Author Topic: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"  (Read 39068 times)

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #30 on: 13.07.15 - klo:04:28 »
Kun edellisen kerran (2013) EU:ssa päätettiin tästä biopolttoaineen osuudesta, PassiiviIdentiteetti -palstan pitäjä oli tehnyt järkyttävän laskelman (jonka nyt vasta huomasin):


Biopolttoaineet EU:ssa


Quote
Näitä biopolttoaineisiin liittyviä uutisia on ollut muitakin, koska EU parlamentti on juuri äänestänyt muutoksista direktiiviin, jonka mukaan EU:n autoissa tulisi olla 10% biopolttoaineita vuonna 2020. Satu Hassi kertoo äänestyksen tuloksista suomalaisten meppien osata. Jos oikein ymmärrän, niin kaikki meppimme siis kannattavat myös ruuan muuttamista biopolttoaineeksi. Erot ovat siinä rajataanko ruuan osuus esimerkiksi 5.5% tasolle vai ei. Nyt päätettiin rajata se 6% tasolle. Usein puhutaan kuinka EU:n kuuluu näyttää esimerkkiä joten katsotaanpa millaista esimerkkiä tässä nyt näytetään. Jos maailma käyttää liikenteeseen n. 150EJ *) energiaa, tästä 6% on 10EJ. Jos muunnos biomassasta nestemäiseksi polttoaineeksi hukkaa puolet energiasisällöstä, biomassana tarvitaan noin 20EJ. Koko maailman viljasato on noin 2.5 miljardia tonnia, joka on energiana noin 40EJ. Toisin sanoen jos muu maailma seuraa esimerkkiämme, noin puolet maailman viljasadosta poltettaisiin biopolttoaineina. Hieno esimerkki. Hyvä me!
(lihav. HJ)

Ja nyt siis viimeksi (2015) päätettiin - "kompromissina" (Torvalds, ks. edellä 15.04.15) - rajata **) se 7% tasolle.

Tuo laskelma kuulostaa - intuitiivisesti - jopa uskomattomalta. Mutta meille ei tuossa yhteydessä EU:nkaan osalta kerrottu ***), paljonko viljelypinta-alaa täältä tuo biopolttoainedirektiivi vaatii. - Saksastahan on jo kerrottu, että se ei ole enää ruokaviljassa omavarainen, juuri sen vuoksi, että siellä viljellään nyt "bensaa".

Plus paljonko me tuomme biopolttoaineita tänne muualta. Tai paljonko EU sitten tuo ruokaa muualta, jonka voisi viljellä omilla pelloillaan.

***

Kaiken kaikkiaan tällä PassiiviIdentiteetti -palstalla on jo tehty muitakin hyviä arvioita (laskelmia) bioenergiasta, joihin mekin voinemme tukeutua (eikä meidän siis tarvitse tehdä ko. laskelmia ihan alusta itse):

https://passiiviidentiteetti.wordpress.com/category/bioenergia/

Kaikkienkin noiden kirjoitusten ja laskelmien pohjalta jo aiempi käsityksemme, ettei bioenergia välttämättä ole niin hyvä idea, taitaa vain vahvistua. Suorastaan herkullista on analyysi, jossa osoitetaan, millaista epäjohdonmukaista sekoilua on niin sanoakseni "perinteisten" luonnonsuojelujärjestöjen toiminta ja linjaukset asiassa (mm. voimakas tuki Suomen hallitukselle biotalouden edistämispyrkimyksessä - ja sitten yhtä voimakas kritiikki ihan samassa asiassa, sitä samuutta lainkaan ymmärtämättä).

Olemme kyllä mekin täällä jo 2008 asian panneet merkille:

WWF ehdottomana: palmuöljyn käyttöä on vähennettävä ja lisättävä!

_______________

*) EJ = eksajoule, so. 10 potenssiin 18 joulea

**) eli siis nostaa tuolle tasolle, ks. myös edellä

***) tai jos kerrottiin, niin ei todellakaan kovin pontevasti: en ainakaan suomalaisissa tiedotusvälineissä eli uutisissa keväältä muista yhtään mainintaa tai ainakaan lukua siitä asiasta
« Last Edit: 13.07.15 - klo:07:50 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #31 on: 20.07.15 - klo:07:23 »
PassiiviIdentiteetti -palsta (eli Jani-Petri Martikainen) oli löytänyt tieteellisen tarkastelun siitä, mitä kokonaisuutena tämä bioenergian lisääminen merkitsee muille kuin ihmisille luonnossa. Kirjoitus on englanniksi:

Extinction level mitigation scenarios

Olemme 100 vuodessa ihmiskuntana noin tuplanneet osuutemme maapallon biologisesta tuottavuudesta. Hurjimmassa skenaariossa bioenergian lisäämisessä me lähes tuplaamme sen jälleen, jo noin 50 vuodessa. Ja kyllä, "extinction" on suomeksi sukupuuttoon häviäminen, siitä on puhe.

Itse asiassa alkuperäinenkin artikkeli on netissä saatavissa:

Global human appropriation of net primary production doubled in the 20th century

Kun puhutaan siitä "ekologisesta jalanjäljestä", tästä pitäisi puhua, ja mahdollisesti liiallisista hiilidioksipäästöistä ihan erikseen. Tai jos niistä asioista yhdessä puhutaan, niin sitten todella vertailla erilaisia skenaarioita, kehityskulkuja. Eikä vain hokea mantrana sitä "kolmea maapalloa", jonka kuulemma kulutamme jne. Tai sitten toimia näin (linkkaan uudestaan PassiiviIdentiteetti -palstalle, olen kyllä jo itsekin kiinnittänyt huomiota tähän samaan):

Ekologinen jalanjälki on kestämätön…kasvatetaan sitä!
« Last Edit: 21.07.15 - klo:03:40 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #32 on: 28.07.15 - klo:08:09 »
Nyt myös Helsingin yliopiston tutkijat, dosentit Sampo Soimakallio ja Laura Saikku, toivat HS:n mielipidesivulla tänään esille sen, miten vaikea on tässä kysymyksessä edes tehdä hyviä kompromisseja:

Maankäytön vaikutusten arvioinnissa puutteita

Quote
Kun maa-ala on kilpailtua, mikä tahansa maankäyttö syrjäyttää jonkin toisen käyttötarkoituksen. Jos maan käytöstä biopolttoainetuotantoon luovuttaisiin, maa-ala vapautuisi muuhun käyttöön. Biopolttoainekäytöstä aiheutuu siis monimutkaisia epäsuoria vaikutuksia, jotka on usein sivuutettu.

Näiden epäsuorien vaikutusten ohella maan varaaminen sinänsä estää maan palautumisen luonnontilaan. Maan pitäminen esimerkiksi peltona tai puuplantaasina estää luontaisen kasvillisuuden kasvun, useilla alueilla metsittymisen, ja siten luontaisen hiilivaraston kertymisen. Tämä on suoraan laskettavissa ihmisen toiminnan aiheuttamaksi ympäristövaikutukseksi.

Lukekaa linkistä lisää.
« Last Edit: 28.07.15 - klo:23:40 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #33 on: 24.08.15 - klo:08:24 »
Biopolttoaineinnostus ilmeisesti hävitti Sumatran sarvikuonon sukupuuttoon luonnosta:

Sumatran Rhino Deemed Extinct in Malaysia

Näin pelättiin ja oikeastaan tiedettiin käyvän (Michael Miersch 2008):

Biodiesel tötet Nashörner
« Last Edit: 24.08.15 - klo:08:49 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #34 on: 25.08.15 - klo:07:14 »
Tämä on tilanne:

Intian kokoista metsäaluetta uhkaavat hakkuut

Miksi tuon esille tuon uutisen juuri tässä? Tämän takia:

Quote
Suurin syy hakkuisiin on maatalous ja muun muassa soijan ja palmuöljyn tuottaminen vientiin.

Eikä yksin tuon palmuöljyn takia, vaan myös tuon viennin takia. Sillä jos jotain viedään, se myös tuodaan jonnekin. Ja se on EU. Joka on muuttanut ruokapeltojaan energiapelloiksi, eikä ole enää ruokaomavarainen. *)

Käsittääkseni EU pystyisi, niin halutessaan, viljelemään aluellaan itselleen riittävän määrän soijaa.

Tässä sitten tuon asian hyötylaskelmiin:

Quote
Jos kyseinen hakkuutahti jatkuu vuoteen 2050 asti, ilmakehään vapautuu tutkijoiden mukaan 169 miljardia tonnia hiilidioksidia. Päästömäärä vastaa 44 000 hiilivoimalan pyörittämistä vuoden ajan.

_______________

*) kun siinä oli myös tuo sana "maatalous", olisi asia ja keskustelu siitä sopinut vähän joka toiseen keskusteluaiheeseemme täällä.
« Last Edit: 25.08.15 - klo:09:11 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #35 on: 27.10.15 - klo:07:08 »
Tämä tutkija on sitä mieltä, että koko käsitys siitä, että biopolttoaineet olisivat hiilineutraaleja, perustuisi hyötyjen laskemiseen kahteen kertaan:

Worse Than Fossil Fuels? Why Bioenergy Is Not Green
An Interview with Princeton Research Scholar Tim Searchinger


Jos laskelmat tehtäisiin oikein, biopolttoaineet osoittautuisivat siinä suhteessa bensaa kehnommiksi. Ennen kaikkea kyse on maankäytöstä, ja sen vaihtoehdoista.

Tämä tieto bioenergian yleisestä tehottomuudesta on minulle uusi:

Quote
We did a calculation that showed that even if you’re foolish enough to use the world’s most productive agricultural land in Brazil for solar PV, you’d still produce on the order of thirty times as much energy as you would get from sugarcane for biofuel.

Eli energiantuotannossa Brasilian parhaiden maatalousmaiden päällystäminen aurinkopaneeleilla tuottaisi n. 30 kertaa enemmän kuin sokeriruo'osta tehty etanoli!
« Last Edit: 27.10.15 - klo:08:35 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #36 on: 08.11.15 - klo:12:32 »
PassiiviIdentiteetti -palstalla oli myös löydetty tuo edellä mainittu haastattelu,  mutta tässä artikeliissa lisätään vielä pari näkökulmaa asiaan:

Bioenergia ja tarve kasvaville jätevuorille

Kannattaa seurata linkkejäkin.
« Last Edit: 08.11.15 - klo:12:46 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #37 on: 10.11.15 - klo:09:00 »
Hallituksen biotalousohjelman taustalla on kyllä sitten tiukasti tämä käsitys:

Biotalous tarvitsee metsää (Antti Otsamo, Metsähallitus)

Quote
Yllättävää kyllä, puubiomassan energiakäyttö on alkanut huolestuttaa ympäristöjärjestöjä. Perusteena on esitetty monimuotoisuuden ja maaperän köyhtymistä. Omituisin kuultu väite on ollut, että puun poltosta vapautuu hiilidioksidia, joten se ei ole yhtään fossiileja parempi energianlähde. Tämä on käsittämätön väite! Puun sisältämä hiili on maan pinnalla olevaa nopeakiertoista hiiltä, joka sitoutuu takaisin kasvillisuuteen ja uuteen puusukupolveen muutaman kymmenen vuoden aikana. Niin kauan kuin metsien kokonaiskasvu on suurempi kuin puun käyttö, metsät toimivat hiilinieluina. Kivihiilen poltto sen sijaan vapauttaa miljoonia vuosia sitten sitoutunutta hiiltä maan uumenista ilmakehään. Bioenergian ja fossiilienergian ympäristöystävällisyydestä ei tällä perusteella pitäisi edes puhua samana päivänä!

Edellä esitettyä kriikkiä ei siten oteta kuuleviin korviinkaan.

PS. 13.11.15: Vaikka jo tuossa ilmaisussa "sitoutuu takaisin kasvillisuuteen ja uuteen puusukupolveen muutaman kymmenen vuoden aikana" kerrotaan, myönnetään ongelma. Muutama kymmenen vuotta kun ei oikeastaan ole kovin nopeaa kiertoa.

Ja mistä muuten kasvavat puut tietävät, mistä niiden käyttämä hiilidioksidi tulee? Jos ne vahingossa käyttävätkin vain maan uumenista tullutta fossiilista hiiltä! ;)

Tuo kokonaiskasvuargumentti voi ehkä juuri ja juuri toimia erittäin metsäisessä Suomessa, mutta ei enää globaalilla tasolla. Em. haastattelusta:

Quote
The second problem is that even a small amount of bioenergy requires a huge amount of biomass, and therefore land. For example, if you took all commercial tree harvests in the world today and diverted them for bioenergy, it would only provide about three percent of global energy. That is, to produce just three percent more of the world’s energy, think of all the effects of forestry on the world’s forests, and then double those impacts.
(Lihav. HJ)

Eli jossain tuossa kolmessa prosentissa on kuitenkin yläraja sille, mikä merkitys (metsä)biotaloudella voi maailman energiahuollolle ylipäänsä olla. Ja se on laskettu maailman nykyisestä energiankulutuksesta.

PS2. Ja tässä voisi nyt - poikkeuksellisesti - viitata myös seuraavaan puheenvuorooni. Se on Indonesian biotaloutta!
« Last Edit: 13.11.15 - klo:11:59 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #38 on: 13.11.15 - klo:08:21 »
Hyvin korutonta kertomaa HS:ssa tänään:

Ihminen sytytti Indonesian tuleen – jo Kainuun kokoinen alue palanut

Quote
Metsän ja suon polttamisesta alkaneet palot sairastuttavat ihmisiä, uhkaavat orankeja ja ovat tuottaneet Kiinaa enemmän päästöjä.

Kuten on useasti sanottu, orangit ovat vain näkyvin osa uhatusta ja osin jo varmastikin tuhoutuvasta luonnon monimuotoisuudesta siellä. Se "söpö ja pörröinen" osa.

Kun Neste Oililta asiasta kysytään, vakuuttaa se tietysti, että sen käyttämässä palmuöljyssä ei ongelmia ole, kaikki on sertifioitua:

Neste Oil tekee biodieseliä Indonesian palmuöljystä

Mutta tällä kertaa uutisessa tuodaan tällainenkin näkökulma asiaan:

Quote
Trooppisen metsänhoidon professori Markku Kanninen Helsingin yliopistolta sanoo, että kansainvälisien suuryhtiöiden tekemisiä valvotaan niin tarkasti, että ne ovat tarkkoja tekemisistään ja pystyvät torjumaan palojen leviämistä.

”Isoilla firmoilla on kuitenkin välillinen vaikutus, sillä ne ovat avanneet alueet viljelytoiminnalle, tehneet tiet ja ojitukset, mikä on sitten helpottanut pienempien tuloa alueelle. Ne eivät aina pysty hallitsemaan toimiensa seurauksia tai eivät edes välitä niistä.”
(lihav. HJ)

Maailmanmarkkinoita ei tietysti isokaan firma pysty hallitsemaan, ja jos noin on avattu portit palmuöljylle muka ilmastoystävällisenä tuotteena, niin siinä sitä sitten mennään.

Saman Hesarin yleisönosastossa  kirjoittaja kysyi, miten voisi välttää, boikotoida palmuöljyä  käyttäviä tuotteita. Vaikka suhtaudun varovaisesti, jopa varauksellisesti *) boikottien käyttöön muutoksen menetelmänä, niin tuon idean suhteen tunnen tiettyä sympatiaa.

PS. Tuli mieleen, että jos joku haluaisi tuota toimintaa Indonesiassa puolustaa, eikö tuo sama argumentti kuin edellisessä puheenvuorossa olisi käytettävissä: ajan mittaan kasvava  öljypalmumetsä siellä imee itseensä kaiken tuon metsäpaloissa irti päässeen hiilidioksidin ... :(


_______________

*) syystä, että kerran aloitettua boikottia näyttää olevan mahdotonta lopettaa, vaikka sen syy poistuisi: Nestlé muutti toimintatapaansa äidinmaitovastikkeiden mainonnassa kehitysmaissa, mutta aikanaan siitä syystä vuosikymmeniä sitten aloitettu boikotti tuntuu yhä olevan voimassa, tosin enemmän tai vähemmmän "puhtinsa" menettäneenä.
« Last Edit: 13.11.15 - klo:10:51 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #39 on: 16.11.15 - klo:13:43 »
Tällaista idea nyt sitten YLE kovasti mainostaa:

Käy kaikkiin moottoreihin, on tehokkaampaa kuin bioetanoli – tutkijat selvittävät, miten biobensiiniä saataisiin joka autoon

Vaikka uutisessa sitten myöhemmin myönnetään:

Quote
Pappinen muistuttaa, ettei biobensiinilläkään saada vielä korvattua kaikkea bensiiniä.

– Biomassamme tuskin siihen riittäisivät tällä kulutuksella. Mutta väliaikaisesti biobensiini, kuten muutkin liikenteen biopolttoaineet, voisi olla merkittävä taloudellisen hyvinvoinnin tuoja Suomessa.

Joka tarkoittaa suomeksi, että täällä, juuri tässä keskustelussa, esitettyä perusasetelmaa se ei muuta yhtään mihinkään. Eli se on yhä sitä puuhastelua, sitä osaoptimointia.

Luultavasti ilmaisu, että jokin asia voi olla "merkittävä taloudellisen hyvinvoinnin tuoja Suomessa" tarkoittaa sitä, että se on:

- yleisesti hyödytön
- ja luonnolle vahingollinen
- ainakin, jos ideaa sovellettaisiin maailmanlaajuisesti.


Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #40 on: 17.11.15 - klo:06:46 »
Elina Grundström tekee todella oudon rinnastuksen HS:ssa tänään:

Sulavat palsat ja palavat suot

Hän siis näkee Lapin aapasoilla merkkejä ilmastonmuutoksesta - ja ihan vastaavia merkkejä Indonesian palavista metsissä:

Quote
Sulavat palsat ovat kuitenkin paljon pienempi ongelma kuin palavat suot.

Indonesiassa tänä syksynä riehuneiden tulipalojen ilmastopäästöt ovat käsittämättömiä. Päivittäiset päästöt ovat kuukausien ajan olleet suurempia kuin kaikki Yhdysvaltain päästöt yhteensä. Pahimpina päivinä päästöt ovat olleet Yhdysvaltoihin verrattuna kaksinkertaisia. Siinä häipyvät aika monen superkalliin Tesla-sähköauton ilmastohyödyt savuna ilmaan.

Nämä valtavat päästöt olisivat ehkäistävissä, sillä yli puolet tulipaloista kytee turvemailla, jotka on ojitettu ja kuivattu viljelymaiksi. Ongelma on tunnettu pitkään ja se olisi ollut suhteellisen helppoa ja halpaakin ratkaista jättämällä suomaat rauhaan ja patoamalla jo kaivetut kanavat. Mitään parannusta ei kuitenkaan tapahtunut ennen kuin ilmastonmuutoksen voimistama kuiva ja kuuma El Niño -sääilmiö palasi tänä vuonna kuvioihin monen vuoden tauon jälkeen.

Eikä ollenkaan tuo esille, miten nuo palavat metsät ovat seurausta - epäonnistuneesta - yrityksestä ehkäistä ilmastonmuutosta!

Ei tässäkään lauseessaan (tai sen yhteydessä), vaikka se oikeastaan suorastaan pyytää asian esille tuomista:

Quote
Sulavat palsat ja palavat suot kertovat siitä, että me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka kokee ilmastonmuutokset vaikutukset ja viimeinen, joka voi enää tehdä asialle mitään.

Ilman palmuöljyn polttoainekäyttöä ongelmaa ei olisi, tai se olisi selvästi pienempi.. Eikä palmuöljyn polttoainekäyttöä olisi ilman silmitöntä uskoa siihen, että biopolttoaineet ovat "hiilineutraaleita". Ja niihin on siis siirryttävä, sen uskon mukaan, ilmastonmuutoksen uhan takia.

***

Pitäisikö artikkelista valittaa ... Julkisen sanan neuvostoon ...? ;)


PS. klo 20:50: Ei Grundström kyllä artikkelistaan "ilmaiseksi" päässyt: äsken 43 kommenttia, toki jakautuneina suhteessaan artikkeliin. Mutta ainakin yhdessä kommentissa oli tuo minun ajatukseni edellä:

Quote
Indonesian turvemaat poltetaan, jotta eurooppalaisilla olisi biopolttoainetta viherpesua varten.
« Last Edit: 17.11.15 - klo:20:56 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #41 on: 17.11.15 - klo:08:27 »
Myös tällainen raportti on palmuöljystä ilmestynyt:

Selvitys: Kestävä palmuöljy ei aina olekaan kestävää

Aiheemme kannalta ongelmallista on, että tässä arvioinnissa asiaan on sotkettu myös ihmisoikeuskysymyksiä. Ei niin, että pitäisimme niitä mitättöminä, mutta periaatteessa aivan kelvollista tavaraa voidaan tuottaa ihmisoikeuksia polkien, ja luonnolle tuhoisaa ja kelvonta tavaraa niitä täysin kunnioittaen!
« Last Edit: 17.11.15 - klo:12:08 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #42 on: 17.11.15 - klo:11:52 »
Tämä idea tuntuu ensi silmäyksellä pelkästään hyvältä (biotalous.fi -sivustolta):

Elintarviketeollisuuden biojätteet edistykselliseksi liikenteen polttoaineeksi

Mutta kun sitä hetken miettii, niin eikö siitäkin seuraa helposti tuo PassiiviIdentiteetin edellä mainitsema "tarve kasvaville jätevuorille" (ks. 08.11.15)?

Jos ko. tehdas on tottunut saamaan vaikka panimosta tietyn määrän jätettä, niin panimon ei oikeastaan enää pidä tehostaa prosessiaan niin, että jätettä tulisi vähemmän. Ruokakaupassa leipää oikeastaan pitää pilaantua aina aika lailla sama määrä jne.

Ja edelleen, jätteen kautta kierrätettynäkin, on bioenergian tuotto pinta-alaa kohti yhtä kehno kuin ennenkin?!
« Last Edit: 17.11.15 - klo:12:11 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #43 on: 20.11.15 - klo:08:39 »
Suomalaiselle tai ainakin helsinkiläiselle helpommin hahmotettava on tämä Kaj Luukon laskelma siitä, mitä merkitsisi yritys lämmittää Helsinki biopolttoaineella eli puulla:

Keskuspuisto lämmittäisi Helsingin kolme viikkoa

Biopolttoaineen vertailukohtana siinä eivät sitten olekaan aurinkopaneelit, vaan ... no, katsokaa itse. ;)
« Last Edit: 20.11.15 - klo:08:43 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 20790
    • View Profile
    • Email
Vs: Biopolttoaineiden itse aiheutettu "vaikea yhtälö"
« Reply #44 on: 25.11.15 - klo:16:01 »
Myös tällainen raportti on palmuöljystä ilmestynyt:

Selvitys: Kestävä palmuöljy ei aina olekaan kestävää

Aiheemme kannalta ongelmallista on, että tässä arvioinnissa asiaan on sotkettu myös ihmisoikeuskysymyksiä. Ei niin, että pitäisimme niitä mitättöminä, mutta periaatteessa aivan kelvollista tavaraa voidaan tuottaa ihmisoikeuksia polkien, ja luonnolle tuhoisaa ja kelvonta tavaraa niitä täysin kunnioittaen!

Nyt poikkeuksellisesti väärään paikkaan (hei. minä itsehän olen täällä moderaattori!). Aivan samaan tapaan maailma.net nyt tekee tässä tapauksessa niistä - todellakin itsessään tärkeistä - ihmissoikeuksista numeroa, vastustaessaan ulkomailta tuotavaa broileria:

Suomeen tuotavaa broileria tuotetaan kehnoissa työoloissa

Kyllä, asiaan on kiinnitettävä huomiota. Mutta tämä ei ole peruste suomalaisen luomubroilerin valitsemiseksi.

Tätä ei kyllä ko. artikkeli esitäkään. Mutta luultavasti joku kohta esittää.