Tämä on varsin kummallista spekulointia:
Mitä jos Trump häviää vaalit mutta ei suostu myöntämään tappiotaan? Tutkijan mukaan kasassa on ”täydellisen myrskyn ainekset”Siihen nähden, että Yhdysvalloissa on periaatteessa jo yli 200 vuoden aikana onnistuttu tekemään vallanvaihto järjestyneesti. Sisällissota siellä kerran oli, mutta senkään ei voi katsoa alkaneen pettyneen presidentinvaaleissa hävinneen toimesta.
Trumpista voi puhua näemmä mitä vain. Mutta vaihtakaapa nimi vaikka Macroniksi tai Merkeliksi, tai "you name it".
En mitenkään ole ryhtynyt Trumpin kannattajaksi*). Mutta voin silti huomata, miten hän mediassa on joutunut "koulukiusatun" asemaan. Kansan Uutiset tekee ihan samaa:
Trump kehui älyllisiä kykyjään – tunnisti norsun kuvastaYhdysvaltain presidentin Donald Trumpin haastattelu Fox Newsissä sunnuntaina on herättänyt kauhua ja hilpeyttä.
Kauhua siksi, että Trump ei suostunut sanomaan, että hän aikoo kunnioittaa marraskuun vaalien tulosta.
Hilpeyttä on herättänyt erityisesti se osa haastattelua, jossa Trump kehui kognitiivisia kykyjään.
Oikeaksi koulukiusatuksi joutumiseen on siihenkin usein syynsä, tai selityksensä, uhrin itsensä ominaisuuksissa.

_____________
*) tai mitäpä sillä on väliäkään: minulla ei ole äänioikeutta USA:n vaaleissa. Vetoa silti voisi ehkä lyödä: nyt kun hän on vahvasti gallupeissa häviöllä, vedonlyönnissä voisi nyt voittaa enemmän Trumpille panoksensa pistäen? Ja voisikohan ihan erikseen lyödä vetoa siitä, käyttäytyykö hän hävitessään noin kuin Hesarissa ja KU:ssa uumoiltiin?