Author Topic: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla  (Read 591881 times)

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #885 on: 26.08.22 - klo:06:43 »
Pro Luomun uusimmasta tiedotteesta (lihav. HJ):

Quote
Ruoantuotannon kestävyyttä halutaan EU:ssa vahvistaa lisäämällä luomutuotantoa. Osana EU:n vihreän siirtymän tavoitteita Pellolta pöytään- ja biodiversiteettistrategiassa asetettiin tavoitteiksi, että luomupeltoalan osuus olisi EU:ssa 25 prosenttia vuonna 2030. Monenlaisia toimia on suunniteltu osaamisen vahvistamiseksi ja kysynnän edistämiseksi. Suomessa EU:n tavoitteita toimeenpannaan kansallisen Luomu 2.0 -ohjelman avulla.

”On tärkeää, että luomun kehittäminen on kokonaisvaltaista ja huomioi niin tuotannon kuin kysynnänkin. Kiinnostus vastuullisiin tuotteisiin on merkittävästi yleistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana ja luomua syö jo 1,7 miljoonaa suomalaista viikoittain. Tuuppaamista luomun kulutuksen kasvattamiseksi tarvitaan kuitenkin lisää”, pohtii Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras.

Nyt on kautta Euroopan osoittautunut, ettei luomun kysynnän lisääminen olekaan niin helppoa. Sieltä täältä saamme tietoja, että luomumyynnin kasvu on pysähtynyt. Ja kääntynyt jopa laskuun. Yllättävissäkin maissa, kuten juuri edellä. Tai täällä.

Täällä äskettäin vähän "maistelimme", mitä tuo 1,7 miljoonaa voisi tarkoittaa – selkosuomella.  ;D

"Tuuppaamista" siis todellakin tarvitaan. Mutta edelleen ja uudelleen kysymyksemme, onko se EU:n tai Suomen valtiovallan tehtävänä sovelias:

Valtiovalta tekee Suomessa niin kuin kansa haluaa - vai miten päin se oli?

Pro Luomu.n tiedotteessa on väliotsikko:

Quote
Vahva tahto kasvattaa luomun tuotantoa ja kulutusta

Ehkäpä niin. Mutta se ei ole kansan tahto.
« Last Edit: 26.08.22 - klo:11:59 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #886 on: 27.08.22 - klo:04:44 »
Samanlainen tieto kuin Tanskasta keväällä.

Suomalaisten munien kulutus kyykkäsi: luomukanaloita tyhjillään, virikemunien tuottaja uskoo halvemman vaihtoehdon nousuun

Quote
Kukkaronnyörien kiristyminen voi lisätä virikemunien kysyntää, uumoilee tuottaja. Erityisesti on pudonnut luomumunien kulutus.

Jos tuokin, on Pro Luomulla tuuppimista. Vielä viimeisessä koosteessa 2021 luomumunien määrä ja osuus näyttivät aika vakailta.

Mutta Pro Luomun keväinen ennuste ei näytä menneen ihan nappiin:

Quote
Viime vuonna luomuun siirtyi kuusi uutta kananmunatuottajaa (Ruokavirasto 2021). Pro Luomun toiminnanjohtaja Aura Lamminparras uskoo, että lähivuosina siirtymistä tapahtuu lisää.

”Virikehäkkikanalat tulevat pian häviämään kokonaan, sillä päivittäistavarakaupan suuret toimijat ovat kertoneet luopuvansa virikehäkkikananmunien myynnistä. Suurin osa virikehäkkituottajista siirtyy todennäköisesti ensin lattiakanaloihin, mutta erikoistumisen tarpeeseen luomu on hyvän kysyntäpotentiaalin vuoksi varmasti kiinnostava vaihtoehto”, sanoo Aura Lamminparras.


Nyt olisi taas tarvittu Ruokaviraston tietoa, mitä tapahtui tänä vuonna (2022). Alkuvuoden sopimuksista sillä on varmasti tieto, vaikea sanoa, onko tyhjillään olevista luomukanaloista.

***

Ehkä siinäkin Lamminparras meni aika uskaliaasti asioiden edelle, että vielä 2019 Luken prosentit olivat tällaiset:

Virikehäkkikanala 56,0
Lattiakanala 33,8
Ulkokanala 3,0
Luomukanala 7,2

Ja päivittäistavarakaupan suuret toimijat ovat ennenkaikkea sitoutuneet — myyntiin.
« Last Edit: 27.08.22 - klo:10:09 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #887 on: 28.08.22 - klo:04:07 »
Oliko Pro Luomulla keväällä jo ennakkotieto edellisestä? Lihavointi HJ:

Quote
Kananmunien vuoden suurin sesonki, pääsiäinen, lisää kananmunien kysyntää 10–15 % normaaliin verrattuna. S-ryhmän ja Keskon mukaan kahden pandemiavuoden aikana sekä tavanomaisten että luomukananmunien kysyntä on kotikokkailun ja leipomisen suosion takia ollut huipussaan ja niihin verrattuna myynti on alkuvuoden osalta hienoisessa laskussa. Pääsiäissesongin jälkeen myynnin odotetaan kuitenkin olevan edellisvuoden tasolla.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #888 on: 28.08.22 - klo:06:57 »
Jo  mainituilla elintarvikepäivillä  saanemme jo 5.10. tietoja luomumyynnin kehityksestä:

https://proluomu.fi/luomuelintarvikepaiva/ohjelma/

Quote
Inflaatio haastaa myös luomua – luomumyynnin kehitys ja potentiaalit,
osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen, Kesko


***

Mielenkiintoisesti Annaleena Ylhäisellä oli tällaista kerrottavaa myös Amerikoista:

Quote
Annaleena Ylhäinen 🇫🇮🇺🇦
@AYlhainen·9t
Inflaation myötä ihmiset vaihtavat ruokaostoksissa edullisempiin brändeihin ja vaihtavat muutenkin halvempiin tuotteisiin.


Gardner Food and Agricultural Policy Survey: 2nd Quarter, Impact of Inflation

Luomua tuossakaan ei erikseen mainita. Mutta jos kuluttajat kertoivat vaihtaneensa halvempiin "brändeihin", niin eiköhän se myös siellä sitä tarkoita, että luomua on ostettu vähemmän.

Saamme varmaankin varmistuksen asialle myöhemmin, kun globaalit luvut luomumyynnistä julkaistaan. Niissähän USA:lla on perinteisesti ollut iso paino.

***

Sallittaneen vähän toiveajattelua: jonkinlainen luomun globaali "Waterloo" saattaa olla menossa.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #889 on: 31.08.22 - klo:04:00 »
Näin on asia Saksassa edennyt:

Sparmaßnahmen der Verbraucher
Jetzt müssen die ersten Biomärkte Insolvenz anmelden


Kuluttajien säästötoimien takia ensimmäiset luomukaupat ovat ilmoittaneet joutuneensa maksukyvyttömyyden tilaan.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #890 on: 01.09.22 - klo:04:10 »
Näin täällä:

Naudanliha vaihtunut halvimpaan possuun ja luomu jää hyllyyn – näin ranskalaiset venyttävät penniä ruoka­kaupassa

Quote
– Naudanlihan sijan ostetaan halvinta mahdollista porsasta, kala ja luomu jätetään ostamatta. Ilmiö on korostunut viime viikkoina, Bompard sanoi puhuessaan Ranskan työnantajajärjestön vuotuisessa tilaisuudessa keskiviikkona.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #891 on: 01.09.22 - klo:13:50 »
Sallittaneen vähän toiveajattelua: jonkinlainen luomun globaali "Waterloo" saattaa olla menossa.

Hän (Matt Ridley) innostunut/langennut samaan?

Viewpoint: War and global food crisis takes sharp toll on organic market. Maybe it’s time for a more sustainable alternative?

Quote
“Is organic’s luck about to run out?” So ran a recent headline in The Grocer magazine, and it got me thinking. Could food retailers really be questioning the future of the organic offer? And why might that be? Cost of living crisis putting premium-priced organic products beyond the reach of even the more well-heeled consumers? That is certainly the case, but it turns out that’s not the half of it, writes Matt Ridley.

Mutta monta hyvää pointtia asian perustelemiseksi! Monestakin suunnnasta.
« Last Edit: 01.09.22 - klo:13:54 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #892 on: 03.09.22 - klo:05:52 »
Tässä kyselyssä oli saatu tulos, että vain kolmannes saksalaisista aikoo nyt vähentää luomuostoksiaan:

Ende des Bio-Booms? Knapp ein Drittel der Deutschen will wegen der Inflation weniger Bio-Produkte kaufen

Mutta siinäpä se: tulos oli saatu kyselyssä. Suomessakin epätoivoisesti asiassa jatketaan luomubarometrien yms. käyttöä (Pro Luomu alkukesällä):

Quote
Luomuruokaa syö joka viikko 1,7 miljoonaa suomalaista. Lapsiperheet ovat edelleen keskeinen luomun käyttäjäryhmä, mutta etenkin nuorten naisten ja 30–50-vuotiaiden miesten osuus on kasvanut. Joka viides suomalainen arvioi, että koronapandemia on lisännyt kiinnostusta luomuruokaan. Yli puolet suomalaisista aikoo lisätä luomun käyttöä jatkossa. (Kantar TNS Agri 2021.)
(lihav. HJ)

Mutta näitä me odotamme.

Tämä tieto ei Saksassakaan varsinaisesti ole kyselytulos. Vai riittäisikö myynnin väheneminen kolmanneksella jo tuohon?
« Last Edit: 03.09.22 - klo:06:22 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #893 on: 07.09.22 - klo:04:19 »
Tuossa tiedotteessa ministeri Kurvinen yksikantaan väitti:

Quote
Luomun kulutus kasvaa ympäri maailmaa [..]

Edellä olemme kuitenkin saaneet tietoja, että se ei olekaan niin.

Kun EU nyt juhlii luomun päiväänsä, saattaa juhlintaa häiritä se, jos yhä selvemmin tulee esille, että kuluttajat eivät ole asiassa mukana. Suomessakin Kurvinen odottaa luomun osuuden kasvavan. Niin voi käydä niilta osin, kun se on hallituksen päätöksistä kiinni. Mutta kulutus ei nyt taida kasvaa. Siitä on Suomessakin vahvoja viitteitä. Vuonna 2021 myynti ei noussut. Sen jälkeisestä kehityksestä saamme varmaan täältä. Kohta tuon EU:n luomun päivän jälkeen.
« Last Edit: 07.09.22 - klo:08:45 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #894 on: 20.09.22 - klo:04:10 »
Me odotamme innolla, että saamme osoittaa, miten tuolla uudellakin kampanjalla on oikeassa kysynnässä vähäisiä tai olemattomia tuloksia. Luomumerkin tunnettuus on ehkä parantunut. Mutta se ei ole kyllä mikään oikea tulos.

Yksityiskohta. Rahan saajana on myös Biodynaaminen yhdistys. Senkään osalta emme tuloksia juuri odota. Tuskinpa vielä vuodenkaan kuluttuakaan biodynaamisia tuotteita on saatavana kaupan hyllyltä. Vaikka siellä tyrkyllä oleminen on ensimmäinen edellytys sille, että jotain merkittävää kysyntää voisi syntyä.

Täytyy myös taas kerran puistella päätä sille, miten kevyesti kansalaisten manipulointi hyväksytään tuolla tavalla osaksi EU:n ja Suomen talous- ja poliittista järjestelmää tai kulttuuria. Vaikka sellaisen kuviteltiin jo olevan maailmassa enää vain menneisyyttä, neuvostojärjestelmän kaatumisen myötä.

Tai tarkemmin: sen yrittäminen. Kun olemme vakuuttuneita, ettei tuo juurikaan onnistu.

Kampanja aloitetaan perjantaina, EU:n luomun päivänä:

EU:ssa juhlitaan luomutuotantoa 23.9.

Quote
Pro Luomu käynnistää luomupäivänä mittavan EU-osarahoitteisen luomukampanjan, jonka tavoitteena on vahvistaa EU:n luomumerkin tunnettuutta sekä kuluttajien tietoisuutta luomusta ja sitä kautta kasvattaa luomun myyntiä Suomessa. Kampanja näkyy kuluttajille seuraavat kaksi vuotta laajasti muun muassa ruokakaupoissa, ulkomainonnassa ja sosiaalisessa mediassa.

Edellä on lisää viitteitä siitä, että ylämäkeen he joutuvat nyt kamppanjavankkureitaan vetämään.

Sellainen yksityiskohta olisi toivottavaa, että Pro Luomu nyt, kampanjan alussa, päivittäisi julkaisemansa tiedot toteutuneesta luomun myynnistä lähemmäksi nykyhetkeä. Sen viimeiset julkaistut tiedot kertovat nyt vuodesta 2021.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #895 on: 22.09.22 - klo:05:44 »
Kun EU nyt juhlii luomun päiväänsä, saattaa juhlintaa häiritä se, jos yhä selvemmin tulee esille, että kuluttajat eivät ole asiassa mukana. Suomessakin Kurvinen odottaa luomun osuuden kasvavan. Niin voi käydä niilta osin, kun se on hallituksen päätöksistä kiinni.

Huomenna sitten varmaan näemme myös, ottaako media kiinni asiaan.

Vai syntyykö jostain kriittisiä ääniä? Minulla on etäinen, että niin voisi tällä kertaa käydä.
« Last Edit: 22.09.22 - klo:05:49 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #896 on: 23.09.22 - klo:07:27 »
Näyttää siltä, ettei hallinto saanut muita yhtään innostettua tuohon juhlintaan.

Hesari ei maininnut päivästä ollenkaan. Eikä niin muodoin sanonut siitä mitään kriittistäkään. Radio Suomi ei ole aamulla kertonut myöskään asiasta — vaikka siellä ollaan yleensä hyvin taipuvaisia innostumaan kaikista teemapäivistä! Netissä ei näy asian aiheuttamaa liikettä. Radion uutisissa (ainakaan aamutuimaan klo 11 mennessä): ei mitään.

Tänne se juhlinta saatiin:

Quote
Eduskunta huomioi EU:n virallisen luomupäivän panostamalla erityisen luomuisaan lounaaseen. Lounaan aikana kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä luomutuotantoon liittyviä kysymyksiä luomuviljelijöitä edustavan Luomuliiton asiantuntijoilta.

Neljä päivää vanhasta Pro Luomun tiedotteesta. Aiemminkin kysymämme: onko siellä vaihtoehtoa? Ja maksavatko kansanedustajat siitä ja/tai luomuannoksestaan sen kustannuksiin nähden oikean hinnan? Jatkokysymys: innostaako tuo kansanedustajiakaan ihan oikeasti?

***

Tänään näyttää luomulta puuttuvan "momentum"!
« Last Edit: 23.09.22 - klo:10:08 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #897 on: 23.09.22 - klo:15:05 »
Yksi juttu sentään löytyi:

EU:n luomutuotannon päivä osa vihreää siirtymää – Luomu tukee ruuantuotannon omavaraisuutta (Länsi-Suomi)

Maksumuuri. Mutta sen verran pystyy näkemään, että EU:n luomupäivään viitattiin. Ja tälle päivämäärälle oli päivätty.
« Last Edit: 23.09.22 - klo:15:16 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #898 on: 27.09.22 - klo:04:01 »
Taisi jäädä se päivä herrojen ja rouvien ihan keskenään juhlittavaksi.

Jo edelläkin mainitulla tavalla:

Quote
Eduskunta huomioi EU:n virallisen luomupäivän panostamalla erityisen luomuisaan lounaaseen. Lounaan aikana kansanedustajilla on mahdollisuus kysyä luomutuotantoon liittyviä kysymyksiä luomuviljelijöitä edustavan Luomuliiton asiantuntijoilta. Maa- ja metsätalousministeriössä ministeri ja virkahenkilöstö juhlivat päivää yhdessä Euroopan komission Suomen-edustuston kanssa luomupuuron äärellä.


Vielä voisi kiusoitella kansanedustajia: miksei luomulounasta ole tarjolla joka päivä? Ja/tai miksei se mene kuin kuumille kiville, annettuna eduskunnan suuri yksimielisyys luomun eduista. Ainakin meille kerrottu: vieläkin kaipaisin eduskunnan säätämää lakia luomusta. Kun sitä säädetttäisiin, mielipiteiden kirjo tulisi luotettavammin esiin.

Voiko muuten MMM:n virkahenkilö — omantunnon syistä — kieltäytyä tuosta luomupuurosta?  8)

Mitään muuta ei siitä päivästä netissä myöhemminkään näkynyt.

Nyt luonnollisesti tarkkailemme, näkyykö samana päivänä aloitettu Pro Luomun EU-rahoitettu myyntikampanja jotenkin "katukuvassa". Vielä ei ole näkynyt sekään.
« Last Edit: 27.09.22 - klo:04:51 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
« Reply #899 on: 28.09.22 - klo:06:24 »
Lisää Saksan luomun kysynnän laskusta:

Biomarkt in der Krise: Rehn sieht keine Chance für 30 Prozent bis 2030

Tuo 30 prosenttia oli Saksan hallituksen tavoite. Ylhäisen yhteenveto artikkelista:

Quote
Annaleena Ylhäinen 🇫🇮🇺🇦
@AYlhainen·11t
Saksan luomumarkkinat ovat kriisiytyneet. Inflaatio näkyy kuluttajien ostokäyttäytymisessä, eikä #luomu mene tällä hetkellä kaupaksi.

« Last Edit: 28.09.22 - klo:07:32 by Heikki Jokipii »