Author Topic: Kasvissyönti maailman pelastuksena?  (Read 95804 times)

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #285 on: 05.02.23 - klo:07:41 »
Tätä kuitenkin puuhataan:

Suomalaisten lihansyönnin vähentäminen hiertää hallitusta

Siinä on alustavasti kohtia, jotka on helpohko sopia ja toteuttaa:

Quote
Ilmastoruokaohjelman laatiminen on listattu hallitusohjelmaan. Kirjauksen mukaan ohjelma tähtää kulutetun ruoan kasvihuonekaasujen pienentämiseen sekä ihmisten ymmärryksen lisäämiseen ruoantuotannosta. Lisäksi yhteiseksi tavoitteeksi kirjattiin, että julkisissa hankinnoissa lisätään kasvispainotteista ruokaa ja lähilihaa*) suositaan. Myös ruokahävikki halutaan puolittaa vuoteen 2030 mennessä.
(lihav. HJ)

Mutta sitten kun tullaan täysi-ikäisten kansalaisten omiin valintoihin ruokakaupassa, törmätään pian samaan problematiikkaan kuin luomutavoitteessakin:

Eli olemme päätymässä siihen, että Pro Luomu ja valtiovalta (ja EU), jotka ovat ottaneet tavoitteekseen myös lisätä luomun kysyntää, eli ostamista kaupassa, ovat ottaneet itselleen kutakuinkin toivottoman tehtävän.

Sen, kuka on oikeassa, saamme ehkä tietää piankin. Tämän EU-rahoitteisen kampanjan pitäisi jossain ajassa näkyä luomun myyntiluvuissakin. Sikäli mikäli Pro Luomu meille niistä kertoo.  8)

_______

*) joka kirjaus mitä ilmeisemmmin perustuu yksioikoiseen (ja ilmeisen väärään) teoriaan siitä, että lihan kuljetuskustannukset olisivat merkittävä kasvuhuonepäästöjen lähde. Se kun sopii muista syistä ko. poliitikollle. Mutta kyllä lehmä piereskelee ja hönkii yhtä paljon Suomessa kuin Brasiliassakin. Ja se metaani menee samaan ilmakehään.

Jos vaikka Uudessa Seelannissa otetaan tämä käyttöön, voisi olla ilmastoystävällisintä ostaa liha sieltä.

Tai jos Suomessa tämä:

Näin Atria aikoo keventää naudanlihan hiilijalanjälkeä – tavoitteena merkintä kuluttajapakkauksiin

Sen merkitys, sijaitsevatko nuo tilat sattumoisin syöjää lähellä, ei ole suurensuuri.
« Last Edit: 06.02.23 - klo:04:41 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #286 on: 06.02.23 - klo:05:52 »
Tuotannosta:

Lihantuotanto väheni kriisivuonna vain kaksi prosenttia – naudanlihan kulutus laski seitsemän prosenttia

Quote
Lihan kokonaiskulutus laski Kantar TNS Agrin ennakkotietojen mukaan viime vuonna kaksi prosenttia edellisestä vuodesta.
Tilaajalle

Mutta kyllä se kulutustakin heijastaa. Kuten tuokin ote uutisesta sanoo. Hallituksella (edellinen puheenvuoro) on edessään iso urakka.

Lihatiedotus ei ole vielä päivittänyt viime vuoden kulutustilastoaan.
« Last Edit: 06.02.23 - klo:05:58 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #287 on: 08.02.23 - klo:05:06 »
Pari lainausta tästä jutusta:

Lihansyönti jumittaa hallituksessa – Kurvinen: ”Minä en ainakaan määrää mitä kukin syö”

Quote
Ex-jääkiekkoilija Teemu Selänne nosti lihakeskustelun viikonloppuna uuteen liekkeihin. Selänne ihmetteli Twitterissä jaettua uutista, jonka mukaan hallitus ei ole päässyt yhteis­ymmärrykseen, kuinka paljon suomalaisten pitäisi vähentää lihankulutusta.

– Ei Tsiisus, valtio päättää mitä ihmisten pitäis syödä niinkö? Kommaritouhua parhaimmillaan, Selänne twiittasi.

Quote
Ilmastoruokaohjelma on kirjattu Sanna Marinin (sd) hallituksen hallitusohjelmaan.

– Laaditaan kansallinen ilmastoruoka-ohjelma, joka tähtää kulutetun ruoan ilmastojalanjäljen pienentämiseen sekä ymmärryksen lisäämiseen ruoantuotannosta.

– Lisätään julkisissa hankinnoissa ja ruokapalveluissa kasvispainotteisen ruoan osuutta. Lihan, kananmunien ja maidon osalta kuntia ohjataan suosimaan suomalaista lähi- ja luomutuotantoa, hallitusohjelma opastaa Kurvista ja hallituskumppaneita.
(lihav. HJ)

Eli tuossa se asetelma on. Kuntia voi noin ohjata, aikuisia kansalaisia ei. Jälkikäteen muuten vasta huomasin minäkin, että tuolla tavalla myös luomu on hallitusohjelmassa.

"Ymmärryksen lisääminen" tarkoittaa nyt sitä ainoaa keinoa, joka hallituksella on. Progandakampanjaa joko luomun tai kasvisruoan puolesta. Tai molempien. Hallituksessa se saattaa tosin jäädä siihen, että löydetään päätösasiakirjaan jokin muotoilu, jonka kaikki voivat hyväksyä?

Yksityiskohta. Nyt voi ehkä tämän jälkeen olla hiukan hankalaa suosia luomumunia kunnankaan hankinnoissa?

***

Todelliseen muutokseen on hallituksella todella pitkä matka sekä kasvissyönnin (ks. juuri edellä) että luomun kulutuksen edistämisessä. Kuinka kivinen on tie luomussa, saatamme kohta saada tietää (ja tietääkö hallitus jo nyt?).
« Last Edit: 18.02.23 - klo:04:35 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #288 on: 09.02.23 - klo:07:42 »
Ruotsista, jossa on samaa harrastusta, tällainen näkökulma:

Serverar vi våra barn modernt barkbröd

Quote
När kött ersätts, till och med till växande barn, med alternativ som till största delen består av äggvita och andra förtjockningsmedel har klimathetsen gått för långt, skriver Lena Johansson.

'Barkbröd' on suomeksi tietysti: pettuleipää. Siitähän ei tietysti kirjaimellisesti ole kyse, mutta negatiivista asennetta asiaan sanan käyttö tuossa heijastaa.
« Last Edit: 09.02.23 - klo:08:09 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #289 on: 10.02.23 - klo:05:52 »
Hahmotetaan kyllä ongelma:

”Ihmiset eivät ymmärrä omaa parastaan” – näin valtio ohjaa suomalaisten syömistä

Paperilehdessä otsikkona oli: "Saako valtio ohjata sitä, millaista ruokaa suomalaiset syövät?"

Mutta vastausta lähestytään pinnallisesti. Ja helpoin argumentein. Vaikkapa terveellisyys on sellainen. Mutta kun juuri siitä on ovat mm. ravitsemussuositukset kauan sitten irtautuneet.

Sille, että samassa yhteydessä yritetään myös edistää luomun kulutusta, ei tietysti löydy sitäkään vähää perusteita. Mutta niinkin tehdään, koska asiasta on EU:n puitteissa sovittu.
« Last Edit: 12.02.23 - klo:04:31 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #290 on: 12.02.23 - klo:05:04 »
Näinkö helppoa se oli:

Jauhelihan voi ostaa pian biopohjaisessa kääreessä – muovin korvaaminen lähes puolittaa hiilidioksidipäästöt

Ei, nyt joku tietysti kuitenkin tulkitsee asian niin, että nyt on lupa syödä noin kaksinkertainen määrä lihaa.  8)

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #291 on: 16.02.23 - klo:05:02 »
Twiittikommentti EU:n tavoitteista:

https://mobile.twitter.com/BauerWilli_org/status/1625770152066183168/photo/1

Nyt käännetään:

Quote
Maanviljelyn tehtävä
Vähemmillä eläimillä
tuottaa enemmän luomulannoitetta
tuottaakseen vähemmän
ja tehdäkseen suuremman määrän ihmisiä kylläisiksl

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #292 on: 17.02.23 - klo:05:00 »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #293 on: 20.02.23 - klo:06:48 »
Tästäkin yhä väännetään:

KHO päätti: Kasvipohjaista pihviä saa kutsua burgerpihviksi, mutta kasviliha-nimitys joutuu pannaan

Quote
Vaikka täysin kasvipohjaisia elintarvikkeita säännöllisesti käyttävä kuluttaja todennäköisesti on tietoinen kyseisenlaisten elintarvikkeiden sisällöstä ja laadusta, sanaa ”kasviliha” ei voida vielä tällä hetkellä pitää suomen kielessä sillä tavoin vakiintuneena tai tavanomaisena ilmaisuna, että keskivertokuluttaja sen perusteella ymmärtäisi ilman selittämistä tuotteen olevan lihaa jäljittelevä, täysin kasviperäinen elintarvike.


Kuinka tyhmänä KHO keskiarvokuluttajaa oikein pitää? Tulee mieleen, että varmaankin yhtä tyhmänä kuin jäseniään?

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #294 on: 01.03.23 - klo:05:45 »
Otsikon ja ingressin tieto jo riittää (MT):

Lihantuotannon kasvu jatkuu maailmalla ‒ siipikarja dominoi kasvutilastoja

Suurin osa sianlihantuotannon lisääntymisestä tulee tapahtumaan Aasiassa ja kehittyvissä maissa.

Perspektiivin lisäämiseksi keskusteluun suomalaisten lihansyönnistä.
« Last Edit: 01.03.23 - klo:05:50 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #295 on: 01.03.23 - klo:06:57 »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #296 on: 04.03.23 - klo:05:39 »
Jotenkin siihen tapaan eräs argumentti luomun puolesta meni, että luomu kyllä riittäisi maailmalle, jos ihmiset siirtyisivät/tyytyisivät kasvispainotteisempaan ruokavalioon.

Nyt ihmiset kuitenkin tarvitsevat ihan kaloreita kylliksi. Toisaalla käytiin läpi eräiden kasvisten toivottomuus siinä suhteessa. Mutta käydäänpä nyt läpi jollakin tavalla realistinen kasvisruoka. Ja luomuna. Ja kaupassa. Millä hinnalla niin söisi?

Otetaan alustava alustava lista vaikka täältä:

https://www.s-kaupat.fi/tuotteet/liha-ja-kasviproteiinit-1/kasviproteiinit-ja-juustoproteiinit

Se jakautuu vielä näin:

Quote
Kasviproteiinit ja juustoproteiinit
31 tuotetta

- Tofut ja soijapohjaiset
- Papu- ja hernepohjaiset
- Juusto- ja maitopohjaiset
- Muut kasvipohjaiset


Tuosta täytyy tietysti sitten juusto- ja maitopohjaiset hylätä. Mutta katsokaamme muita. Ja täydentäkäämme listaa muualta. Tämä rinnalle, lisäksi:

https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuotehaku/liha-ja-kasviproteiinit/kasviproteiinit-ja-muu-liha/kasviproteiini-ja-muu-liha

Vähän harhaanjohtavasti ehkä otsikoitu, mutta kasvisproteiineista tuossakin on kyse. Muu-tuotteet ovat kasvispohjaisia. Sen sijaan tuossakin on mukana Mifu-tuotteita, jotka ovat maitopohjaisia, ja jotka on siis tästä hylättävä.

Ehdottomasti halvimpana tuosta nousee tämä hollantilainen luomutuote:

SoFine 250g tofu maustamaton luomu
Kaikki SoFine-tuotteet
~1,69 €
6,76 €/kg


Tutusta paikasta sitten kilokalorit:

https://www.sulamo.fi/kalorit/tofu

Juuri tuolle tuotteelle 1220/kg.

Härkiksessä niukasti halvin oli tämä:

Härkis 250g original härkäpapumurska
Kaikki Beanit-tuotteet
4,09 €
16,36 €/kg


Tutusta paikasta sitten kilokalorit:

https://www.sulamo.fi/kalorit/h%C3%A4rkis

Juuri tuolle tuotteelle 2060/kg.

Niinpä teoreettisesti tuo olisi mahdollista. Ja jopa luomutuotteilla! *)

Mutta hyvin nopeasti listoja selatessa hinnat nousevat 15-20 euron kilohintohin ja yli. Eli yli jauhelihan, joka tavallaan itsestään tulee vertailukohdaksi. Yllättäen muuten luomutuotteet eivät pompsahda noilta listoilta esiin kalleimpina. Sen voi vielä huomata, että luomuna on kilpailukykyiseen hintaan tarjolla ulkomaista soijasta tehtyä tofua. Mutta ei lainkaan kotimaista härkäpavuista tehtyä härkistä. Noissa listoissa: muulla ehkä on? Nyhtökauraa, jonka vielä jonkin aikaa sitten piti median mukaan olla Se Tuote, oli tarjolla yhteensä vain yksi tuote. Ja luomuna ei ollenkaan.

______

*) jos ihmiskunta tuolle linjalle yleisesti lähtisi, tofu olisi tietysti tehty edullisimmasta geenimuunnellusta soijasta! Ja härkäpapu tuotettu tehokkaimmalla tavalla:

Ja tietysti joudumme muistuttamaan, että myös härkapavun kohdalla satotasot (kg/ha) olivat tavanomainen 2 050 ja luomu 1 380.


PS. 8.3.22: Hesarissa tänään pitkästä aikaa — ellei siten ollut ensimmäistä kertaa — luomutuote tarjouksessa:

K-Supermarket tarjosi jalotofua luomuna hintaan14,00 €/kg
« Last Edit: 25.08.23 - klo:08:22 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #297 on: 08.03.23 - klo:05:11 »
Erityisrakkaudesta nautoihin linkki tähän artikkeliin:

The Misguided Crusade to Reduce Anthropogenic Methane Emissions                                                 

Juttu on pitkä, enkä osaa valita yksittäistä lainausta pääpointtina. Mutta siltä näyttää, että jotain feelua tuossa asiassa on.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25023
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #298 on: 11.03.23 - klo:08:53 »
Systemaattisesti käydään metaanin — ja epäsuorasti naudanlihan — kimppuun:

Tutkimus: Liha, riisi ja maitotuotteet ruokajärjestelmän suurimpia ilmastopäästöjen aiheuttajia
Uusi tutkimus nostaa esiin ruokajärjestelmän roolin kasvihuonekaasupäästöjen tuottajana. Suurin ongelma ovat metaanipäästöt, jota aiheuttavat etenkin karjantuotanto ja riisipellot.


Mutta sitkeää on puolustuskin:

Methane Spikes !

Tämän huomion lisäksi...

Quote
Seriously, the Nature punchline is, as you may have already guessed:  “some researchers fear that global warming itself is behind the rapid rise.”

Yes, that’s right.  Global Warming (itself!) may be behind the rapid rise.

... tuossa muistettiin tämä:

Quote
There are some interesting points in it concerning suspected and hypothesized sources of the methane and the reason for the rather odd pattern of rise and fall seen in multi-year data.
(lihav. HJ)

Joka minua on aina metaanin kohdalla kiusannut.

PS. Edellisen puheenvuoron pitkä artikkeli on vielä tarkasti lukematta.
« Last Edit: 11.01.24 - klo:07:30 by Heikki Jokipii »