• Welcome to Tuottava Maa Turvattu Luonto.
 

Erilainen suhtautumistapa

Started by Heikki Jokipii, 20.04.18 - klo:03:46

Previous topic - Next topic

Heikki Jokipii

Kyllä ydinsotaakin täytyy ensin harjoitella:

Venäjän pelättiin iskeneen Ukrainaan mannerten­välisellä ohjuksella " Ohjus­tyypeillä on yksi ero

QuoteYhdysvaltalaiset viranomaislähteet olivat kuitenkin eri mieltä. Heidän mukaansa kyseessä oli keskipitkän matkan ballistinen ohjus (IRBM).

Vielä myöhemmin Venäjän presidentti Vladimir Putin asteli televisiokameroiden eteen ja vahvisti yhdysvaltalaislähteiden arvion. Putin kertoi Venäjän testanneen uutta Orešnik IRBM-ohjusta.

Mitä eroa ICBM- ja IRBM-ohjuksilla on ja onko sillä väliä?

ICBM- ja IRBM-ohjukset ovat molemmat tarkoitettu pääasiallisesti ydinaseiden kantoalustoiksi ja ovat siten molemmat strategisia aseita. Niiden pääasiallinen ero on kantomatkassa.

Keskipitkän kantaman IRBM-ohjuksiksi kutsutaan ohjuksia, joiden kantama on enimmillään 5 500 kilometriä. Niiden kantomatka on siis rajoitettu, mutta niillä pystytään iskemään helposti esimerkiksi koko Euroopan alueella.

Jostain tällaisesta on jo kauan:

QuoteAikaisemmin sekä Venäjä että Yhdysvallat olivat osallisia keskimatkan ohjuksia rajoittavassa INF-sopimuksessa. Se kielsi ohjusjärjestelmät, joiden kantomatka oli 500"5 500 kilometriä. Sopimuksen tarkoituksena oli vähentää ydinsodan riskiä.

Molemmat osapuolet kuitenkin irrottautuivat sopimuksesta vuonna 2019.

Heikki Jokipii

Tällä tavalla on nyt sitten oltava ja odotettava kieli keskellä suuta. Tai sormet ristissä:

Analyysi: Putinin hyytävä tv-puhe osoitti, että lähiviikot voivat olla vaaralliset " yksi seikka voi silti hillitä Venäjää

QuoteVenäjä teki ennennäkemättömän ohjusiskun Ukrainan Dniproon torstaiaamuna. Putin otti iskusta kaiken irti pelotellakseen länttä, kirjoittaa Venäjän-kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen.

Jutusta ei oikein kuitenkaan selviä, mikä se "yksi seikka" voisi olla. Tämä se ei ole:

QuoteKovilla sanoillaan Putin maalaa myös itseään nurkkaan. Tosipaikan tullen hänen olisi toteutettava uhkauksensa, jottei näyttäisi heikolta. Heikolta näyttäminen tapaa olla suurvaltajohtajien pahin painajainen. Monta virhettä on tehty pelkästään sen välttämiseksi.

Onko se tämä:

QuoteToisaalta Trumpin odotus saattaa hillitä Venäjän johtoa tekemästä liian jyrkkiä vetoja.

Tai:

Zalužnyi: Kolmas maailmansota on alkanut " Teivo Teivainen: Ei ole vielä

QuoteValeri Zalužnyin mukaan Venäjän liittolaisten suora osallistuminen sotaan on yksi merkki maailmansodasta. Professori Teivo Teivainen arvioi, missä tilanteessa osapuolet ovat.
[..]
Zalužnyi lisäsi, että Pohjois-Korea aseistaa Venäjää Kiinan kanssa. Hänen mukaansa monet sotilaat ovat samaa mieltä siitä, että nämä kaikki ovat merkkejä maailmansodasta.

Sota voidaan vielä kuitenkin pysäyttää, mutta Zalužnyin mukaan Ukrainan kumppanit eivät sitä ymmärrä.

" Se, mitä on niin kauan odotettu, on jo alkanut. Mutta haluan sanoa, että Jumala itse antaa mahdollisuuden, ei vain Ukrainalle, vaan koko maailmalle. Niin että nyt on vielä aikaa vetää oikeita johtopäätöksiä.
[..]
Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen sanoo Iltalehdelle, että kolmas maailmansota ei ole vielä käynnissä.

" Jos miettii vertailukohtia, eli ensimmäistä ja toista maailmansotaa, niihin on paikannettavissa selkeämmät alkamispisteet.

Teivainen huomauttaa kuitenkin, että tilanne voi eskaloitua hyvinkin nopeasti.

Heikki Jokipii

Tätä tietoa tihkuu:

Tuki sodan jatkamiselle on romahtanut " ukrainalaisten enemmistö haluaa päättäjänsä neuvottelupöytään

QuoteUkrainalaisista yhä harvempi on sitä mieltä, että maan pitäisi käydä sotaa Venäjää vastaan voittoon saakka.

Kenen tahdon mukaan olisi oikein ja kohtuullista ratkaisu asiassa tehdä?

Heikki Jokipii

#618
Maailma.net:

Israelin toimet Gazassa alkavat muistuttaa yhä enemmän kansanmurhaa " Mutta riittääkö näyttö kansainväliselle tuomioistuimelle ja onko sillä edes väliä?

QuoteIsraelin systemaattisista rikkomuksista Gazassa tulee nyt jatkuvasti lisää todistusaineistoa, mutta kansanmurhatuomio riippuu siitä, miten Etelä-Afrikan kansainväliselle tuomioistuimelle toimittamaa todistusaineistoa tulkitaan. ”On vaikea välttyä siltä käsitykseltä, että Israelin politiikan tarkoituksena on tehdä Gaza elinkelvottomaksi ja tuhota tai päästä jollakin tavalla eroon siellä olevasta kansanryhmästä”, sanoo kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi.

Nyt voisi olla aika tarkastella tätä raporttia uudelleen.

QuoteIsraelin toimien sotilaallista oikeutusta on yhä vaikeampi perustella, sillä maa on jo saanut hengiltä tärkeät Hamas-johtajat, joiden arvellaan olleen viime vuoden lokakuun 7. päivän terrori-iskujen takana.

Onko Hamas siis ilmoittanut lopettavansa sotatoimet? Suostuvansa esim. YK:n valvontaan alueella? Kaikkien panttivankien vapauttamiseen?

Heikki Jokipii

#619
Lyhyesti, YLE eilen:

QuoteVenäjä sanoo, että ydinaseiden antaminen Ukrainalle olisi ”hulluutta”

Jani Parkkari
16:45

Päivitetty

Venäjän ulkoministeriö tyrmäsi keskiviikkona jossain länsimaissa esiin nousseen ajatuksen ydinaseiden antamisesta Ukrainalle.

Ulkoministeriö tiedottaja Maria Zaharova luonnehti ideaa “hulluudeksi” ja nosti esiin, että juuri tämän tilanteen estäminen oli yksi syy, miksi Venäjä aloitti sotilasoperaation Ukrainassa.

Zaharovan mukaan on länsivaltojen omien etujen mukaista, etteivät ne omalla toiminnallaan luo tilannetta, jota hän kuvaili “itsemurhaksi”.

Edellä on kilpaileva teoriani tai skenaarioni, jossa ydinaseiden antaminen Liechtensteinille ja San Marinolle loisi tilanteen, jossa valtioiden välinen sota lopulta ymmärrettäisiin mahdottomaksi.

Ja myös mahdolliseksi maailmasta poistaa.

Heikki Jokipii

Tästä Hamasin raportista ei ole sittemmin keskusteltu yhtään mitään.

Nyt Hamas viestittää näin:

Hamas viestittää olevansa myös valmis tulitaukoon

Mutta silloin se viestitti vallan toisin. Pienen hengähdystauon jälkeen voi taas kohta olla näin:

Quote[..] hyökkäys Israeliin oli ”välttämätöntä”.

Heikki Jokipii

Hän jatkaa tätä julkista pohdiskeluaan:

Ilmari Käihkö: Suomessa on ylioptimistinen kuva Ukrainan mahdollisuuksista " nostaa esimerkiksi Sanna Marinin ”onelinerin”

QuoteKäihkön mukaan asiantuntijat, poliitikot ja media ovat osallisia liialliseen optimismiin, vaikka alun alkaen Ukrainan sotilaallista kykyä aliarvioitiin.
[..]
Perusongelma on ollut, että Ukrainaa on yliarvioitu ja Venäjää aliarvioitu, Käihkö sanoo Ylelle.

Tämä siinä myös on:

QuoteMiksi Ukrainan ahdinko on sitten voinut jäädä suomalaisille epäselväksi?

Ilmari Käihkön mukaan osasyynä voi olla keskusteluilmapiiri, joka on omiaan luomaan itsesensuuria.

" Jos sanot sanan kompromissi, niin olet putinisti.

Heikki Jokipii

#622
Quote from: Heikki Jokipii on 18.03.24 - klo:04:32
Vastaavaa ihmeteltävää on uutisia lukevalle yleisölle jo järjestetty Syyrian sodassa. Erään laskelman mukaan siellä on ollut toisiaan vastaan aseellisesti taistelevia ryhmiä n. 100. Jotka kaikki ovat myös Assadia vastaan. Ja aseellisesti.

Nyt siellä:

Tarkkailujärjestö: Puolet Syyrian Alepposta jihadistiryhmien hallinnassa " kymmenet tuhannet paenneet taisteluita

QuoteUkrainan entinen ulkoministeri Dmytro Kuleba sanoo, että kapinallisten eteneminen Aleppossa on ”lupaavaa” ja kielii Venäjän presidentti Vladimir Putinin heikkoudesta Syyriassa.
[..]
Syyrian sisällissota sai alkunsa arabikevään aikana vuonna 2011, kun presidentti Assadin hallinto yritti tukahduttaa väkivalloin demokratiaa vaatineet mielenosoitukset.

Sota muotoutui vuosien mittaan monimutkaiseksi konfliktiksi, joka veti mukaansa useita ulkovaltoja ja jihadistiryhmiä. Assadin hallinnon tärkeitä tukijoita ovat Iran ja Venäjä.

Kapinallisryhmiä puolestaan ovat olleet tukemassa muun muassa Turkki ja Yhdysvallat. Hallintoa vastustavien kapinallisten joukossa on monenkirjavia ryhmiä, muun muassa islamisteja, demokratiaa ajavia ryhmittymiä sekä kurdeja.

Venäjä tuli mukaan sotaan vuonna 2015, jolloin hallinto kontrolloi vain pientä osaa Syyriasta. Venäjän tuella Assadin hallinto sai suuren osan maasta takaisin hallintaansa.

Merkittäviä osia Syyriasta on kuitenkin edelleen kapinallisryhmien hallussa.

Sodan vuoksi yli 500 000 ihmistä on saanut surmansa 13 vuoden aikana. Lisäksi miljoonat ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan ja taistelut ovat tuhonneet merkittävän osan Syyrian infrastruktuurista.
(lihav. HJ)

Mutta oli tällainenkin vaihe:

Ahtisaari brittilehden haastattelussa: Lännellä oli tilaisuus syrjäyttää al-Assad

QuoteAhtisaaren mukaan Venäjän YK-lähettiläs ehdotti neljä vuotta sitten Syyrian presidentin väistymistä, kunhan se hoidettaisiin tyylikkäästi. YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät läntiset jäsenet eivät tarttuneet tilaisuuteen, Ahtisaari moittii.
[..]
Ahtisaari keskusteli vuonna 2012 YK:n turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenmaan kanssa Syyrian kriisistä. Hän kertoo Venäjän lähettilään Vitali Tšurkinin ehdottaneen kolmikohtaista suunnitelmaa, johon sisältyi al-Assadin luopuminen vallasta, kunhan hallituksen ja opposition neuvottelut olisi saatu käyntiin.

Yhdysvallat, Britannia ja Ranska " kuten monet muutkin " olivat kuitenkin vakuuttuneita, että al-Assadilta oli muutoinkin menossa valta muutamassa viikossa, joten ne sivuuttivat tarjouksen, ja tilaisuus menetettiin, Ahtisaari sanoo.

Varmaankin he katsoivat, että noin se syrjäyttäminen tapahtuisi liian hitaasti. Ja jatkoivat tukeaan kapinallisryhmille.


PS. 1.12.2024:

Sitten tällainen ilmiö:

Ukraina iloitsee ääri-islamistien sotamenestyksestä Syyriassa " tästä on kyse

Tästä ei varmaankaan iloita:

QuoteAleppon ympäristön väkivaltaisuuksia paennut tyttö piteli kissaa sylissään telttakylässä Al-Bardaqlissa torstaina. Kuva: Bilal Al Mahmoud / EPA
[..]
Hän pelkää kuitenkin, että väkivaltaisuudet jälleen kiihtyvät Syyriassa.

" Se ei tietenkään kuulosta hyvältä siviiliväestön kannalta.


PS2. 1.12.2024:

Osaan jo kuvitella...

Yhdysvallat: Assad menetti Aleppon, koska ripustautui liikaa Venäjään ja Iraniin

... jos näin käy...

QuoteSyyrian presidentti Bashar al-Assad vannoi lauantai-iltana julkaisemassaan lausunnossa kukistavansa ”kaikki terroristit ja heidän tukijansa”.

... että Yhdysvallat toteaa, ettei Assad olisi saanut Aleppoa takaisin ilman Venäjän ja Iranin apua.

Heikki Jokipii

Näin se on mennyt:

Ukrainan sota näyttää nyt toiselta kuin tuhat päivää sitten: näin sota on vähitellen eskaloitunut

QuoteEskalaatio ei ole tapahtunut yhdessä rysäyksessä vaan vähitellen.

Jossain tässä ollaan nyt:

QuoteKun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi marraskuun alussa, molemmille sodan osapuolille tuli kiire hyödyntää aikaa ennen kuin presidentti vaihtuu.

Yhdysvallat antoi Ukrainalle luvan ampua pitkän kantaman aseilla Venäjän strategisiin kohteisiin, Ranska ja Britannia samoin.

Venäjä koki tämän sodan eskaloimisena ja ampui keskimatkan ballistisen ohjuksen. Hirvonen sanoo, että Venäjä kuitenkin noudatti kylmän sodan aikaista tapaa ja ja ilmoitti ennen ampumista Yhdysvalloille mitä aikoo tehdä. Se myös muutti ydinasedoktriiniaan eli oppia, missä tilanteessa aseita käytetään.

Nyt Venäjä etenee.

Hirvonen arvioi, että Venäjä on valmis käyttämään paljon voimavaroja siihen, että se valtaa mahdollisimman paljon alueita ennen Yhdysvaltain presidentin vaihtumista 20. tammikuuta.

Friis on huolissaan siitä että Venäjä pystyy ylläpitämään sotaa nykytasolla. Länsi ei onnistu panemaan likoon niin paljon resursseja, että sota kävisi Venäjällä nykyistä kalliimmaksi.

" Ja se on meidän epäonnistumisemme.

Seuraava askel?

Venäjä on valmis ottamaan kaikki keinot käyttöön puolustaakseen itseään, sanoo ulkoministeri Sergei Lavrov

QuoteHaastattelussa Lavrov sanoi myös toivovansa, että länsi ottaa vakavasti Venäjän äskettäisen hypersoonisen ohjuksen käytön Ukrainassa.

Aivan. Se voi olla vain bluffia.

Heikki Jokipii

Toiset kehottavat nyt keräämään omaan asuntoon riittävän kotivaran. Hän kehottaa tähän:

Nyt varaudutaan jopa ydinsotaan " Tuomioja kehottaa aktiivisuuteen sodan estämiseksi

QuoteSDP:n entinen ministeri ja kansanedustaja Erkki Tuomioja arvioi, että nyt ollaan varautumassa jopa ydinaseiden käyttämiseen. Tuomioja puhui asiasta Sadankomitean itsenäisyyspäivän matineassa Helsingin Paasitornissa.

" Maailmassa on meneillään useita tuhoisia konflikteja ja sotia. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan kiihtyy ja Israel jatkaa kansanmurhaksi jo kutsuttua palestiinalaisten moukarointia, hän totesi.

" Sen sijaan, että maailma ponnistelisi näiden lopettamiseksi, ollaan kaikkialla ennemmin varautumassa vielä suurempaan, mahdollisesti myös ydinaseiden käytävään sotaan. Tämä militarisoimista tarkoittava sotaan valmistautuminen näkyy myös selvästi Suomessa.
[..]
Sodan estämisessä oltava aktiivinen

Tuomioja totesi, että Suomessakin on jouduttu varautumaan sodan mahdollisuuteen. Hän piti vielä tärkeämpänä aktiivisia pyrkimyksiä sodan estämiseksi.

" Se on sotaretoriikassa vellovan nyky-Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työpakista heitetty täysin syrjään, hän sanoi.
[..]
Hän huomautti lisäksi, että armeijalle ja asehankintoihin ollaan valmiita työntämään enemmän rahaa kuin kenraalit edes itse keksivät pyytää.

Edellä oli tämä ei niinkään vaatimaton ehdotus:

Quote from: Heikki Jokipii on 26.04.24 - klo:05:18
Itse lähetin Mielipide-sivustolle tähän kirjoitukseen vastauksen:

On sanonta, jota kenraalit vihaavat

QuoteON olemassa kenraalien inhoama sanonta. Sen mukaan he valmistautuvat aina edelliseen sotaan.

Siitä kimmokkeen tai aasinsillan ottaen totesin, että kenraalit rakastavat sanontaa, että sotia on aina ollut ja on aina oleva. Ja esitin ehdotuksen, että maailman pitäisi nyt käyttää 3000 miljardia euroa monitieteiseen tutkimukseen sen selvittämiseksi, miten Immanuel Kantin 1700-luvulla esittämä tavoite ikuisesta maailmanrauhasta on saavutettavissa. Tietoisesti väliin sanaa 'unelma'.

Kirjoitusta ei julkaistu. Olisiko pitänyt ehdottaa tekoälyn käyttämistä siihen tarkoitukseen?

Vaikka itse sanonkin, minusta myös tämä siitä puheenvuorosta ansaitsee toiston:

QuoteYrittäen pähkinänkuoreen mahtuvaa:

Noin 2000 vuotta sitten:

Mitä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää samoin heille.

Nyt:

Mitä ette halua ihmisten teille tekevän teille, valmistautukaa tekemään siten heille. ,,lkää tehkö, mutta valmistautukaa siihen.

Heikki Jokipii

#625
Jos se tällä nyt on selvä...

Syyrian kapinalliset: ”Damaskos on vapaa Assadista”, pääministeri tarjoaa vallanvaihtoa

Quote24 vuotta Syyriassa valtaa pitäneen Bashar al-Assadin kerrotaan poistuneen Damaskoksesta vielä tuntemattomaan paikkaan.
Syyrian pääministeri Mohammad Ghazi al-Jalali on sanonut olevansa halukas neuvottelemaan vallanvaihdosta.

...niin eihän sitä tarvinnut kuin 13 vuotta odottaa.

Mutta nyt heittäydyn itse oraakkeliksi. Ei se ole. Nyt ryhdytään "hallitusneuvotteluihin" Damaskoksen kaduilla. Asein.

Ja oli mukana tällainenkin tieto:

QuoteSyyrian armeija: Operaatio “terroristiryhmiä” vastaan jatkuu

Syyrian armeija ilmoitti varhain sunnuntaina, että sen joukot jatkavat sotilasoperaatioita ”terroristiryhmiä” vastaan.

Hallinnon joukot kertoivat operaatioiden jatkuvan Haman, Homsin ja Daraan alueilla, joilla on viime päivinä nähty kiihtyviä yhteenottoja.

Armeija myös kehotti lausunnossaan Syyrian kansalaisia pysymään valppaina maan vakauden ja suvereniteetin puolustamisessa.

PS. Ja tämäkin vielä:

Damaskoksessa asuva nainen Ylelle: ”En tiedä, pitääkö minun nyt laittaa huivi päähän”

Heikki Jokipii

Iltalehdessä:

Ukraina ei ole valmis neuvotteluihin, sanoo Zelenskyin kansliapäällikkö " IL seuraa sotaa
.
QuoteUkraina ei ole valmis neuvotteluihin, sanoo Zelenskyin kansliapäällikkö

Ukraina ei ole valmis rauhanneuvotteluihin, sillä maalla ei ole tarvittavia aseita, turvatakuita tai kansainvälistä asemaa, sanoo Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin kansliapäällikkö Andri Jermak Suspilnelle. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Zelenskyi on julkisesti kertonut harkitsevansa neuvotteluja Venäjän kanssa, jotta sota saadaan päätökseen.

Suspilne kysyi Jermakilta, onko Ukraina valmis aloittamaan neuvottelut.

" Ei vielä tänään, Jermak vastasi.

" Meillä ei ole aseita, meillä ei ole statusta, josta puhumme. Ja se tarkoittaa kutsua Natoon sekä ymmärrystä selkeistä takuista, jotka se tarjoaisi meille, jotta voisimme olla varmoja, ettei (Venäjän presidentti Vladimir) Putin palaa takaisin kahdessa"kolmessa vuodessa

Samass uutisessa:

QuoteUSA:lta puolen miljardin tukipaketti Ukrainaan

Yhdysvallat toimittaa noin 500 miljoonan dollarin (noin 478 miljoonan euron) arvoisen tukipaketin Ukrainalle. Asiasta kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters.

Pakettiin sisältyy muun muassa ammuksia Himars-raketinheitinjärjestelmään.

Valkoinen talo ilmoitti edellisestä asepaketista reilu viikko sitten. Yhdysvallat kertoi toimittavansa Ukrainaan noin 725 miljoonan dollarin (noin 692 miljoonan euron) edestä ohjuksia, ammuksia, miinoja ja muita aseita.

Yhdysvaltain istuvan presidentin Joe Bidenin hallinto pyrkii vahvistamaan Ukrainan puolustusta ennen tammikuuta, jolloin Donald Trump nousee presidentiksi.

Toistaiseksi on epäselvää, miten Trump aikoo toimia Ukrainan tukemisen suhteen. Trump sanoi vastikään NBC Newsille, että Ukraina saa mahdollisesti vähemmän tukea hänen kaudellaan. Toisaalta Trump sanoi Time-lehdelle, että hän aikoo käyttää Ukrainan tukea neuvotteluvalttina Venäjää vastaan. Trump on sanonut haluavansa lopettaa sodan nopeasti viemällä sodan osapuolet neuvottelupöytään

Time-lehti kysyi Trumpilta, hylkääkö hän Ukrainan.

" Haluan päästä sopimukseen, Trump vastasi.

" Ja ainoa keino päästä sopimukseen on olla hylkäämättä.

Heikki Jokipii

Nyt onkin sitten näin:

Nato-pomo: Sota lähestyy
Naton pääsihteeri piti painavan puheen Brysselissä.


QuoteNaton pääsihteeri Mark Rutte varoittaa, ettei puolustusliitto ole valmis Venäjän kasvaneeseen uhkaan ja vaatii jäsenmaita kasvattamaan puolustusmenojaan. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

" Emme ole valmiita siihen, mikä meitä lähestyy neljän"viiden vuoden päästä, Rutte sanoi torstaina Brysselissä pitämässään puheessa.

Rutten mukaan jäsenmaiden puolustusmenojen tulisi olla huomattavasti suuremmat kuin tämän hetken jäsenmaille asetettu tavoite, eli kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Hän ei maininnut tarkkaa lukua, mutta huomautti Naton eurooppalaisten jäsenmaiden käyttäneen kylmän sodan aikana jopa kolme prosenttia bkt:staan puolustukseen.

Eli muutaman vuoden päästä sitten rytisee kunnolla. Jollaista ette ole ennen nähneetkään.

Toinen asia on sitten, että nähdäänkö mitään tuon skenaarion toteumisen jälkeen.

Riippunee siitä, miten tosissaan otamme Lavrovin puheet

Heikki Jokipii

Kysymys:

Kuinka pitkään valtavia uhrauksia voi sietää?

Jonka pohjalla on tämäkin:

QuoteSotaa on nyt käyty kolme vuotta, lähes yhtä pitkään kuin jatkosotaa syksyllä 1944. Sota on yhä kesken, ja sen ratkaisu voi olla mitä tahansa Ukrainan voitosta täydelliseen perikatoon.

Kyllä asiaa on Venäjänkin kannalta mietitty. Mutta jotenkin aina vähän toisella tavalla.

Heikki Jokipii

#629
Mitenkä nyt sitten onkin näin:

Kiina rakentaa lisää ydinaseita " näin Yhdysvallat vastaa

QuotePresidentti Joe Bidenin hallinnon mukaan Yhdysvaltojen tulee valmistautua ydinasearsenaalin kasvattamiseen.

Mutta siinä sementoidaakin ydinasevaltojen "oikeus" käydä haluamansa määrä konventionaalista sotaa:

QuoteMonikäyttöisten ydinasejoukkojen tarkoitus on toimia selkänojana alueellisissa konflikteissa. Kiina varoittaa niiden avulla ulkopuolisia valtoja sekaantumasta mahdolliseen paikalliseen sotaan.

" Kiinan ydinasevarustelun tavoite on mahdollistaa onnistunut tavanomainen sota esimerkiksi Taiwanissa. Sitä voi verrata Eurooppaan, missä Venäjän tavoitteena on voittaa sota Ukrainassa ilman, että Yhdysvallat sekaantuu siihen. Tämä nojaa pitkälti ydinasepelotteeseen, Lavikainen vertaa.

Näin askel askeleelta maailma menee takaisin kilpavarusteluhulluuteen. Vaikka sitä jo kuviteltiin irti päästyn.