Nyt sohaisen ehkä kyllä muurahaispesää, mutta en malta olla sanomatta, että näissä kohdissa prof. Suvi Keskinen oikoo kyllä mutkia suoriksi:
Rasismilla on pitkä historia Suomessa: suomalaisia oli mukana yrityksissä hankkia siirtomaita AfrikastaAjan hengen mukaisesti siirtomaapyrkimyksillä tavoiteltiin taloudellista vaurastumista, mutta niihin liittyi myös ajatuksia vähemmän kehittyneiden kansojen ”sivistämisestä” ja käännyttämisestä kristinuskoon.
Suomessa omaksuttiin kulttuuriset käsitykset, joissa eurooppalaisuuteen liitettiin korkeampi sivistystaso, moderniteetti ja ylemmyys. Kuuluminen Eurooppaan ja ”länsimaihin” on tarkoittanut erottautumista vähemmän kehittyneiksi ajatelluista kansoista ja maanosista.
Ei rasismin välttely edellytä kulttuurirelativismia. Olematta rasisti voi katsoa, että länsimainen kulttuuri, ml. sen tiede ja tekniikka, on ylivoimaista. Ja katsoa, että sen omaksuminen hyväksi afrikkalaisille. Minusta enemmän rasismia on siihen uskominen, etteivät afrikkalaiset kuitenkaan sitä pysty oppimaan. Ja siksi heidän on parempi pystyä perinteisissä tavoissa ja elinkeinoissaan. — Uskonnon suhteen asia kyllä on sitten kimurantimpi.
Kyllä, tarkoitan nimenomaan sitä: kaikenlainen perinteisten viljelytapojen ihannointi kehitysmaissa on pohjimmiltaan rasismia.