Radiossa kerrottiin keinoista myymälävarkauksia vastaan. Tekoälyäkin käytetään. Kerrottiin taas, että niitä tehdään puolen miljardin euron edestä.
Siis reippaasti yli sen summan, jolla luomua ostetaan vuosittain.
Kaupan Liitto (22.11.2023):
Varastelu aiheuttaa kaupoille vuosittain jopa miljardilaskunSelvityksen perusteella varastetun tavaran arvo on vuodessa puoli miljardia euroa, ja toiset puoli miljardia euroa kaupoissa kuluu toimenpiteisiin, joilla näpistelyä ja varastamista yritetään estää.
Selvityksen teetti Kaupan liiton turvallisuusvaliokunta. Tutkimus suoritettiin kyselyllä ja haastatteluin. Lisäksi hyödynnettiin Tilastokeskuksen julkisia tietoja.
Milloin on lupa puhua ilmiöstä marginaalisena? Olisiko se jossain 5% seutuvilla? Niinpä onneksi vielä voimme pitää näpistelyä Suomessa
kuitenkin vielä marginaalisena asiana?
Viime aikoina ovat muuten hyvin paljon vähentyneet puheet
luomusta valtavirtana. Ks. myös
tämä edellä.
Viisi vuotta sitten
Pro Luomun koosteessa (pdf, dia 16) kerrottiin:
Suomen luomumarkkinat
• Luomun myynti on yli tuplaantunut
vuosikymmenessä (2011-2020).
Vuonna 2020 luomua myytiin
vähittäiskaupoissa 409 miljoonalla
eurolla. Myynti lisääntyi 9,7 %
edellisvuoteen verrattuna.
• Luomun markkinaosuus Suomen
päivittäistavarakaupassa on 2,6 %.
Sille tasolle luomumyynti Suomessa pääsi. Ei sen korkeammalle.
Pro Luomun tiedote etsii kissojen ja koirien kanssa merkkejä paremmasta nykyiseen verrattuna:
”Uskon, että luomu pystyy kasvamaan tulevaisuudessa, kun yleinen taloudellinen tilanne paranee. Tämänhetkinen tilanne on haastava ja kuluttajat harkitsevat tosi tarkasti, mitä ostavat”, arvioi osto- ja myyntijohtaja Carita Rissanen K-ryhmästä.
(lihav. HJ)
Mutta entä jos kuluttajat
todellakin ovat ryhtyneet miettimään, mitä ihmeen syytä heillä oli alun alkaenkaan ostaa luomua? Onko sanottua, että yleisen taloudellisen tilanteen paraneminen tekee kuluttajista tuhlailevampia? Ja kohdistuisiko se luomuun? Vai ostavatko he mieluummin K-kaupankin lehdissä tarjoamia
kaloja, vähän kalliimpia lohikalojakin?
***
Aamuset (yleensa "uskollinen") ei vielä kertonut tuosta viimeisestä käänteestä, Pro Luomun tiedotteesta. Sen viimeisen uutinen koskee "tuuppauskokeilua":
Luomun myyntiä lisättiin tuuppauksella Jossa kerrottiin onnistutun näissä tuotteissa (lihav. alla HJ):
Tuuppauksella on mahdollista kasvattaa luomutuotteiden myyntiä, selviää tuoreesta raportista, jonka on julkaissut luomualan yhteistyöjärjestö Pro Luomu ry yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Esimerkiksi luomuporkkanoiden myynti kasvoi kahden viikon kokeilun aikana suomalaisessa hypermarketissa yli kolminkertaiseksi tuotteiden paikkaa vaihtamalla.
[..]
Suomessa tuupattiin lisäksi luomumaitoa kolmessa hypermarketissa syksyllä. Päivittäistavarakaupan tilastojen mukaan kyseisellä kvartaalilla maidon myynti yleisesti laski (PTY 2024). Tuotteiden sijoittelulla ja myymäläviestinnän pelillistämisellä saatiin kuitenkin osassa kokeilukaupoista aikaan parhaimmillaan yli 18 prosentin kasvua luomumaitojen myynnissä.
Kun taas tuo Pro Luomun viimeisin tiedote kertoi:
Luomun kokonaismyynnin arvoon vaikutti erityisesti isojen luomutuoteryhmien, kuten maidon ja muiden maitotuotteiden sekä hedelmien ja vihannesten myynnin lasku.