Tällaisella verbaalisella ja älyllisellä pyörityksellä ...
Vege vetää edelleen ennätystahdissa... yritetään luoda vaikutelma, että onhan sitä koko ajan oikeassa oltu, kun on tästä puhuttu. Ovat suomalaset nyt ryhtyneet vegaaneiksi, mutta se on vain tämä 90 tai 97 prosenttia, jotka asiassa "pilaavat muiden maineen":
Liha ei ole väistymässä suomalaisten lautasilta, vaikka tuoreiden kuluttajatutkimusten (Suomi Syö 2017) perusteella nuorista jopa 40 prosenttia ja keski-ikäisistäkin kolmannes välttelee tietoisesti punaisen lihan käyttöä. Lihaa kulutettiin viime vuonna suurin piirtein edellisvuoden malliin ja esimerkiksi broilerin kysyntä on kasvussa.
– Sekaruokavalio on valtaosan valinta. Kysyimme syyskuussa asiakkailtamme heidän ruokailutottumuksistaan. Lähes 90 prosenttia ilmoitti noudattavansa perusruokavaliota. Fleksaajia, eli kasvisruokavaliota painottavia ja suosivia mutta välillä lihaa syöviä oli 7 prosenttia ja puhdasta kasvisruokavaliota noudattavia 3 prosenttia.
Antti Oksan mukaan kyse ei olekaan siitä, että kasvikset syrjäyttäisivät lihan, vaan että ruokailumme rikastuu ja monipuolistuu.
Oletteko jossain tavanneet ihmisen, joka olisi sillä tavalla ehdoton, että söisi
ainoastaan lihaa? Eikä siis "fleksaisi"? Hänen kissansa ei nyt tässä esimerkiksi kelpaa.
Kaikki ovat luultavasti tavanneet jonkun, joka
kertoo suosivansa kasvisruokaa.