Author Topic: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus  (Read 106349 times)

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #180 on: 25.09.21 - klo:04:28 »
Tuo em. tulos herätti välittömästi asian lisätutkimustarpeen:

Leppä: Käynnissä olevilla tutkimuksilla pitää saada tarkempaa tietoa peltojen päästöistä – "Näin isot ratkaisut eivät voi perustua vajavaisiin tietoihin"

Quote
Erityisesti turvepeltojen osalta uutta tietoa saadaan tipoittain. Heinäkuussa MT:n Suomalainen Maaseutu -liitteessä kerrottiin, että Eurofinsin maanäytteiden mukaan turvemaiden määrä on Suomessa yleisesti arvioitua vähäisempi.

Yle taas uutisoi viime keskiviikkona salolaisen Datasense-yhtiön mittauksista, joiden mukaan turvemaan ja kivennäismaan päästöillä ei ole kasvukaudella merkittävää eroa.

Tämä oli tuossa sanottu aiemmin (lihav. HJ):

Quote
Esimerkiksi valmisteilla olevaan cap-uudistuksen kansalliseen valmisteluun uudet tutkimustulokset eivät kuitenkaan ehdi. Näin ollen päätöksiä tehdään aiempien tutkimustulosten pohjalta, vaikka niiden paikkansapitävyyttä on jo kyseenalaistettu.

"Ohjelmaanhan voi tehdä muutoksia matkan varrella, ja pitääkin tehdä, jos tutkimustulokset antavat uutta tietoa. Perusperiaatteethan nyt lyödään lukkoon ja on jo EU-tasolla lyötykin", Leppä kommentoi.

Täällä tuosta tulee mieleen eräs toinenkin kysymys, jossa nyt on ilmennyt tavallaan uutta, ja myös siis lisätutkimusten tarvetta.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #181 on: 06.11.21 - klo:05:44 »
Lisäaineesta, joka estäisi metaania muodostumasta:

Röyhtäilevät tuotanto­eläimet aiheuttavat valtavat metaani­päästöt – Nyt maitoalalla uskotaan, että ongelmaan on keksitty yksinkertainen ratkaisu

Quote
Yksi keino vähentää päästöjä on lisätä rehun sekaan kemiallista lisäainetta. Sellainen on jo saanut myyntilupia maailmalla, mutta suomalaistutkijaa hanke epäilyttää.
[..]
Vilkki epäilee juuri käytännön kysymyksenä sitä, miten jo muutenkin vaikeuksissa olevat maitotilat olisivat valmiita ottamaan kontolleen lisäkustannuksia.

”Ruoantuotantoon lisäaineet eivät sovellu ennen tarkkoja tutkimuksia vaikutuksista. Luomutilallakaan ei voi välttämättä tällaista toteuttaa”, hän lisäksi huomauttaa.
(lihav. HJ)

Niinpä. Toisaalta luomueläintiloja on vain noin tuhat.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #182 on: 04.12.21 - klo:05:18 »
Tästä voisi tulla kiistatonta ja täsmällistä tietoa:

Maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen kimppuun tomografian avulla

Quote
Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitoksen ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijat yhdistävät voimansa syksyllä 2021 alkaneessa hankkeessa, jossa kehitetään uusi mittausmenetelmä viljelymaan kasvihuonekaasutaseen määrittämiseksi.

Uusi menetelmä perustuu lasermittauksiin ja tomografiaan eli leikekuvaukseen, jonka avulla seurataan pellon kasvihuonekaasujen vaihtoa ja leviämistä kolmiulotteisesti.

[..] Maatalousmaiden päästöjä voidaan kuitenkin merkittävästi alentaa valitsemalla kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivat viljelytekniikat, kuten esimerkiksi kasvilajivalikoima, lannoitus, kiertolannoitteiden käyttö ja ojitus.

Jotta viljelytekniikoiden vaikutukset päästöihin voidaan todentaa, tarvitaan luotettavia mittausmenetelmiä. Mittausten pitäisi kertoa, miten eri tavoin viljellyt peltoalat joko päästävät tai sitovat kasvihuonekaasuja viljelyn eri vaiheissa.


Luulisi noita menetelmiä ja laitteita voitavan käyttää myös sen tarkistamiseen, pitivätkö väitteet luomuviljelyn tai biodynaamisen viljelyn erityisen hyvästä suorituskyvystä tuossa asiassa lainkaan paikkaansa?

Nyt jo houkutus on arvailla, kuinka siinä käy. Mutta malttakaamme vielä, kun jo arvattavasti kesällä 2022 saamme ensimmäisiä mittaustuloksia.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #183 on: 15.12.21 - klo:06:43 »
UK:ssa on huomattu, että viljelijöiden palkitseminen tietyistä toimenpiteistä voi muodostua problemaattiseksi:

Sustainable Farming Incentive scheme may lead to ‘postcode lottery’ over soil carbon

Koska saavutetut tulokset johtuvat hyvin suuresti lähtökohdasta, maaperän laadusta.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #184 on: 17.12.21 - klo:05:03 »
Euroopan komissio toivoo hiiliviljelydatan kannustavan maanomistajia ympäristöystävällisempään maatalouteen

Quote
Maatalous 14.12.2021
Anniina Jokinen
Hiiliviljely tarkoittaa viljelystoimenpiteitä, jotka vähentävät maatalouden kasvihuonepäästöjä tai lisäävät hiilen varastoitumista maaperään.


Loput maksumuurin takana. Eikö tuo tarkoita, että juuri edellä 04.12.21 mainitulla suomalaisella tomografiamittausmenetelmällä, keksinnöllä on koko EU:ssa nyt sosiaalinen tilaus?
« Last Edit: 17.12.21 - klo:09:28 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #185 on: 05.01.22 - klo:05:37 »
Naurattaa ketä naurattaa.

Huumori auttaa harppaamaan kohti kestävämpää yhteiskuntaa

Quote
Luomuviljelyä ja kasvissyöntiä ivailtiin pitkään ituhippien puuhasteluksi.
[..]
Luomutuotannon ivailu on loppunut, kun tehomaatalous kituu kroonisen kustannuskriisin kourissa, pystymättä oleellisesti pienentämään ympäristökuormitusta.


Täällä luomutuotannon ivailu on kyllä jatkunut. Sehän jos mikä on kroonisen kustannuskriisin kourissa — on edellyttänyt sekä korkeampia hintoja että massiivista yhteiskunnan tukea — pystymättä oleellisesti pienentämään ympäristökuormitusta!!!

Aivan erityinen farssinsa on EU:n itsepäinen pyrkimys lisätä luomutuotantoa. Vaikka tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, ettei sillä saavuteta sitä, mitä kerrotaan tavoiteltavan.

Tässä triidissä on viitattu useisiin tutkimuksiin, joissa on osoitettu, ettei luomuviljelyllä ympäristöhyötyjä saavuteta, joista erikseen voisi ottaa esille ruotsalaistutkimuksen muutaman vuoden takaa. Siitä huolimatta erilaisten pienempienkin organisaatioiden päätökset kieltämättä koomisesti ovat hyvin usein sellaisia, että luomun käyttöä lisätään. Tästäkin edellä useita esimerkkejä.
« Last Edit: 05.01.22 - klo:06:04 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #186 on: 20.01.22 - klo:05:51 »
Mielipideartikkeli. Mutta kyllä asia on tässä hyvin perusteltu:

Viewpoint: If you seriously care about threats posed by climate change, steer clear of organic farming

Quote
Overall, research shows that emissions are lower in organic farming per unit of land, but not per unit of production. Because conventional yields are higher for most crops (up to 40 percent in some cases), we would have to dedicate much more acreage to agriculture to produce the same amount of food organically. “Increasing land under organic cultivation means either converting conventional to organic farms – with a variable but a definite reduction in yield; or converting new land to farming,” as our own Dr. Chuck Dinerstien explained earlier this year.


Jne.

Eli jos ollaan tosissaan ilmastokysymyksessä, luomuviljely on hylättävä.

Amerikkalainen kirjoitus, mutta on siinä viestiä EU:llekin. Se ei kyllä nyt näytä ottavan mitään viestejä vastaan!

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #187 on: 28.01.22 - klo:15:10 »
Ruotsissa oli käynyt näin:

Harhaanjohtava logo sai kansan tuomion: Arla Ruotsin luomumaito on vuoden ruokahuijaus

Quote
Ilmastovaikutuksilla markkinointi on ensimmäistä kertaa voittanut ruotsalaisen Äkta vara -kuluttajajärjestön järjestämän vuoden ruokahuijaus -äänestyksen


På svenska:

Här är Årets matbluff 2021

Quote
Med betryggande marginal röstades Arlas ekologiska mjölk, med "Netto noll klimatavtryck", fram som ”vinnare” av antipriset Årets matbluff 2021. Totalt fick Arlas klimatslogan över 30% av rösterna, hela 6862 av 22 244 röster.

– Bluffen är lite annorlunda än tidigare år eftersom det är själva marknadsföringen av mjölken som klimatneutral som anses bluffig, säger Björn Bernhardson, verksamhetsledare på konsumentföreningen Äkta vara, som delar ut utmärkelsen.


Tuossa ei ehkä luomuisuus ollut keskeisintä. Vaan se, että väite esitettiin maidosta.

Mutta merkillepantavaa on, ettei luomutuote ollut mitenkään turvassa. Ruotsalaiset osaavat osittain jo olla kriittisiä luomutuotteiden suhteen.


Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #188 on: 21.02.22 - klo:15:00 »
Iltalehti:

Luuletko pelastavasi maailman syömällä luomua ja lähiruokaa? 6 yleistä luuloa ilmastoystävällisestä ruoasta – selvitimme, ovatko ne totta

Quote
Väite 4: Luomu on ilmaston kannalta aina paras valinta
FIKTIOTA

Luomun ja ilmastoystävällisyyden suhteesta on mahdoton antaa yksiselitteistä vastausta. Kuitenkaan ei voi sanoa, että luomun valitseminen olisi aina ekoteko.

Luomulla ja tavanomaisella viljelyllä on kummallakin etunsa. Useimmissa tutkimuksissa luomun ympäristövaikutukset hehtaaria kohti ovat jonkun verran pienemmät kuin tavanomaisessa tuotannossa, eli siis aivan tuulesta temmattu sen ekologinen imago ei ole.

– Toisaalta luomuviljelyssä satoisuudet jäävät tyypillisesti heikommiksi, mikä tasoittaa eroa. Useassa tapauksessa luomu jopa kuormittaa ilmastoa tai rehevöittää enemmän per tuotettu ruokakilo, Katajajuuri kertoo.

Mutta sitten Katajuuri uskoo kuitenkin nämä luomuväen puheet:

Quote
Katajajuuri muistuttaa, ettei päästömalleissa ja laskentatavoissa toistaiseksi ole huomioitu hiilivarastojen muutosta, mikä liittyy hiilijalanjälkeen keskeisesti. Pelloista vapautuu kaiken aikaa hiiltä ilmakehään.

– Tämän suhteen luomuviljelyssä on suurempi potentiaali siinä, ettei hiiltä vapaudu niin paljon tai sitä saadaan jopa sidottua maaperään. Luomuviljelyn filosofia on, että maaperän kasvukunto säilyy ja hiili pidetään maassa paremmin, mikä puolestaan parantaa tulevia satoja ja vähentää hiilidioksidipäästöjä.

Mikäli tavanomainen viljely toteutetaan yksipuolisesti – eli samaa kasvia viljellään vuodesta toiseen samalla lohkolla, voi se heikentää maaperää ja johtaa siihen, että hiilijalanjälki kasvaa tulevaisuudessa.

Ja päätyy sitten tällaiseen "kilttiin", löysään kompromissiin:

Quote
– Tämä tasoittaa tilannetta, eikä siksi voi kokonaisuudessa tämäkään huomioiden nykytiedon valossa yleistää, että jompikumpi – luomu tai tavanomainen – olisi ilmastollisesti parempaa.

– Luomu hyvin tehtynä ja tavanomainen viljely liian yksipuolisesti tehtynä voi kääntyä niin, että luomu on ilmastollisesti parempi. Sama pätee toisinpäin. Mutta tavanomaista viljelyä voidaan myös tehdä niin sanotun hiiliviljelyn menetelmin eli hiiltä maaperään sitoen. Nämä ovat tutkimuksissa todella kompleksisia tapauksia.

Melkoisen heppoinen on peruste, että tietyllä filosofialla jotain aikaan saataisiin. Hyvin uskaliasta on tuollaista sanoa, jos ei ole empiiristä vertailua, johon viitata.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #189 on: 08.03.22 - klo:06:59 »
Tästä tutkimuksesta oli lyhyt artikkeli Tiede-lehdessä:

Calculation of external climate costs for food highlights inadequate pricing of animal products

Artikkelissa "Hintalappu ei vastaa lihan kustannuksia" oli lauseet:

Quote
Ympäristökustannuksista kertyisi tavanomaisesti tuotetulle lihalle lisähintaa 146 ja luomutuotetulle 71 prosenttia. Luomutuotteet ovat yleensä kalliimpia, mikä selittää, miksi luomulihan hinta nousi maltillisemmin, vaikka luomuliha on päästöiltään samaa tasoa kuin tavanomainen.

Heh! Luomu on siis luonnostaan ilmaston kannalta passelisti hinnoiteltu!

Jarrumiehen toisessa triidissä tekemillä vertailulaskelmilla on relevanssia tähänkin keskusteluun. Jos eläimiä saman lihamäärän tuottamiseksi (nautoja ja sikoja) pidetään yli kaksinkertainen määrä, heijastuu se tietysti tuotettuihin päästöihinkin.

Tuo Naturessa ilmestynyt tutkimus oli tehty Saksassa ja Saksasta. Jos asiasta tehtäisiin vertailututkimus Suomessa, täytyisi tuo Jarrumiehen näkökulma ehdottomasti ottaa huomioon.

Myös Esko Valtaojan (ja meidän) kritiikki WWF:ää kohtaan saa luultavasti tuosta uutta voimaa. Luomulihan automaattinen suosittaminen on nähtävästi iso virhe.
« Last Edit: 08.03.22 - klo:09:38 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #190 on: 15.03.22 - klo:06:43 »
Tämäkään kysymys ei lopulta ollut yksinkertainen tai yksioikoinen:

Turvepeltojen käytöstä ja päästöjen vähentämisestä ilmestyi tuhti lähdeteos – yksikään keino ei sovi kaikille eikä mikään keino yksin riitä

Viime kesästä on tämä mielipideartikkeli tiiviisti pysynyt esillä MT:n nettisivulla:

Yli puolet maatalouden päästöistä tulee turvemaapelloilta – metsitys on yksi ratkaisu

Oliko tuo keino mukana uudessa selvitYksessä? Ehkä se on kätketty lihavoimaani sanaan:

Quote
Mukana on myös tietoa turvepellon ennallistamisesta sekä muista tavoista hyödyntää turvepeltoja kestävästi tai turvata rehuntuotanto- ja lannanlevitysala karjatiloilla.

« Last Edit: 12.01.23 - klo:03:45 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #191 on: 01.04.22 - klo:04:00 »
Tämä näkymä oli tänään paperisessa Hesarissakin:

HS.fissä pääset pelaamaan ilmastopeliä

Ja siinä siis myös tuo väite:

"Syön luomuruokaa [vähennystä] 90 kg/hlö/vuosi"

Huokaus. Tuollaiseen peliin ei kai saa vastinettakaan? Saati sitä, että voisi vaatia toimitusta oikaisemaan virheellisen tiedon?

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #192 on: 08.04.22 - klo:05:45 »
Onko tässä selvityksessä otettu kantaa, tutkittu sitä, mikä on luomutukien vaikutus?

Maa- ja metsätalouden tuilla on ristiriitaisia ilmastovaikutuksia: tukijärjestelmiä tulisi kehittää ja uudistaa ohjausvaikutusten tehostamiseksi

Tuosta Luken uutisesta ei asia selviä.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #193 on: 10.04.22 - klo:05:28 »
IPCC – ja Ylhäinen – näyttää jakavan täällä kannatetun näkemyksen:

Quote
Annaleena Ylhäinen 🇫🇮🇺🇦
@AYlhainen
IPCC:n tuore raportti nostaa esille geenitekniikan käytön lisäksi myös mm digimaatalouden, solumaatalouden, kasviproteiinit.. Maankäytön optimointi tarkoittaa sitä, että tuotetaan ruoka intensiivisesti pienellä alalla mahdollisimman pienillä päästöillä. https://report.ipcc.ch/ar6wg3/pdf/IPCC_AR6_WGIII_FinalDraft_TechnicalSummary.pdf

IPCC ei tee omaa tutkimusta. Vaan pyrkii yhteenvetoon parhaasta tieteellisestä tutkimuksesta. Summary on yhteenveto yhteenvedosta.

Tuohon versioon tulee vielä lopullinen silaus, ja sitä varoitellaan siteeraamasta tai jakamasta. Mutta kun vahingossa se on nyt tehty, salaa voi kurkistaa, mitä maataloudesta sanotaan sivulta 84 eteenpäin. ;D

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 26441
    • View Profile
    • Email
Vs: muokkaus, hiilipäästöt, multavuus
« Reply #194 on: 11.04.22 - klo:06:09 »
MMM näyttäisi tämän seminaarinsa esittelytekstin mukaan olevan IPCC:n linjoilla:

Hiilestä kiinni -aamukahviwebinaari – Pelloilta uusia tuotteita | Catch the Carbon -morning webinar – New products from fields

Quote
Uudet disruptiiviset tekniikat, kuten vertikaaliviljely, voivat tulevaisuudessa vähentää ruuantuotannon kasvihuonekaasupäästöjä ja vapauttaa ruuantuotantoon käytettävää pinta-alaa ennallistettavaksi tai esimerkiksi metsittämiseen.

Kasvinjalostuksen avulla voidaan puolestaan lisätä satoja ja kehittää muuttuviin ympäristöoloihin sopeutuneita uusia lajikkeita.[..]
(lihav. HJ)

Disruptiivisen geeniteknologiankin voi uskoa olevan mukana.

Mutta tarkkaillaan tilannetta. Ja katsotaan ohjelma vielä lähempänä tilaisuutta. Ja esitykset tilaisuuden jälkeen, jos nettiin tulevat. Luomuun päin kallellaan olevat ovat kummasti saaneet jalkaansa oven väliin tuossa hiiliviljelykysymyksessä. Myös valtionhallinnon piirissä.

"Kentällä" jopa biodynaamisiksi itseään kutsuvat tilat kertovat siinä ohella harjoittavansa hiiliviljelyä.


PS. 13.04.22: Kyseinen tila on sitten otettu mukaan tähänkin. Miksi?

Muutoksen mahdollisuudet maatiloilla -webinaari

Quote
10:40 Muutoksen polkuja kohti uudistavaa ruoantuotantoa
[..]
Melina Heimsch – PieniKylän biodynaaminen tila, Takkula, Uusimaa
[..]

Ei tuo uskottavuutta tilaisuudelle  Olemme sitä tavallaan jo täällä ihmetelleet


PS. 02.05.22: Sivulla luvattiin:

Quote
Tilaisuuden tallenteet julkaistaan myöhemmin Parasta Pirkanmaalta -verkkosivustolla.

Webinaari on osa Pirkanmaan Ruokafoorumin dialogia ja Parasta Pirkanmaalta -hanketta, jota rahoittaa Maaseudun kehittämisrahasto.
« Last Edit: 02.05.22 - klo:12:55 by Heikki Jokipii »