Taalas näyttää palanneen ruotuun:
Viimeiset viisi vuotta olleet maapallolla mittaushistorian kuumimmatMaailman ilmatieteen järjestö toteaa, että ilmastonmuutos näkyy kaikkialla maapallolla.
[...]
Raportin keskeisin sisältö on, että viimeiset viisi vuotta eli jakso 2014 – 2019 ovat olleet maapallon tilastoidun ilmastohistorian lämpimimmät. Teollistumista edeltävään aikaan verrattuna ilmasto on lämmennyt keskimäärin 1,1 astetta.
WMO:n mukaan on erittäin huolestuttavaa, etteivät ilmastoa lämmittävien kaasujen päästöt ole suinkaan vähentyneet, vaikka tietoisuus päästövähennysten tärkeydestä kasvaa kaiken aikaa.
Viimeisten viiden vuoden aikana päästöt ovat kasvaneet viidenneksellä, eikä kasvun pysähtymisestä ole tietoakaan.
Raportti ilmentää, että katsoipa maailmalla minne tahansa, ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos kiihdyttää ja voimistaa äärimmäisiä sääilmiöitä, kuten lämpöaaltoja ja metsäpaloja.
Viimeisen viiden vuoden aikana lämpötila on ollut vain asteen kymmenyksiä aiempaa korkeammalla. Näiden asteen kymmenysten vaikutusten näkeminen vaatii omanlaistansa tarkkaa silmää. Jotain vastaavaa kuin
Greta Thunbergin supernäkö, jolla hän näkee ilmassa olevan hiilidioksidin. Mutta näinhän se on:
Ja kohta tulee sanottua, että asian haitat näkyvät jo nyt. Vaikka tieteen, IPCC:n sanoma oikeasti on, että ne näkyvät useiden vuosikymmenien päästä. Vaikka sanoma myös on, että jo nyt täytyy tehdä jotakin.
Jos Hesarissa olisi lasten tiedekysymysten lisäksi palsta vanhusten kysymyksille, lähettäisin sinne seuraavan:
mitä tapahtuisi, jos ilmasto nyt
kylmenisi esiteollisen ajan tasolle, eli 1,1 astetta nykyisestä? (Minulla on jo ennakkoaavistus, että vastaaja joutuisi sanomaan, ettei se olisi välttämättä kivaa.)
Sitten tämä:
WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas sanoo BBC:n haastattelussa olevansa erityisen huolissaan merenpinnan noususta, jolla voi olla arvaamattomia seuraamuksia.
Vuoteen 1993 saakka merenpinnan nousu oli keskimäärin 3,2 millimetriä vuodessa. Vuoden 2014 jälkeen se on kiihtynyt jo viiteen millimetriin vuodessa.
Silloin kun Taalas oli Suomen Ilmatieteen laitoksen johtaja, laitos käytti noista luvuista riippumatta arviota, että merenpinta nousee vuoteen 2100 mennessä 90 senttiä (ja taitaa muuten vähän
käyttää yhä vielä). Siltä pohjalta arvioitiin myös sitä, mitä Suomenkin rannikolla tapahtuu. Ja ellei Helsinki ihan peittyisi meren alle, niin ainakin Kauppatori arvioitiin tulevaisuudessa menetettävän.
Koska tuo puoli metriä vuosisadassa ei ole itsessään kovin pelottavaa, myös Taalas turvautuu siihen, mitä
saattaa tapahtua:
– Olemme huolissamme Etelämantereen ja Grönlannin jääkansista, joiden äkillinen hupeneminen saattaa kiihdyttää merenpinnan nousua tulevaisuudessa, Taalas sanoi.
Ja on taas samassa rintamassa muiden pelottelijoiden kanssa.