Miksi juuri ruoan kohdalla on sallittu mieletön utopismi?
On käsittämätöntä, että samaan aikaan, kun FAO yhä kertoo, ettei maailman nälkäongelmaa ole vielä ratkaistu, julkisuuteen tulee poliitikkoja (tai tiede- tai talousasiantuntijoina esintyviä ihmisiä), jotka esittävät täysin utopistisia ajatuksia siitä, että meillä olisi varaa leikitellä jo tehottomaksi osoitetuilla keinoilla asiassa.
Viimeksi tällainen poliitikko on ollut Sirpa Pietikäinen, joka on tehnyt ehdotuksen, että EU:n pitäisi kokonaan siirtyä luomutuotantoon v. 2050 mennessä.
Muutaman vuoden takaa muistamme Jorma Ollilan nk. brändityöryhmän (asettajana ja raportin hyväksyjänä Alexander Stubb), joka teki ehdotuksen, että Suomessa puolet viljelyksestä olisi luomua v. 2030 mennessä. Tätä ehdotusta on perusteellisesti jo käsitelty uutisissamme ja keskustelussamme:
Suomesta "luomumaa"?
Ehkä kovimman "nokituksen" tässä erittäin kyseenalaisessa "kilpailussa" teki Markus Kröger, joka sai Helsingin Sanomissa v. 2010 palstatilaa ehdotukselleen, että koko maailma menisi luomuviljelyyn.
(Hänelle kyllä Risto Ihamuotila samassa lehdessä tehokkaasti vastasikin.)
Tämä on kummallinen ilmiö.
Vastaava haihattelu jollakin muulla elämänalueella olisi "poliittiinen itsemurha" tai ainakin lopullinen älykkömaineen menetys. Joten sellaista tietysti vältettäisiin. Mutta ei vaan tällä alueella.
Miksi?
Tästä utopismista ja sen kummallisesta suosiosta voisi ehkä tehdä omankin keskustelunsa, mutta kun asiasta on jo aloiteltu täällä, niin jatkettakoon siellä:
Keskusteluun: Puolueet ja luomu
Heikki Jokipii, 30. 03. 2014.
Takaisin uutislistaan |
|
Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry 
