Tässä silmänpalvonnassa, jossa Finnfoodin nimi muutettiin Ruokatiedoksi ja muutenkin poistettiin sana ”kotimainen” ruokaa koskevasta poliittisesta kielenkäytöstä, ei kauaa viivytty. Keksittiin sana ”lähiruoka”.
”Lähiruoka” on olevinaan jotain sellaista, jossa lyhyillä kuljetusmatkoilla vältettäisiin ”kasvihuonepäästöjä”, ja siten ikään kuin olevinaan pelkästään hyvä asia. Tuoreempaa, ja siten maukkaampaakin on.
Tosiasiassa se on ”kotimaisen” synonyymi, ja tosiasiassa ”lähiruoan” mainostaminen ja edistäminen on juuri sitä protektionismia, josta EU-sopimuksissamme olemme sopineet luopuvamme.
Ks. vaikka tätä Ruokatiedon
uutista, jossa reippaasti kerrotaan, miten Sitran ”[l]lähiruokaselvityksessä lähiruuaksi määriteltiin Suomessa tuotettu ruoka”. Niinpä Utsjoen perukoilla tuotettu ja Hankoniemen kärjessä nautittu ruoka (tai päinvastoin) on ”lähiruokaa”.
Toisessa keskusteluketjussa Matti Pekkarinen oli löytänyt Sirkka-Liisa Anttilan
lausunnon Lapin maaseutufoorumissa – josta EU:n komission pitäisi oikeastaan lähettää Suomelle nootti!
Tosiasiassa
”lähiruoalla” ajetaan lähietua lähipiirille. ”Lähietua” siksi, että
protektionismissa on aina kyse lyhytnäköisestä edusta. Protektionismi potkii takaisin, useimmiten siten, että se sattuu.
”Lähiruoasta” on lyhyt matka ”lähivaatteisiin”, ja sitten olemmekin kohta ”lähituotteissa”!
Ja aivan yllätyksenä sinä vaiheessa tulee, että kauppakumppanimmekin ovat keksineet saman ja suosivat omia "lähituotteitaan", ihan vain kasvihuonepäästöjä vähentääkseen.
