• Welcome to Tuottava Maa Turvattu Luonto.
 

Synteettisen typpilannoitteen historia ja tulevaisuus

Started by Heikki Jokipii, 05.04.13 - klo:17:00

Previous topic - Next topic

Heikki Jokipii

Tästä asiasta on saatu osin vähän ristiriitaisiakin tietoja:

Satoja metrejä pitkät tavarajunat Venäjältä ovat Vainikkalassa yhä arkea " taustalla myös Kiinan valtapeli

QuoteTullin tilastojen mukaan alkuvuodesta venäläistä nikkelimalmia on tuotu kolmannes vähemmän - noin 280 miljoonalla eurolla - kuin vastaavana aikana vuosi sitten.

Venäläisten lannotteiden tuonti on sen sijaan alkuvuodesta harpannut hurjaan kasvuun.

Alkuvuoden aikana lannotteita on tuotu jo noin 10,5 miljoonalla eurolla, kun viime vuoden kokonaisarvo oli vain 5,5 miljoonaa euroa. Venäläisten lannotteiden osuus kaikista Suomeen tuoduista lannotteista oli alkuvuonna noin 11 prosenttia.

Myös venäläisen ammoniakin tuonti jatkuu viime vuoden tasolla. Alkuvuonna tuonnin arvo on ollut 26,6 miljoonaa, viime vuonna kaikkinensa 49,9 miljoonaa euroa.

Maakaasu oli kuulemma korvattu muualta tuodulla. Mutta valmis ammoniakki sitten ei? Vai selittääkö asian tämä ilmio:

QuoteUlkomaille myydyt lannoitteet kuljetetaan Vainikkalasta Kotkan satamaan, jossa ne lastaa laivoihin Ylen tietojen mukaan venäläistaustainen Fertilog Oy.

Tiivis kaupankäynti Venäjän kanssa on mahdollista, koska Suomeen virtaavat raaka-aineet eivät kuulu pakotteiden piiriin EU:ssa.

Esimerkiksi lännen pakotteiden listalta löytyy vain yksittäisiä venäläisten lannoiteyhtiöiden johtajia.
(lihav. HJ)

Eli ainakin joiltakin osin tavara vain kulkee Suomen läpi. EU:n luvalla.

Heikki Jokipii

Tämä havainto ja löytö voi potentiaalisesti merkitä vakavaa iskua "vihreälle" vedylle:

Shock New Claim: ‘Green’ Hydrogen Produces 37 Times More Global Warming than Carbon Dioxide

QuoteDangerous stuff all this ‘green’ hydrogen. Apart from a tendency to explode unless handled with extreme care, its higher combustion temperature can produce more harmful nitrogen dioxide than natural gas. Nitrogen dioxide is a nasty pollutant and has been linked to childhood asthma and other major ailments. Furthermore, hydrogen is the lightest of gases and escapes easily into the atmosphere " where a newly-published science paper suggests, pound for pound, it produces 37 times the warming of carbon dioxide over a 20-year period. This is because hydrogen is oxidised by the hydroxyl radical leading to the formation of tropospheric ozone and stratospheric water vapour. Both these gases are so-called ‘greenhouse’ gases and alarmist scientists are keen to exaggerate their effect. If you are worried about atmospheric pollution and greenhouse gases, despite all past observational evidence that suggests the ‘greenhouse’ impact of the gases ‘saturates’ at certain levels, then promoting hydrogen is a very bad look indeed.

Tuossa annetussa linkissä tarkempi selvitys, miten.

Niinkuin täällä on tapana ollut toppuutella liian hyviä uutisia, "tuoreita tutkimuksia", niin on toppuuteltava tuotakin. Ihan erikseen on selvitettavä, mitä tuo merkitsee "vihreälle" ammoniakille,

Heikki Jokipii

#122
Edellinen ei mitenkään ole tullut Suomessa tietoon:

Tankataanko autoihin kohta vedystä tehtyä bensaa? Sähköpolttoaineet halutaan huoltoasemille jo muutaman vuoden kuluttua

QuoteElinkeinoelämä uskoo, että sääntely laittaa vauhtia vetyinvestointeihin. Käytännön toteutukseen huoltoasemilla liittyy vielä kysymysmerkkejä.

Heikki Jokipii

#123
Monimutkaisemmaksi menee. Nyt on syntynyt tällainen hanke:

Hycamite avasi Euroopan suurimman metaanista vetyä pilkkovan tehtaan Kokkolaan

Ja siitäkin kerrotaan:

QuoteSuomalainen Hycamite TCD Technologies avasi torstaina Kokkolan suurteollisuusalueella vedyntuotantolaitoksen, joka on sarjassaan Euroopan suurin.

Hycamite pilkkoo itse kehittämällään menetelmällä vetyä metaanista lämmön ja katalyytin avulla. Menetelmän etuna on se, että vetyä syntyy ilman, että valmistuksessa vapautuisi kasvihuonepäästöjä.

Vastaavalla tavalla toimivia laitoksia on muitakin, mutta ne toimivat hieman eri tekniikalla.

Näin kuulemma myös on:

QuoteHycamiten prosessi tarvitsee myös huomattavan vähän energiaa verrattuna vedyn tunnetuimpaan valmistustapaan, jossa vetyä valmistetaan sähköelektrolyysilla hajottamalla vesimolekyylejä hapeksi ja vedyksi.

Sitä tarina ei kerro, mistä se metaani tulee. Käsitykseni on, että ainoa, mistä sitä suurempia määriä saadaan, on maakaasu. Ja ainoa paikka, josta nyt maakaasua suurempia määriä saadaan, on... Venäjä?

Mutta kaikkiaan siis myös typpilannoitteen tuottaminen on nyt hyvin vallankumouksellisessa vaiheessa. Innovaatioita tulee esille koko ajan.

Heikki Jokipii

#124
Hiukan ymmälläni kieltämättä olen. Hesari esittelee tänään tämän ikäänkuin aivan uutena ideana:

Suomeen suunniteltu jätti-investointi lähempänä toteutumista

QuoteVihreä siirtymä|Green North Energy sai Naantaliin suunnitellulle noin 600 miljoonan euron arvoiselle vihreän ammoniakin tuotantolaitokselle tärkeän kumppanin.
[..]
”Vihreä ammoniakki tarjoaa raaka-ainetta erityisesti maatalouden tarpeisiin. Sen tuotanto voi vähentää Suomen ja Euroopan riippuvuutta ammoniakin tuonnista muista maista, kuten Venäjältä, samalla kun se auttaa vähentämään maataloussektorin hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi vihreällä ammoniakilla on nouseva potentiaali alhaisten hiilipäästöjen polttoaineena meriliikenteessä, edistäen tälläkin tavalla hiilidioksidipäästöjen vähentämistä”, Green North Energy kertoo aihetta koskevassa tiedotteessa.

Kuitenkin tämä toinen hanke lanseerattiin näin jo kaksi vuotta sitten:

Kokkolaan suunnitteilla Suomen suurin vihreän vedyn hanke " vihreälle ammoniakille on maailmalla kysyntää

QuoteKokkolan suurteollisuusalueelle on tulossa erittäin suuri, 300 megawatin vetytehdas. Yle seurasi tiedotustilaisuutta aiheesta.
[..]
Laitoksen investointiarvio on 500 miljoonaa euroa. Tehdas työllistää toimiessaan muutamia kymmeniä ihmisiä. Sen on tarkoitus olla toiminnassa vuonna 2027.
[..]
70 prosenttia ammoniakista menee lannoiteteollisuuteen, ja ilman ammoniakkia maailma kuolisi nälkään, sanoo Schalin.

2050 meriliikenteen polttoaineissa on kuitenkin ennakoitu olevan yhtä kova kysyntä ammoniakille.

Heikki Jokipii

Taas kerran:

Uuden ajan alku?

QuoteHarjavaltaan avautuu vetytehdas, joka voi jäädä teollisen Suomen historiaan. HS oli paikalla, kun laitos valmistautui tuottamaan ensimmäisiä eriä puhdasta vetyä. Vihreästä vedystä odotetaan maailmalla paljon, ja Suomella voi olla siinä iso rooli.

Tekstissä tosin myönnetään/kerrotaan:

QuoteVety voi osin ratkaista koko maapallon ilmastokriisiä, ja siksi vetytehtailta odotetaan paljon. Harjavallan laitos on Euroopan ensimmäisiä isoja puhtaan vedyn tehtaita. Sen vanavedessä Suomeen on suunnitteilla useita vastaavanlaisia.

Ja sitten, miten hanke toisensa jälkeen on lykkääntynyt. Ja alalla puhutaan jo "vetytalvesta".

Yksi lykkääntyneistä hankkeista on Kokkolan ammoniakkitehdas. Ja tuo toinen, joka aloitettiin näennäisen tietämättömänä Kokkolan hankkeesta. Ks. juuri edellä.

Heikki Jokipii

Näiden asioiden irtikoplausta ei saada aikaan:

Kaasun hinta nousussa, kun Ukraina sulki Venäjän hanan

QuoteLannoitteiden hintoihin vaikuttavan kaasun hinta nousi vuoden alussa korkeammaksi kuin kertaakaan viime vuonna.
Tilaajalle

Merkitseekö se sitä, että vielä hinnan noustuakin fossiilista maakaasua käyttävä ratkaisu on yhä hinnaltaan ratkaisevasti edullisempi? Ja globaalisti, ei yksin Suomessa, jossa vihreän ammoniakin tehtaat ovat juuttuneet lähtöruutuun? Ks. juuri edellä.

Heikki Jokipii

Otsikon tieto jo melkein riittää:

Lannoitteet kallistuneet Euroopassa kaasun hinnan takia

QuoteKaasuvarastot ovat tyhjentyneet Euroopassa viime talvea nopeammin.
TILAAJALLE
Lannoitteiden hinnat seuraavat kaasun ja muiden raaka-aineiden hintoja, mutta myös lannoitteiden kysynnän muutoksia.

Eli missään Euroopassa (tai länsimaissa) eivät ole "vihreän ammoniakin" hankkeet edenneet. Kaikesta huolimatta.

Heikki Jokipii

#128
Jossain tällaisessa edellisen salaisuus, selitys piilee:

Vihreän vedyn tuotanto on turkasen kallista, mutta nyt tutkija onnistui mallintamaan, kuinka hintaa saadaan alemmas

QuoteLappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston (LUT-yliopiston) tutkija Lauri Järvinen on löytänyt tuoreessa väitöstutkimuksessaan keinoja tehostaa vihreän vedyn tuotantoa niin, että sen tuottamisen kustannuksia on mahdollista laskea.

" Tutkimusryhmämme julkaisemissa simulaatioissa on päästy siihen, että vedyn kilohinta on kolme euroa täysin uusiutuviin energialähteisiin pohjautuvassa tuotantolaitoksessa, Järvinen sanoo.

Maakaasusta tuotetun fossiilisen vedyn kilohinta on nykyisellään noin 1"2 euroa, kun taas elektrolyysillä ja uusiutuvalla energialla tuotettu vihreä vety maksaa noin 4"8 euroa kilolta.

Heikki Jokipii

#129
Tästä on ollut viitteitä Suomessakin:

‘Miracle’ of Green Hydrogen Becomes Fading Mirage

QuoteFanciful dreams of green hydrogen powering the future have met reality. The cost of producing this much-hyped fuel will remain prohibitively high for decades to come, crushing hopes of its rapid adoption across industries.

Green hydrogen start-ups are shuttering operations, major projects are being shelved, and investors are retreating from what was once seen as the next frontier in “renewable” energy. This shouldn’t come as a surprise to anyone whose attention to fundamentals has not been diverted by the extravagant claims of promoters.

Olisin kuvitellut, että "vihreän ammoniakin" laita olisi ollut toisin. Mutta tältä näyttää. Ellei sitten tuo LUT-yliopiston tutkija Lauri Järvinen (ryhmineen) ole keksinyt jotain täysin mullistavaa?

Heikki Jokipii

#130
Kerrotaan, että nyt se on päässyt alkuun:

Vihreän vedyn aikakausi alkoi Suomessa " Harjavallan laitos käynnisti kaupallisen tuotannon

QuoteKyseessä on Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan vihreän vedyn tuotantolaitos. Se maksoi noin 70 miljoonaa euroa.

Mutta:

QuoteVihreä vety joutuu etsimään paikkaansa energiamarkkinoilta tilanteessa, jossa se ei ole vielä kilpailukykyinen fossiilisten polttoaineiden kanssa. Valtion osuus Harjavallan tehtaan kustannuksista on 26 miljoonaa tukieuroa.

***

Tästä jo haaveillaan:

Saksassa virisi yllättävä idea: Nord Stream -putkeen vetyä Suomesta

Tuostakin uutisesta käy ilmi oikein kartan kanssa, kuinka valtavasti vihreän vedyn hankkeita Suomessa on.

Heikki Jokipii

Nyt on näin:

Naantalin ammoniakki -hanke etenee " tehdas tukisi huoltovarmuutta, sillä lannoitteissa tarvittavaa ammoniakkia ei valmisteta Suomessa

QuoteIlman yhteiskunnan ohjausta maatalouden siirtymä vihreisiin lannoitteisiin olisi hidasta. Lannoitteisiin voi tulevaisuudessa tulla seosvelvoite.
Tilaajalle

Mutta... Naantalissa? Eikö sen pitänyt olla Kokkolassa?

Heikki Jokipii

Quote from: Heikki Jokipii on 03.01.25 - klo:03:25
Näiden asioiden irtikoplausta ei saada aikaan:

Kaasun hinta nousussa, kun Ukraina sulki Venäjän hanan

QuoteLannoitteiden hintoihin vaikuttavan kaasun hinta nousi vuoden alussa korkeammaksi kuin kertaakaan viime vuonna.
Tilaajalle

Merkitseekö se sitä, että vielä hinnan noustuakin fossiilista maakaasua käyttävä ratkaisu on yhä hinnaltaan ratkaisevasti edullisempi? Ja globaalisti, ei yksin Suomessa, jossa vihreän ammoniakin tehtaat ovat juuttuneet lähtöruutuun? Ks. juuri edellä.

Ei nähtävästi saada edelleenkään:

Lannoitteiden hinnat todennäköisesti vain nousevat vielä pitkään " yksi tekijä voisi kääntää hinnat laskuun (24.2.2025)

QuoteLyhyellä aikavälillä lannoitteiden hintoja nostaa kallis kaasu. Pitkällä aikavälillä vaikuttavat erilaiset tullit.
Tilaajalle
(lihav. HJ)

Heikki Jokipii

Selostus tästä:

Kokkolan 700 miljoonan euron vihreä tehdashanke piiputtaa ‒ tästä kiikastaa

QuoteKehitysyhtiö Flexensin yrityssaneeraus lykkää vetytuotannon aloitusta vähintäänkin vuosilla eteenpäin.

Kokkolaan vety- ja ammoniakkitehdasta suunnitellut projektikehitysyhtiö Flexens hakeutuu yrityssaneeraukseen. Uutisen vahvistaa medialle Flexensin toimitusjohtaja Berndt Schalin.

Rahoitusvaikeuksien taustalla on isojen vetyhankkeiden aikataulujen viivästyminen. Yhtiö on perustettu velkarahoituksen varaan.

Tuleva aikataulu on masentava:

QuoteKokkolan vetyhanke lykkääntyy yrityssaneerauksen takia ainakin vuoteen 2026. Tuotannon aloitus siirtyy noin viidellä vuodella.

Heikki Jokipii