Kun katsoo tätä YLE:n kestouutisessa aina olevaa taulukkoa...
Koronatilanne maailmalla
Miljoonaa ihmistä
Eurooppa Maailma
Tartunnat
53,0 172,1
Kuolleet
1,1 3,7
Päivitetty 6.6.2021 klo 8.38. Lähde: Johns Hopkins -yliopisto, THL (Suomen luvut), Yle.
... tulee mieleen kerettiläinen ajatus: tuo taulukko on oikeastaan säilynyt koko ajan (tai ainakin pitkän aikaa) melko samanlaisena.
Jos maailman n. 7,7 miljardista ihmisestä on kuollut tuo määrä, se on noin puoli promillea. Eikä se näytä kasvavan vaan pysyvän aika samalla tasolla:
https://www.worldometers.info/coronavirus/Pois se minusta, että ryhtyisin vähättelemään ko. tautia. Mutta tuo puoli promillea ei saa minua myöskään olemaan kauhuissani. Taudin räjähtävää leviämistäkään ei ole näkyvissä. Siitä huolimatta, että eri puolilta maailmaa saadaan aina välillä raflaavia otsikoita. Tällä kertaa se oli tuossa kestouutisessa Brasilia ja sen 1700 uutta kuolemaa.
Näin siitä huolimatta, että globaaliksi suunniteltu rokotusohjelma etenee käytännössä yhä toivottoman hitaasti. 2,09 miljardia annettua rokotusannosta on vielä globaalisti varsin vähän. Bloomberg oli sen laskenutkin: täyden suojan kannalta 13,7%.
Jokin "mekanismi" näyttää olevan olemassa, jotta piru ei pääse täysin irti. Ja vaikka käytinkin tuota kielikuvaa, en ehdota sellaiseksi jumalan varjelusta.

***
Tämä artikkeli on vuoden vanha (Last updated: 17.4.2020):
https://www.oulu.fi/blogs/science-with-arctic-attitude/espanjantautiMutta siitä löytyy tämä laskelma:
Espanjantaudin kuolleisuusluvut ovat arvioita, mutta sellaisinakin ne nostavat taudin maailmanhistorian suurimpien tappajien joukkoon. Ne vaihtelevat 17,4 miljoonasta 100 miljoonaan. Usein toistuu arvio 50 miljoonaa. Suomessa tautiin arvioidaan kuolleen 19 000–27 000 ihmistä. Jos näitä lukuja suhteutetaan maailman nykyiseen väkilukuun, koronan pitäisi espanjantaudin kanssa kilpaillakseen tappaa kolmessa vuodessa arviolta 200 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti. Tämä tuntuu onneksi äärimmäisen epätodennäköiseltä.
Edelleen tuo tuntuu äärimmäisen epätodennäköiseltä. Vrt. yllä oleviin tuoreisiin lukuihin. Yleensäkin Wikipedian yhteenveto pandemioista tuntuu nyt — rauhoittavalta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/PandemiaJo itsessään, mutta erityisesti sen jälkeen kun muistamme, että vasta nyt, ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa, ihmiskunnalla on hallussaan välineet taudin hallitsemiseen. Vaikka rokotukset edistyvät (koko väkimäärään nähden) hitaasti, ne edistyvät.