Tämä on tavoite:
Ravinteiden kierrätys saa vauhtiaTähän kirjoituksella on viha-rakkaussuhde:
Rakkaalla lannoitteella on monta nimeä: mineraali-, keino- ja väkilannoite ja vielä apulantakin. Se valmistetaan teollisesti epäorgaanisista raaka-aineista, ja sen ravinnepitoisuudet säädetään tarkasti. Niinpä sitä on helppo annostella kasvin tarpeen mukaan.
Mineraalilannoitteilla on kuitenkin ympäristöhaittansa. Typpiravinteita valmistetaan fossiilisen maakaasun avulla suurin hiilidioksidipäästöin, ja fosfori- ja kaliumravinteita saadaan mineraaleista, siis uusiutumattomista luonnonvaroista.
Tähän taas selvä nk. lukkarinrakkaus:
Uusiutuvaakin luonnonvaraa on toki käytössä, eläinten lantaa. Lantaa on kuitenkin levitetty paikoin liikaa, koska eläintalous ja viljely painottuvat Suomessa eri alueille. Näin etenkin fosforia on päässyt kertymään peltoihin ylimäärin ja myös huuhtoutumaan pelloista vesistöihin. Tämän vuoksi Suomessa on tutkittu jo pitkään, miten kasvi- ja eläinperäisiä ravinteita voitaisiin kierrättää hallitusti, helposti ja kannattavasti.
Mutta onko eläinten lanta uusiutuva luonnonvara? Varsinkaan forforin ja kaliumin osalta? Mutta ei lehmän ruoansulatuksessa typpeäkään synny.
Tämä on yhä ratkaisematta:
Tapio-Biström korostaa, että jokainen biomassa vaatii omat ratkaisunsa. Esimerkiksi jätevedenpuhdistamoiden lietteitä on käsiteltävä, jotta puhtaat ravinteet saadaan erilleen haitallisista aineista.
Sen sijaan maatiloille on kehitetty kaikenlaista:
Kyösti ja Saara Marttila hankkivat viime vuonna tilalleen biokaasulaitoksen tavoitteenaan omavaraisuus energian suhteen. Heillä on Kurikan Jalasjärvellä tuhatkunta sikaa, parisataa nautaa ja noin 600 hehtaaria vilja- ja nurmipeltoa.
Marttiloilla oli tapana levittää sika- ja nautalietteet pelloille sijoittamalla eli multaan sekoittamalla ja täydentää ravinnevalikoimaa mineraalilannoitteilla. Nyt biokaasulaitos tuottaa lietteistä mädätysjäännöstä, jossa ravinteet ovat tallella ja osin helpommin hyödynnettävässä muodossa.
Jos mädätysjäännöksen fosfori- ja kaliumpitoinen kiintoaine lingottaisiin kuivahkoksi, sen voisi kuljettaa viljelijöille käytettäväksi tai lannoitevalmistajille raaka-aineeksi. Typpipitoisen nesteen voisi käyttää lähipelloilla.
***
Oikeastaan muuten kierrätyksen vaatimus on relevantti vain muiden ravinteiden kuin typen osalta. Typpi kun on oikeastaan kohta jo täysin uudistuva luonnonvara. Silloinkin kun se valmistetaan teollisesti. Jos se onnistutaan tekemään kilpailukykyisesti ilman maakaasua, "vihreällä" vedyllä.