastrofista, lajikadosta tai massasukupuutoista.

Luontokatopelottelu muistuttaa ilmastopaniikkia. Mutta siinä, missä tiedeyhteisöllä on varsin laaja konsensus kasvihuonekaasujen vaikutuksesta lämpötiloihin, eivät luonnontutkijat tiedä edes sitä, kuinka monta lajia erilaisia eliöitä maapallolla elää. Puhumattakaan siitä, kuinka moni niistä olisi kuolemassa sukupuuttoon lähitulevaisuudessa.

Silti “päivittäin kuulemme väitteitä, että maailmassa kuolee vuodessa sukupuuttoon 50 000 lajia ja että miljoonaa lajia uhkaa pikainen sukupuuttokuolema”, Martti Backman kirjoittaa.

Tiedekeskus Heurekassa oli joskus tällainen laskuri.


Heikki Jokipii

#234
Quote from: Heikki Jokipii on 08.03.12 - klo:05:01
Ajan hengelle näyttää olevan tyypillistä, että kaikki ympäristöasiat ovat nyt vain sitä hiilidioksidia.

Ei tämä silti minään yllätyksenä tullut (HS 12.11.23):

Saasteiden poisto kuumentaa ilmastoa entisestään etenkin Suomessa " ”Se ei ole enää pelkkä uskonkappale”

Onhan jo olemassa suunnitelmia "valikoivasta" tarkoituksellisesta saastuttamisesta:

Monet ilmastonmuokkaustekniikat sisältävät suuria riskejä

Joista tuossa kyllä otsikosta alkaen varoitellaan:

QuoteIlmastonmuokkauksella tarkoitetaan ympäristön suunnitelmallista muuttamista suuressa mittakaavassa, ja siihen on ehdotettu lukuisia tekniikoita aina merten lannoittamisesta pienhiukkasten levittämiseen korkealle ilmakehään. Vaikka ilmastonmuokkauksella voitaisiinkin hillitä ilmaston lämpenemistä, monet ehdotetut tekniikat aiheuttaisivat todennäköisesti ikäviä sivuvaikutuksia ja poliittisia ongelmia. Ilmastonmuokkauksella ei myöskään voida korvata tarvittavia kasvihuonekaasujen päästövähennyksiä.

Se ei tuossa tule esille, että tälläkin voi olla tarkoittamattomia seurauksia:

Vs: Hiilidioksidin nappaaminen ilmasta

Heikki Jokipii

#235
Quote from: Heikki Jokipii on 19.04.19 - klo:04:47
,,sken tuli radiosta kesken musiikkiohjelman pitkähkö saarna ilmastonmuutoksesta (!?). Jonkinlaisena johdantona tai perusteluna kuuntelijan levytoivomukseen. Siinä oli mm. lause, että nyt on kaikki se tapahtumassa, mistä Linkola on varoitellut yli 40 vuoden ajan.

Tällainen on ihmisten muisti. Muistetaan noin, koska ajatellaan, että tottahan toki Linkolan täytyi ilmastonmuutoksesta varoitella.  Vaikka hän ei siis niin tehnyt.

Arkistot muistavat paremmin (lihav. HJ):

Historia|
HS 50 vuotta sitten 15.12.1973
Polkupyörän uusi tuleminen


Quote[..] Lisää puhtia pyöräilylle ovat antaneet palautumattomien luonnonvarojen uhkaava väheneminen, moottoriajoneuvoliikenteen ympäristöhaitat ja kuntoliikunnan lisääntyminen.

Ja painetut  kirjatkin muistavat.

Heikki Jokipii

#236
Quote from: Heikki Jokipii on 05.08.23 - klo:03:08
Suomen ylikulutuspäivän laskemisessa tätä ei tiettävästi ole vielä noteerattu:

Quote from: Heikki Jokipii on 20.04.18 - klo:04:46
Mutta kun Olkiluoto 3 käynnistyy - ja kaikki menee hyvin - vähentyvät Suomen hiilidioksidipäästöt merkittävästi.

Ja WWF:n pitäisi oikeastaan siirtää "ylikulutuspäivänsä" ajankohtaa myöhäisemmäksi. Saa nähdä, tekeekö se niin.

Tästä ollaan yhä pääsemättömissä. Se tulee yhä yhtä varmasti kuin joulu (se " ylikulutuksen riemujuhla!):

“Nykyhallitus tuntuu vievän kehitystä väärään suuntaan” " tänään on Suomen ylikulutuspäivä

Nyt on tarkistamatta, näkyykö ajankohdassa OL3. Tämä viittaisi siihen kyllä:

QuoteVIIME vuonna Suomen ylikulutuspäivä oli maaliskuussa.

***

Yritettiin " turhaan " saada Radio Suomeen muistutustamme, että uusiutuvia luonnonvaroja ei voi ylikuluttaa.

Heikki Jokipii

Pikkuseikat eivät saa tulla esteeksi, kun hiilidioksidipäästöjä näin vähennetään:

Green on Green: Wilderness Protection Laws and Indigenous Rights are Derailing Renewable Energy Projects
3 days ago Eric Worrall 37 Comments


QuoteLaws protecting Koalas and “the magnificent brood frog” have prevented a renewable energy company from clearing 500 acres 500 hectares of native vegetation in the Australian tropics.

Heikki Jokipii

#238
Quote from: Heikki Jokipii on 08.03.12 - klo:05:01
Ajan hengelle näyttää olevan tyypillistä, että kaikki ympäristöasiat ovat nyt vain sitä hiilidioksidia.

Samanlainen näkemys USA:sta:

Environmentalism In America Is Dead
It has been replaced by climatism and renewable energy fetishism.


QuoteThe movement birthed by Rachel Carson’s Silent Spring in the early 1960s and Earth Day in the 1970s " a movement that once aimed to protect landscapes, wildlands, whales, and wildlife " has morphed into the NGO-corporate-industrial-climate complex. Rather than preserve wildlands and wildlife, today’s “green” NGOs have devolved into a sprawling network of nonprofit and for-profit groups aligned with big corporations, big banks, and big law firms. In the name of climate change, these NGOs want to pave vast swaths of America’s countryside with oceans of solar panels and forests of 600-foot-high wind turbines. They are also promoting the industrialization of our oceans, a move that could put hundreds of massive offshore wind turbines in the middle of some of our best fisheries and right atop known habitat of the critically endangered North Atlantic Right Whale.

Tällainenkaan seikka ei siinä enää tule kenenkään mieleen. Luontokatoa ja hiilidioksidin lisääntymistä vastustetaan eurovaaleissakin samassa lauseessa tai virkkeessä.

Heikki Jokipii

#239
Myös Saksassa vastavia näkemyksiä kuin edellä. Tämä tähdättynä erityisesti massiivista tuulivoimarakentamista vastaan:

German Green Movement “A Run Amok At The Expense Of People And Nature”

QuoteWind energy is an environmental destruction machine, warns veteran center-left columnist.

After the collapse of the Soviet Union and its communist block satellite countries in 1989, the West stood in awe, amazed by the environmental and economic wasteland left behind by the inefficient collective socialist system.

But since then, green radicals have taken over and it’s safe to say that the next generation, in about 2060, will also stand in amazement before a similar mass wreckage left behind by the “Green New Deal”.

The future generation will be asking: “What the hell were they thinking?”

German journalist Georg Etscheit explains why in a commentary at Achgut.com here as Germany moves ahead at full speed with wind energy. Etscheit names 5 environmental reasons why wind energy is leading to a Communist-scale environmental disaster in his article: "“Wind power and its devastating consequences for people and nature".

“The ruthless way in which wind power is being pushed through in Germany is reminiscent of the brutal way in which the “concrete faction” wrecked many German cities in the post-war period. A wind madness inventory..,” comments Etscheit, calling Germany’s drive into wind energy “a run amok at the expense of people and nature.

Suomessa erityisesti ainutlaatuisen saaristomme kanssa uhkaa käydä samalla tavalla. Kyllä tunturiluonnonkin, mutta se on jo huomattu. Ja sitä on noustu vastustamaan.