Luomusikoja kasvatetaan pääosin ELY-keskuksittain Varsinais-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjanmaalla. Muualla hyvin vähän (5 ELY-keskuksen alueella) tai ei ollenkaan (loput, Ruokaviraston tieto 31.12.2018, uudenmpaa ei vielä ole). Kaakkois-Suomessa ei luomusikoja ollut, eipä niin muodoin luomukinkkujakaan em. rekotarjonnassa.
Luomulihasikoja oli vuoden 2018 lopussa eli tämän vuoden alussa 4 101. Mutta lihasika ei elä koko vuotta, niinpä on kyse siitä mitä 721 luomussa olevaa emakkoa ja 35 karjua ovat saaneet aikaiseksi vuoden aikana. Tai ehkä se ei ole siitä kiinni, vaan mahdollinen pullonkaula on jossain muualla. 90 000 kiloa luomukinkkua meille on kuitenkin luvattu.
Yksityiskohta. Vaikka Torin Lihamestari Oulusta (edellä 04.12.19) olisi periaatteessa saanut luomukinkkuja myös Pohjois-Pohjanmaalta, se päätti tilata ne kinkkunsa Uudeltamaalta.
Ei, emme ihannoi paikallista tuottamista ja kuluttamista (kuten muualla on tullut esille). Mutta taas ensi keväänä on tulossa Lähiruoka & Luomu -messut (2.-5.4.2020 - tietysti Helsingissä), joita Pro Luomu jo sivuillaan mainostaa.
***
Piilomainos Instagramissa (Googlen kautta) :
Itsellä ainakin joulupöydästä löytyy kotimainen luomukinkku ja muutenkin ruuassa suosin kotimaista aina kun voin. Samoin lahjat koitan ostaa kotimaisilta pieniltä yrityksiltä.
Mutta valtaosan kuluttajista täytyy suosia kotimaista ostamalla tavanomainen kinkku. Mikä ei ole vaikeata, koska valtaosa tarjotuista kinkusta on kotimaisia tavanomaisia kinkkuja (en ole tänä joulusesonkina vielä edes nähnyt tuontikinkkuja tarjolla).
PS. Huonosti olen ehkä katsonut (omien silmien käyttäminen paikan päällä alkaa taitona unohtua?
). Foodiestakin löytyi yksi edullinen tanskalainen kinkku. Ei muuten ollut kaikkein halvin. — Luomukinkkuja ei sieltä vieläkään tahdo millään löytyä. Lieneekö ainoa tapa hakea "kinkku" ja selata tuloksia kunnes Tammisen luomukinkku tulee vastaan, kolmannessa esiin tulevassa näkymässä.
***
Tästä lähes 10 vuoden takaisesta (kierto)artikkelista saamme hintavertailun:
Luomukinkut viedään käsistäEsimerkiksi S-market Sokoksessa pakastettuja luomujoulukinkkua on ollut tarjolla 12 - 13 euron kilohintaan, mutta ne on lähes myyty loppuun eikä enempää ole tulossa.
Uutisen kuvassa hinta oli 12,50 euroa/kg. Käytän alempana sitä hintaa.
Tanskalainen juhlakinkku potkalla matkaa esimerkiksi S-market Sokoksessa 3,9 euroa ja perinteinen kinkku 2,7 euroa kilo.
Foodiessa nyt tuon tanskalaisen kinkun hinta oli kilolta 5,89, halvimman kinkun 4,79 ja luomukinkun se 19,90 euroa.
Kaikkien hinnat ovat tietysti nousseet. Verrataan tanskalaisen ja luomukinkun hinnannousua.
Tanskalaisen kinkun hinta oli noussut 51%, luomukinkun 59%. (Mutta halvimman kinkun hinta, jos sen tuosta voi laskea, oli noussut 77%. Mutta edelleen sen ostaja saa n. 4 kilon kinkkunsa noin yhden luomukinkkukilon hinnalla.)
Hinnat ovat muuten nousseet yleistä inflaatiota nopeammin. Esimerkiksi tuon luomukinkun hinnan pitäisi sen (eli Suomen pankin rahanarvomuuntimen) mukaan olla vasta 14,02 euroa. (Tietysti muidenkin vastaavasti vähemmän.)