Hesari lopulta ottaa härkää sarvista kiinni, tarttuu tähän kysymykseen:
Suomi on pian riippuvainen tuulivoimasta – tästä syystä siinä piilee suuri riski Perinteisten voimaloiden raskaat generaattorit parantavat sähköjärjestelmän kykyä sietää häiriöitä. Tuuli- ja aurinkovoiman kasvu on pakottanut keksimään uusia tapoja tuottaa järjestelmään niin sanottua inertiaa tai korvata sen puutetta.
Tuosta enemmän:
SUURIA generaattoreita pyörittävät voimalat antavat siis sähköjärjestelmälle noin viisi sekuntia aikaa reagoida äkilliseen häiriöön. Suuria generaattoreita löytyy esimerkiksi ydin-, hiili- ja hakevoimaloista. Vesivoimaloiden turbiinit ovat pienempiä, mutta massaa on niissäkin.
Nämä generaattorit ja myös isojen teollisuuskoneiden sähkömoottorit tuottavat sähköjärjestelmään luonnostaan kykyä vastustaa taajuuden muutosta häiriötilanteessa. Tätä ominaisuutta kutsutaan inertiaksi.
Erityisen paljon inertiaa tuottavat ydinvoimalat, koska niiden turbiinit ovat paitsi valtavan suuria, ne myös pyörivät hyvin nopeasti.
JÄRJESTELMÄSSÄ on kuitenkin yhä kasvava ongelma.
Aurinko- ja tuulivoima eivät tuota luontaisesti inertiaa lainkaan. Niiden tuottama sähkö kulkee taajuusmuuttajan tai suuntaajan eli invertterin kautta.
Siinä on vielä tämäkin:
PYÖRIVIEN generaattoreiden tuottamaa luontaista inertiaa olisi Fingridin Kuivaniemen mukaan mahdollista korvata synteettisellä inertialla. Se tarkoittaa esimerkiksi, että tuuli- ja aurinkovoimaloiden invertterit eli suuntaajat ohjelmoidaan tuottamaan inertiaa verkkoon.
”Teknologia on kehitteillä maailmalla. Se ei ole vielä kypsää, mutta tulossa kyllä. Yleisemminkin on pohdinnassa, minkälaisia järjestelmäpalveluita tuuli- ja aurinkovoiman tulee jatkossa tuottaa.”
(lihav. HJ)
Sitten on vielä tämä:
Kuivaniemen mukaan alueellisesti tuulivoiman kasvu aiheuttaa jo muitakin ongelmia kuin inertian puutetta, joka on koko järjestelmän tason ongelma. Myös verkon jännitteen ylläpidossa on haasteita.
”Nykyinen tuulivoimatekniikka edellyttää, että perinteiset voimalaitokset tuottavat verkkoon jännitteen ja tuulivoimalat tahdistuvat siihen. Joillain alueilla näitä perinteisiä voimalaitoksia ei ole riittävästi ja verkko on siksi heikko sekä altis häiriöille.”
Tähänkin ongelmaan on kehitetty ratkaisu: jännitettä voidaan tukea synkronikompensaattori-nimisellä laitteella. Se on käytännössä verkon tahdissa pyörivä sähkömoottori, jonka tarkoitus on ainoastaan tukea sähköverkkoa.
Kuivaniemen mukaan samojen haasteiden kanssa painitaan maailmalla kaikkialla, missä tuuli- ja aurinkovoimaa on rakennettu paljon. Siksi ratkaisujakin kehitellään maailmanlaajuisesti.
”Synkronikompensaattoreitakin on maailmalla jo käytössä monessa paikassa”, hän sanoo.
(lihav. HJ)
Koko lailla vastaava kuvaus problematiikasta kuin Judith Curryllä ym.
edellä. Se, mikä aluksi tuntuu helpolta ja onkin helppoa, tulee kasvavasti vaikeaksi.
Mutta sen vaikutelman HS haluaa jättää, että ratkaisut ovat
tulossa. Curry ym. ovat pessimistisempiä.