Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen kirjoittaa näennäisen krittisesti ja näennäisen vaatimattomasti omastaan:
Eroon köyhyydestä taikasauvan iskulla?Reilu kauppa ei ole kuitenkaan mikään taikasauvan isku, joka voisi yksinään vastata kaikkiin maailmankaupan, kestävän tuotannon ja eettisen kuluttamisen haasteisiin. Tarvitaan myös monia muita asioita, kuten ihmisoikeudet huomioivaa lainsäädäntöä, sen noudattamista ja reiluja kauppasopimuksia valtioiden välille.
Mutta sitä mahdollisuutta hän ei tietystikään edes maistele, että se todellakin olisi eräänlainen "taikasauva", illuusio, jolla ei
oikeasti juuri mitään saataisi aikaan. Ettei sitä tarvittaisi, että se jopa
hiukan haittaisi kehitysyhteistyötä, veisi siltä resursseja tehottomaan "hyvältä tuntuu" -puuhasteluun. Joka siis (ks. edellä) meidän kriitikkojen mielestä lähinnä vastaisi totuutta.
Nämä tiedot, joista myös tulee esiin meidänkin esiin tuomamme toiminnan jopa tavallaan hämmästyttävä pienimuotoisuus, yhä
vuosikymmenien yrittämisen jälkeen, ja myös asian saaman poliittisem suosion huomioon ottaen, ovat siis Sivoselta:
Tällä hetkellä Reilussa kaupassa on mukana suurin piirtein 1,2 miljoonaa pienviljelijää ja noin 200 000 suurtilojen työntekijää. Määrä ei ole pieni, mutta Reilun kaupan ulkopuolella on edelleen vähintäänkin satoja miljoonia toimeentulonsa kanssa kamppailevia viljelijöitä ja työntekijöitä. Eivätkä Reilussa kaupassa jo mukana olevat viljelijäyhteisötkään saa läheskään aina koko satoaan myydyksi Reilun kaupan markkinoille.
(lihav. HJ)
Eivät saa. Jos esimerkiksi luomutarkastaja päättää hylätä kahvisadon luomustatuksen, se ei enää kelpaa Suomen markkinoille. Eikä siitä tai
vastaavista tapauksista johtuva itku ja hammasten kiristys kanna tänne asti. Tänne kun tuodaan sieltä sellaisia Reilun kaupan "mannekiineja", joilla on asiasta pelkkää hyvää sanottavaa.
(Jos noita lihavoimiani lukuja vähän yrittäisi saada helpommin hahmotettaviksi: kunnassasi - tai seurakunnassasi - on, sanotaan 400 köyhää perhettä. Järjestetään joulukeräys, jonka tuloilla annetaan tukea
yhdelle perheelle. Tai myyjäiset ... tässä nyt
keräyskuluista kuitenkaan puhumatta. ... ja kunnan asukkaat ovat
tyytyväisiä siihen, että ovat osallistuneet tähän joulukeräykseen, jopa siitä vähän ylpeitä ... myös kaikki valtuustoryhmät antavat tälle keräykselle
täyden tukensa ... järjestetään siiis taas ensi vuonnakin!

)