• Welcome to Tuottava Maa Turvattu Luonto.
 

Ydinvoima versus merituulivoima?

Started by Heikki Jokipii, 24.02.19 - klo:03:10

Previous topic - Next topic

Heikki Jokipii

#45
Esa Härmälä komppaa kauniisti Harjannetta ja Tulkkia Hesarissa (ks. edellä 23.08.19):

Energiapolitiikan on oltava johdonmukaista

QuoteKANSANEDUSTAJA Atte Harjanne (vihr) ja tutkimusryhmäpäällikkö Ville Tulkki kirjoittivat (HS Vieraskynä 23.8.), että ydinvoimaa pitää puolustaa ilmaston takia. Heidän mukaansa Suomella olisi hyvät lähtökohdat ajaa Euroopassa ilmasto- ja energiapolitiikkaa, jossa ydinvoimaa hyödynnetään uusiutuvan energian rinnalla. Juuri näin, ja Suomihan on jo nyt Ruotsin kanssa paljon muita maita pitemmällä tällä tiellä.

Tuo koko kirjoitus ei sitten olekaan maksumuurin takana, vaikka alkuperäinen oli (?). Suosittelen sitä kokonaisuudessaan. Myös eräille tässäkin keskusteluosiossa mainituille poliitikoille.

***

Minun lisäykseni. Minusta johdonmukaisuus olisi sitten sitä, että ollaan reilusti (ja tavallaan lisäehdoitta) puolesta. Eikä etsimällä etsitä syitä, miksi kuitenkin vastustetaan (lainaus edeltä, Vihreästä Langasta):

QuoteYdinvoima ei siis ole lähtökohtaisesti poissuljettua, mutta Fennovoiman hanke saa ohjelmassa piikin, vaikkei sitä nimeltä mainitakaan:

”Viimeisimmät Suomessa tehdyt ydinvoimahankkeet ovat olleet hitaita ja ongelmallisia. Sellaisia emme halua lisää.”

Edellä 24.02.19 on kerrottu, miten merituulivoimalahankkeet ovat olleet hyvin hitaita ja ongelmallisia. Sopisiko niistä myös sanoa, että "sellaisia emme halua lisää"? Vaikka merituulivoima ei olisi "lähtökohtaisesti poissuljettua"? Siitä ja sitä seuraavasta puheenvuorosta (linkkeineen) selviää, että ne ovat nyt ilmeisesti kaikki yhtäläillä "vaiheessa" kuin Fennovoimankin hanke. Eikä yhtään olla tällä hetkellä rakentamassa (?-merkki perään, varmuuden vuoksi). Vaikka siis tarvittava tahti olisi tämä:

Quote from: Heikki Jokipii on 24.02.19 - klo:04:01
Entä kuinka nopeasti merituulivoimaloilla "saadaan ilmastotoimia aikaan"? Jos asetetaan se teoreettinen tavoite, että niiden täytyi tuottaa yhtä paljon hiilidioksiditonta sähköä kuin OL3 tulee tuottamaan, ja reiluuden vuoksi annetaan aikaa samat 15 vuotta, mikä OL3:n rakentamiseen ym. ennen sähköntuotannon aloittamista menee, niin:

Porin Tahkoluodon kokoisia merivoimaloita ("tuulipuistoja") pitäisi tulla valmiiksi joka vuosi 6 kappaletta, sen 15 vuoden ajan.

Porin Tahkoluodon 40 MW:n "tuulipuiston" arvioitu vuosituotto on 155 000 Mwh. Tuossa laskelmassani ei edes vielä ole otettu huomioon tätä ilmiötä, koska minulla sitä tehdessäni vielä ei ollut tuota hyvää lähdettä (vaikka hämärästi jo ilmiön olemassaolosta tiesinkin).


Heikki Jokipii

#47
Quote from: Heikki Jokipii on 23.08.19 - klo:02:54
Siitä mekin olemme usein huomauttaneet, että kirjoitetaan "uusiutuva energia" kun tarkoitetaan "hiilidioksidipäästötön energia".

Näin näyttää käyneen tässäkin:

Tuore suomalaisselvitys tarkastelee Afrikan kehitystrendejä uudesta näkökulmasta " Väestönkasvu ja ilmastonmuutos ovat haasteita, jotka voi kääntää myös voitoksi

QuoteVaikka ilmastonmuutos luultavasti heikentää ruokaturvaa, Afrikalla on myös hyvät mahdollisuudet uusiutuvan energian tuotantoon, koska se ei vielä ole lukkiutunut kestämättömiin tuotantotapoihin, selvityksessä huomautetaan.
(lihav. HJ)

Heikki Jokipii

#48
Quote from: Heikki Jokipii on 11.06.19 - klo:12:57
QuoteYmpäristö- ja ilmastoministerin Krista Mikkosen (vihr.) mukaan valtioneuvosto arvioi kokonaisuutta, kun Terrafamen uraanisuunnitelmia käydään läpi. Hän ei osannut sanoa, millä aikataululla arvio tehdään.

Mikkonen kommentoi STUKin lausuntoa sanomalla, että STUK on katsonut asiaa säteilyn osalta, ja valtioneuvosto tekee kokonaisarvion ympäristön ja ihmisten terveyden näkökulmasta.

Eli löytyisikö joku uskottava syy tuo kuitenkin kieltää? Kun se ei Vihreille oikein passaa?

Sitten ollaankin siinä dilemmassa, että Vihreät ovat nyt hyväksyneet olemassa olevien ydinvoimaloiden käytön. Jos niiden tarvitsema uraani kuitenkin jostain hankitaan,  täytyy Mikkosen taas harkita asiaa siellä asuvien "ympäristön ja ihmisten terveyden näkökulmasta".

Ja niin se on nyt eteen tulossa:

Käynnistyykö uraanintuotanto Suomessa? Terrafamen lupa tulossa vihreidenkin pureskeltavaksi syksyllä

Tuosta artikkelista huokuu jo aika sovinnollinen asenne. Ja todellakin: ei se uraanin erotteleminen mitenkään kaivoksen mahdollisia ympäristöongelmia lisää.  Tai ainakin on todella vaikea keksiä, miten se lisäisi. Varsinkin jos on vielä näin:

QuoteTerrafamen kaivoksella uraania on tosin erotettu malmista koko ajan. Metallikaivoksen prosessissa uraania irtoaa kaivoksen nestekiertoon. Sitä kautta uraania on mennyt enimmäkseen kaivoksen kipsisakka-altaille ja osin myös myytävien metallien joukossa eteenpäin.

Eli kyse on oikeastaan vain sen hyödyntämisestä. Ja se on nyt vihreidenkin hyväksyttävä tosiasiana, että nykyiset ydinvoimalat käyttävät uraania. Eikä suomalainen uraani tähän asti käytetystä mitenkään eroa, ihan yhtä hyvää se on. Yhtä epäterveellistäkin, syödä ei pidä.

Heikki Jokipii

#49
Quote from: Heikki Jokipii on 23.08.19 - klo:02:54
Siitä mekin olemme usein huomauttaneet, että kirjoitetaan "uusiutuva energia" kun tarkoitetaan "hiilidioksidipäästötön energia".

Näin näyttää käyneen tässäkin - taas on kyse maailma.netin uutisesta:

Uusiutuvan energian kapasiteetti on nelinkertaistunut kuluvan vuosikymmenen aikana " Energiasektorin päästöt silti kasvaneet

Tällainenkin tieto voi vanheta yllättävän nopeasti:

QuoteAhkerin uusiutuvan energian sijoittajamaista on ollut tällä vuosikymmenellä Kiina. Sen jälkeen tulevat Yhdysvallat ja Japani. Euroopan maista Saksa ja Iso-Britannia ovat sijoittaneet eniten uusiutuvaan energiaan.

Vaikkapa Kiina näyttää nyt pitkälle menettäneen innostuksensa tuuli- ja aurinkovoiman lisäämiseen. Koska se ei myöskään ole kovin voimallisesti lisäämässä ydinvoimakapasiteettiaan, niin - varmaan jo arvasittekin - se jatkaa kiiviihiili- ym. fossiilisen energiatuotantonsa kasvattamista.

OH DEAR: THE WORLD IS LOSING INTEREST IN RENEWABLE ENERGY

Heikki Jokipii

Quote from: Heikki Jokipii on 20.06.19 - klo:05:28
Seuraavan puheenvuoroni kirjoitusta tarjosin Demokraatin mielipidesivuille.

Lehteä on nyt sen jälkeen ilmestynyt 2 numeroa (se ilmestyy 2 viikon välein) eikä sitä ole julkaisu. Ehkä se tässä poliittisessa tilanteessa on liian "letkeä" eikä aloittavan hallituksen vielä herkkää tilannetta haluta nyt millään tavalla häiritä. Jota tuo kirjoitus voisi tehdä, jos SDP:n pää-äänenkannattaja sen julkaisisi?

Ja tuleehan siinä sohaistua sellaisiakin muurahaispesiä, jota ei ehkä nyt Suomen EU-puheenjohtajakauden alkaessa katsota soveliaaksi sohaista?

Viimeisessä Demokraatissa (tuli eilen) ko. kirjoitus nyt kuitenkin (vähän lyhennettynä) ilmestyi.

Eli nyt se on viimeistään tehty: hyötöreaktoreista on kerrottu myös demareille.

Heikki Jokipii

#51
Takaisku tuulivoimalle:

Climate change: Electrical industry's 'dirty secret' boosts warming

Ja merituulivoimalle eritoten:

Quote"As renewable projects are getting bigger and bigger, we have had to use it within wind turbines specifically," said Costa Pirgousis, an engineer with Scottish Power Renewables on its new East Anglia wind farm, which doesn't use SF6 in turbines.
"As we are putting in more and more turbines, we need more and more switchgear and, as a result, more SF6 is being introduced into big turbines off shore.
"It's been proven for years and we know how it works, and as a result it is very reliable and very low maintenance for us offshore."

Kyse on siis kaasusta, joka on hirvittävän voimakas kasvihuonekaasu. Jota tarvitaan noissa laitteissa. Ja joka hitto soikoon sekin joskus vuotaa.

Heikki Jokipii

#52
Australian vihreät:

Aussie Greens: Nuclear Power is a “Dangerous Distraction” from Real Climate Action

Ei ole epärelevanttia kertoa tuosta täälläkään, koska tuota asennetta kyllä Euroopassakin riittää, vaikka Suomen vihreät ovat (ainakin osittain) kääntäneet kelkkansa. Saksassa tuo linja ei edes rajoitu vihreisiin.

Tätähän mekin olemme sanoneet, että puhe ilmasto-ongelman tärkeydestä ja kiireellisyydestä ei ole uskottavaa, jos samaan aikaan pidetään härkäpäisesti kiinni vanhasta ydinvoimavastaisuudesta:

QuoteGreen opposition to nuclear power completely undermines their claims that we face a climate emergency.

Claims that nuclear power is too expensive are straight out lies. France has had an affordable nuclear programme which delivers most of their nation’s electricity since the 1970s.

Claims that nuclear power is too dangerous " dangerous compared to the end of the world? If a global climate disaster is imminent, how can it possibly make sense to oppose a potential solution because of concerns about the alleged risk of a few meltdowns?

If greens think there is time to play politics and oppose the one zero carbon energy source which might win bipartisan support, they obviously don’t believe the problem is that urgent. Fake concern about global warming is just an excuse greens use to advance their political agenda.

Hauska yksityiskohta on, että ainakin ennen suurin osa Suomen ydinvoimaloiden käyttämästä uraanista tuotiin juuri Australiasta. Ja Suomessa oltiin niin kovin, kovin huolissaan siitä, mitä sen ylöskaivaminen siellä merkitsee lähiseudulla asuville aboriginaaleille! Mutta niin huolissaan ei oltu, että olisi vaadituu se uraani korvattavaksi kotimaisella. Ollaanko vieläkään? Siitä kysymyksestä nyt Suomen vihreät keskuudessaan vääntävät (edellä 04.09.19).

Heikki Jokipii

#53
Tämä oli minusta odotettavissa ...

Oikeus totesi Fukushiman johtajia syyttömiksi ydinvoimalaonnettomuuteen

... koska kyseessä ei ollut ydinvoimalaonnettomuus. Se oli tsunami. Se oli tsunamionnettomuus.

Jonka vaikka Saksa voi hyvin välttää huolehtimalla siitä, ettei Itämerellä muodostu tsunameita. Tai Saksan joissa tai järvissä. Tai ainakin välttämällä ydinvoimaloiden sijoittamista paikoille, joilla Saksassa on taipumusta tsunamin syntymiseen.

Heikki Jokipii

#54
Saksassa on tänään luvassa suuria ilmastomielenosoituksia:

Saksa julkistaa ilmastopolitiikkansa tuleviksi vuosikymmeniksi " Berliinissä askartelukauppa pysyy kiinni, sillä yrittäjä lähtee kadulle vaatimaan järeitä uudistuksia

Tämä tiedetään yleisesti:

QuoteNyt on jo selvää, ettei se saavuta vuodelle 2020 asetettuja ilmastotavoitteitaan vähentää kasvihuonepäästöjä 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Uusi tavoite on 55 prosentin vähennys vuoteen 2030 mennessä. Jahkailun jälkeen myös Saksa on liittynyt tavoitteeseen olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.

" Haluamme nyt järeitä toimia, Struhk sanoo kaupan yläkerrassa sijaitsevassa toimistossa.

Mutta kenellekään - tai ainakaan suurille joukoille - ei luultavasti tule siellä mieleen, että tuon vuoksi Saksan tulisi perua ydinvoimaloidensa alasajo. Ja rakentaa sen sijaan uusia. Vaikka jotain asenteellisia aineksia siihen suuntaan olisi jo valmiina:

QuoteJuuri siksi on Struhkin mukaan mentävä nyt kadulle. Ei riitä, että hän itse ostaa luomuruokaa (!) tai että hän on jättänyt parkkipaikan rakentamatta liikkeensä edustalle. Yksilötason tai edes yritysten omat teot eivät riitä, jos ilmastonmuutosta halutaan jarruttaa.

Tarvitaan politiikkaa. Tarvitaan hallitus, joka pystyy tekemään ilmaston kannalta välttämättömiä päätöksiä, vaikka ne pakottavat miettimään omankin toiminnan uusiksi.
(lihav. ja (!)-merkki tuossa HJ)

Heikki Jokipii

#55
Vaan Saksassa tämä minun ehdottamani linja hävisi:

Saksan hallitukselta valtava ilmastopaketti " päästöjen pienentämiseen käytetään yli 50 miljardia euroa

QuoteValtio tukee investointeja päästöttömään energiaan. Esimerkiksi investointeja merituulivoimaaan lisätään.

Vaikka tämä hyvin tiedetään:

QuoteSaksan päästöt vastaavat noin kahta prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Päästöjä kasvattaa osin se, että Saksa päätti luopua ydinvoimasta kokonaan vuoteen 2022 mennessä. Päästöistä noin kolmannes tulee energiantuotannosta.

Sind sie verrückt?

Heikki Jokipii

#56
Sentään suomalainen asiantuntija muisti tästä muistuttaa:

Onko Saksan ilmastopaketti pettymys vai mullistus? Näin suomalaiset asiantuntijat vastaavat

Quote2. Löytyykö paketista jokin heikko kohta?

[...]

Kahra, EK:

" Saksan energiasektori on jo nyt tosi jumissa, kun kivihiilestä ja ydinvoimasta luovutaan energiantuotannossa. Tarvitaan valtavasti lisää uusiutuvia energianlähteitä ja siirtoverkkoja, joita monet niitäkin vastustavat. Alasajettava kapasiteetti on massiivinen ja korvaavan rakentaminen on kallista. Tämä paketti ei vastaa niihin ongelmiin, jotka näistä ovat jo syntyneet.

Heikki Jokipii

#57
Quote from: Heikki Jokipii on 10.09.19 - klo:04:53
Vaikkapa Kiina näyttää nyt pitkälle menettäneen innostuksensa tuuli- ja aurinkovoiman lisäämiseen. Koska se ei myöskään ole kovin voimallisesti lisäämässä ydinvoimakapasiteettiaan, niin - varmaan jo arvasittekin - se jatkaa kiiviihiili- ym. fossiilisen energiatuotantonsa kasvattamista.

OH DEAR: THE WORLD IS LOSING INTEREST IN RENEWABLE ENERGY

Tässä kerrotaan osittain samaa tarinaa:

Kiinan päästöt kääntyivät taas uuteen nousuun, syynä savupiippuelvytys " Paineet kasvavat New Yorkin ilmastokokouksen alla

Mutta jostain syystä halutaan säilyttää käsitys, että Kiina kuitenkin yrittäisi:

QuoteVaikka kansainväliset ilmastoneuvottelut etenevät tahmeasti, talouden ja teknologian saralla tapahtuu paljon myös edistystä.

Esimerkiksi Kiinassa aurinkovoima on halventunut niin paljon, että uudet hankkeet kilpailevat hintatasossa hiilivoiman kanssa, kertoo Myllyvirta.

Tämä on johtanut siihen, että Kiinaan on rakennettu kahden viime vuoden aikana selvästi enemmän aurinkoenergiakapasiteettia kuin hiili- ja kaasuvoimaloita.

Ja vaikka Kiinan päästöt ovat kääntyneet uuteen nousuun, kehitys on kuitenkin ollut selvästi parempaa kuin miltä vuosikymmen sitten näytti.

Kumpaan sitä luottaisi? Linkistä (yllä) löytyvän Bloombergin pylväikön mukaan investoinnit uusiutuvaan energiaan ovat kahden vuoden aikana pudonneet alle puoleen. Jos aurinkovoimaan on investoitu, tuulivoimainvestointien on täytynyt täysin romahtaa.

Ydinvoima saadaan kerran sivulauseessa mainittua:

QuoteTekemistä piisaa, sillä hiilen ylivoima maan energiantuotannossa on edelleen murskaava.

Uutistoimisto Reutersin mukaan hiilellä tuotettiin Kiinassa viime vuonna vajaat 60 prosenttia kaikesta energiasta, kun uusiutuvan energian, maakaasun ja ydinvoiman yhteenlaskettu osuus oli 22 prosenttia.

Mutta ei mitään toivomusta, että ydinvoimaa pitäisi lisätä. (Tuo 22% vaatisi muuten vielä erittelyä! Ihan välittömän muistikuvani mukaan leijonanosa siitä on vesivoimaa. Valtava "Kolmen rotkon pato" jne.)

Tämä yritetään yhä nähdä ilmastokysymyksenä, ja siinä siis toivoa:

QuoteMuiden suurvaltojen tavoin Kiina rakentaa energia- ja ilmastopolitiikkansa lopulta kansallisten tarpeiden näkökulmasta.

Tässä piilee myös maailman toivo.

Kiinan keskusjohdon on pakko vähentää saastuttavimpien kivihiilivoimaloiden käyttöä, jotta kaupunkien ilmanlaatu paranisi.

Kansa kun on altis kapinoimaan, jos hengitysilma on pilalla.

Vaikka tuo on höpöhöpöä. Tuo ratkaistaan siten, että voimaloihin asennetaan laitteet, jotka puhdistavat savukaasuista kaikki epäpuhtaudet. Paitsi hiilidioksidin. Kuten EU:ssakin tehdään. Tuon artikkelin itsensä kertoman tiedon pohjalta ("vajaat 60 prosenttia") on täysin turha toivo, että hiilivoimalat suljettaisiin. Tai edes niiden käyttöä vähennettäisiin.

Heikki Jokipii

#58
En ole uskovainen lainkaan. Enkä niin muodoin kristitty, enkä tietysti myöskään katolinen. Mutta tämä oli nätti kannanotto:

Vatikandiplomat: Atomenergie ja, Kernwaffen nein

Kyllä ydinenergialle, ei ydinaseille.

Heikki Jokipii

#59
Näin Amerikassa. Ilmastoguru James Hansen on jyrkästi tuominnut presidenttiehdokas Bernie Sandersin tämän ydinvoimavastaisuuden takia:

https://www.thedailybeast.com/top-climate-scientist-to-bernie-sanders-youre-killing-people-in-india

Hansen on asiassa ollut rautaisen johdonmukainen jo vuosia. Hän kuului myös tiedemiesyhmään, joka kehotti USA:ta ja maailmaa ottamaan käyttöön 4. sukupolven ydinvoimalat. Eli "breederit". (Tekniikka tarjoaa toki siinä myös vaihtoehtoja.)