Yleistä oli meppiehdokkaiden vastauksissa vetoaminen tähän:
Nykyinen ruokajärjestelmämme on mm. erittäin riippuvainen muualta tuoduista tuontantopanoksista, etenkin lannoitteista. Typensitojakasvien, kuten härkäpavun ja herneen systemaattinen hyödyntäminen osana viljelykiertoa voisi vähentää Suomen riippuvuutta edelleen Venäjältä tuoduista lannoitteista. Myös viljelijöiden kriisinsietokyky paranisi lannoitteiden hintavaihteluille altistumisen vähentyessä.
(lihav. HJ)
Ja siis yhteistä heille, etteivät he olleet kuulleetkaan
näistä kehityskuluita ja hankkeista.
Ja
tämä hiljaisuus vallitsi heidänkin keskuudessaan. Eli siitä, miten he tulevat toimimaan mm. geenieditointikysymykseessä tms. asioissa, jotka tulevat (joidenkin heistä) päätettäviksi, ei sanaakaan.
***
Pro Luomu oli tietysti löytänyt hänet:
Sirpa Pietikäinen, eurovaaliehdokas, Kokoomus
” Olen jo kymmenisen vuotta sitten esittänyt, että luomutuotannon osuus tulisi olla peräti 40–60 prosenttia EU:n ruoantuotannosta vuoteen 2050 mennessä. Näen luomutuotannon lisäämisen merkityksen erittäin positiivisena ja tärkeänä.”
Pieikäinen on täällä meilläkin jo aiemminkin
saanut viljalti julkisuutta.
Demariehdokkaan näkemykset viittaavat siihen, että
uumoilumme SDP:n kannan muuttumisesta olivat vähintään ennenaikaisia:
Ville Merinen, eurovaaliehdokas, Sosiaalidemokraatit
”Luomutuotannon lisääminen on tärkeää, jotta EU:ssa voidaan tuottaa paitsi laadukkaampaa ja terveellisempää ruokaa, myös vähentää ruoantuotannon haitallisia ympäristö- ja ilmastovaikutuksia. Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan kuitenkin määrätietoisia toimia luonnonmukaisen tuotannon edistämiseksi ja luomuruoan kilpailuasetelman vahvistamiseksi.”
Ja sitten hän:
Pirkko Ruohonen-Lerner, eurovaaliehdokas, Perussuomalaiset
”Tuottajan näkökannalta luomutuotteiden viljelyn tulisi olla taloudellisesti vähintään yhtä kannattavaa kuin perinteisen viljelyn. Viljelijöitä voisi kannustaa luomun tuottamiseen lisäämällä luomuviljelyn tukia.”
[..]
Luomutuotteiden ja perinteisesti viljeltyjen/kasvatettujen tuotteiden hintaero ei saisi olla liian suuri, koska monille kuluttajille kuitenkin ostopäätökseen vaikuttaa merkittävästi tuotteen hinta.
Jollakin kurin kumpainenkin onnistuu?
***
Tällaisen valinnan Pro Luomu oli kyllä ihan itse tehnyt (lihav. HJ):
EU:n Vihreän kehityksen ohjelma ja Pellolta pöytään -strategia ovat asettaneet tavoitteeksi, että EU:n peltopinta-alasta 25 % tulisi olla luomua vuoteen 2030 mennessä. Pro Luomu kysyi suurimpien puolueiden kärkiehdokkailta, miten heidän mielestään luomun tuotantoa ja kulutusta pitäisi kehittää.
Kriteerinä se, että jos kannattaa luomua, on kärkiehdokas.