Köyhyyden yksi syy: työn tuottamattomuus

[Heikki Jokipii]

Kummallisen asiaa ihannoiva teksti:

Meksikon hiilenpolttajanaiset luottavat tulevaisuuteen

Testaa tuo kirjoitus ajatuskokeella, haluaisiko suomalainen vaihtaa sähköhellansa puuhiilellä toimivaan. Tai edes sitä ei tarvitse tehdä, koska näin meksikolaiset:

Meksikon tilastokeskuksen mukaan maan 130 miljoonasta asukkaasta noin 19 miljoonaa käyttää kiinteitä polttoaineita ruuanlaittoon ja heistä puuhiiltä käyttää 11 prosenttia.

Eli n.  2 miljoonaa. Kaikista alle 2%.

[Heikki Jokipii]

Annaleena Ylhäinen
@AYlhainen
·
8t
Nyt tääkin on keksitty - riisinistutuskone!
Lainaa twiittiä

Ja siinä linkki, ja teksti:

https://mobile.twitter.com/MattChampness1

Matt Champness
@MattChampness1
·
17t
#agtech saving thousands of women’s backs from manually transplanting rice fields

***

Vandana Shiva, joka aikanaan protestoi sitä, että teolliset myllyt vievät käsimyllyjään käyttäviltä intialaisilta naisilta  työn, on nyt varmasti noista vempaimista aivan kauhuissaan!

Vähintä, mitä voisi vaatia, että uutistoimisto IPS nyt käyttäisi uutisessaan kuvaa, jos joku tyttö/rouva tekisi työtä tuolla laitteella!

[Heikki Jokipii]

Ludger Wessin twiitti Saksan SPD:n naiskuvasta ja maataloudesta, yhä vielä tällä vuosituhannella:

https://mobile.twitter.com/LudgerWess/status/1275847416915378180/photo/1

Koskien jo Saksan maataloutta. Mutta varmaankin tuo asenne tulee vielä varmemmin esille, kun on puhe kehitysmaiden maataloudesta.

[Heikki Jokipii]

Tässä maailma.netin artikkelissa on kiitettävästi nostettu esille työn tuottavuuden merkitys kehitysmaille:

Väitöstutkimus: Yrittäjyyden avulla voi nousta köyhyydestä, mutta taikakonsti se ei ole – Yrittäjä tarvitsee hyvän idean ja paljon tukea

Kaikki yritteliäisyyskään ei täytä näitä kriteerejä:

Yleensä kehitysmaiden yritykset ovat pieniä, ja liiketoiminnassa on kyse enemmän itsensä työllistämisestä kuin varsinaisesta yrittäjyydestä. Bisnestä tehdään esimerkiksi myymällä pikkuesineitä tai ruokaa kaduilla tai kojuissa ja tulot kerätään päivä kerrallaan. Tällaiset yritykset pystyvät laajentumaan vain harvoin, sillä yrittäjillä ei ole riittävästi osaamista, resursseja tai verkostoja.

***

Toista maailma.netissä julkaistua artikkelia juuri kehuimmekin toisessa keskustelussamme. Samoin perustein, oikeastaan.

[Heikki Jokipii]

Johan on pentele. Kuubalainen ajattelutapa on tullut Saksaankin, myös tässä:

Vergessene Klimaschützer (Süddeutsche Zeitung)

Yläotsikko:

Home Wissen Technik Landwirtschaft: Pferd statt Traktor

Ingressi:

Arbeitstiere gelten oft als ein Zeichen von Rückständigkeit. Dabei könnten sie in der Landwirtschaft nicht nur Emissionen sparen und Böden schonen, sondern auch Armut verringern.

Uutisessa on kuvakin, hevosista pellolla! Kuuban johto kehotti käyttämään vetohärkiä.

Ludger Wess (jolta vihje tuohon) twiittasi eilen ihan oikein:

Die Zukunft der Landwirtschaft a la „Interessengruppen“: uralte Sorten, Pferd und Wagen, kein Pflanzenschutz und drei Generationen auf dem Acker. Die notwendige Fläche für den Anbau des Pferdefutters rechnen wir da mal nicht ein

Me olemme edellä tarkastelleet asiaa tuolta kannaltakin. Mutta myös heti triidin alusta myös tuottavuuden kannalta. Jo vuonna 2014 teimme tällaisen yhteenvedon näistä mahdollisuuksista:

Muita keinoja tehdä talous tehottomammaksi?

[Heikki Jokipii]

Tämä IPS:n uutinen on jo vanha:

Nyt tämän IPS:n uutisen mukana ...

Tutkimus: Nälkä uhkaa kasvaa pientilojen hävitessä

... tulevat taas esille nämä arviot ja teoriat:

IPS -- Maailman nälkä pahenee, koska pienviljelijät menettävät maitaan. Heidän hallussaan on alle neljännes pelloista, mutta he tuottavat suurimman osan ruuasta, tuore tutkimus paljastaa.

Pieni onkin tehokasta

Grainin tutkimusten mukaan pientilojen hallussa on kaikkiaan neljännes – Kiinan ja Intian ulkopuolella enää 17 prosenttia – pelloista, mutta ne päihittävät usein kaupalliset suurviljelmät tehokkuudessa.

Jos kaikki Keski-Amerikan tilat olisivat yhtä tehokkaita kuin pienet, alue tuottaisi kolminkertaisen määrän ruokaa nykyiseen verrattuna, selvitys kertoo.

Mutta niin on tämä oikea tutkimuskin, jossa osoitetaan, että noin ei ole laita (2018):

How much of the world's food do smallholders produce?

The widely reported claim that smallholders produce 70–80% of the world’s food has been a linchpin of agricultural development policy despite limited empirical evidence.[
[...]
We estimate that farms under 2ha globally produce 28–31% of total crop production and 30–34% of food supply on 24% of gross agricultural area.

***

Sinänsä, tehostamisen keinot, kuten lannoitteet tai paremmat lajikkeet, ovat kyllä riippumattomia tilan koosta. Mutta tuo pientilan myytti liittyykin laajempaan myyttiin, jossa pieni ja perinteinen muka olisi ratkaisu. Tästä edellä useammassakin puheenvuorossa.

Tässä tuli mieleen, että eräs luku on vielä laskematta: mikä on maailman hehtaarisatojen keskiarvo. Sen ohella voisi laskea, mikä on maailman viljelijöiden keskituotto. Se tarkastelukulmahan on ollut mukana tässä keskustelutriidissä keskeisenä aiheena alusta asti.

[Heikki Jokipii]

Tässäkin IPS-artikkelissa on aistittavissa luomuaatteen lemahdus:

Halpa ruoka käy kalliiksi

Halvasta ruuasta kallista hintaa maksavat myös pienviljelijät, paimentolaiset ja kalastajat, jotka tuottavat 80 prosenttia maailman kaikesta ruuasta, mutta näkevät itse nälkää. Kaakaon hinta on pysynyt aisoissa lapsityövoiman kustannuksella.

Ruuan saatavuutta voidaan helpottaa esimerkiksi tulonsiirroilla ja haavoittuvimmille ryhmille tarjottavalla ruoka-avulla. Koulutukseen varoja suuntaamalla voidaan vähentää lapsityövoiman käyttöä.

Painopisteen siirtämisestä ruuan hinnasta sen laatuun vastaavat kansallisen ja kansainvälisen säätelyn ohella viime kädessä kuluttajat valinnoillaan.

Ainoina keinoina parantaa tilannetta esitetään nuo sosiaalipoliittiset toimenpiteet. Saatavuuden parantaminen tuottavuutta parantamalla ei tuossa lainkaan ole optio. – Tuosta pientuottajien oikeasta osuudesta olikin juuri edellä.

Ja kyllä tuossa siihen suuntaan vihjataan, että rikkaampien kuluttajien pitäisi suostua maksamaan kalliimmat luomuhinnat.

[Heikki Jokipii]

Tämä saatetaan yhä lukea uusiutuvan energian hyväksi puoleksi:

Aurinkoenergian käyttö lisääntyy Brasiliassa – Kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja koronasta huolimatta

Aurinkoenergian käyttö sähkövoiman lähteenä kasvaa Brasiliassa kovaa vauhtia. Samaan aikaan kun korona on lisännyt työttömyyttä muilla aloilla, aurinkoenergiahankkeet ovat synnyttäneet maahan tänä vuonna lähes 40 000 uutta työpaikkaa.

Vaikka energian käytön periaatteellinen tarkoitus on hävittää (turhaa) työtä. Eli nostaa tuottavuutta.

Olisi helppo keksiä irvailevia esimerkkejä energiamuodoista, jotka työllistäisivät 100% työvoimasta. Eli poistaisivat työttömyyden täysin.

[Heikki Jokipii]

Tavoitetasoa pidetään tässä jutussa tosi matalalla:

Nuorten muutto kaupunkeihin vähentää maatalouden tuottavuutta Malawissa – Apua haetaan kasvukeskuksista

Perhetilojen tuottavuus laskee, kun nuoret vaeltavat suurin joukoin kaupunkeihin. Trooppisen maatalouden instituutin (IITA) vuoden 2018 tutkimuksen mukaan yksittäisellä maatilalla tuotettiin maissia yli 600 kiloa vähemmän vuodessa kuin jos tilalta ei olisi muutettu kaupunkiin.

Paljonko tuo 600 kg on rahassa? Nykyisellä maissin maailmanmarkkinahinnalla se on n. 100 euroa, mutta tarkistetaanpa tilanne Malawissa:

https://massp.ifpri.info/resources/maize-market-report/

Malawin vähittäishinnoissa se tekisi n. 196 euroa. Jos "aikamiespoika" (tai "-tyttö") jää tilalle, hän hyvinkin syö vuodessa puolet tuosta kilomäärästä.

Kyllä, Malawi on hyvin köyhä maa. Mutta vaurastuuko se sillä, että nuoret jäävät maalle? Puhuuko tuo artikkeli ja siinä mainittu tutkimus ihan oikeasti tuottavuudesta?

Toimisiko tuollainen perustelu Suomessa? Minusta ihan Immanuel Kantin hengessä pitää kysyä niin.

Tämä ajatus ei sinänsä ole huono:

”Ajatuksena on luoda kasvukeskuksia alueille sen mukaan, mikä niiden potentiaali maanviljelyssä, kaivostoiminnassa ja turismissa on. Kasvukeskukset luodaan teollisiksi keskuksiksi, jotka tarjoavat kestäviä, säällisiä työpaikkoja ja sosioekonomisia palveluita aivan kuin varsinaisissa kaupungeissa”, Munthali selittää.

Mutta sekin oikeastaan edellyttää, että maatalouden tuottavuutta nostetaan. Eikä sitä harjoiteta niin, kuin tuossa vieläkin pääsemättömässä IPS:n (standardi-)kuvituskuvassa: kuokan kanssa (ja lapsi selässä)!

Miljoonien malawilaisperheiden maatiloilla työvoima koostuu pelkästään omasta perheestä. Opiskelumahdollisuuksien ja palveluiden puute ajaa kuitenkin nuoret kaupunkeihin, mikä vaikeuttaa maanviljelyä.

Työvoimaksi niitä ei lasketa, mutta kyllä traktori (vaikka kylän yhteinen tai yhden urakoitsijan omistama) ja glyfosaatti helpottaisivat huomattavasti mainittuja vaikeuksia.

Mutta eihän Afrikassa IPS:n mukaan sen suuntaisia muutoksia voi ajatella. Vaan korkeintaan tuollaisia keinoja nuorten pitämiseksi maalla.

[Heikki Jokipii]

Kumman ihailevasti KU:n julkaisema artikkeli suhtautuu myös tähän:

Eswatinilaiskyläläisistä tuli luonnonsuojelijoita, kun he tajusivat sen hyödyn

Lawuban kosteikon suojelukomitean sihteeri Nkhositsini Dlamini kertoo ansainneensa kosteikon ruokokuiduista tekemistään nukkumamatoista yhden sesongin aikana 23 000 lilangenia (n. 1 115 euroa). Hän myy käsityönsä Etelä-Afrikan Johannesburgissa, jossa maksetaan korkeampia hintoja kuin Eswatinissa – nukkumamatosta saa jopa 300 lilangenia.

Jos kehitysmaasta tullut marjanpoimija ansaitsisi sesongin aikana Suomessa 1 115 euroa, KU puhuisi asiasta aivan toisella tavalla. Käyttäen toisenlaista kieltä, ottaen käyttöön jopa vanhan sanan "riisto". Tai uudemman ilmaisun "ihmiskauppa".

Puhumattakaan siitä, jos kyse olisi suomalaisen työläisen kuukausien palkasta. — Minun toinen isoäitini ansaitsi leskenä elantoaan 1950-luvulla erilaisilla käsitöillä, mm. kutomalla mattoja. Sanoa ei tarvinne, ettei siitä suuren suuria rahoja silloinkaan ansainnut. Mutta kyllä tuota enemmän. Ja hänellä oli sentään mattopuut ja kaksikin erilaista ompelukonetta.

Toinen esimerkiksi nostettu rouva ansaitsi vieläkin niukemmin:

Hlanze laskutti nukkumamatoista 100 Eswatinin lilangenia (n. 4,85 euroa) kappaleelta. Hyvänä satokautena hän ehti tehdä 15–20 mattoa.

– Nyt minulla ei enää ole aikaa kutoa mattoja, vaan korjaan vain ruokosadon ja myyn raakakuidun, Hlanze kertoo.

Hän ansaitsee 200 lilangenia ruokokimpusta, josta voi valmistaa mattojen lisäksi esimerkiksi koreja. Viime satokautena hän keräsi kymmenisen kimppua.

Satokauden ansioiksi tuli siten noin 97 euroa.  Mutta KU ei pöyristy.

PS. KU on laittanut kuvituskuvaksi vahingossa saman kuokkimiskuvan kuin edelliseenkin. Mutta ei tämä oikea kuvaakaan olisi ollut sitä vähemmän masentava. Käsityötä, ikiaikaisin välinein.

[Heikki Jokipii]

Ihan vertailukohdaksi tämä filmin pätkä uudesta leikkuupuimurista koekäytössä Ruotsissa:

https://www.atl.nu/atltv/atl/teknik/john-deere-x9-pa-svensk-mark/NywIDZE1t4jL7eevp2CcKw

Siinä puidaan vehnää 100 tonnia tunnissa.

[Heikki Jokipii]

Tässä artikkelissa taas tulee esille yksioikoinen moralismi. Miksi nämä rikkaat eivät anna rahaa, kun heillä on, ja köyhillä on hätä:

Oxfam: Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan miljardöörien omaisuus on kasvanut 10 miljardilla dollarilla korona-aikana – Summalla korjaisi Beirutin tuhot melkein kahteen kertaan

Minä pidän lähes varmana, että kaikki nuo rahat on jo sijoitettu hyödyllisiksi arvioituihin hankkeisiin. Vaikka verotusjärjestelmän kritiikki tuossa onkin perusteltua, pelkään, että uutisten kirjoittajan silmissä siintää Roope Ankka sukeltelemassa rahasäiliössään.

[Heikki Jokipii]

Ja kolmaskin syy tuohon sarjaan löytyy nyt: koronaviruksen takia kausityöläisiä ei saada, tai saadaan huonosti.

Niinpä olisi nyt useita syitä vaatia, että kuluttajan on nyt tyydyttävä koneellisesti kerättyihin tomaatteihin. Vaikka ne sitten olisivat purkissa. Ne kausityöläiset olisivat keränneet tomaatit käsin.

Tomaateista on puhetta myös Patarummussa:

Tomaattiraportin opetus: työoloja seurattava EU-maissakin
9.10.2020 | S-RYHMÄ

Olemme käyneet tulokset läpi tavarantoimittajiemme kanssa ja vierailleet useamman kerran Etelä-Italian tomaattitiloilla. Tavarantoimittajamme ovat siirtyneet koneelliseen sadonkorjuuseen, mikä vaatii vähemmän työvoimaa ja edellyttää työntekijöiltä osaamista. Tämän on todettu selvästi vähentävän riskejä tiloilla ja parantavan työntekijöiden asemaa. Tavarantoimittajamme ovat myös tehostaneet tomaattitilojen valvontaa.

(lihav. HJ)

Siinä oli siis vähintään neljäs ja viides syy.

Näennäisesti asiassa on tietysti sama paradoksi kuin kaikessa (kapitalistisessa) talouskehityksessä: ensi alkuun koneet näyttävät vievän työläisiltä työn. Mutta jo vähintään Karl Marxista alkaen on tajuttu, ettei koneiden särkeminen (tai edes kieltäminen tai välttely) kuitenkaan ole se keino, jolla työväen oikeuksia voisi puolustaa.

[Heikki Jokipii]

Annaleena Ylhäinen toi twiitissään esille tämän:

Vuonna 1950 saksalainen maanviljelijä ruokki 10 ihmistä, nykyään 140 ihmistä. Tätä tarkoittaa työn tuottavuuden kasvu, tämä mahdollistaa sen, että on varaa ja mahdollisuus myös muihin ammatteihin (kuin maanviljelyyn), kulttuuriin, perusturvaan, luonnonsuojeluun. #tehomaatalous

Lainaten twiittiä agrarheute · 16. marrask.

Im Jahre 1950 ernährte ein deutscher Bauer 10 Menschen. Heute macht ein Landwirt 140 Personen satt. http://dlvr.it/RlmN3M #agrarbetrieb #wirtschaft

Tähän artikkeliin siinä viitattiin:

Jeder deutsche Landwirt ernährt heute 140 Menschen

Opettavaisia olisivat samat historialliset vertailulaskelmat myös Suomesta. Mutta ehkä vielä opettavaisempia olisivat globaalit vertailut nyt, eri maista ja erityisesti kehitysmaista.

Tämän täällä jo aloitetun analyysin ja keskustelun syventämiseksi ja täsmentämiseksi.

[Heikki Jokipii]

Tänään Suomessa liputetaan lasten oikeuksille. Mekin haluamme osallistua asian juhlintaan eli muistamiseen.

Tämäkin ilmiö on osa köyhyyden ja tuottamattomuuden kierrettä, noidankehää:

Lapsityö yleisintä maataloudessa

(IPS) -- Maailmassa on 152 miljoonaa 5–17-vuotiasta lapsityöläistä, joista 108 miljoonaa raataa maa-, metsä- tai kalatalouden parissa, YK-järjestöt laskevat.

Lapsityötä on kaikki, mikä ei sovi kyseisen ikäiselle, vaikeuttaa koulunkäyntiä tai vaarantaa terveyden, turvallisuuden tai moraalin. Maa- ja kalatalous sisältää paljon sellaisia töitä, vaikkakin myös hyödyllisiä askareita, joita lasten on hyvä oppia tulevaa elämää varten.

70 prosenttia lapsityöläisistä uurastaa perheen tilalla tai yrityksessä ilman palkkaa. He altistuvat pitkille työpäiville ja terveysriskeille.

Se, millaista työtä nämä lapset tekevät, selvinnee kuvituskuvasta: he kuokkivat! Siis juuri kuokkivat, maataloudessa, jossa tarvitaan paljon kuokkijoita, ja mukaan on siis otettava nuo lapsetkin! Melkoista pessimismiä on se rivien välistä ehkä luettavissa oleva ajatus, että he tarvitsevat tuota taitoa myös myöhemmässä elämässään.

Lapsen perusoikeus on oikeus kuokasta kieltäytymiseen! Jopa niin, ettei kukaan sitä lapselle tarjoa.