Tässä on sitten etelä-afrikkalainen lehtijuttu, jossa Malawin menestyksestä kerrotaan ”ruohonjuuritasolla”, haastatellen tavallista maajussia siellä:
Malawi gives farmers a chanceMenestyksen yhtenä mittarina oli käytetty jutussa sitä, mitä kaikkea viljelijä oli perheelleen pystynyt (parempia satoja saatuaan) hankkimaan:
- televisio
- kaksi polkupyörää
- kolme CD-soitinta
Lisäksi viljelijä oli pystynyt avaamaan pikkukaupan.
Eikö tuntuisi vakuuttavalta?
Mutta ei luomuväki ole antanut tässäkään periksi, vaan Independentissä on ilmestynyt sitten tällainen juttu, samaan tapaan tehty,
luomuviljelystä Malawissa:
Independent Appeal: Malawi strikes organic goldJa kuinka ollakaan, myös tuon artikkelin luomuviljelijä oli rikastunut, ja saanut hankittua itselleen nämä tavarat:
- sänky
- televisio
- polkupyörä
Yrittämättä nyt verrata näitä tavaramääriä ja niiden hintoja, eräisiin lukuihin on tässä asiassa kiinnitettävä huomiota.
Tuo luomua puoltava artikkeli
a) kertoo, että luomutiloja on nyt Malawissa jopa 20 000
b) ja kritisoi mm. sitä, että lannoiteohjelma tavoittaa ehkä alle puolet viljelijäperheistä
Tätä b-kohdan väitettyä tietoa ei heti tässä pysty nyt tarkistamaan, mutta oletetaan nyt vaikka väliaikaisesti, että se olisi tosi, ja laitetaan luvuksi – no, 40 prosenttia.
Mutta kun Malawissa on tiloja noin 1,7 miljoonaa, jo 40% tekee siitä noin 700 000 tilaa. Siitä 20 000 tilaa on n. 3 prosenttia, ja kaikista Malawin tiloista noin 1 prosentti.
Eli taas tässä – kuten muuallakin (
Etiopian Tigrayn luomukokeilusta on ollut puhe) jää luomuväelle
aina vastattavaksi se
kiusallinen kysymys:
jos luomu kerran on niin tuottoisaa, ja
jos se vielä, kuten he aina väittävät, on lisäksi lähes ilmaista, ei aiheuta lisäkustannuksia (edes tuon Malawin superale-hintaisen lannoitesäkin vertaa) -
miten ihmeessä se ei leviä räjähdysmäisesti, miksi se aina säännönmukaisesti jää tuollaiseksi marginaali-ilmiöksi.