Hyvin tyypillisesti luomuvĂ€ki itse ja erityisesti luomumainonta ja â"markkinointi pyrkii tekemÀÀn luomun ympĂ€rille kauniin âpaketinâ, liittĂ€mÀÀn
mielikuvissa siihen usein tĂ€ysin asiaankuulumattomia, mutta (ainakin joillekin) myönteisiĂ€ asioita. â" Vaihtoehtoinen vertaus vois olla kukka
puketti, jossa mielivaltaisesti liitetÀÀn pÀÀkasvin ympÀrille muita kasveja, nÀtiltÀ
nÀyttÀvÀksi kokonaisuudeksi. Olen alla
kursivoinut nÀmÀ asiaan tosiasiassa
kuulumattomat âhörhelötâ.
HyvĂ€nĂ€ esimerkkitapauksena tĂ€llaisesta kĂ€ymme lĂ€pi Hanna Jensenin artikkelin Helsingin Sanomissa 15.4.2009 â" ja lainaanpa sen kokonaan ja kritisoin saman tien kokonaan, myös varsinaisesti otsikkoon kuulumattomilta osin.
Aloitetaan jo otsikosta:
QuoteLuomupioneeri ihastui Suomi-ruokaan
Keittiömestari Nora Pouillonin mielestÀ puhtaan lÀhiruuan ei kuulu olla halpaa
Tyypillisesti myös kĂ€ytetÀÀn tĂ€llaista âpioneeriâ-sanaa, merkityksessĂ€ âedellĂ€kĂ€vijĂ€â jne. Vaikka luomussa on itse asiassa kyse juuri pĂ€invastaisesta: paluusta
taaksepÀin, menneeseen!
Halpuuteen palataan alempana.
Quote"Luomua tai ei, Suomessa on mielettömÀt raaka-aineet", keittiömestari Nora Pouillon totesi kierroksellaan Hakaniemen hallissa.
Keittiömestari Nora Pouillon haukkaa hotelli Klaus K:n lÀhiruoka -aamiaisella palasen voilla voideltua ruisleipÀÀ, kÀÀntelee sitÀ ja ihastelee: "Jopa pellavansiemeniÀ!"
Hesarin kuvassa taustalla nÀkyivÀt kyllÀ erityisesti banaanit!
Mutta tĂ€mĂ€ on poikkeuksellinen huomio â" yleensĂ€ luomuvĂ€ki on valittamassa, miten huonot
valikoimat juuri Suomessa on, ks. esim. tÀmÀ jeremiadi. (http://www.tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=26)
QuoteHippimaineen 1960-luvulla saanut Pouillon on luomuliikkeen pioneeri, jonka Washington D.C:ssÀ sijaitseva ravintola Nora sai ensimmÀisenÀ pohjoisamerikkalaisena ravintolana luomusertifikaatin vuonna 1999. Se tarkoittaa, ettÀ ravintolan kÀyttÀmistÀ raaka-aineista 95 prosenttia on luomua. Suomessa ei ole luomusertifioitua ravintolaa tai kahvilaa, ja Yhdysvalloissakin niitÀ on vain muutama.
Yksi keskeinen selitys asialla voisi olla siinÀ, ettÀ luomuraaka-aineita on tavattoman vaikea koota kasaan, jopa Yhdysvalloissa. SiellÀ ja meillÀ se merkitsee myös, ettÀ ko. ravintoloiden raaka-aineet on jouduttu kerÀÀmÀÀn (kalliilla ja hankalasti)
laajalta alueelta ja ne eivĂ€t todennĂ€köisesti ole nĂ€in ollenkaan â
lĂ€hiruokaaâ. Vaikka nĂ€in annetaan ymmĂ€rtÀÀ. Ruotsissa ja Englannissa â" joissa tilastoja asiasta pidetÀÀn â" valtaosa luomusta on jopa -
tuontiruokaa.
QuotePouillon oli Suomessa parisen viikkoa sitten 11 muun washingtonilaisen asiantuntijan kanssa. HÀn kierteli tutustumassa suomalaisiin tuottajiin, kouluruokailuun ja lÀhiruokaan.
Pouillon muutti Yhdysvaltoihin ItÀvallasta 1960-luvulla ja huomasi, ettÀ amerikkalainen ruoka ei maistunut samalta kuin itÀvaltalainen ruoka.
IhmeellistĂ€ olisi kyllĂ€ ollutkin, jos olisi. Muistaen miten vĂ€hĂ€n itĂ€valtalaisia â" moniin muihin Euroopan maihinkin verrattuna â" on Yhdysvaltoihin muuttanut, ja ehkĂ€ sen ruokakulttuuriin siten mahdollisesti jotain vaikuttanut. EikĂ€ minulle tule juuri mitÀÀn mieleenkÀÀn ilmauksesta âitĂ€valtalainen keittiöâ. JĂ€lkiruokia ehkĂ€.
QuoteRuokakaupoissa oli [USA:ssa] minimaaliset hedelmÀ- ja vihannestiskit mutta jÀttimÀiset pihvialtaat. LÀhes kaikki ruoka myytiin pakattuna. Paikallista, sesongeittain vaihtuvaa ruokaa ei saanut.
TÀmÀ vÀite, ettÀ ruokakauppojen tarjonta muka ohjaisi kulutusta, on
tyypillistÀ luomuvÀelle. Mm. Satu Hassi tÀtÀ joskus yritti, johon Vihreiden YLEVI-keskustelupalstalla protestoin (aikanaan, saamatta vastausta). Mutta ajatus on tÀysin tolkuton ja luultavasti yhtÀ vÀÀrÀ USA:n kohdalla kuin Suomessakin: ihan varmasti rikkaan maailman kaupoista on saatavissa
ihan kaikkea, mitÀ vain ostaa haluaa. Jonkun tiskin koko kertoo ehkÀ hiukan kysynnÀstÀ, mutta
ei mitenkÀÀn kysyntÀÀ ohjaa.
YhdeksÀn filmitÀhteÀ kymmenestÀ nimittÀin ostaa ruokakaupasta sitÀ, mitÀ heidÀn tekee mieli syödÀ. :)
Se vaihtoehto tietysti luomunkin kysyntÀÀ nostaisi, jos mitÀÀn
muuta ei olisi tarjolla.
Hyvin epĂ€uskottava on myös vĂ€ite, ettei sesonginmukaista ruokaa olisi saanut. Jos USA:ssa ruokaa ylimÀÀrĂ€isesti pakattaisiinkin, niin kyllĂ€ se homma on nopeasti tehty, ja ehtii samalle âsesongilleâ varsin hyvin.
Mutta luomun kanssa ei nÀillÀkÀÀn asioilla oikeastaan ole tekemistÀ:
- lÀhiruoka
- kasvissyönti
- sesongin mukaisuus
- pakkaaminen
- markettien tarjonta
Pakkaamisesta: minun havaintojeni mukaan ainakin Suomessa
juuri luomutuotteet ovat
useammin pakattuja tai pussitettuja kuin muut tuotteet. Koska pussihinnasta kiireinen ostaja ei katso pienellÀ prÀntÀttyÀ
kilohintaa âŠ
Quote"Tajusin, ettÀ koko maatalous oli huonossa jamassa: siitÀ oli tullut liiketoimintaa, jota mÀÀrittivÀt vain mÀÀrÀ ja jakelu", Pouillon sanoo.
TĂ€mĂ€kin ajatus on itsessÀÀn hölmö â" miksi maatalouden pitĂ€isi olla muuta kuin liiketoimintaa? KyllĂ€ senkin pitÀÀ tuottaa sitĂ€, mitĂ€ ihmiset haluavat ja ostavat. EikĂ€ liiketoimintaa mÀÀrÀÀ vain âmÀÀrĂ€ ja jakeluâ, kyllĂ€
laatu on
koko ajan kuviossa mukana. (Aivan lÀhimenneisyydessÀ oli olemassa talousjÀrjestelmÀ, josta puuttui liiketoiminta. Ja laatu.)
Mutta tÀssÀ halutaankin luoda sellaista
idyllistĂ€ mielikuvaa, ettĂ€ (luomu)maatiloilla voitaisiin jotenkin - markkinoista vĂ€littĂ€mĂ€ttĂ€ - ârakkaudellaâ viljellĂ€ maata, pyrkien kustannuksista vĂ€littĂ€mĂ€ttĂ€ mahdollisimman laadukkaaseen tulokseen.
(KÀytÀnnössÀ juuri luomubisnes on
sellaista liiketoimintaa, joka ei kaihda epÀreiluja ja epÀrehellisiÀkÀÀn keinoja, ainakaan myynninedistÀmisessÀÀn!)
QuoteRavintola Noran avaamisen aikoihin, 30 vuotta sitten, luomuraaka-aineita oli niukasti tarjolla. Hiljalleen luomutuottajia alkoi tulla lisÀÀ, ja asiakkaat ihastuivat puhtaaseen ruokaan. Pouillon opetti tuottajia "kÀdestÀ pitÀen" ajattelemaan myös asiakkaita.
âPuhtaaseenâ? MissĂ€ pĂ€in maailmassa on â" ravintolassa ainakaan - tarjolla âlikaistaâ ruokaa? (Sana âpuhdasâ pitĂ€isi minusta asettaa EU:ssĂ€ samanlaiseen kontrolliin kuin vĂ€itteet terveysvaikutuksista!).
NĂ€mĂ€kin âihastuneetâ asiakkaat, erittĂ€in todennĂ€köisesti, eivĂ€t sokkotestissĂ€ luomuruokaa tavanomaisesta erottaisi, mikĂ€ on tĂ€llaisten testien yhteislopputulos, kansainvĂ€lisesti.
QuoteNeljÀlle lapselleen hÀn opetti puhtaan ruuan merkityksen esimerkin avulla.
Miten? Miten ihmeessĂ€ tĂ€mĂ€ on mahdollista? Ainoa ajateltavissa oleva keino voisi olla sellainen, ettĂ€ hĂ€n osti kerran tai muutaman itselleen tavanomaista ruokaa, sanoen lapsilleen, ettĂ€ Ă€lkÀÀ te vain koskeko tĂ€hĂ€n, mutta nyt Ă€iti â" esimerkiksi teille, katsokaa â" syö sitĂ€. Ja tulee ensin pahoinvoivaksi ja ⊠sairaalavuoteeltaan sanoo lapsilleen, ettĂ€ en mitenkÀÀn painosta teitĂ€, voitte itse valita tavanomaisen ja luomun vĂ€lillĂ€?
QuoteAinoa asia, joka lapsilta ehdottomasti kiellettiin, oli virvoitusjuomat.
Virvoitusjuomat ovat nyt lasten kohdalla tÀllainen EI-EI-EI-asia, muoti tulee USA:sta, niin kuin moni muukin umpihöperyys, mutta millÀÀn tavalla asia ei liity luomuun. Vaikka samaa irrationaalisuutta siinÀkin on, viimeistÀÀn sen jÀlkeen, kun lÀhes kaikista ko. juomista on saatavilla kÀytÀnnössÀ kaloriton kevytvaihtoehto.
Quote"Tosin Washington D.C:n alueen vedessÀ on 25 erilaista kemikaalia, joten olen rakennuttanut ravintolaanikin filtterin, jolla hanavesi suodatetaan kolme kertaa", Pouillon sanoo.
Luultavasti Washington D.C:n alueen vedessÀ ei ole mitÀÀn vikaa ja itse presidenttikin uskaltaa juoda suoraan kraanavettÀ, jos jano yllÀttÀÀ. Joka tapauksessa luomuvettÀ ei ole olemassa, vaikka toki sellaistakin kalliilla hinnalla myydÀÀn. (http://www.cosmeticsdesign.com/Formulation-Science/USDA-says-it-cannot-rule-over-organic-water-claims)
QuoteLuomun suosio ei Puillonin mukaan kasva Suomessa, ellei ihmisille ja tuottajille kerrota, miksi sitÀ pitÀisi suosia.
"PitkÀlle jalostettu ruoka, jota ihmiset syövÀt lÀnsimaissa, tekee heidÀt sairaiksi."
TÀssÀ voidaan kysyÀ, eikö EU:n direktiivit terveysvÀittÀmistÀ (http://www.ruokatieto.fi/finfood/finnfoo1.nsf/9b7b469a6c690df7c2256473003cddc1/676a686a4a377c28c2257506004c59ff?OpenDocument&Highlight=0,TERVEYSV%C3%84ITT%C3%84M%C3%84T) pÀde myös toiseen suuntaan, tÀllaista
vÀÀrÀÀ tietoa tavanomaisen ruoan
epĂ€terveellisyydestĂ€ ei luultavasti saa levittÀÀ. Eli jos menekin edistĂ€minen on tĂ€mĂ€n varassa, sitĂ€ ei Suomessa â" periaatteessa â" voi tehdĂ€. Mutta ainahan on tĂ€llainen
kiertotie, mitĂ€ juuri tĂ€mĂ€ haastattelu edustaa. Saahan â" kun on lehdistön vapaus â" aina esittÀÀ, mitĂ€ mieltĂ€
joku on, vaikkapa tĂ€llainen amerikkalainen âasiantuntijaâ.
Ruoan jalostusaste ei mitenkÀÀn - paitsi tee ruokaa epÀterveellisemmÀksi - liity luomuun. MitÀ nyt luomuvÀki on harmissaan siitÀ, ettÀ luomujalosteiden suuresta mÀÀrÀstÀ (http://www.ruokatieto.fi/finfood/finnfoo1.nsf/newsbyid/B0AD6108E3489C4AC225755B002C9200?opendocument) huolimatta luomua myydÀÀn pÀÀosin "bulkkitavarana".
MitÀ siihen ingressissÀ mainittuun ruoan hintaan tulee, niin tÀssÀ kuulemme sen asian perustelut:
QuotePouillonin mielestÀ puhtaan lÀhiruuan ei kuulu olla halpaa.
"Itse laitan mieluummin rahani ruokaan kuin lÀÀkÀrille. Yhdysvalloissa ruoka on sitÀ paitsi liian halpaa. Vertaan sitÀ bensaan: kun bensan hinta laskee, autot kasvavat, mutta kun bensan hinta nousee, ihmiset ryhtyvÀt liikkumaan, ja autot pienenevÀt."
Paavo Haavikkohan sen sanoi: âParodia on tullut mahdottomaksi, koska ne tekevĂ€t sen itseâ. MitĂ€ tuossa oikeastaan lukee, on se, ettĂ€ liikalihavuus vĂ€henee luomuruoan myötĂ€, koska se on niin
kallista, ettei ihmisillÀ ole
varaa syödÀ liikaa!
QuotePouillon nÀki Suomen-vierailunsa aikana suomalaista maaseutua ja ihmetteli Suomen puhtautta.
"TÀÀllÀ on pienet maatilat, mahtavat luonnonvarat, marjat, sienet, maito ja vuohet. Suomea voisi markkinoida luomumaana", Pouillon visioi.
Hiukan ilkeÀsti voisi sanoa, ettÀ suomalainen maaseutu nÀyttÀÀ puhtaalta tienvarressa, koska maalaiset heittÀvÀt roskansa metsÀÀn ⊠(
anteeksi niiltÀ maalaisilta, joita tÀmÀ ei koske, mutta
valitettavasti se jotakin osaa heistÀ kyllÀ koskee).
Mutta muuten tuolle â" pakonomaiselle puhtauden tavoittelulle - lienee jo kĂ€sittÀÀkseni annettu tautiluokituskin?
Mutta tÀssÀ sitten luomukysymyksen kannalta epÀolennaiset asiat:
- maatilan koko
- luonnonvarat
- marjat
- sienet
NÀitÀ en myöskÀÀn ymmÀrrÀ:
- maito
- vuohetMaitoa nautitaan myös USA:ssa, eivÀtkÀ vuohet tietÀÀkseni ole Suomessa enÀÀ nykyisin mitenkÀÀn yleisiÀ. Vuohia on yhteensÀ nykyisin Suomessa n. 6500 kpl (http://fi.wikipedia.org/wiki/Vuohi) eli n. 1,2 vuohta 1000 asukasta kohti - mutta USA:ssa vuohia on 2,4 miljoonaa (http://www.extension.org/pages/New_Web_Resource_Helps_U.S._Goat_Producers) eli 8 kpl 1000 asukasta kohti!
Ja miten kumpikaan asia voisi olla ylipÀÀnsÀ
sille perusteluna, ettĂ€ Suomi olisi âluomumaaâ?
QuoteKouluruokavierailulla Tapanilassa Nora Pouillon kiinnitti huomiota siihen, kuinka vÀhÀn ylipainoisia lapsia suomalaisessa koulussa on ja kuinka rauhassa he saavat lounaansa syödÀ.
"Kouluissa pitÀÀ myös opettaa ravitsemustietoutta. Onko suomalaisilla lapsilla syysloma? SehÀn pitÀisi viettÀÀ maatilalla. Palauttakaa perinteet!" hÀn kehottaa.
Kouluruokailu on loistava juttu, mutta ei liity luomuun millÀÀn tavalla. Paitsi ehkÀ siten, ettÀ
jos ei hankita luomuraaka-aineita, on
varaa yllÀpitÀÀ kouluruuan
taso sellaisena, ettÀ se on ravitsevaa ja lapsille myös kelpaa.
Ylipainokysymys ei liity luomuun â" ellei sitten edellĂ€ mainitulla taloudellisella tavalla âŠ.
Jos ja kun koulussa opetetaan ravitsemustietoutta, sen pitÀisi perustua
tieteeseen! NiinpÀ koulussa
pitÀisi lapsille kertoa, ettÀ luomuruoka
ei ole mitenkÀÀn terveellisempÀÀ kuin tavanomainen.
Syysloma maalla voisi olla monelle kaupunkilaislapselle kasvattava kokemus, sinÀnsÀ.
Varsinkin, jos he sitten
vertaisivat saatuja satoja eri tavoin viljellyiltĂ€ pelloilta âŠ
QuoteNora Pouillon ei pÀÀstÀ kauppiaitakaan helpolla.
Jos hÀnen lÀhikauppansa mainostaa tarjoavansa vaihtoehtoja, eikÀ tiskiltÀ löydykÀÀn luomukanaa, Pouillon pyytÀÀ kauppiaan paikalle.
"Kysyn hÀneltÀ, miksi minun pitÀisi ostaa hÀnen kaupastaan, jos vaihtoehtoja ei olekaan tarjolla. MitÀ enemmÀn valitamme ja ehdotamme, sitÀ paremmat valikoimat meillÀ on."
Nyt olemme samaa mieltÀ. Juuri
nÀin tÀytyy toimia, kertoa kauppiaalle, ja
kukkaro, ainakin seuraavalla kerralla, mukana. Mutta Suomessa tÀmÀ tapa on alkanut luomuvÀeltÀ unohtua, sen sijaan he kertovat ostohaluistaan Helsingin Sanomien
yleisönosastossa.
Mutta pikkuisen "eliittirouvaa" tÀssÀkin tulee esiin: sitÀ luomukanaa pitÀÀ olla minulle
aina saatavissa, vaikka olisinkin
ainoa marketin asiakas, joka sitÀ joskus
satunnaisesti pyytÀÀ.
QuotePouillon on syönyt aamiaisleipÀnsÀ ja maistaa vielÀ savustettua silakkaa ja "suomalaista sashimia", eli raakaa poron sydÀntÀ wasabin ja soijan kera.
"Amerikkalaiset eivÀt ikinÀ söisi tÀtÀ", hÀn sanoo ja laittaa poronsuikaleen puikoilla suuhunsa.
"Erinomainen koostumus."
Luultavasti yli 99% suomalaista ei ole moista âsashimiaâ iĂ€ssÀÀn syönyt, ja aika sama prosentti ei luultavasti haluaisi syödĂ€kÀÀn. Samoin myös aika suuri prosenttiosuus â" minĂ€ mukaan lukien â" kysyisi ensin: mitĂ€ ihmettĂ€ ovat âsashimiâ ja âwasabiâ â" karaten ja judon tiedĂ€n? Mutta Pouillon menee nyt varmaan tĂ€llĂ€ kokemuksellaan kotiin kertomaan, miten hienoa on suomalainen ruoka.
Mutta tÀllÀkÀÀn ei ollut mitÀÀn tekemistÀ luomun kanssa. On jopa niin, ettÀ
riistaelÀimiÀ ei yleensÀ hyvÀksytÀ luomuksi! Ainakaan hirviÀ, nehÀn ovat
saattaneet kÀydÀ varkain syömÀssÀ
tehoviljellyn tilan pelloilla!
***
Yhteenvetona laskin yllÀ kursivoimani asiat. NiitÀ - eli luomun kuulumattomia asioita - oli tÀssÀ yhteensÀ 17 kappaletta.
HyviÀ havaintoja.
HS: "Kouluruokavierailulla Tapanilassa Nora Pouillon kiinnitti huomiota siihen, kuinka vÀhÀn ylipainoisia lapsia suomalaisessa koulussa on ja kuinka rauhassa he saavat lounaansa syödÀ. "
Tuo lasten lihavuus on lÀhes pelkkÀ myytti. Ei kuulu palstan aihepiiriin, mutta sallittanee sivuhuomautuksena?
1. Suomessa miehet ovat lihavia, naiset liki EU:n keskiarvossa. Ks.
http://www.iotf.org/database/documents/v2PDFforwebsiteEU27.pdf
2. Nuoret 13-17-vuotiaina hoikimpien joukossa: 17 maata ja suomalaisnuoret 4. hoikimpia. Ks.
http://ec.europa.eu/health/ph_determinants/life_style/nutrition/documents/iotf_en.pdf
3. TÀtÀ nuoremmat kaikkein hoikimpia Slovakian rinnalla. Ks. Tilasto laihdutti Suomen lapset, 14.08.2008
http://www.laakarilehti.fi/kommentti/index.html?op...ews_db=web_lehti2006/type=7
Otetaan vielÀ tÀmÀ. Emme ole edes niin juoppoja kuin kerrotaan. 37 Euroopan ja lÀhialueen maasta Suomen alkoholin kulutus on aivan hÀntÀpÀÀssÀ, 26. sijalla. Ks.
http://ec.europa.eu/health/ph_information/dissemination/echi/echi_11_en.pdf
Ja tÀmÀ: 48 Euroopan ja lÀhialueen maista Suomessa tupakoidaan aikuisten joukossa 9. vÀhiten (alin taulukko, xls)
http://www.heartstats.org/datapage.asp?id=4669
Voi tietenkin sanoa, ettÀ muut mÀttÀvÀt kaikkea suuhunsa niin paljon, ettÀ helppo rehennellÀ ja tilanne meillÀ on vaan huono ylipainon, viinan ja tupakoinnin suhteen. Ei kumminkaan ole: sen pitÀisi nÀkyÀ kielteisesti muiden maiden eliniÀn odotteessa. EipÀ nÀy.
Jotkut kehittelevÀt ja siis tarvitsevat noita lihavuus-, tupakointi- ja alkoholimyyttejÀ. Toimintana ja asenteena sukua luomuttamiselle, jossa niin sanottu hyvÀ tarkoitus oikeuttaa valkoiset valheet. Ja luomun kohdalla vÀhÀn mustemmatkin.
E.B.
TÀmÀn ketjun otsake sopiikin hyvin lisÀainesyötÀvien ja makukorvikkeiden kÀsittelyyn.
Puhun jÀlleen Mats-Eric Nilssonista, joka kirjoitti kirjan Petos lautasella, jonka esittelen ketjussa Kirjallisuutta - luettavaksi ja hankintaehdotuksiksi (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=121.msg882#msg882). Tuohon ketjuun sijoitin kirjasuosituksen, mutta tÀmÀ ketju lienee asiallisempi sen asian kÀsittelyyn, onko ns. aito ruoka luomua vai ei.
Itse en miellÀ korkealaatuisia lisÀaineettomia syötÀviÀ vÀlttÀmÀttÀ luomuksi, joskaan en kiellÀ niiden voivan olla sitÀ, erityisesti jos ne ostetaan valmiina kaupasta sen sijaan, ettÀ valmistetaan kotona raaka-aineista. Mats-Eric Nilssonin kolumni Aftonbladetissa DÀrför kan fikat stÄ sig en mÄnad (http://www.aftonbladet.se/nyheter/hemligekocken/article5069723.ab) tiivistÀÀ kirjansa Petos lautasella sanoman. Riippumatta leipomon koosta ruotsalaiset leipomotuotteet sisÀltÀvÀt valtavan mÀÀrÀn lisÀaineita, ja mautkin tulevat korvikkeista eivÀtkÀ oikeista makuaineista: mantelin maku saadaan kiinalaisen aprikoosin kivistÀ (kaipa ne aprikoosinkivet sitten ovat halvempia kuin mantelit - ovathan ne varsinaisen tuotteen eli aprikoosien jÀtettÀ).
Kun lisÀaineettomat kaupan syötÀvÀt ovat yleensÀ myös luomua, niiden hinta nousee senkin takia. Toisin sanoen tuplahinnannousu: aitojen raaka- ja makuaineiden lisÀksi luomutuotantolisÀ.
Heikki sanoo hyvin:
Quote from: Heikki JokipiiMutta luomun kanssa ei nÀillÀkÀÀn asioilla oikeastaan ole tekemistÀ:
- lÀhiruoka
- kasvissyönti
- sesongin mukaisuus
- pakkaaminen
- markettien tarjonta
[...]
Mutta tÀssÀ sitten luomukysymyksen kannalta epÀolennaiset asiat:
- maatilan koko
- luonnonvarat
- marjat
- sienet
Sen sijaan seuraava ei ihan pidÀ kutiaan:
Quote from: Heikki JokipiiQuote from: Hanna Jensen Helsingin sanomissa 15.4.2009Luomun suosio ei Puillonin mukaan kasva Suomessa, ellei ihmisille ja tuottajille kerrota, miksi sitÀ pitÀisi suosia.
"PitkÀlle jalostettu ruoka, jota ihmiset syövÀt lÀnsimaissa, tekee heidÀt sairaiksi."
TĂ€ssĂ€ voidaan kysyĂ€, eikö EU:n direktiivit terveysvĂ€ittĂ€mistĂ€ pĂ€de myös toiseen suuntaan, tĂ€llaista vÀÀrÀÀ tietoa tavanomaisen ruoan epĂ€terveellisyydestĂ€ ei luultavasti saa levittÀÀ. Eli jos menekin edistĂ€minen on tĂ€mĂ€n varassa, sitĂ€ ei Suomessa â" periaatteessa â" voi tehdĂ€. Mutta ainahan on tĂ€llainen kiertotie, mitĂ€ juuri tĂ€mĂ€ haastattelu edustaa. Saahan â" kun on lehdistön vapaus â" aina esittÀÀ, mitĂ€ mieltĂ€ joku on, vaikkapa tĂ€llainen amerikkalainen âasiantuntijaâ.
Ruoan jalostusaste ei mitenkÀÀn - paitsi tee ruokaa epÀterveellisemmÀksi - liity luomuun. MitÀ nyt luomuvÀki on harmissaan siitÀ, ettÀ luomujalosteiden suuresta mÀÀrÀstÀ huolimatta luomua myydÀÀn pÀÀosin "bulkkitavarana".
Nilssonin kirja ja kolumni sekÀ pakkausten ainesosalistaukset kertovat, ettÀ nimenomaan valmiiksi syötÀvÀksi jalostettu ruoka on epÀterveellistÀ - mutta ei vÀlttÀmÀttÀ siksi ettei se ole luomua.
(En oikein ymmÀrrÀ Heikin huomautusta, jonka mukaan kevytlimut olisivat jotenkin suositeltavia: "
Vaikka samaa irrationaalisuutta siinÀkin on, viimeistÀÀn sen jÀlkeen, kun lÀhes kaikista ko. juomista on saatavilla kÀytÀnnössÀ kaloriton kevytvaihtoehto." SOkereita niistÀ ei tule, mikÀ on parempi kuin ettÀ tulisi sokereita, mutta eivÀt ne siltikÀÀn hyvÀksi ole. Keinomakeat ovat kaikki jonkin sortin myrkkyjÀ runsaasti saatuina - jos limuja juodaan, niitÀ tulee runsaasti. Esim. kolajuomissa kÀytetty makuaine fosforihappo (E338 (http://fi.wikipedia.org/wiki/Fosforihappo)) on erinomaisen haitallista jos juodaan litrakaupalla kolalimua pÀivittÀin.)
Tutustun kirjaan paremmin, mutta tuli jo mieleen, ettÀ eivÀtkö tÀmÀn filosofian, (ettÀ nÀin ei saisi olla:) ...
Quoteja mautkin tulevat korvikkeista eivÀtkÀ oikeista makuaineista:
... mukaan
kaikki, ikiaikaisetkin,
mausteet, olisi enemmÀn tai vÀhemmÀn keinotekoisia ja "korvikkeita", suolasta alkaen? (Jota suolaa kyllÀ jo nykyisien karsastetaankin, mutta kÀsittÀÀkseni ihan muista kuin makuun liittyvistÀ syistÀ.) MikÀ olisi tÀssÀ katsannossa "oikea makuaine", jos hyvÀ maku saadaan monella eri tavalla aikaan?
Ihan nÀin miettien liharuoan ystÀvÀnÀ, ettÀ jos se "aito maku" tulisikin juuri tapetun elÀimen vielÀ lÀmpimÀstÀ, verisestÀ lihasta, niin kyllÀ minÀ kuitenkin pitÀisin parempana sitÀ
illuusiota, minkÀ gastronomian niksit luovat, ja valitsisin sen, vaikka tÀtÀ "aidompaa" vaihtoehtoa olisikin tarjolla ... :)
Quote from: Perenna on 06.05.09 - klo:06:02
(En oikein ymmÀrrÀ Heikin huomautusta, jonka mukaan kevytlimut olisivat jotenkin suositeltavia: "Vaikka samaa irrationaalisuutta siinÀkin on, viimeistÀÀn sen jÀlkeen, kun lÀhes kaikista ko. juomista on saatavilla kÀytÀnnössÀ kaloriton kevytvaihtoehto." SOkereita niistÀ ei tule, mikÀ on parempi kuin ettÀ tulisi sokereita, mutta eivÀt ne siltikÀÀn hyvÀksi ole. Keinomakeat ovat kaikki jonkin sortin myrkkyjÀ runsaasti saatuina - jos limuja juodaan, niitÀ tulee runsaasti. Esim. kolajuomissa kÀytetty makuaine fosforihappo (E338 (http://fi.wikipedia.org/wiki/Fosforihappo)) on erinomaisen haitallista jos juodaan litrakaupalla kolalimua pÀivittÀin.)
NÀin saattaa olla, mutta sitten tulee esiin se kysymys, ettÀ
kuka juo litrakaupalla nÀitÀ juomia. *)
Joka tapauksessa tÀmÀ myrkkyvaikutus on hyvin pieni verrattuna siihen, ettÀ kolajuoman ohella nautittuun pizzaan heittÀÀ ripauksenkin pÀÀlle ("rottakokeiden" perusteella)
vahvasti karsinogeenista
oreganoa, ihan aitoa ja luonnollista maustetta. EikÀ luonnollisesti (!) luomuoregano ole yhtÀÀn vÀhemmÀn "vaarallista". Mutta
eroa on: oreganoa
ei valmista mikÀÀn "ylikansallinen yhtiö"!
MikÀli minÀ olen ymmÀrtÀnyt, virvoitusjuomien vastainen (maailmanlaajuinen) kampanja on kuitenkin keskittynyt sen teorian ympÀrille, ettÀ lapset niiden kautta tulisivat ylipainoisiksi?
______________
*) tai ei sen puoleen: kahvia, teetÀ, maitoa, jopa
vettÀ. Viinasta nyt tietysti puhumattakaan.
Quote from: Heikki Jokipii[...] eivÀtkö tÀmÀn filosofian, (ettÀ nÀin ei saisi olla:) ... Quoteja mautkin tulevat korvikkeista eivÀtkÀ oikeista makuaineista:
... mukaan kaikki, ikiaikaisetkin, mausteet, olisi enemmÀn tai vÀhemmÀn keinotekoisia ja "korvikkeita", suolasta alkaen? [...] MikÀ olisi tÀssÀ katsannossa "oikea makuaine", jos hyvÀ maku saadaan monella eri tavalla aikaan?
No hyvÀnen aika, tietenkin se aine on oikea, jonka makua yritetÀÀn jÀljitellÀ! Vanilja on oikea makuaine, lahoava kuusenjuuri ei. Manteli on oikea aine, aprikoosinkivi ei (paitsi aprikoosinkivenÀ, tietenkin). Puhumattakaan niistÀ synteettisistÀ mauista, jotka saadaan aikaan tipauttamalla pipetillÀ jotakin kemikaalia toiseen ja saadaan aikaan samanlainen molekyyliketju kuin siinÀ, jota jÀljitellÀÀn.
Olen lukenut jÀrkeenkÀyvÀn perustelun sille, miksi pelkÀn samanlaisen molekyyliketjun luominen ei riitÀ. TÀsmÀlliset yksityiskohdat ovat valitettavasti humpsahtaneet huttumuistini reikiin, mutta jotain siinÀ oli niin monen muuttujan yhteisvaikutuksesta, ettÀ oikominen tuottaa toisenlaisen lopputuloksen. VÀhÀn sama homma kuin siinÀ, ettÀ jonkun hyvin terveen alkuperÀiskansan ruokavalion jÀljittely ei meitÀ auta kun emme muutoin elÀ samanlaisissa oloissa kuin tuo alkuperÀiskansa.
Quote from: Heikki Jokipii[...] kuka juo litrakaupalla nÀitÀ juomia [limuja].
MinÀ join puolentoista litran pullon Pepsi Maxia pÀivÀssÀ silloin kun en tiennyt fosforihaposta mitÀÀn! Nyt juon maustettua vissyÀ. (OT: Kaipaan Pepsi Maxia, mutta kaipaanhan minÀ myös tupakkaa jota myös ennen poltin. On se inhottavaa kun psyyke ei toimi niin kuin kunnon kÀÀnnynnÀisillÀ toimii, niin ettÀ rupeaisi vaahtopÀisesti vihaamaan kaikkea mistÀ on pitÀnyt luopua. MinÀ kaipaan aina vaan nuoruuden ihanuuksia. >:( )
âSlow Foodâ luomun symbolina ja mielikuvapakettina pyrkii âmarkkinoilleâ. Se nĂ€kyi jo RKP:n ryhmĂ€puheenvuorosta (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=531.msg1790#msg1790) eduskunnan ruokakeskustelussa, ja tĂ€ssĂ€ on IPS:n artikkeli, josta se myös nĂ€kyy:
Europe to Slow Down on Food (http://www.ipsnews.net/news.asp?idnews=53281)
SiinĂ€ kaiken hyvĂ€n âhitaanâ ruoan ehtona esitetÀÀn, ettĂ€ viljelijĂ€t kĂ€yttĂ€vĂ€t âtraditionaalisia tuotantotapojaâ.
(artikkelia ei ainakaan vielÀ ole suomennettu, mutta saa nÀhdÀ)
Luomuohjeissa velvoitetaan kasvattamaan hitaasti. Kaipa kaikki muukin pitÀÀ tehdÀ hitaasti: teurastaminenkin? NiinpÀ sitÀ aitoa slow foodia tehdÀÀn! Kilpikonna elÀÀ satakin vuotta, ja jos nirhataan pari viimeistÀ vuotta hengiltÀ... voiko sen tÀydellisempÀÀ ruokaa olla?
EVIRA: " (luomu-)Siipikarjan kasvatuksessa tulisi suosia hitaasti
kasvavia rotuja tai linjoja. Hitaasti kasvavaksi
elÀinainekseksi voidaan katsoa kananpoika-
linjat, joiden keskimÀÀrÀinen pÀivÀkasvu on
korkeintaan 35 g/pÀivÀ. Kalkkunoilla hitaas-
ti kasvavana linjana voidaan pitÀÀ rotuja tai
linjoja, joiden keskimÀÀrÀinen pÀivÀkasvu on
korkeintaan 90 g/pÀivÀ. Jollei toimija kÀytÀ
hitaasti kasvavia siipikarjalinjoja, on kasvatuk-
sessa noudatettava seuraavia vÀhimmÀisteu-
rasikiÀ:
81 vrk kananpojilla
49 vrk pekinginankoilla* "
http://www.evira.fi/attachments/kasvintuotanto_ja_rehut/luomu/luomu_ohjeita/luomuohje_2_elaintuotanto_netti_09022010.pdf
http://mattipekkarinen.net/atk2teht/kustannuslaskelma.htm (lammas)
Nyt tÀstÀ luomun lÀhiruokapaketoinnista alkaa narut irrota. Vihdoin asia on huomattu muuallakin:
Tuontiruoka valtaa kaupan luomuhyllyjÀ (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/11/1216484)
VÀÀrÀ tieto tuossa on, ettÀ asia olisi koskaan toisin ollutkaan. Muistaakseni luomu lanseerattiinkin Suomeen nimenomaan "biodynaamisilla" saksalaisilla tuontituotteilla 1970-luvulla.
TÀÀllÀ olemme kertoneet luomun tuontipainotteisuudesta jo kauan sitten, viimeksi uutisessamme
Luomu ei ole lÀhiruokaa (http://tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=138)
Ja tuskinpa asia muuksi muuttuukaan. Maailmanmarkkinat ovat luomulle ehkÀ kasvaneet, mutta jopa USA:sta kuuluu valituksia, ettÀ halvat luomutuotteet kehitysmaista valtaavat siellÀ markkinat. Ja se on iso maa, Suomi ei ole.
Kun muusta syystÀ katsoin Eviran luomutilastoja, sattui silmÀÀni tilastoyhteenveto, joka toi mieleeni keittiömestari Nora Pouillonin lausuman, ks. edellÀ (lihav. seuraavassa HJ):
Quote"TÀÀllÀ on pienet maatilat, mahtavat luonnonvarat, marjat, sienet, maito ja vuohet. Suomea voisi markkinoida luomumaana", Pouillon visioi
Se oli tÀmÀ: LuomuelÀinmÀÀrien yhteenveto 2009 (pdf 12 kt) (http://www.evira.fi/files/attachments/fi/evira/asiakokonaisuudet/luomu/tilastot/lelain2009a.pdf)
Sen mukaan tuolloin, juuri kun Pouillon sai antaa HS:lle tuon vuohia koskevan tai sivuavan lausuntonsa,
luomuvuohia oli Suomessa yhteensÀ
76 kpl. Pudotusta edellisestÀ vuodesta 2008 oli ollut rajusti, silloin niitÀ sentÀÀn oli 411.
Luomuvuohia oli Suomessa v. 2009 siis vÀhemmÀn kuin
luomubiisoneita, joita sentÀÀn oli
104 kpl![TÀmÀn pikku jutun olisi voinut laittaa huumoriosastoonkin]
TÀtÀhÀn varten meillÀ Ruokatieto on, ettÀ se antaa tietoa.
TÀssÀ uutisessaan (http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta-2-1-palsta_uusi.aspx?id=1199647) se tuo esiin, ettÀ luomu on kotimaista noin 70%:sesti. *)
Ja aiemminhan (2009) se oli kertonut (http://www.ruokatieto.fi/WebRoot/1037172/sisaltosivu.aspx?id=1173546), ettÀ kaikesta ruoan kulutuksesta kotimaista oli 81%
Ainoa asia, jota Ruokatieto perinteisesti ei ole oikein osannut (http://www.tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=30), on aritmetiikka. Mutta tÀssÀ onneksi voimme auttaa (ja perinteisesti olemme auttaneet):
81 â" 70 = 11. Eli tĂ€mĂ€n prosenttiyksikön verran vĂ€hemmĂ€n luomu siis on kotimaista eli siis vĂ€istĂ€mĂ€ttĂ€ myös tĂ€mĂ€n verran vĂ€hemmĂ€n âlĂ€hiruokaaâ.
Tuo luku 70% on Ruokatiedonkin mukaan vain arvio, mutta luultavasti vilpitön, paras arvio. Koko tilannetta on vaikea hahmottaa, koska tarkkoja tilastoja ei ole, ainakaan valtiolla eli tullilla. **)
Kaupalla (sen keskusliikkeillĂ€) saattaisi tietoja olla, mutta ne eivĂ€t vĂ€lttĂ€mĂ€ttĂ€ ole valmiita âliikesalaisuuksiaanâ paljastamaan?
_____________
*) Ihan alareunassa. Muilta osin uutiseen palataan myöhemmin ...
**) myös nk. ekokaupoista kerÀÀmillÀmme ja niiltÀ saamillamme (http://www.tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=138) tiedoilla on luonnollisesti vain nk. suuntaa antavaa merkitystÀ
TÀmÀkin uutinen (ja asia on kerrottu kaikkialla samaan tapaan) ...
Sitra sijoittaa syksyllÀ HelsingissÀ aloittavaan lÀhiruoan kauppaketjuun (http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Sitra+sijoittaa+syksyll%C3%A4+Helsingiss%C3%A4+aloittavaan+l%C3%A4hiruoan+kauppaketjuun/1135267244508)
yhdistÀÀ asiat/mielikuvat (lihav. HJ):
QuoteRahaston Maamerkit-ohjelma vauhdittaa lÀhi- ja luomuruoan markkinoita kahdella uudella sijoituksella.
Vaikka kÀytÀnnössÀ tuo luomutukku tarkoittaa vamasti ihan
pÀinvastaista, eli kÀrjistÀen, kerÀtÀÀn luomutuotteet ympÀri maata, helsinkilÀisten (rikkaiden, hinnasta vÀittÀmÀttömien) kulutettavaksi! (Eli niin paljon "kaukoruokaa" kuin se Suomen rajojen sisÀpuolella on mahdollista ...ja eiköhÀn luomun
tuontikin tule kÀyttÀmÀÀn samaa kanavaa, jos sellainen syntyy?)
(Ja mikÀ siinÀ on, ettÀ vÀhÀn samalta kuulostaa "lÀhiruokaketju", joka avaa ensimmÀisen kauppansa Helsingin
Ullanlinnassa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ullanlinna)...)
Ruotsin luomutuonnista ja sen osuudesta löytyy aika tÀsmÀllisiÀ lukuja. TÀmÀn mukaan (http://www.ekoweb.nu/?p=10640) noin puolet luomuelintarvikkeista tuodaan Ruotsiin.
Ruotsiin tuodaan muutenkin (http://www.livsmedelssverige.se/hem/fakta-om-mat/140-import-och-export.html) suuri osuus kaikesta sen kuluttamasta ruoasta, n. 40 prosenttia.
Suomen luvut ovat âhakusessaâ, paitsi luomussa, myös nyt tavanomaisessakin. Keskustelussa liikkuu nyt hurjasti toisistaan poikkeavia lukuja.
Pro Luomu (http://www.luomu.fi/wp-content/uploads/2011/06/proluomu_final.pdf) yrittÀÀ tarjota sellaista lukua, ettÀ luomusta n. 30% olisi Suuomessa tuontiruokaa. Se voi pitÀÀ paikkansa tai olla pitÀmÀttÀ, nyt se on vedetty enemmÀn tai vÀhemmÀn "hatusta". (Keskusliikeiden edustajilla ryhmÀssÀ voi tietysti olla jotain "sisÀpiirin" tietoa, mutta se ei ole tarkistettavissa.)
Jos asia tieteellisesti selvitettÀisiin, en ihan oman havainnointini perusteella ylÀtttyisi, jos tuon tuontiluomun osuus Suomessa - pienemmÀssÀ maassa, pienemmillÀ markkinoilla - olisi tosiasiassa suurempi kuin Ruotsissa.
(Jo nyt - tÀmÀn 30% osuuden oletuksellakin - Pro Luomun tÀytyy myöntÀÀ, ettÀ luomun "kauppatase", piristyneestÀ viennistÀ huolimatta, on negatiivinen. Luomuviennin osuus Suomen ruokaviennistÀ on nyt se sama n. 1%, mikÀ kotimaisesta kysynnÀstÀkin. Ei "uusi Nokia".)
Lanseerattua lÀhiruoka- ja luomukytkentÀÀ kÀytetÀÀn edelleen hÀikÀilemÀttömÀsti hyvÀksi: (http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta-2-1-palsta_uusi.aspx?id=1214162)
Quote29.08.2011
LÀhiruokaviestin sanoma löi lÀpi viidessÀ vuodessa
Viiden viime vuoden aikana on tapahtunut paljon kÀytÀnnön muutoksia kuntien ruokapalvelussa. LÀhiruokaviesti on herÀttÀnyt ja avannut keskustelua. Viestin primus motor, hankepÀÀllikkö Irma KÀrkkÀinen EkoCentriasta on voinut todeta muutoksen: tuore, paikallinen ruoka on nyt poliittisesti hyvÀksyttyÀ.
TĂ€mĂ€ kaikki voi ehkĂ€ olla jotenkin ymmĂ€rrettĂ€vÀÀ, vaikka âlĂ€hiruoanâ kĂ€sitteessĂ€ ihan varmasti ovat ne ongelmat, jotka myös Wikipedian artikkeli hyvin kuvaa:
LĂ€hiruoka â" Wikipedia (http://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4hiruoka)
Mutta siten ko. Ruokatiedon artikkeliin tupsahtaakin seuraavaksi tÀllainen lause (lihav. HJ
QuoteTavoitteena on, ettÀ luomuruuasta tulee osa julkisen sektorin pÀivittÀistÀ ruokatarjontaa.
MistÀ tuollainen tavoite tuli?
Kyseinen artikkeli ei sitÀ perustele. Se hehkuttaa (ja todella hehkuttaakin, artikkelissa on urheilu- tai herÀtysjuhlan tunnelmaa!) kyllÀ kaikella paikallisella ja perinteisellÀkin:
- naapurirakkaus, naapureiden kanssa kisaaminen
- kestÀvyys (omasta kunnasta ostaen)
- ylpeys omasta (paikallisesta tai maakunnallisesta) ruokakulttuurista
- â aika on kypsĂ€ paikalliselle, tuoreelle, sesonginmukaiselle ja kasvispainotteiselle ruualleâ
- âmaakuntaraja ei saisi olla esteenĂ€, kun puhutaan lĂ€hiruuastaâ
- â feikkien sijaan aitoja tuotteita ja mahdollisimman vĂ€hĂ€n kĂ€siteltyĂ€ ruokaaâ
- pettuleipĂ€ [âŠ] presidentti Tarja Haloselle, joka mursi leivĂ€stĂ€ heti palasen ja piti sen mausta.
Ja mikÀ ettei, vaikka aikamoista "fiilistelyÀ" tuo onkin, jos tÀllainen vÀhÀn
helsinkilÀinen ilmaisu sallitaan ... ;)
Mutta mitÀÀn varsinaista
perustetta luomulle ei esitetty, paitsi tÀmÀ Irma KÀrkkÀisen visio (lihav. HJ):
QuoteKÀrkkÀistÀ ilahdutti, ettÀ ensimmÀinen askel luomun kÀyttöön on yhÀ lÀhempÀnÀ.
- LÀhiruoka on monissa kunnissa jo arkipÀivÀÀ, ruokapalvelujohtajat ovat selvittÀneet asioita, ja heillÀ on ymmÀrrys raaka-aineiden alkuperÀstÀ. Seuraava askel kohti kestÀviÀ valintoja on luomu.
TÀlliasta "askelten" logiikkaa en lainkaan ymmÀrrÀ. Selvemmin sanottuna, tÀllaista ei ole olemassa. KyseessÀ on
ihan eri asia. ***
On oikeastaan ikÀvÀÀ kÀyttÀÀ tÀtÀ (http://www.lansivayla.fi/artikkeli/68076-luomuviljely-tapahtuu-viiden-vuoden-kierrossa) luomuviljelijÀ Jukka Lassilan hyvin
avointa ja rehellistÀ haastattelua *) LÀnsivÀylÀ-lehdessÀ hÀnen omia tavoitteitaan
vastaan, mutta se on nyt vÀlttÀmÀtöntÀ.
NimittÀin tÀtÀ kohtaa:
QuoteLassilan mukaan 20 prosenttia suomalaisesta luomutuotannosta menee vientiin. Onkin hullunkurista, ettÀ vaikka Suomessa luomun kysyntÀ ylittÀÀ tarjonnan, osa luomuruoasta viedÀÀn ulkomaille.
â" Luomuruoalla tehdÀÀn myös globaalia bisnestĂ€. Onhan se aika kaukana lĂ€hiruoka-ajattelusta, jos luomutuotteita kuljetetaan maasta toiseen. Se on myös riski ruoan laadulle, koska luomussa ei kĂ€ytetĂ€ sĂ€ilöntĂ€aineita ja ruoan tulisi kulkea nopeasti tuottajalta kuluttajalle.
En ole tullut aiemmin ajatelleeksi tÀtÀ nÀkökohtaa, mutta nyt se tuli ilmeiseksi, tuosta Lassilan tekstistÀ.
LĂ€hiruoka â" mitĂ€ se onkin, ks edellĂ€ Wikipedia-linkki â"
ei lainkaan tarvitse luomua.
Mutta luomu
tarvitseekin tavattomasti lĂ€hiruokaa! So. kaikki vĂ€hĂ€nkin helpommin pilaantuva â" ja sitĂ€ kautta arvokkaampi â" luomutarjonta
edellyttÀisi, ettÀ se syödÀÀn heti eli oikein lÀhellÀ!
Ja sen vuoksi - nyt - luomu Suomessa - ja Suomen viennissÀ - pÀÀosin on sitÀ "bulkkia" ...
__________
*) palaan (ja palatkaa muutkin, pyydÀn) tÀhÀn Lassilan haastatteluun
muilta osin toisaalla
Olinpa kaukaa viisas, kun kirjoitin nĂ€in âŠ
Quote from: Heikki Jokipii on 28.06.11 - klo:06:00
Vaikka kÀytÀnnössÀ tuo luomutukku tarkoittaa varmasti ihan pÀinvastaista, eli kÀrjistÀen, kerÀtÀÀn luomutuotteet ympÀri maata, helsinkilÀisten (rikkaiden, hinnasta vÀittÀmÀttömien) kulutettavaksi! (Eli niin paljon "kaukoruokaa" kuin se Suomen rajojen sisÀpuolella on mahdollista ...ja eiköhÀn luomun tuontikin tule kÀyttÀmÀÀn samaa kanavaa, jos sellainen syntyy?)
⊠tai en ehkÀ niin kovin kaukaa, kun kirjoitin tuon
viime kesĂ€kuussa.Mutta nĂ€in nyt sitten Uusi Musta â"sivusto (http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2011/8/25/luomukaupalla-on-hyvia-uutisia.html) kertoo tĂ€mĂ€n Suomen Luomutukun
ensimmÀisestÀ suuresta saavutuksesta (tÀssÀ asia ihan johdantoineen):
QuoteUusimmassa hallitusohjelmassakin luomu huomioidaan:
Luomu- ja lÀhiruoan osuuden kÀÀntÀminen vahvaan nousuun otetaan Suomen maatalouspolitiikan strategiseksi tavoitteeksi.
Ja Sitra rahoittaa uusia luomuhankkeita, kuten Suomen Luomutukkua, jonka tavoitteena on tehdÀ luomun hyödyntÀmisestÀ helpompaa - auttaa niin tuottajia, kauppiaita kuin ravintoloita. Luomutukku on juuri tuonut markkinoille myös Leuto-luomuvalmisruokasarjan, jota saa ainakin isoimmista K-kaupoista.
Mutta sitten kun menemme itse ko. Suomen Luomutukun sivulle lukemaan lisÀÀ tĂ€stĂ€ asiasta âŠ
LEUTO â" uusi 100% luomu valmisruokasarja (http://www.suomenluomutukku.fi/2011/09/07/leuto-uusi-100-luomu-valmisruokasarja/)
⊠niin saamme tietÀÀ:
QuoteLeuto-luomuvalmisruoka on valmistettu Euroopan johtavassa luomumaassa, ItÀvallassa.
Tuotekuvauksista selviÀÀ lisÀksi, ettÀ suuri osa raaka-aineista ei ole edes ItÀvallasta, vaan paljon, paljon kauempaa.
NÀyttÀisi siis edelleen siltÀ, ettÀ valtion (ja Sitran siinÀ mukana) pitÀisi asettaa nyt tavoitteensa, sen tÀytyisi
pÀÀttÀÀ, haluaako se suosia luomua
vai lÀhiruokaa.
Kuten olemme jo aiemminkin tÀÀllÀ kertoneet. (http://www.tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=138)
Jotkut kolumnistit (vÀhÀn vienommin tÀmÀ, Ilta-Sanomissa toinen vÀhÀn voimakkaammin) nÀyttÀvÀt ottaneet herneen nenÀÀnsÀ tÀstÀ, ettei riistaa saa sanoa luomuksi:
Viranomainen kieltÀÀ: Ă,,lĂ€ sano tĂ€tĂ€ luomuksi (http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2011/12/21/viranomainen-kieltaa-ala-sano-tata-luomuksi/201119409/135)
Asiahan ei ole mitenkÀÀn uusi, mutta EVIRA katsoi tarpeelliseksi siitÀ nyt muistuttaa, kun myyjÀt nÀyttivÀt sen unohtaneen.
Varsinaisen luomuviljelyn markkinoinnin kannalta olisi varmaan mukavaa, jos luonnosta saatavat hyvÀt asiat yhdistettÀisiin mielikuvissa siihen, niin kuin tÀmÀ riista.
Mutta sitten tĂ€ytyisi kyllĂ€ vastaavasti uutisoida, ettĂ€ Suomessa tulee vuosittain kymmeniĂ€ hoitoa vaativia myrkytyksiĂ€ âluomusienistĂ€â ⊠8)
Onpa aika valinta, ettÀ tÀmÀ uutinen Helsingin kaupungin lasten luomuruoasta ...
PÀivÀkotien lautasille lisÀÀ luomua (http://www.helsinki.fi/fi/index/taidejakulttuuri/uutiset/c21c71b4b64db2ba96dab74a641ebc07.html)
... löytyy Helsingin kaupungin nettisivulta kultttuurin alta!
No, ehkÀ. Joku (kyyninen?) mÀÀritelmÀhÀn kulttuurille on ollut, ettÀ se on "kaunista turhuutta".
Ja jatkona tÀhÀn tietysti, ettÀ "kauneus on katsojan silmÀssÀ".
Suussahan se ei tÀssÀ tapauksessa ole, kuten tiedÀmme, kun kÀytÀnnössÀ 100% luomun kannattajistakin on kykenemÀttömiÀ sokkotesteissÀ erottamaan luomua mausta.
Viimeksi tÀnÀÀn joku heitti HS:ssÀ, ettÀ "teolliset ruoat" eivÀt kuulemma olisi hyvÀksi ihmiselle.
Juuri siinÀ ei mainittu luomua, mutta hyvin yleinen vastakkain asettelu on juuri se, ettÀ luomu kuulemma olisi vaihtoehto nÀille "teollisille" ruoille.
Toisaalta luomuvÀki on iloinen, kun tarjonta jalostetuissa luomuruoissa lisÀÀntyy. Myös silloin, kun tarjotaan luomuna valmisruokia, eli niitÀ "eineksiÀ".
En suostu uskomaan, eikÀ niin vÀitetÀkÀÀn, ettÀ nÀitÀ kotona valmistettaisiin. Miten nÀmÀ voisivat nykypÀivÀnÀ olla muuta kun "teollisia"?
TÀssÀ on nyt taas juttu, jossa luomuun (tai ruokaankin) kuulumattomia asioita estottomasti sotketaan samaan "sekametelisoppaan".
Slow Foodin perustaja saarnamatkalla Uudellamaalla (http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta-2-1-palsta_uusi.aspx?id=1228190)
Jutun kirjoittaja oli sentÀÀn valinnut otsikkoon vÀhÀn ironisen, uskonnolliseen julistajaan viittaavan "saarnamatka"-sanan. Ja kyllÀhÀn tuon saarnamiehen sanoma kuulostaakin juuri siltÀ, ettÀ tÀmÀ hidas (luomu)ruoka maan pÀÀlle tullessaan tuo mukanaan kaiken hyvÀn ja pyyhkÀisee tieltÀÀn kaiken pahan.
TekemÀttÀ tÀstÀ nyt perusteellista analyysiÀ, tÀssÀ vain ranskalaisina viivoina niitÀ asiaan tÀysin kuulumattomia asioita:
- paikallinen demokratia
- kalojen istutus vÀÀrÀÀn paikkaan (joka ei kyllÀ ole mikÀÀn hyvÀ esimerkki mistÀÀn "meidÀn" ruokajÀrjestelmÀmme mahdollisestakaan kriisistÀ)
- Maailmanpankki, talousjÀrjestelmÀ
- ruoan vienti "supermarketeihin"
- pakolaisuus, "yli VĂ€limeren"
- hintakilpailu
- maan hedelmÀllisyys (joka ei varmasti ole laskenut 50-60 vuoden takaa)
- vesivarat
- ruoan paikallisuus ja sesonginmukaisuus
- solidaarisuus kehitysmaita kohtaan, anteliaisuus
- yhteisöllisyys, maailmanlaajuinen veljeys
Edelleen linjassa HS:n nettipolitiikan kanssa tÀmÀ tÀhÀn Slow Food -asiaan (ja siinÀ sivussa luomuun)
periaatteessa myönteisesti suhtautuva artikkeli tietysti löytyy nyttemmin netistÀ:
Hidas ruoka maksaa (http://www.hs.fi/ruoka/artikkeli/Hidas+ruoka+maksaa/1329103662675)
SiinÀ
on kyllÀ, otsikosta alkaen, mukana tietty vieno kriittisyyskin. Lainaus lopusta (lihav. HJ):
QuoteRuokakulttuurissa onkin toki kyse makujen lisÀksi kaupasta ja kuluttamisesta. TÀhÀn myös Slow Food -jÀrjestö tukeutuu: koko ajan on enemmÀn niitÀ, jotka valitsevat tarkemmin sen, mitÀ ostavat ja syövÀt, koska heillÀ on siihen varaa.
Slowfoodistien lÀhiruokaretkellÀ ItÀ-Uudellamaalla sen huomasi hyvin.
PellingistÀ mukaan tarttui kylmÀsavustettua lohta, Loviisan liepeiltÀ tyytyvÀisten charolaisnautojen lihasta tehtyÀ metvurstia ja hintavaa mysliÀ. Mutta se olikin biodynaamisen tilan omaa spelttiÀ.
LÀhiruoka-luomu-kytkentÀ kÀrsi taas kolauksen tÀmÀn S-ryhmÀn pÀÀtöksen myötÀ tuoda Saksasta luomumaitoa Suomeen.
Maaseudun Tulevaisuus asiassa lÀhes "repii pelihousunsa":
âSaksalainen luomu- Rainbow ei ole reilua lĂ€hiruokaa.â (http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/p%C3%A4%C3%A4kirjoitukset/saksan-luomu-rainbow-1.23768)
QuoteLuomu rinnastetaan mielikuvissa helposti myös reiluun lÀhiruokaan. SitÀ saksalainen luomu-Rainbow ei ole. EhkÀ myös valistunut kuluttaja tÀmÀn oivaltaa.
No, me olemme kyllÀ tÀÀllÀ jo kertoneet, ettÀ luomu ei ole lÀhiruokaa (http://www.tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=138), eikÀ lÀhiruoka ole luomua. (http://www.tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=216)
TÀstÀ ilmiöstÀ ei voi sanoa, ettÀ se "olisi vasta esimakua", koska tilanne on jo se, ettÀ kalliissa luomutuotteissa halvemmat tuontituotteet ovat jo vahvasti markkinoilla, erityisesti jalosteissa. Mutta jatkossakin nÀin varmasti myös on.
Taisi muuten S-ryhmÀ tehdÀ tÀssÀ pÀÀtöksessÀÀn aika ison
strategisen mokan: luomu kun on pitkÀlle politiikan kautta tulevan rahallisen tuen varassa, ja tÀmÀ tuki taas on aika pitkÀlle tÀmÀn
luomu-lÀhiruoka-mielikuvan varassa ...
Jos nyt tÀssÀ yhteydessÀ jÀttÀisi sen asian
sivuunkin, onko luomutuotanto ekologista ja eettistÀ, niin nuo lihavoidut asiat tÀssÀ marssiesitteessÀ (http://luomuvallankumous.fi/) ovat tÀysin luomuun kuulumattomia.
QuoteKansalaisjÀrjestöt ympÀri Eurooppaa vaativat muutosta nyt uudistettavaan EU:n maatalouspolitiikkaan (CAP).
Haluamme eroon uusiutumattomiin luonnonvaroihin ja ihmisten hyvÀksikÀyttöön perustuvasta teollismaisesta maataloustuotannosta. Haluamme:
âą ekologinen ja eettinen tuotanto
âą reilummat hinnat, niin tuottajille kuin kuluttajille
âą rehuvalkuaisesta omavaraisuus
âą loppu dumppaukselle eli maataloustuotteiden viennille alle tuotantokustannusten
âą kohti alueellista ruokaomavaraisuutta sekĂ€ etelĂ€ssĂ€ ettĂ€ pohjoisessa â" ruokasuvereniteetti!
Jos jossain kehitysmaissa on tehotiloja, joissa ihmisiÀ nÀlkÀpalkoilla pidetÀÀn töissÀ, niin on siellÀ kyllÀ sellaisia luomutilojakin (asia on työvaltaisessa luomussa jopa todennÀköisempi ilmiö, kun lÀnsimaiset työntekijÀt eivÀt enÀÀ suostu pilaamaan selkÀÀnsÀ kitkemisellÀ ...)
Ja tavoite "reilummat hinnat, niin tuottajille kuin kuluttajille" ei kyllÀ luomun puolesta edes puhu, jos se ymmÀrretÀÀn niin, ettÀ myös kuluttajilla olisi
kohtuulliset hinnat maksettavanaan. Jos "reilu" se taas ymmÀrretÀÀn molemmisssa tapauksissa
reilun kokoisena, suurena, niin sitten kyllÀ onnistuu, luomustahan kuluttaja maksaa enemmÀn. Mutta se tuskin on pÀÀmÀÀrÀ, jota
kuluttajan kannattaisi marssimalla tavoitella. (MIelenkiintoista olisi tietÀÀ, paljonko vÀkeÀ marssille lopulta tuli ... ja juuri tavallisista kuluttajista).
Maataloustuotteiden vienti alle tuotantokustannusten on ongelma, jossa luomu ei ole mikÀÀn ratkaisu, asia ei liity viljelytapaan mitenkÀÀn.
EipÀ liity myöskÀÀn alueellinen ruokaomavaraisuus, kun sekin korkeintaan negatiivisesti, eli tehoton luomu voi sen vaarantaa: Malawi on suht. koht. omavarainen ruoan suhteen, luomuviljelevÀ Kuuba tuo siinÀ 70% ruoastaan ulkomailta.
***
Koko tÀssÀ kampanjassa yritetÀÀn selvÀsti kÀynnistÀÀ uudelleen KEPAn vanha Ruoka-aika-kampanja (http://www.kepa.fi/uutiset/2653), jolla ihmisiÀ ja jÀrjestöjÀ kymmmenkunta vuotta sitten saatiin hÀmÀttyÀ uskomaan, ettÀ lÀhi- ja luomuruokaa suosimalla ja syömÀllÀ voitaisin jotenkin kehitysmaita auttaa.
Vaikka silloinkin kyllÀ huomattiin, ettÀ asian perustelemiseksi oli tehtÀvÀ aikamoisia "ÀlyllisiÀ voimisteluliikkeitÀ" (http://www.kepa.fi/kirahviposti/arkisto/2003_02/2756).
***
YLEkin nielaisi sitten syötin koukkuineen ja siimoineen ja puhui âkansalaisjĂ€rjestöistĂ€â (http://yle.fi/uutiset/hyvan_ruoan_puolesta_marssitaan_helsingissa/6299773)vaikka Suomessa marssin jĂ€rjestĂ€jĂ€nĂ€ oli ihan yksin Luomuliitto. *)
Jos katso tÀmÀn kansainvÀlisen marssin (http://hwww.goodfoodmarch.eu/) kansainvÀlisiin jÀrjestÀjiin, niin siellÀ nyt on Euroopan IFOAMin lisÀksi joitakin muitakin, mutta kyllÀ ne lÀhes kaikki (http://www.goodfoodmarch.eu/who.html) ovat hyvin samanlaisia jÀrjestöjÀ kuin meidÀn Luomuliittommekin.
NĂ€yttÀÀ muuten siltĂ€, ettĂ€ saman marssin kansainvĂ€lisemmĂ€ssĂ€ eli siis englanninkielisessĂ€ esitteessĂ€ (http://www.goodfoodmarch.eu/fileadmin/files/goodfoodmarch/Call_for_Action_EN.pdf) teemat ja tavoitteet on kuitenkin ilmaistu âhĂ€veliÀÀmminâ, so. ei niin suoraan puhuta luomusta. No, se on vivahteita, kyllĂ€ siellĂ€kin samalla asialla ollaan.
*)
PS. MTK oli saatu mukaan marssille tai sen ajatukseen, ainakin tÀmÀn tiedotteen (http://www.mtk.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedotteet_2012/syyskuu/fi_FI/hyvan_ruoan_marssi/) verran - mutta kuten tÀstÀ tiedotteesta nÀkyy, sillÀ oli "oma lehmÀ ojassa. Ja nyt kielikuva osuu hyvin, kun juuri tuontimaidosta oli ko. tiedotteessa mainittu ...
PS2. 20.9.12 aamulla: MTV3 harhaanjohti asian esittelyssÀ vielÀ YLEÀkin pahemmin:
Maalaistentori tÀnÀÀn HelsingissÀ: Herkkuja suoraan pientuottajilta! (http://www.mtv3.fi/makuja/uutiset.shtml/maalaistentori-tanaan-helsingissa-herkkuja-suoraan-pientuottajilta?1619344)
QuoteMaalaistentori-tapahtumaan ei tarvitse suunnistaa yksin, sillÀ Narinkkatorilta kello 14 starttaava HyvÀn Ruoan Marssi-johdattaa kuluttajat paikalle.
Eli tÀllainen iloinen maalaistapahtuma, koko perhe marssille mukaan?
Mainio havainto tuo "reilut hinnat". Ne luomussa kyllÀ on, ja vapaat, elinvoimaiset pieneliöt: sienet ja bakteerit. http://mattipekkarinen.net/luomtervvaik.htm
Tuohon uutisoitiin liittyen (http://netti-tv.fi/katso/marssille-hyv%C3%A4n-ja-puhtaan-ruoan-puolesta/38215) kerrottiin, ettÀ ...
QuoteLuomutilan emÀntÀ Aira Sevón haluaa pÀÀttÀjienkin maistavan vastanostettua perunaa
Ei myöskÀÀn
mitenkÀÀn liity luomuun. Kaikki peruna on vastanostettua, hetken ajan.
Luomuperunasato v. 2011 oli 5,5 miljoonaa kiloa. Koko perunasato oli 673 miljoonaa kiloa. Eli luomun osuus oli 0,8 prosenttia. Ja yksikin paha perunaruttokesÀ, niin se on paljon, paljon vÀhemmÀn. Eli maistakaa vain, pÀÀttÀjÀt, vastanostettua luomuperunaa - kun nyt vielÀ voitte!
Quote from: Heikki Jokipii on 19.09.12 - klo:16:37
Jos "reilu" se taas ymmÀrretÀÀn molemmisssa tapauksissa reilun kokoisena, suurena, niin sitten kyllÀ onnistuu, luomustahan kuluttaja maksaa enemmÀn. Mutta se tuskin on pÀÀmÀÀrÀ, jota kuluttajan kannattaisi marssimalla tavoitella. (MIelenkiintoista olisi tietÀÀ, paljonko vÀkeÀ marssille lopulta tuli ... ja juuri tavallisista kuluttajista).
Tulihan tuo tieto esille, Helsingin Uutisissa:
Tuottajat ja kuluttajat marssivat paremman ruoan puolesta (http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/144599-tuottajat-ja-kuluttajat-marssivat-paremman-ruoan-puolesta)
QuoteHyvÀn ruoan marssilla oli satakunta osallistujaa
Tuosta ei enÀÀ viitsi kysyÀ, kuinka monta heistÀ oli kuluttajia ... ;)
PÀÀmielenosoituksessa BrysselissÀ oli, lÀhteistÀ riippuen, useita satoja (http://en.mercopress.com/2012/09/20/family-farmers-and-greens-converge-on-brussels-to-protest-eu-agriculture-policy) tai noin 400 mielenosoittajaa. (http://www.europeanvoice.com/article/imported/let-them-eat-organic-cake/75194.aspx)
PS. 23.9.2012: Hauskaa, miten suomenkielellÀ voidaan asia ilmaista eri tavalla, ja luoda eri mielikuva: tuossa HU:n otsikossa osallistujia oli
"satakunta", kun taas he itse kertovat asian (http://ihttp://luomuvallankumous.fi/2012/09/19/tuottajat-ja-kuluttajat-marssivat-yhdessa-paremman-ruoan-puolesta/), ettÀ marssiin "osallistui
satapÀinen joukko". Eikö totta, ettÀ
mielikuva on erilainen, vaikka fakta pysyy samana? :)
Kun Pro Luomu tekee tÀllaisen brÀndioppaan (http://www.proluomu.fi/aineistot/luomun-brandiopas/), sen alku, sivu 6, sopii oikein hyvin otsikkomme alle:
QuoteTaustalla tutkimus
Tutkimukset osoittavat, mitÀ luomu ihmisille merkitsee
kokemisen eri tasoilla. Luomu-brÀndin mÀÀrittely perustuu tÀhÀn
tutkimustietoon.
Jo kun lausutaan âluomuâ, ajatukset ohjautuvat puhtaaseen,
turvallisen tuntuiseen, rakastettuun maalaisympÀristöön, pellon
laidalle. SiinÀ on hyvÀ olla.
Luomun tiedetÀÀn merkitsevÀn puhdasta ruokaa. Mutta luomu
on enemmÀn: sen ilmapiiriin sopii hyvÀ mieli ja kodikkuus. Sen
kÀyttÀjÀ vaikuttaa toimeliaalta, vastuulliselta ja hyvÀntuuliselta,
symppistyypiltÀ kaikkiaan.
Luomu sopii tietynlaiseen arvomaailmaan. SiinÀ arvomaailmassa
vÀlitetÀÀn itsestÀ, onhan puhdas ja aidon makuinen luomu parasta
mitÀ olla voi. Samalla luomun arvoihin kuuluu myös vÀlittÀminen
muista: heistÀ, joille luomua tarjotaan sekÀ ympÀristön ja elÀinten
hyvinvoinnista.
Luomun ytimestÀ löytyy hyvÀ elÀmÀ.
Turvallisuutta, puhtautta, hyvÀÀ makua ja vÀlittÀmistÀ. Koska
luomuun liitettÀviÀ positiivisia asioita on paljon, yhden nostaminen
muiden edelle ei tee luomulle oikeutta. Luomussa on niin paljon
kaikkea hyvÀÀ. Ne voidaan kiteyttÀÀ neljÀÀn tÀrkeÀÀn viestiin.
TÀtÀ tekstiÀ ei tarvinne edes kommentoida. SiitÀ "neljÀstÀ tÀrkeÀstÀ viestistÀ" eteenpÀin kerrotaan sitten jotenkin luomun kuuluvaakin. Johon
siihenkin kaikkeen meillÀ toki on
raskaastivastaansanomista!
Toinen, tavallaan ihan vastakkainen ilmiö edellÀ esiin tulleelle erilaiselle snobismille, on liittÀÀ luomu (vasemmistolaiseen) "edistyksellisyyteen" tai "köyhÀn asiaan".
TÀstÀ on tuoreehko esimerkki Helsingin Sanomista 5.12.12.
Kerrottiin, miten ....
QuoteTyöttömÀt valtaavat viljelymaata Andalusiassa
MaatyölÀiset vaativat maareformia ja EU:n maataloustukia pois aristokraateilta.
[...]
400 hehÂtaaÂrin SoÂmonÂten tiÂla kuuÂluu AnÂdaÂluÂsian velÂkaiÂselÂle alueÂhalÂliÂtukÂselÂle. ValÂtaaÂjat pysÂtytÂtiÂvĂ€t sinÂne omaÂvaÂraisÂkomÂmuuÂnin luoÂmuÂvilÂjeÂlykÂsiÂneen ja lamÂmasÂhaÂkoiÂneen.
[...]
TiÂla on tuotÂtaÂnut asukÂkailÂleen ja naaÂpuÂriÂkyÂlĂ€n luoÂmuÂmarkÂkiÂnoilÂle jo muÂnaÂkoiÂsoÂja, toÂmaatÂteÂja, papÂriÂkaa, veÂsiÂmeÂloÂneÂja ja saÂlaatÂtia.
Itse jutussa sitten kritisoidaan maareformin puutetta ja aristokraatien saamia huimia mataloustukia jne. Mutta mitÀ tÀssÀ asiassa tekee tuo luomu? SehÀn saa EU:ssa enemmÀn tukia kuin tavaomainen, ja ainakin meillÀ Suomessa juuri "aristokraatit" eli isojen kartanoiden omistajat ovat
erityisen innostuneita luomuun.
Vaii onko tÀssÀ jutussa kaikuja siitÀ teoriasta tai ajatuksesta, ettÀ köyhillÀ (andalusialaisillakaan) viljelijöillÀ
"ei ole varaa" "kalliisiin" keinolannoitteisiin ja torjunta-aineisiin?
VÀhennÀ einesten kÀyttöÀ - nÀin helposti se onnistuu (http://www.iskelmaradio.fi/musiikki/vahenna-einesten-kayttoa-nain-helposti-se-onnistuu/21/5626)
a) MikÀ ihmeen tavoite "einesten vÀhentÀminen" ylipÀÀnsÀ on? Jos haluaa itse valmistaa raaka-aineista lÀhtien kaiken, koskeeko tÀmÀ myös mm. makkaraa ja juustoa? Juomapuolesta puhumattakaan ("meillÀ juodaan van itse tehtyÀ snapsia")?
Jos haluaa aina varmasti tuoretta, pitÀÀkö mm. noudattaa nÀkemÀÀni 1800-luvun kettokirjan kanareseptiÀ, joka alkoi ohjeella siitÀ, miten kana teurastetaan ja kynitÀÀn?
b) Jos - syystÀ tai syyttÀ - nÀitÀ "eineksiÀ" haluaa vÀlttÀÀ, mitÀ ihmeen ohjeita asia yleensÀ vaatisi? Sen kun ei osta, ja ostaa niitÀ kÀsittelemÀttömiÀ raaka-aineita
c) Miten tÀhÀn asiaan lainkaan kuuluu luomu? Noora Shingler sen kuitenkin haluaa asiaan yhdistÀÀ (monen muun tavoin).
Toisalala sitten kehitetÀÀn luomueineksiÀ - vai onko se niin, ettÀ ne ovatkin sitten "luomuvalmisruokia"? Ja tÀmÀ asia on Noora Shinglerinkin mielesrtÀ sitten ihan OK (ks. juuri edellÀ). Niin pitkÀle ei tuossa sitten sentÀÀn menty, ettÀ olisi kerrottu, miten einekset voi helposti korvata luomuvalmisruoilla ... ;D
TÀssÀ S-ryhmÀn uutisessa ...
Hyllynreuna on tÀynnÀ tietoa (http://patarumpu.fi/2013/11/12/hyllynreuna-on-taynna-tietoa/)
... saadaan eri tuoteryhmiÀ yhdistelemÀllÀ sanottua, ettÀ luomunkin suosio olisi yhÀ kasvussa:
QuoteErityisruokavalioihin sopivien tuotteiden ja luomun suosio on kasvussa. S-ryhmÀn myymÀlöissÀ halutaankin auttaa asiakkaita löytÀmÀÀn entistÀ helpommin erilaisiin ruokavalioihin sopivia tuotteita.
Uusiin etiketteihin on tuotteen nimen, painon ja hintatietojen lisÀksi merkitty tuotteen erityisominaisuudet: laktoositon, gluteeniton ja luomu.
YhtenÀisten etikettien taustalla on luomun sekÀ erityisruokavalioihin sopivien tuotteiden suosion jatkuva kasvu. S-ryhmÀn asiakkaat ovatkin toivoneet nÀiden tuotteiden erottuvan hyllyiltÀ paremmin.
Muuta yhteistÀ "nÀillÀ tuoteilla" ei ole kuin kaikkien pieni asiakaskunta. Luomun syömistÀ ei edellytÀ kuin korvienvÀli, eikÀ se oikeastaan sitÀ luomua syömÀllÀ edes siitÀ tokeennu.
Luomun kuluttamattomuuteenkin halutaan liittÀÀ mielikuvia.
Kuvittelin, ettÀ tÀssÀ Aki Arjolan vuodatuksessa olisi sen asian absoluuttinen pohjanoteeraus:
Pettynyt luomukauppias: suomalaiset kuluttajat âvĂ€tysmĂ€isiĂ€" (http://tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=231)
Mutta ei ollut. Marja-Riitta Kottila ylsi vielÀ tÀhÀn suoritukseen:
Luomu ja hyvÀ maku (http://tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=315)
(Molempien lausuntojen taustalle kyllÀ voidaan kuvitella tietty pettymys ja siitÀ johtuva tarve sanoa oikein ilkeÀsti.)
____________
Me emme - toiseen suuntaan - kyllĂ€ tĂ€llaiseen verbaaliseen nimittely- ja lĂ€llĂ€ttelykilpaan lĂ€hde. (Vaikka kieltĂ€mĂ€ttĂ€ vĂ€hĂ€n mieli tekisi âŠ)
Quote from: Heikki Jokipii on 18.04.09 - klo:11:58
âPuhtaaseenâ? MissĂ€ pĂ€in maailmassa on â" ravintolassa ainakaan - tarjolla âlikaistaâ ruokaa? (Sana âpuhdasâ pitĂ€isi minusta asettaa EU:ssĂ€ samanlaiseen kontrolliin kuin vĂ€itteet terveysvaikutuksista!).
Vaikkei ihan luomua mainostetakaan, niin samalla tavalla toimitaan "GM-vapaan" kanssa. Esimerkiksi Demokraatti, kertoessaan tÀmÀn lakon (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=773.0) lopettamisesta, julkaisi sellaisenaan (kyllÀkin kertoen lÀhteen) firman tekstin, jossa se kertoi, ettÀ sen tuottama rehu on ehdottomasti "puhdasta".
Maailma.net kertoo tÀllaisesssa uutisessa ...
FAO: GM-ruokatuotanto ei ole lÀhellekÀÀn aukotonta (http://maailma.net/artikkelit/fao_gmruokatuotanto_ei_ole_lahellekaan_aukotonta)
... kertoo (lihav. HJ):
QuoteJÀrjestö huomauttaa, ettÀ koska tÀllÀ hetkellÀ ei ole omassa mitÀÀn kansainvÀlisesti sovittua mÀÀritelmÀÀ saastumiselle, tulkinnat ja havaitut tapaukset vaihtelevat huomattavasti maittain. TÀstÀ esimerkkinÀ kaikista havainnosta lÀhes kaksi kolmasosaa tuli Saksasta ja toisaalta 33 kyselyyn vastannutta valtiota ilmoitti, ettei heillÀ ollut keinoja selvittÀÀ gm-saastumista. Suomessa saastumistapauksista ei ollut löytynyt.
NiinpÀ vaikkapa amerikkalaiset syövÀt siis vuodessa painonsa verran (http://tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=243)
saastunutta ruokaa?!
Nyt yritetÀÀn tÀllÀ tavalla (http://makery.fi/niina-hietalahti-eduskunnan-keskustelutapahtumassa/) kytkeÀ luomu siihen tÀysin kuuulumattomaan asiaan:
Quote
Luomua lÀhikauppaan vai bulkkia markettiin?
- keskustelutilaisuus kaupan keskittymisestÀ ja luomuruuasta
Eduskunnan kansalaisinfo, Pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3
Keskiviikkona 14.5.2014, kello 18.00 â" 20.00
JÀrjestÀvÀt: Anni SinnemÀki, Tuuli Kousa ja VihreÀ eduskuntaryhmÀ
Ruokakauppa Suomessa on EU:n keskittyneintÀ. Kahdella isoimmalla ketjulla on markkinoista perÀti 80 prosentin osuus. Euroopan komissiokin on huomauttanut, ettei S- ja K-ryhmien markkinavaltius ei ole terve tilanne. Miten yksipuolinen vÀhittÀiskauppavalikoima vaikuttaa esimerkiksi ruuan hintaan ja pienempien tuottajien mahdollisuuksiin saada tuotteitaan kauppoihin?
Kivijalkakaupoilla on ihmisten sydÀmessÀ paikkansa, mutta kun mennÀÀn hiukan alaspÀin tai ulospÀin, sinne, missÀ kukkaroa sÀilytetÀÀn, eipÀ sitten olekaan. NÀin on kyllÀ luomunkin laita, mutta mitÀÀn muuta yhteyttÀ noilla asioilla ei ole.
Jos joku yhteys on, se on negatiiivinen: yritykset myydÀ luomua pikku liikkeistÀ menevÀt tasaiseen tahtiin nurin, suuri S-ketju tÀssÀ myynnissÀ sentÀÀn jotenkin oniistuu.
Samaa paketointia, ja vastaavaa haavelilua, on tÀmÀ Maan YstÀvien tilaisuudessa ...
Ruokavallankumous! (http://maanystavat-blogi.blogspot.fi/2014/05/ruokavallankumous.html)
... esitetty "kumppanuusmaatalouskin"
QuoteVaan muuttuuko maailma, jos vain ostaa lÀhimmÀstÀ supermarketista luomua - ja jos luomuun sattuu olemaan varaa?
[...]
Kumppanuusmaatalouden ideologiana on, ettÀ kuluttajien ja tuottajien vÀlillÀ on kaksisuuntainen, hierarkiaton, suora hyötymissuhde.
[...]
Kumppanuusmaatalous on siis aktivismia paremman maailman puolesta.
Loogista yhteyttÀ luomuun ei ole, ellei sellaiseksi laske yleisesti haaveilua paremmasta -
menneestÀ maailmasta ...
(Tuolla "kumppanuusmaataloudella" oli iso merkitys sota-aikana, jolloin ne, joilla oli maalla sukulaisia, olivat kyllÀ selvÀsti muita paremmassa asemassa ... >:()
TÀssÀ nyt sitten viimeisin "villitys", yritys kytkeÀ luomu kulttuuriin:
Olohuonekulttuuria tarjolla Turun Martissa (http://martinkulttuuriolohuone.wordpress.com/2014/01/08/olohuonekulttuuria-tarjolla-turun-martissa/)
QuoteMartin Kulttuuriolohuoneelta (StĂ„larminkatu 3, Turku) löydĂ€t mainion kirjaston, jonka hyllyiltĂ€ löytyy lukemista ja tietoa monissa kansissa. Lastenosastolla saa leikkiĂ€ ja kirjaston takana galleriassa voi nauttia kuvataiteesta. Kahvilan puolelta löytyy pikkurahalla kahvia ja -teetĂ€ sekĂ€ makeita ja suolaisia herkkuja. Martin Luomupuoti palvelee tiloissamme â" sieltĂ€ saat ostettua edullista ja ihanaa luomutarviketta aina aukioloaikoinamme.
No, Turkuhan on tunnetusti Suomen kulttuurin kehto ... ja siitÀ eteenpÀin vÀÀnnetyt vitsit, jotka kaikki osaavat.
Mutta ei tÀmÀ toki mikÀÀn turkulainen ilmiö ole, sama ajatushan on vallalla, kun vaikkapa HelsingissÀ erilaisten
kulttuurilaitosten ravitsemuspalveluita jÀrjestetÀÀn luomulinjalla. Korkeakulttuurissa - valitettavasti, sanoisin - on aina/usein mukana se aspekti, ettÀ sitÀ harrastamalla erotutaan rahvaasta. Ja tÀssÀ suhteessa tietysti luomuruoalla on "synergiaa" ...
TÀssÀ ei nyt ole kyse luomusta (vaikka tuota makkaraa olisi luomuversionakin saatavana), mutta mielikuvasta on kyse. Atria myy nyt meetwurstiaan tÀllaisella nimellÀ:
Atria 200g
Kytösavu Meetvursti (http://www.atria.fi/tuotteet/Sivut/Tuote.aspx?tuoteid=7655)
Se on kuulemma vielÀ: "Hitaasti ja huolella kypsytetty". Varmasti kaupunkilaiselle ja maalaisellekin, nykyisin, tulee mielikuva, ettÀ tÀmÀ olisi jotenkin tehty "kytösavulla" ja sanasta tulee mielleyhtymÀ johonkin
vanhaan ja alkuperÀiseen. *)
MikÀ on tietysti aivan vÀÀrÀ mielikuva. Kytösavulla ei ole tehty makkaroille koskaan yhtÀÀn mitÀÀn. TÀllaista oli kytöviljely (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyt%C3%B6viljely). Siis varsin viheliÀinen viljelytapa:
QuoteKoska kydönpoltto oli ryöstöviljelyÀ, joka useana vuonna toistuessaan hÀvitti ruokamullan vÀhitellen kokonaan, valtio kielsi sen harjoittamisen vuoden 1753 metsÀasetuksessa. SiitÀ huolimatta se oli joillakin paikkakunnilla kÀytössÀ vielÀ 1800-luvulla.
EikÀ siis lihatalouden kanssa
lainkaan tekemisissÀ.
NiinpÀ, Atria, tÀssÀ tuotteittenne nimeÀmispolitiikassa - reivatkaapa kurssia! ;D
________________
*) ja jopa johonkin isÀnmaalliseen (http://fi.wikipedia.org/wiki/Vilppulan_urhojen_muistolle)?? Vaikka siis "kytösavuissa" on oikeasti - runouden ulkopuolella - noin
surkeasta asiasta kyse. (lisÀys klo 14:50)
En huomiotani saanut muuhun ketjuun, niin laitetaan tÀhÀn, koska kyseessÀ on paketointi ja sen avulla luotava mielikuva. ;)
Aiemmin luomua pakattiin saman kokoiseen pakettiin kuin tavanomainen tuote, mutta sillÀ edellytyksellÀ, ettÀ luomupaketissa oli vÀhemmÀn tavaraa, jotta hinta saatiin nÀyttÀmÀÀn samalta. Tavanomainen tuote 500 g, luomutuote 400 g, sama pakkauksen ulkoinen koko ja sama yksikköhinta, mutta kilohinnassa suuri ero.
NytpÀ pongasin uuden Pauligin Juhla Mokan luomuversion, niin edelleen siinÀ oli 400 g kahvia, mutta itse pakkaus oli huomattavan suuri verrattuna 500 g tavalliseen pakettiin.
Olisiko tÀssÀ uusi keino saada luomumyyntiin uutta kasvupotentiaalia pakkaamalla tuotteet uusiin isoihin pakkauskokoihin, vaikka tuotetta on edelleen yhtÀ vÀhÀn kuin ennenkin, mutta luodaan mielikuva siitÀ, ettÀ tavaraa olisi enemmÀn kuin tavanomaisessa paketissa?
Tavallaan luomu-sanan kÀyttö tÀllaisessa yhteydessÀ on myös tÀtÀ paketointia, vÀliotsikko tÀstÀ (KSML):
Dopingin takana jÀreÀ koneisto (http://www.ksml.fi/urheilu/Dopingin-takana-jÀreÀ-koneisto/811001)
QuoteUsko horjuu luomu-urheiluun
Jos ja kun tuo "luomu-urheilu" on sitÀ ainoaa oikeata, terveellistÀ ja eettistÀ, siitÀ on askel ajatukseen, ettÀ nÀin olisi myös viljelyn ja ruoan kanssa?
TÀssÀ MT:n otsikossa (vaikkei artikkelissa ei sitten ehkÀ niinkÀÀn) yritetÀÀn kahta asiaa yhdistÀÀ ....
Satu Silvo ei kÀytÀ prosessoitua ruokaa: "Jos tomaatteja ei ole luomuna niin en sitten osta" (http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/satu-silvo-ei-k%C3%A4yt%C3%A4-prosessoitua-ruokaa-jos-tomaatteja-ei-ole-luomuna-niin-en-sitten-osta-1.159290)
... vaikka prosessoimattomuudella *) ja luomuisuudella ei ole oikeastaan mitÀÀn kytköstÀ. Vaikkapa nÀitÀ Silvon vastustamia tuotteita ...
Quote"Vauvoille syötetÀÀn pilttiÀ. SehÀn on vain ensiapu. EihÀn se nyt pÀÀruoka sille lapselle voi olla. Ihan sellaisia kulttuurin kummallisuuksia aika tuottaa", hÀn pohtii.
... on yhtÀlailla tarjolla luomuna kuin tavanomaisenakin.
________________
*) mitÀ se sitten ikinÀ onkin: jos "prosessointi" tapahtuu tehtaassa, se on varmasti hÀnestÀ jotain aivan kauheaa. Mutta entÀ hÀnen ravintolassaan? Vai olisiko tÀmÀ
lÀmpötila se raja:
QuoteElÀvÀ ravinto tarkoittaa kasvisruokaa, jota ei ole kypsennetty yli 42 asteen.
Mutta tuskinpa hÀnen ravintolassaankaan kasviksia tuodaan sellaisenaan asiakkaan pöytÀÀn, mukana esim. vati ja veitsi, ja kehotus: "NytpÀ siitÀ itse kuorimaan". ;D
TÀllaista paketointia tÀmÀkin. TÀmÀ Lietlahden tila (http://www.lietlahti.fi/m/) mainosti luomuporkkanoitaan meille kotin jaetussa mainoksessa samalla vÀitteellÀ:
QuotePyrimme kokonaisvaltaiseen ympÀristöystÀvÀllisyyteen ja luonnonmukaisen viljelytavan lisÀksi mm. tilallamme kÀytetty sÀhköenergia on kokonaan tuulivoimalla tuotettua Hyötytuuli-sÀhköÀ.
EikÀ varmasti ole. SÀhkösopimuksesta riippumatta sÀhköÀ saadaan verkosta, ja juuri tuulienenergian kohdalla sattuu sÀÀnnöllisin vÀlein tilanteita, jolloin sitÀ on niin vÀhÀn, ettÀ se on korvattava muulla energialla, joka yleensÀ on fossiilista. Sattuipa juuri tÀlle viikolle tÀllainen tilanne: viiden pÀivÀn ajan Suomen tuulivoimalat ovat tuottaneet vain 3-4% nimellistehostaan. Usean tunnin aikana (http://www.kansalaiskeskustelu.org/index.php?topic=342.msg17127#msg17127) on oltu
alle prosentissa.
VielÀ erikseen juuri tÀstÀ Hyötytuulesta, joka omalla sivullaan kertoo:
QuoteSuomen Hyötytuulella on kolme toiminnassa olevaa tuulipuistoa, yksi Porissa ja kaksi Raahessa.
Kun tuo tuulivoiman minimiennÀtys syntyi juuri yllÀttÀvÀstÀ ja itsepintaisesta tyynestÀ jaksosta Pohjanlahden rannikolla, on mahdollista, ettei firman voimaloista ole tuona aikana saatu energiaa ulos juuri mitÀÀn, ei ehkÀ edes tuon Lietlahden tilan kulutusta. Mutta varmasti eivÀt ko. tilalla valot ole tÀnÀ aikana sammuneet, eivÀt edes vÀlkkyneet.
Jotenkin tuosta mainostamisyrityksestÀ tulee mieleen, tuo muistuttaa kovasti sitÀ, miten hÀpeÀmÀttömÀsti luomutilat "lainaavat" tuotantopanoksia tavanomaisilta tiloilta (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=740.0). Mutta silti yrittÀvÀt sÀilyttÀÀ "vihreÀn pyhyytensÀ" mielikuvan muiden, erityisesti ostajien silmissÀ.
Erityisesti kaupalla on mahdollisuus valehdella - sanomatta tai vÀlttÀmÀttÀ yhtÀÀn mitÀÀn.
Kuinka? Yksinkertaisesti jÀrjestÀmÀllÀ teemapÀiviÀ, myyntikampajapÀiviÀ.
ErÀÀssÀ kauppakeskuksessa oli ÀskettÀin luomu- ja lÀhiruokaviikonloppu. Toisessa jÀrjestettiin luomu- ja terveyspÀivÀ.
Olen ollut havaitsevani, ettÀ luomua yritetÀÀn liittÀÀ kasvissyöntibuumiin (oli se oikeasti olemassa vai ei (http://www.lihatiedotus.fi/liha-tilastoissa/lihan-kulutus-suomessa.html)). Se on kyllÀ nÀhtÀvissÀ tÀssÀ ESS:n uutisen (http://www.ess.fi/teemat/terveys/art2333185) otsikossa:
QuoteKasvisten suosio rÀjÀhtÀnyt - myynti nousi vuodessa 12 miljoonaa kiloa, Suomeen kaivataan kipeÀsti lisÀÀ luomutuottajia
Itse artikkeli on sitten maksumuurin takana.
Mutta jos tuo luku pitÀÀ paikkansa, niin juuri luomutuottajia ei kaivata: eihÀn heidÀn tuotantonsa n. 4,5 miljoonaa kiloa riitÀ mihinkÀÀn, ei edes tuon lisÀyksen kattamiseen. Ja huomatkaa, kÀytÀnnössÀ ilman heitÀ on tuo myynnin kasvu tapahtunut.
Joku tÀllainen tutkimus on tehty (Googlesta, ESS:n uutisen esittelystÀ):
QuoteSuomeen kaivattaisiin kipeÀsti lisÀÀ luomutuottajia, sillÀ luomun kysyntÀ ylittÀÀ tÀllÀ hetkellÀ tarjonnan niin liha - kuin kasvistuotteissa. LÀhes joka kolmas Keskon ruokailmiöt 2017 -tutkimukseen vastanneista aikoo ostaa ...
Mutta palataan siihen, kun saadaan siitÀ lisÀÀ tietoa. Palataan sitten tÀÀllÀ toisaalla (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=6.0).
PS. Nyt siirretty jatkokeskustelu sinne (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=6.msg9546#msg9546).
TÀllÀ kurssillakin ...
9.2.2017 Luomu ja kasviproteiini ammattikeittiöissĂ€ â" Lahti (http://kasvuahameessa.fi/tapahtumat/9-2-2017-kasviproteiini-ammattikeittiot/)
... sotketaan nuo kaksi edellÀ mainittua toisiinsa kuulumatonta asiaa toisiinsa. Periaatteessa kasvisruokakursille on sitten kutsuttu Jaakko Nuutila "todistamaan" tunniksi.
TÀmÀ selvitys ...
PelkkÀ luomu ei myy leipÀÀ (http://proluomu.fi/pelkka-luomu-ei-myy-leipaa/)
... viittaa siihen, ettÀ nÀitÀ muita mielikuvia - nyttemmin? - todella tarvitaan. TÀmÀkin raja alkaa tulla vastaan:
QuoteMarkkinoinnin kliseet ÀrsyttÀvÀt kuluttajaa
Kuluttajia kuitenkin ÀrsyttÀvÀt markkinoinnin kliseet, epÀtÀsmÀllisyys ja liialliset terveysvÀittÀmÀt. Kuudes Kerros suosittaakin, ettÀ luomuleivÀn valmistusketjusta viestitÀÀn avoimesti ja annetaan kuluttajan tehdÀ itse johtopÀÀtökset tuotteen hyödyistÀ.
Jossa on tietysti taas sitten se riski, ettÀ kun kuluttaja - todella tiedon ja tieteen pohjalta - nuo johtopÀÀtökset tekee, ne eivÀt kyllÀ sitten luultavimmin pÀÀdy luomutuotteen ostamista tukemaan. Eli mitÀ tuossa sitten teet, luomun myyjÀnÀ?
NiinpÀ mielikuvilla tuokin konsulttitoimisto edelleen kehotti ratsastamaan:
QuoteKyselyssÀ nousivat esiin hyvien viljojen ravinnepitoisuus, luomuviljelyn ympÀristöystÀvÀllisyys etenkin ItÀmeren suojeluun liittyvinÀ mielikuvina sekÀ kotimaisuus, aitous ja alkuperÀisyys. Designtoimisto Kuudes Kerros suosittaa, ettÀ nÀitÀ mielikuvia hyödynnettÀisiin luomuleivÀn markkinoinnissa.
Vaikka tietysti
jokainen noista mielikuvista on hyvin kyseenalainen, lievÀsti sanoen, linkeillÀ meidÀn nÀkemystÀmme perustellen:
a) hyvien viljojen ravinnepitoisuus (http://tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=127),
b) luomuviljelyn ympÀristöystÀvÀllisyys etenkin ItÀmeren suojeluun liittyvinÀ mielikuvina (http://tuottavamaa.org/uutiset.php?News_id=417)
c) sekÀ kotimaisuus, aitous ja alkuperÀisyys (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=652.msg6655#msg6655).
No, ihan juuri leivÀssÀ tuo kotimaisuus voisi jotenkin pitÀÀ paikkansakin, jos valtaosa luomuviljasta viedÀÀn ulkomaille? Eli voisi
kuvitella, ettÀ sitÀ viljaa riittÀisi kotimaankin luomuleipiin? Jotka eivÀt kuitenkaan tÀhÀn asti ole menneet oikein kaupaksi - siitÀhÀn tÀmÀ koko Pro Luomun toimeksianto.
Mutta kyllÀ sitÀ luomuleipÀÀ - ja leipÀaineksia, eli jauhoja - silti Suomeen tuodaankin, paljasti lyhyt nettisurffaus.
"Aitous" ja "alkuperÀisyys" taas ovat juuri niitÀ erittÀin epÀmÀÀrÀisiÀ kliseita. Oletteko koskaan törmÀnneet kaupan tiskillÀ
epÀaitoon (vÀÀrennettyyn?) tavanomaiseen leipÀÀn? Ja jos taas leipÀ on kovin "alkuperÀinen", niin eiköhÀn se ole jo kuiva ja/tai homeessa ... ;D
PS. klo 21 (ja vÀhÀn aiheesta sivuun): TÀmÀ sitten taas ihmetyttÀÀ ...
QuoteTutkimustulosten perusteella luomu erottuu leipÀhyllyissÀ huonosti, eikÀ luomua aktiivisesti kÀyttÀvÀ kuluttajakaan aina hahmota koko tarjontaa.
... ettÀ leipien nyt sitten pitÀÀkin nÀkyÀ, kun taas muut luomutuotteet (esim. vihannekset) suorastaan tietoisesti kÀtketÀÀn (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=50.msg7363#msg7363) tavanomaisten joukkoon.
Ja jos on nÀin ...
QuoteKysytyimpiÀ, arkisia leipÀtyyppejÀ ei ole tarjolla luomuna, mikÀ vahvistaa kuvaa luomuleivÀn huonosta saatavuudesta.
... niin miksi ihmeessÀ niin on:
miksei noita arkisia leipÀtyyppejÀ sitten tehdÀ? Jos niitÀ siis kysytÀÀn? No, vastaavastihan kysyimme, ettÀ jos luomukinkkujen kotimainen tuotanto ei kuulemma riitÀ kysyntÀÀn, miksi niitÀ ei sitten tuoda (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=6.msg9260#msg9260)?
TĂ€llainenkin lause tuossa Pro Luomun artikkelissa on:
QuoteKiinnostus kotimaista kauraa ja ruista kohtaan on terveystrendin myötÀ kasvanut, ja valkoinen vehnÀjauho valittaisiin luomuleivÀstÀ mielellÀÀn pois.
On syytÀkin "valita se pois", koska luomuvehnÀn tuotanto romahti tÀnÀ vuonna, ja on nyt vain puolet 2000-luvun huippuvuosistaan. Eli (vaikkapa) "terveystrendin" pohjalta on syytÀ tehdÀ tÀmÀ vÀlttÀmÀtön valinta, luomua haluavankin. SitÀ suomalaista luomuvehnÀÀ kun tuotettiin Luken luomusatotilaston (http://stat.luke.fi/luomusatotilasto) mukaan vain 8 miljoonaa kiloa v. 2016. SiitÀ ei suomalaista kohti montaa luomuleipÀÀ saa (pÀivÀÀ kohti 4 grammaa).
Eli siinÀhÀn se jo oli, selitys, miksei "arkista" luomuranskanleipÀÀ ole suomalaisessa aamiaispöydÀssÀ. (Ja eipÀ taida juuri löytyÀ "pyhÀpÀivÀn" kahvileipÀÀkÀÀn?) Kun ei se tuplasatokaan parhaina vuosina ollut henkeÀ pÀÀlle kuin n. 8 grammaa pÀivÀssÀ.
TÀmÀ Satakunnan Kansan artikkeli alkaa olla tÀssÀ otsikon pyrkimyksessÀ aika huippu ...
Keskitalon navetassa soi haikea jazz â" âKaipasin haasteita, ja luomuviljelyssĂ€ niitĂ€ on ollutâ (http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/keskitalon-navetassa-soi-haikea-jazz-kaipasin-haasteita-ja-luomuviljelyssa-niita-on-ollut-14128439/)
***
Lukekaa itse tuo fiilistely, mutta poiminpa sieltÀ ohimennen nÀmÀ tiedot (lihav. HJ):
QuoteJukka ja Eija Keskitalo ovat Satakunnan ainoat luomumaidon tuottajat. Jukan kotitilan he ottivat hoitaakseen vuonna 1985, ja jo kuusi vuotta myöhemmin tilalla siirryttiin luomuun.
Ainoat? Sama myönnetÀÀn tÀllÀ toisella sivulla. (http://uuttakasvualuomusta.fi/satakunnan-luomu/) Jotenkin se minusta syö uskottavuutta siltÀ, ettÀ syntyisi "uutta kasvua luomusta". Noin neljÀnnesvuosisataan ko. tila ei ole toiminut kovinkaan rohkaisevana esimerkkinÀ naapureilleen tai muille satakuntalaisille viljelijöille. Jostain tÀllaisesta selityksestÀ (tÀllÀ toisella sivulla) ei kyllÀ saa tolkkua ...
Quote[... ]valtakunnan sisÀisessÀ vertailussa Satakunnan [luomuviljelyn] luvut jÀÀvÀt alle keskitason. Osin tÀtÀ selittÀÀ maakunnan monipuolinen maatalous, meillÀ on paljon tuotantoa, jossa luomuun siirtyminen on vaikeaa eri syistÀ johtuen.
... jos ja kun se kansainvÀlinen
mielikuva, jota kÀytetÀÀn tehoviljelyÀ
vastaan, on juuri se, ettÀ se on kuulemma "monokulttuuria", eikÀ monipuolista. Mutta Satakunnassa onkin juuri pÀinvastoin?
Tuo tuntui niin hienolta idealta, ettÀ YLE otti tai pani sen kiertÀmÀÀn:
Mies soittaa trumpettia lehmilleen â" presidentti palkitsi kuoronjohtajan elĂ€mĂ€ntyöstĂ€ arvonimellĂ€ (http://yle.fi/uutiset/3-9574916)
QuoteSatakunnan ainoan luomumaitotilan lehmÀt saavat nauttia elÀvÀstÀ musiikista joka pÀivÀ.
YLE nÀin hoitaa tÀssÀ oman osansa ...
QuoteVaikka luomu- ja lÀhiruoka saavat nykyÀÀn paljon palstatilaa, tuottajan nÀkökulmasta juna kÀÀntyy tuskastuttavan hitaasti.
Haaveena kuitenkin on, ettÀ joskus vielÀ oltaisiin Luomu-Suomessa. Toistaiseksi Suttilassa tuotetaan luomumaitoa ainoana tilana Satakunnassa.
... mutta kysyttÀvÀ on, onko tÀmÀ torvea toitottava luomuviljelijÀ miettinyt tuon asian loppuun saakka? Hypoteettisessa Luomu-Suomessa kun melko varmasti ylimÀÀrÀiset luomutuet romahtaisivat, elleivÀt kokonaan loppuisi.
Muutoin viitaten kommenteihini juuri tuossa edellÀ.
PS. Tuosta kyllÀ muistuu mieleen
presidenttikasku Mauno Koivistosta, joka ei erÀÀssÀ talouspoliitisessa tilanteessa pitÀnyt erÀÀn taloustieteen professorin kritiikistÀ. Ja sanoi julkisuudessa siihen tapaan, ettÀ on kuullut herra professorin olevan hyvÀ trumpetinsoittaja. Ja kehotti keskittymÀÀn siihen.
TÀllainen myyntitapahtuma jÀrjestÀmÀllÀ ....
Paikallista vegeÀ ja luomua esillÀ K-Supermarket Mankkaan lÀhiruokatapahtumassa (http://news.cision.com/fi/k-ryhma/r/paikallista-vegea-ja-luomua-esilla-k-supermarket-mankkaan-lahiruokatapahtumassa,c2281799)
... sotketaan toisiinsa kolme asiaa. Ja vÀitetÀÀn, varsinaisesti vÀittÀmÀttÀ, ettÀ niillÀ olisi lÀheistÀ tekemistÀ toistensa kanssa. No, perinteisesti taitaa olla niin, ettÀ kauppias on kuin syytetty oikeudessa: omassa asiassaan hÀnellÀ on lupa sanoa mitÀ tahansa.
Quote from: Heikki Jokipii on 06.06.17 - klo:04:37
No, perinteisesti taitaa olla niin, ettÀ kauppias on kuin syytetty oikeudessa: omassa asiassaan hÀnellÀ on lupa sanoa mitÀ tahansa.
Samat sanat on sanottava tÀmÀn K-kaupan kampanjapÀivÀstÀ:
https://m.facebook.com/KcitymarketJyvaskylaPalokka/posts/1384025151677559
QuoteMeillÀ vietetÀÀn tÀnÀÀn ja huomenna Luomu- ja TerveyspÀiviÀ. Talo on tÀynnÀ mielenkiintoisia tuotteita ja herkullisia maistiaisia. Tervetuloa ostoksille!
TaidenÀyttelyn arvostelusta:
Poltettu maa (http://www.editmedia.fi/lyhyet/poltettu-maa/)
QuoteKasken kierto syntyi Saastamoinen-Barroisân palattua Suomeen asuttuaan Pariisissa lĂ€hes 20 vuoden ajan. Iisalmesta kotoisin olevan taiteilijan valokuvissa nostalgia nĂ€yttĂ€ytyy suomalaisten metsĂ€lĂ€istapojen mystisoimisena ja ihannointina. Teoksessa kaskenpoltto esitetÀÀn arkisena kansanperinteenĂ€ ja toisaalta myös dokumentoituna eksotiikkana. Kaskenpolttoon liittyvĂ€t tavat ja uskomukset voivat nyt tuntua kaukaisilta, mutta samat perinteet moni saattaa tuntea lĂ€heltĂ€, mummojen ja pappojen tarinoista. Kaskenpolttajien vaatteet ovat kestĂ€vÀÀ pellavaa tai hamppua ja jalkineeksi valmistettavat lötöt tehdÀÀn kaskeamisen yhteydessĂ€ tuohesta. Nykymaailman ekologisesta nĂ€kökulmasta katsottuna kaskiviljelyyn liittyvĂ€t mielikuvat vaikuttavat valtavan vetoavilta niiden yhdistyessĂ€ luomu- ja lĂ€hiruokatalouden aatteisiin. Samalla teoksen nostalgiaan tukeutuva esitystapa johtaa helposti kaskiperinteen ongelmallisuuden sivuuttamiseen ja asettaa kaskenpolton vastakkain modernin metsĂ€talouden kanssa, vaikka todellisuudessa molemmat ovat oman aikakautensa ihmisten tapoja hyödyntÀÀ luonnonvaroja melko kovalla kĂ€dellĂ€. Kasken kierto suuntaakin ajatukset vĂ€istĂ€mĂ€ttĂ€ myös muuttuvan ilmaston herĂ€ttĂ€miin kysymyksiin luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksesta osana metsĂ€taloutta ja maanviljelyĂ€.
Ei tule esille, vaikka oikeastaan pitÀisi tulla, miten luomutalouteen liittyvÀt mielikuvat ovat myös ongelmallisia, koska myös siinÀ hyödynnetÀÀn luontoa "kovalla kÀdellÀ". Niiden(kÀÀn) mielikuvien
ei pitÀisi tuntua vetoavilta.
PS. 31.8.17: Tuo mielikuvien yhdistÀminen noihin muinaisiin viljelytapoihin toimi tietysti myös toisin pÀin. "EnnenhÀn kaikki oli luomua". Plus se julki sanomaton toinen premissi, ettÀ ennen oli kaikki paremmin, ainakin jossain suhteissa.
TÀssÀ tuore esimerkki siitÀ, miten menneisyyttÀ, historiaa yritetÀÀn valjastaa luomun puolelle, tÀssÀ mielikuvataistossa (lihav. HJ):
Luomu nousussa (https://blogit.kaleva.fi/erkin-areena/luomu-nousussa)
QuoteEnsin oli vak, nyt kilpailevat luomu, teho ja markkinat. Maapallon pohjoisimman maatalousmaan kÀytÀnnöt loi suomalainen talonpoika vuosisatojen saatossa. Kasvukaudet eivÀt olleet veljiÀ keskenÀÀn. Jokainen kasvukausi tÀydensi kokemusten galleriaa, niin nyt elettÀvÀkin. Ilmasto saneli viljanviljelyn pohjoisrajaksi Oulujoen valuma-alueen pellot; nytkin tÀllÀ alueella jÀnnitetÀÀn ehtivÀtkö viljat valmistua puitavaksi.
Vanhaan maatalouteemme kuului nautojen pitÀminen tarkoituksena saada pelloille lannoitetta. Terveeseen ekosysteemiin kuuluu aineiden kiertokulku, siis ravinteiden kierrÀtys. Ranskassa 1970-luvulla, meillÀ tÀÀllÀ Pohjolassa 1980-luvulla tuotantotavoista luonnonmukaisuus nousi uuteen arvoon. Sen varjeleminen edellytti jÀrjestÀytymistÀ. Ranska sai Luonnonmukaisen maanviljelyn kansallisen liiton (FNAB) vuonna 1978 ja Suomi Luomuliiton vuonna 1985.
Siis tietysti ihannoitua historiaa. Tuossa ei muistuteta, millainen rutiköyhÀ ja jopa toistuvasti nÀlÀnhÀtien riivaama maa Suomi oli. Vuosisatojen saatossa. Jossittelua, eli nk. "kontrafaktuaalista historiaa", mutta pystyy kuvittelemaan, miten suunnattoman kiitollinen suomalainen maanviljelijÀ olisi 1600- tai 1700-luvulla ollut, jos kemia olisi kehittynyt nopeammin, ja hÀnellÀ olisi ollut kÀytössÀÀn keinolannoitteita.
TÀytyy muuten tarkistaa, missÀ mÀÀrin Ranskan esimerkki vaikutti asiaan. Minulla on ollut se kÀsitys, ettÀ luomu tuli Suomeen Saksasta, biodynaamisessa muodossaan (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=177.msg5968#msg5968).
Jos sÀÀolosuhteet todella aiheuttavat tuon sadon menetyksen Oulun korkeudella, ja jos se puree erityisesti luomuun (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=162.msg10642#msg10642), tulee tuo Erkki Pulliaisen (https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Erkki_Pulliainen) teksti vÀhÀn outoon valoon.
TÀmÀkin tÀssÀ kirjoituksessa on oikeastaan esimerkki otsikon pyrkimyksestÀ:
Ole merkityksellinen tai kuole (http://www.marmai.fi/kumppaniblogit/aikakausmedia/ole-merkityksellinen-tai-kuole-6677026)
QuoteMe haluamme ostaa suuria ideoita, ihanteita, meitÀ puhuttelevia arvoja. Tunteen siitÀ, ettÀ meillÀ on merkitystÀ. Tunteen, ettÀ muutamme brÀndin toiminnan kautta tulevaisuuden suuntaa. Me etsimme muovin sijaan merkitystÀ.
Oatly on idea. Tesla on idea. Dove on idea. Patagonia on idea. Kalevala Koru on idea. Luomu on idea. Reilu Kauppa on idea. LuontoystÀvÀllisyys on idea. Feminismi on idea. Seksuaalinen tasa-arvo on idea. Rasismin vastustaminen on idea. Oikeudenmukaisuuden puolustaminen on idea.
Siksi jokainen brÀndi, joka ei tiedÀ, mitÀ annettavaa sillÀ on maailmalle, on pulassa. BrÀndeillÀ on resursseja ja valtaa. Me haluamme tietÀÀ, mihin ne niitÀ kÀyttÀvÀt. Seisovatko ne rinnallamme ja tÀhyÀvÀt kanssamme tulevaisuuteen, joka nÀyttÀÀ paremmalta.
SillÀ tuossa ideoiden listassa on tarkkaan valittu luomun seuraksi ideoita, jotka nyt kuulostavat hyviltÀ ja hyvÀksyttÀviltÀ. Ja tietysti varottu visusti mainitsemasta ideoita, jotka eivÀt kuulosta sellaisilta, vaikka luomulla historiallisesti olisi niihin ollut enemmÀn yhteyttÀ. (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=31.0) (Vaikka, myönnetÀÀn, tÀmÀ muistutukseni tÀssÀ on jo jonkinlaista "vastapaketointia", johon voi myös kohdistaa saman kritiikin kuin on edellÀ tÀstÀ paketoinnista esitetty.)
Tuo oli Markkinointi & Mainonnan sivulta. Liitttyykö se jotenkin saman yrityksen brÀndeistÀ tekemÀÀn tutkimukseen, jossa sen oli kerrottava, ettÀ "Aurinkomerkki" -luomumerkki oli brÀndinÀ kokenut romahduksen (http://tuottavamaa.org/forum/index.php?topic=103.msg10741#msg10741)?
TÀssÀ on portugalilainen tutkimus asiasta:
HeikentÀÀkö prosessointi mielikuvaa luomun terveellisyydestÀ ja mausta? (http://luomu.fi/kirjoitus/heikentaako-prosessointi-mielikuvaa-luomun-terveellisyydesta-ja-mausta/2/?ref=etusivu)
QuoteKÀsittelemÀttömiÀ tuotteita, kuten kasviksia ja hedelmiÀ verrattaessa luomutuotteet koettiin terveellisemmiksi, maukkaammiksi ja vÀhemmÀn energiaa sisÀltÀviksi kuin vastaavat tavanomaisesti viljellyt tuotteet. Mielikuva korostui henkilöillÀ, jotka kertomansa mukaan tiesivÀt luomusta paljon, kÀyttivÀt sitÀ useammin ja olivat ympÀristötietoisia.
Prosessoitujen tuotteiden kohdalla tulos ei ollut yhtÀ selkeÀ. Luomutuotteet koettiin maukkaammiksi, terveellisimmiksi tai yhtÀ terveellisiksi ja enemmÀn tai saman verran energiaa sisÀltÀviksi. Prosessoidut kalatuotteet (sÀilykelohi ja -tonnikala), hedelmÀsalaatti, viipaloidut omenat ja kasviskeitto miellettiin tavallisia tuotteita terveellisemmiksi ja maukkaammiksi. Energiaa niiden arvioitiin sisÀltÀvÀn saman verran. Makeisten ja valmisaterioiden ryhmÀssÀ luomutuotteiden ajateltiin olevan paremman makuisia, sisÀltÀvÀn pÀÀsÀÀntöisesti enemmÀn energiaa ja olevan yhtÀ terveellisiÀ kuin tavalliset tuotteet.
Tuokin siis vaikutti. Mutta kaiken kaikkiaanhan nÀmÀ erilaiset mielikuvat ovat ratkaisevassa asemassa. Mielikuvat, jotka monet monet sitten iloisesti sotkevat tietoon asiasta, luulevat siis tietÀvÀnsÀ.
TÀtÀ mielikuvaa kyllÀ myös luomu.fi itsekin on levittÀnyt (http://luomu.fi/ruoka/mika-tekee-ruoasta-luomua/):
QuoteLisÀksi luomuelintarvikkeiden valmistuksessa vÀltetÀÀn lisÀaineita niin pitkÀlle kuin mahdollista, pyritÀÀn minimoimaan tuotteen prosessointi ja sÀilyttÀmÀÀn sen luontaiset ominaisuudet.
(lihav. HJ)
Voisiko tuo mielikuvan levittÀminen potkia takaisinkin? Kun mustamaalataan "prosessoitua einesruokaa", ei sitten luomuvalmisruokakaan mene oikein hyvin kaupaksi?
TÀssÀ hankkeessa (konferenssissa) yritetÀÀn kytkeÀ luomua alkuperÀisyyteen, ja siitÀ löytyviin etuihin. Luomu.fi, Luomutietopankki:
Maailman terveyspÀivÀ: MyönteisiÀ vaikutuksia vanhoista viljoista (https://luomu.fi/kirjoitus/maailman-terveyspaiva-myonteisia-vaikutuksia-vanhoista-viljoista/4/?ref=etusivu)
QuotePerinteisesti vehnÀn jalostusohjelmat ovat tÀhdÀnneet jyvÀsadon ja valkuaispitoisuuden sekÀ leivontaominaisuuksien parantamiseen. Ravitsemukselliset ja fytokemialliset ominaisuudet on kuitenkin unohdettu. Vain vÀhÀn huomiota on kiinnitetty lajikkeiden mahdollisiin vaikutuksiin ihmisten terveyteen. Vanhoista vehnÀlajikkeista voidaan saada terveydellisiÀ etuja.
Terveysetuja antiikin vehnÀstÀ
Tutkimukset ovat osoittaneet, ettÀ antiikin vehnÀlajikkeet voivat olla on ravitsemuksellisesti arvokkaampia kuin uudet lajikkeet. TÀmÀ tarjoaa enemmÀn terveyshyötyjÀ esimerkiksi kroonisten rappeuttavien sairauksien ehkÀisyyn.
Siihen on ehkÀ sen verran oikeutusta, ettÀ geenimuuntelua ei luomussa sallita, eikÀ siten
kaikkein uusimpia lajikkeita. Mutta yleisesti ottaen ei ole, tuo on myös sitÀ mielikuvien kytkemistemppuilua,
markkinointia. Noiden vanhojen lajikkeiden kÀyttö on tÀysin luomusta
irrallinen kysymys. Luulenpa vahvasti, ettei yksikÀÀn esim. Suomessa nykyisin luomuna viljellyistÀ lajikkeista ole noita antiikkisia. Ja ettÀ nuo antiikkisetkin lajikkeet varmasti ovat iloisia keinolannoitteista. EikÀ keinolannoitteiden "nauttiminen" niitÀ epÀterveellisemmiksi tee - vaikkeivÀt ne niitÀ tietysti antiikin aikana saaneetkaan.
Tuon konferenssin jÀrjestÀmisen motiivit ovat varmaan alunperin olleet vilpittömÀn tieteellisiÀ, jÀrjestÀjÀnÀhÀn on mm. Bolognan yliopisto. Mutta sitten siihen on saanut jalkansa (pukinsorkkansa?!) vÀliin kansainvÀlinen luomuliitto IFOAM ...
ItsessÀÀn on kyllÀ vÀhÀn puppua, ettÀ viljojen terveellisyyteen olisi kiinnitetty "vain vÀhÀn huomiota". Erityisesti nyt, kun juuri geenimuuntelulla on pyritty parantamaan useiden viljojen ravitsevuusominaisuuksia, josta on mm. useita esimerkkejÀ toisessa keskusteluosiossamme (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=74.0). EnemmÀnkin löytyy vaikkapa Sciencedaily-sivustolta. Ja geenitekniikan avullahan voidaan noita hyviksi havaittuja ominaisuuksia antiikin viljalajikkeista "poimia" ja huonoksi havaittuja ominaisuuksia nykylajikkeista poistaa. Varmaaankin geenieditointi tulee tÀssÀ olemaan tulevaisuudessa avuksi. Mutta luuletteko, ettÀ se sen vuoksikaan kelpaisi IFOAM:ille?!
TÀmÀ luomusilmusalaatin tuottaja yrittÀÀ kytkeÀ asiaan tÀmÀnkin (https://www.k-ruoka.fi/parastasuomessa/k-ruoka-awards/vuoden-paikallinen-lahituottaja-2017/silmusalaatti):
QuoteYhden miehen yritys on viidessÀ vuodessa kasvanut kuuden hengen firmaksi, jonka tavoitteena on myydÀ ravintorikasta ja energiatehokkaasti viljeltyÀ silmusalaattia.
âIstutamme luomusiemenet, jotka idĂ€tetÀÀn ja kasvatetaan versoiksi. Kasvihuoneemme pyörii tuulisĂ€hköllĂ€.Valmiit versot pakataan, viilennetÀÀn ja toimitetaan lĂ€hialueen K-ruokakauppoihin, â Laurikainen selittÀÀ.
(lihav. HJ)
Aiemmin oli jo kerrottu:
QuoteVantaalaisella salaattitehtaalla on kevÀt ympÀri vuoden.
Varmaan energiatehokkaasti, mutta jotta tuo rumba pyörisi keskeytymÀttÀ kesÀt talvet, kyllÀ se edellyttÀÀ, ettÀ sieltÀ töpselistÀ tulee myös tasaista ja varmaa kivihiili- tai ydinsÀhköÀ. Mutta kun se "ostajasegmentti" luomutuotteille on se mikÀ on, tuon sanominen ÀÀneen voisi olla "kaupallinen itsemurha".
TÀssÀ pari tarinaa, jossa luomu on liitetty ajan ruokailmiöihin. Ensin innovaatiot:
Raakasuklaavalmistaja Goodion kehitysjohtaja: "Suomessa syntyy paljon ruokainnovaatioita" (https://m.kauppalehti.fi/uutiset/raakasuklaavalmistaja-goodion-kehitysjohtaja-suomessa-syntyy-paljon-ruokainnovaatioita/iuPLBF9G)
QuoteUskon, ettÀ ihmiset haluavat entistÀ enemmÀn ymmÀrtÀÀ, missÀ ja miten ruoka on tuotettu. PelkkÀ luomu ei enÀÀ riitÀ.
Jutun lopussa listataan nÀitÀ innovaatioita. Mutta luomu tuskin liittyy niihin lainkaan. EikÀ ole asiassa jonkinlainen lÀhtökohta, minkÀ tuo lainattu ilmaisu yrittÀÀ kertoa. PÀinvastoin, luomuideologia todennÀköisesti kieltÀÀ myös useimmat ruokainnovaatiot, kuten se kieltÀÀ viljelyn innovaatiot. Luomu ei ole mitÀÀn modernia ja kokeilevaa. EsimerkkinÀ mainitaan mm. yhdysvaltalainen keinoliha, joka on jo valmiiksi siellÀ luomuvÀen hampaissa (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=161.msg11931#msg11931).
Sitten tÀllainen vÀhÀn kummallinenkin muoti:
Yli kymmenen vuotta raakaruokaa suosineen Maija Tiilaman koukutti ravittu olo
Raakana, kiitos! (https://www.kaupunkiuutiset.com/uutiset/280648-raakana-kiitos)
Ottamatta siihen nyt muuten kantaa, niin sekin ilmiö on tuossa vÀkinÀisesti liitetty luomuun:
QuoteKun Tiilama löysi törmĂ€si ruokavalioon blogissa vuonna 2007, superfoodit olivat vielĂ€ âhippitouhuaâ.
â" NykyÀÀn joka huoltoasemalta löytyy luomua ja superfoodeja. Ihmiset ovat kiinnostuneita ravinnon laadusta, Tiilama sanoo.
PS. TÀÀllÀhÀn on tullut esille syitÀ, miksi juuri luomuruokia olisi turvallisinta syödÀ vain reippaasti kuumennettuina.
TÀssÀkin luomumarkkinoiden markkinoinnissa luomu liitetÀÀn siihen tÀysin kuulumattomiin asioihin:
Luomumuori: RuokahÀvikki kuriin ja sesonkituotteet kunniaan (http://luomumarkkinat.blogspot.com/2018/06/luomumuori-ruokahavikki-kuriin-ja.html)
QuoteOtsikon asiat valikoituivat tÀmÀn vuoden luomumarkkinoiden teemoiksi. Ne virittivÀt tÀmmöisen vanhan muorin muistelemaan omaa lapsuuttaan. Silloin kummastakaan asiasta ei ollut tarvetta puhua.
EntÀ tÀmÀ sitten:
QuoteMuorin lapsuudessa ruoka ei ollut kaikilta osin itsestÀÀnselvyys. Liha, voi, kananmunat ja sokeri olivat hintavia.
Kun ne eivÀt enÀÀ ole hintavia, ne tÀytyy sellaisiksi saada. Tuottamalla, ostamalla ja myymÀllÀ luomua.
Kaiken kaikkiaan tuo kuvaus menneiden vuosikymmenien niukkuudesta ja sÀÀstÀvÀisyydestÀ ei millÀÀn tavalla tue luomua. Minusta jopa pÀinvastoin. Luomu on nykyajan vaurauden synnyttÀmÀ lieveilmiö, johon silloin joskus ei olisi ollut varaa.
Silloin joskus kaikki oli "melkein luomua"? EhkÀpÀ, mutta siitÀ asiantilasta pyrittiin mÀÀrÀtietoisesti eroon. Maatalouden tuottamattomuus saattoi olla tosiasia mutta ihanne se ei ollut.
NÀmÀkÀÀn kaksi asiaa eivÀt millÀÀn tavalla liity toisiinsa:
Perinnemylly jauhaa luomuviljaa (https://aromilehti.fi/artikkelit/perinnemylly-jauhaa-luomuviljaa/)
Kuten sanottu, luomuviljely ei ole oikeastaan mitenkÀÀn perinteistÀ, vaan alkanut Suomessa pienimuotoisena siinÀ 1980-luvulla (biodynaamisena viljelynÀ (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=674.msg9815#msg9815), ajatus alunperin Saksasta 1920-luvulta), ja yleistynyt vasta tÀllÀ vuosituhannella. Perinteisen viljelyn luokittelu luomuksi voi sopia luomun kauppamiehille tai ruokahifistelijöille, mutta on historiallisesti vÀÀrin.
Yleisemmin:
katsotaanko siis, ettÀ luomun kohdalla on sallittua myös tÀllainen pikku juksaus.
Isommista juksauksista luomun osalta meillÀ on jo monta uutista ja monta keskustelua.
TÀssÀkin MT:n maksumuurin takana olevassa uutisessa ...
Riihipuoti hakee viljat lÀheltÀ ja reseptit isomummun ajalta (https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.262329)
QuoteLuomuviljan saatavuus on parantunut huimasti 25 vuoden aikana
... halutaan luomua ja
perinteisyyttÀ kytkeÀ toinen toisiinsa (vrt. edellÀ 26.06.18). Ja mylly on siinÀkin asiassa mukana (kuvateksti):
QuoteHannu ja Eeva Saari (edessÀ) rakensivat reilu kymmenen vuotta sitten oman luomumyllyn. HeidÀn poikansa Antti Saari vastaa siitÀ, ettÀ mylly pysyy kÀynnissÀ.
Vaikkei sellaista kuin "luomumylly" ole itse asiassa edes olemassa. Uusikaan EU:n luomudirektiivi ei sellaista tunne. EivÀtkÀ vanhemmatkaan sÀÀnnöt. (Ellei sitten tuossa ainoastaan tarkoiteta sitÀ, ettÀ luomu on jauhettaessakin pidettÀvÀ erillÀÀn? Ja ko. yritys kÀsittelee vain luomuviljaa?)
Varmaankin on luomuviljankin saatavuus parantunut tuona aikana, jos luomuviljelyÀ Suomessa hÀdin tuskin oli tuolloin 25 vuotta sitten edes olemassa. EikÀ varmasti ollut isomummun aikaan.
VÀittÀisin, ettÀ tÀmÀ (https://www.sokos.fi/fi/sokos/biona-porkkanamehu-luomu-1l) on kyllÀ ainoastaan mielikuvilla pelaamista (lihav.minun, mainos Sokoksen):
QuoteLuomuporkkanat puristetaan mahdollisimman hellÀvaroen porkkanamehuksi, jotta kaikki ravintoaineet ja tÀytelÀinen maku sÀilyisivÀt lasiin asti.
EikÀ tuon puristamisen tekotapa tosiasiassa vaikuta asiaan tuota eikÀ tÀtÀ. Kun tuore porkkana on aika kovaa tavaraa, varmasti vaikka olisi luomuakin, voiko tuota ylipÀÀnsÀ tehdÀ mitenkÀÀn hellÀsti?
Vrt. tÀmÀ (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=190.0).
PerinteisyyttÀ ja vanhaa halutaan yhdistÀÀ luomuun tÀssÀkin (Pro Luomu):
Henrik Creutz: MalmgÄrdin pelloilla kasvaa emmervehnÀÀ (https://proluomu.fi/henrik-creutz-malmgardin-pelloilla-kasvaa-emmervehnaa/)
Vanhassa vara parempi? Vaikka siihen oli syynsÀ (https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Emmervehn%C3%A4), miksi emmer-vehnÀ jÀi pÀÀosin pois kÀytöstÀ. Kuten siihenkin, ettÀ kartanojÀrjestelmÀlle kÀvi samoin. Kuten siihenkin, ettÀ haluaisimme luomuviljelylle kÀyvÀn samoin.
Nyt kehotetaan yrittÀmÀÀn tÀllaista (Pro Luomu):
Luomu on osa huomisen ruokatarinaa (https://proluomu.fi/luomu-on-osa-huomisen-ruokatarinaa/)
Quote[..] [Birthe] Linddalin mukaan nouseva sukupolvi ei enÀÀ tarkastele ruokaa tuoteperustaisesti vaan paljon laajemmin.
â" Huomisen tarinoissa puhutaan kestĂ€vĂ€stĂ€ ruoantuotantoteknologiasta, pienen mittakaavan paikallistaloudesta ja eettisesti ruokaa tuottavista sankariviljelijöistĂ€. Rahan halutaan menevĂ€n tuottajille ja paikallisyhteisölle. Myös hĂ€vikin minimointi, kierrĂ€tys ja koko tuotantoketjun lĂ€pinĂ€kyvyys ja eettisyyys korostuvat, Linddal tiivisti.
Tai on jo yritetty. Ei tuo mitÀÀn kovin uutta ole. Tuollaisia mielikuvapaketteja on jo pitkÀÀn, pitkin matkaa rakenneltu luomun ympÀrille. Mutta kyllÀ vanhan tyylin pelottelu on myös yhÀ mukana:
Quote[..]HÀnen*) mukaansa kuluttajien kiinnostus luomuun korreloi terveystietoisuuden lisÀÀntymisen kanssa.
â" Kuluttajat haluavat luomua ja luonnollista; he haluavat vĂ€lttÀÀ esimerkiksi keinotekoisia vĂ€ri- ja sĂ€ilöntĂ€aineita, torjunta-aineita, lisĂ€ttyĂ€ sokeria sekĂ€ GMO:ta ja kasvuhormoneja.
Kuten sanottu, Suomessa on noita kahta viimeksimainittua helppo vÀlttÀÀ noudattamalla ohjetta: syö ihan mitÀ vain, mitÀ kaupassa on tarjolla! Toinen asia on, saavutetaanko tuollaisella vÀlttelyllÀ mitÀÀn terveysetuja. Sokeria ehkÀ lukuunottamatta. Mutta ei lisÀsokeroinnissakaan luomusokeri mitÀÀn pelasta (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=610.msg7794#msg7794).
____
*) Peter Ă...sberg, Midsona AB
Myös S-ryhmÀn Antti Oksan esityksessÀ samassa tilaisuudessa*) puhuttiin luomun tarinasta. SiinÀ olevan dian soikiot oli nimetty nÀin:
***
Vastuullisuus on trendikÀstÀ
- HELPPOUS
- YKSILĂLLISYYS
- EETTISYYS
- EKOLOGISUUS ja
VASTUULLISUUS
- AITOUS ja
LUONNOLLISUUS
- KOTIMAISUUS,
PAIKALLISUUS ja
ALKUPERĂ,,
- HYVINVOINTI
- SOSIAALINEN
KANSSAKĂ,,YMINEN
****
Vaikka minÀ en kyllÀ saa kiinni, miten luomun ostaminen liittyisi esim. yksilöllisyyteen ja sosiaaliseen kanssakÀymisen. EettisyydestÀ meillÀ onkin jo oma keskustelunsa (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=23.0). KyllÀ noista muistakin, siellÀ tÀÀllÀ. Kotimaisuus-asiasta kaksikin triidiÀ.
_________
*) tilaisuuden esitykset löytyvÀt pdf-muodossa tÀÀltÀ:
https://proluomu.fi/luomuelintarvikepaiva/esitykset-2018/
MT:n versiossa Pro Luomun tiedotteesta Anu Arolaakso saa kertoa jo otsikossa:
AmmattikeittiöissĂ€ lĂ€hi- ja villiruokaa luullaan luomuksi â" kokkikilpailu haluaa lisĂ€tĂ€ tietoa raaka-aineista (https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/artikkeli-1.323510)
QuoteVirheellisesti lÀhi-, villiruokaa tai jopa tavanomaista kotimaista ruokaa luullaan luomuksi, kertoo hankepÀÀllikkö Anu Arolaakso Eko Centriasta Pro Luomun tiedotteessa.
Sanoisin, ettÀ jos nÀin on, luomuvÀki saa syyttÀÀ siitÀ ihan itseÀÀn.
Eniten ehkÀ on luomumainonnassa ja -tiedotuksessa yhdistetty luomua lÀhiruokaan. Mutta kyllÀ sitÀkin mielikuvaa on estottomasti kÀytetty, ettÀ luomu on niin lÀhellÀ luontoa, ettei se melkein ole viljelyÀ lainkaan.
VÀhÀn tuossa on tietysti kyse siitÀ iskulauseesta, ettÀ kaikki kotimainen ruoka on "melkein luomua". Jota lausetta sekÀ me ettÀ luomuvÀki inhoamme. VÀhÀn eri syistÀ.
Mutta paradoksaalisesti sekin voi olla osittain luomuvÀen omaa syytÀ, ainakin juuri ravintola-alalla (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=16.msg11528#msg11528). Vrt. myös tuohon juuri edelliseen puheenvuorooni koskien "luomun tarinaa".
Onko huomattu, ettei luomu itsessÀÀn niin kovin hyvin myy, ja siksi yritetÀÀn nyt tÀllaista (lihav. HJ):
Uusi kansainvÀlinen kilpailu sparraa innovatiivisia luomutuotteita (https://proluomu.fi/uusi-kansainvalinen-kilpailu-sparraa-innovatiivisia-luomutuotteita/)
QuoteEuropean Organic Food Innovation Award -kilpailun tavoitteena on innostaa ruoka-alan yrityksiÀ kehittÀmÀÀn luomutuotteita, joissa luomulaatuun yhdistyy muitakin trendikkÀitÀ ominaisuuksia. Kilpailulla halutaan kannustaa yrityksiÀ tuomaan markkinoille yhÀ pidemmÀlle konseptoituja luomutuotteita.
Quote from: Heikki Jokipii on 26.06.18 - klo:02:36
NÀmÀkÀÀn kaksi asiaa eivÀt millÀÀn tavalla liity toisiinsa:
Perinnemylly jauhaa luomuviljaa (https://aromilehti.fi/artikkelit/perinnemylly-jauhaa-luomuviljaa/)
Kuten sanottu, luomuviljely ei ole oikeastaan mitenkÀÀn perinteistÀ, vaan alkanut Suomessa pienimuotoisena siinÀ 1980-luvulla (biodynaamisena viljelynÀ (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=674.msg9815#msg9815), ajatus alunperin Saksasta 1920-luvulta), ja yleistynyt vasta tÀllÀ vuosituhannella. Perinteisen viljelyn luokittelu luomuksi voi sopia luomun kauppamiehille tai ruokahifistelijöille, mutta on historiallisesti vÀÀrin.
NÀin vÀhÀn autettuna huomaatte varmaan, mikÀ tÀssÀ tÀssÀ ruokareseptissÀ on vÀÀrin, "muunneltua totuutta":
Hannu paljastaa yli 70 vuotta toimineen makaronilaatikkoreseptin: âVoit heittÀÀ vesilintua kaikilla muilla resepteillĂ€"
74-vuotias Hannu Musakka oppi makaronilaatikon reseptin ÀidiltÀÀn. Yksinkertainen ohje on toiminut tÀhÀn pÀivÀÀn asti. (https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/hannu-paljastaa-yli-70-vuotta-toimineen-makaronilaatikkoreseptin-voit-heittaa-vesilintua-kaikilla-muilla-resepteilla/7471644)
Tietystikin ainesosalistan ensimmÀinen kohta: luomumakaronit. Ainakaan hÀnen ÀitinsÀ ei 70 vuotta sitten olisi sellaisia kaupasta löytÀnyt, eikÀ vuosikymmeniin myöhemminkÀÀn.
Jos sitten yritetÀÀn vÀittÀÀ, ettÀ kaikki siihen aikaan oli ainakin melkein luomua, se on sitten tÀtÀ mielikuvapeliÀ.
TÀmÀ kiertoartikkeli on taas esimerkki yrityksestÀ yhdistÀÀ luomu kaikenlaiseen vanhaan ja perinteiseen:
Leipurit haluavat nyt maatiaisia â" Jauhoissa on eroja, kuten viineissĂ€kin (https://esaimaa.fi/uutiset/kotimaa/69fd2200-48b9-4e73-ab83-66445d324fa5)
QuoteVanhojen viljalajien makuvalikoima kasvaa. MalmgÄrdin kartanon kreivi Henrik Creutz on perehtynyt esimerkiksi muinaisvehnÀn kasvatukseen.
Alkaen 1600-luvun kartanoromantiikasta ja jatkaen erilaisiin muinaislajikkeisiin. Joiden molempien yritetÀÀn sanoa olevan jotenkin parempia kuin nykyinen valtavirta asiassa. EikÀ kummankaan osalta kysytÀ, miksi sitten ne ovat ilmiöinÀ vÀistyneet pieneen marginaaliin.
TÀllaisten vaikeuksien voittaminen esitetÀÀn jotenkin hienona ja arvostettavana:
QuoteMaatiais- ja muinaisviljat tuottavat vÀhemmÀn satoa kuin tavalliset viljat. Niiden viljeleminen on myös vaikeampaa muun muassa pitkÀn kasvukauden vuoksi. MalmgÄrdin kaltaiset tilat jauhattavat viljansa pienissÀ myllyissÀ tai jauhavat osan tuotteista itse. Kilohinta nousee vÀkisinkin korkeammaksi kuin isojen myllyjen jauhojen.
â" Etsimme koko ajan lajikkeita, jotka sopivat luomuviljelyyn. Opimme koko ajan lisÀÀ ja kĂ€ymme ulkomailla tapaamisissa, joissa viljelijĂ€t, myllĂ€rit ja leipurit puhuvat aiheesta, Henrik Creutz kertoo.
Tilan ruis on nimeltÀÀn sangaste, se on kotoisin Virosta. Lajikkeen koti on samanniminen kartano, jonka kreivi on tehnyt työtÀ lajikkeen kehittÀmiseksi.
Luomurajoitukset tietysti laskevat tuottoa ja nostavat hintaa entisestÀÀn. Mutta se jÀtetÀÀn mainitsematta. Kuten lopulta kunnon perustelu sille, miksi tuota vaivalloista hommaa tehdÀÀn.
Luultavasti jauhojen kohdalla....
QuoteJos ostamme viiniÀ, on aivan luonnollista valita se esimerkiksi kÀytetyn rypÀlelajikkeen mukaan. EihÀn ole sama, mistÀ viini on tehty. Sama pÀtee myös jauhoihin.
â" Ihmiset luulevat, ettĂ€ jauho on jauhoa. Ei se ole totta. NiissĂ€ on eroja, sanoo Kristina Creutz MalmgĂ„rdin kartanosta.
... sokkona jÀrjestetyt makutestit tuottaisivat vielÀ sattumanvaraisempia tuloksia kuin viineissÀ. Sama luultavasti myös jos ruoansulatusvÀitettÀ tutkittaisiin tieteellisesti. KyllÀ, tuossa minÀ luulen. Mutta niin luulevat artikkelissa haastatellutkin: mihinkÀÀn tutkimustietoon ei viitata.
Tuosta sangaste-lajikkeesta onkin tÀÀllÀ jo ollut puhetta (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=162.msg10144#msg10144).
Tuossa artikkelissa otettiin myös kÀyttöön versio tÀstÀ vanhasta myytistÀ:
QuoteMaatiaiset vievÀt pellossa enemmÀn tilaa kuin jalostetut lajikkeet, ja niillÀ on suuremmat juuristot. Siksi ne myös ottavat pellosta enemmÀn ravinteita.
â" Vaikka kilomÀÀrĂ€isesti tuotto per hehtaari on nykyviljaa pienempi, maatiaislajikkeissa on enemmĂ€n ravinteita, kuten esimerkiksi valkuaisaineita ja kivennĂ€isaineita.
Mutta myytti se on (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=160.msg14397#msg14397). Valkuaisaineet tarkoittavat typpeÀ.
Toisaalta, jos se
olisi totta, tarkoittaisi se vain, ettÀ nuo maatiaislajikkeet
köyhdyttÀvÀt maan jalostettuja lajikkeita nopeammin. Apulantaa, pian! ;D
TÀssÀkin tehdÀÀn kovasti jÀnnittÀvÀn kuuloista mieiikuvapakettia:
QuoteJYMY ALASTON MAITO
Maitotilamme huippulaatuisesta luomumaidosta valmistettu, Grand Cru -jÀÀtelö. Raikas ja yksinkertainen, mutta himottava herkku, johon tiivistyy Suomen puhtaan ilman, maaperÀn ja veden arktinen ja ÀÀrimmÀisen puhdas maku ja luonne.
(lihav. HJ)
(lÀhde (https://www.jymy.fi/?gclid=EAIaIQobChMI2OzAjent5AIVCKqaCh1L3gUREAMYAiAAEgK40fD_BwE))
Vaikka mitÀÀn noista lihavoiduista ei kyllÀ tiivisty sillÀ, ettÀ lehmÀt eivÀt saa normaalia, tehotuotettua rehua syödÀkseen. Varsinkaan makua ja luonnetta. MitÀ ihmettÀ se luonne sitten tuossa olisikaan. Puhumattakaan niistÀ kaikista höpinöistÀ, jota tuo pikku tehdas puhuu itsensÀ yhteydessÀ rakkaudesta, eettisyydestÀ, kÀsityöstÀ ym. Mainospuheessa tuollainen on perinteisesti tietysti annettu anteeksi. SiinÀ on hiukan samat oikeudet kuin syytetyllÀ oikeudessa: valehtelusta hÀntÀ ei rangaista, vaikka todistajana olevaa siitÀ rangaistaankin.
Quote from: Heikki Jokipii on 24.08.19 - klo:04:39
TÀmÀ kiertoartikkeli on taas esimerkki yrityksestÀ yhdistÀÀ luomu kaikenlaiseen vanhaan ja perinteiseen:
Leipurit haluavat nyt maatiaisia â" Jauhoissa on eroja, kuten viineissĂ€kin (https://esaimaa.fi/uutiset/kotimaa/69fd2200-48b9-4e73-ab83-66445d324fa5)
QuoteVanhojen viljalajien makuvalikoima kasvaa. MalmgÄrdin kartanon kreivi Henrik Creutz on perehtynyt esimerkiksi muinaisvehnÀn kasvatukseen.
Alkaen 1600-luvun kartanoromantiikasta ja jatkaen erilaisiin muinaislajikkeisiin. Joiden molempien yritetÀÀn sanoa olevan jotenkin parempia kuin nykyinen valtavirta asiassa. EikÀ kummankaan osalta kysytÀ, miksi sitten ne ovat ilmiöinÀ vÀistyneet pieneen marginaaliin.
Tuo idea on kansainvÀlinen, tunnetaan muuallakin maailmalla. NiinpÀ asiaa on myös tutkittu. Mutta tutkimustulokset eivÀt ole idealle antaneet paljon tukea:
Viewpoint: âAncient grainsâ can transform your health? Probably notâ"and theyâre more recent than you think (https://geneticliteracyproject.org/2019/10/01/viewpoint-ancient-grains-can-transform-your-health-probably-not-and-theyre-more-recent-than-you-think/)
Harmillisesti alkuperÀinen artikkeli on maksumuurin takana. Yksityiskohtaiset tiedot olisivat olleet kiinnostavia, nyt meidÀn on tyydyttÀvÀ tÀhÀn yhteenvetoon:
QuoteIn fact, many ancient grains arenât even true grains (the seeds of grass plants) âŠ. Semantics aside, are they more nutritious? This seems to have been investigated only very recently. With most of the best studies published in the past five years or so, the health claims appear to predate much of the evidence.
Mutta mitenkÀs tÀssÀ nyt tuli sanottua:
Tallinna on saanut ensimmÀisen virallisen luomuravintolansa (https://www.tallinna24.ee/artikkeli/819819-tallinna-on-saanut-ensimmaisen-virallisen-luomuravintolansa)
QuoteIntiimi ja viihtyisÀ ravintola on tyylikkÀÀsti sisustettu, eikÀ sen visuaalinen ilme muistuta mitenkÀÀn luomuun usein liitettyjÀ mielikuvia.
Taisi olla tuolta matkailukirjoittajalta vahinko.
VielÀ on palattava Pirjo Markkolan historiakirjaan (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=177.msg15931#msg15931). Sen luomuluvun lopussa (s. 345) kerrotaan:
QuoteEnsimmÀisen sadan vuoden aikana luonnonmukaisen viljelyn kÀsite ja tavoitteet mÀÀriteltiin uudestaan noin kerran sukupolvessa, mikÀ puolestaan heijastui koko tuotantoketjuun. 2000-luvun alun keskustelussa esillÀ olivat luonnon monimuotoisuus, viljelykasvien ja tuotantoelÀinten geneettinen muuntelu, tuotannon ja kulutuksen paikallisuutta korostava lÀhiruoka-ajattelu ja kansainvÀlistÀ oikeudenmukaisuutta korostava reilu kauppa.
Mekin olemme nuo mielikuvien linkityspyrkimykset tÀÀllÀ kyllÀ havainneet. Muistamme miten aikanaan (eli juuri tuolloin, 2000-luvun alussa) Kepalla (nyk. Fingo) oli ruokakampanja, jossa kehotettiin (jollakin tavalla kansainvÀlisen solidaarisuuden nimissÀ) suosimaan "luomua, lÀhiruokaa ja reilun kaupan tuotteita". Jota kampanjaa me eri foorumeilla kritisoimme.
Luonnon monimuotoisuudesta ja geenimuuntelusta, ja niihin liittyvistÀ mielikuvista meillÀ on keskusteltu tÀÀllÀ uaeassakin triidissÀ.
Muuttuvista tavoitteista puhuu Biodynaamisen viljelyn sÀÀtiönkin (https://www.biodynsaatio.com/) etusivu:
QuoteEmme voi palata menneeseen, emme siinÀ muodossa kuin se silloin oli. Kun maaseutu oli vielÀ pienten yksilöllisten tilojen kirjava kudelma, oli yhteisö elÀvÀ ja toimiva. NÀemme työn maatiloilla uudelleen elpyvÀnÀ, ihmisten ja luonnon kohtaamisena, joka on kaiken inhimillisen kulttuurin perusta. MeillÀ on vankka nÀkemys siitÀ, miten tÀmÀ elpyminen on mahdollista. Haluamme jakaa tietoa ja ymmÀrrystÀ sekÀ löytÀÀ tarjoajia ja tarvitsijoita, tuoda heitÀ yhteen, ja mahdollistaa taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestÀvÀ tulevaisuus.
SiinÀ kerrotaan oikeastaan siitÀ, miten luomun halutaan liittÀÀ yhteisöllisyyttÀ, yhdessÀ tekemistÀ. Johtuuko tÀmÀ taloudellisesta pakosta vai puhtaasta aatteellisesta pyrkimyksestÀ, mutta yhÀ useammin luomutilat ovat osuuskuntia, yhteisöjÀ tai jotenkin muuten organisoitua "kumppanuusviljelyÀ". (Hyvin harvoista biodynaamisista tiloista on prosentuaalisesti hyvin suuri osa tÀllaisia. Ainakin toinen tuon sÀÀtiön omistamista tilistoista on myös annettu viljelijÀyhteisön osuuskunnan hoidettavaksi.) TÀssÀ on nyt luomuviljelyn uusvanha trendi. Myös "kaupunkiviljelyn" muotihullutuksessa halutaan siihen kytkeÀ sekÀ luomu ettÀ yhteisöllisyys.
Markkolan kirja aloittaa siitÀ, miten 1900-luvun alussa
kasvissyöntiaate ja luomu olivat tiiviisti kytkeytyneitÀ. Sittemmin se meni jossain mÀÀrin ohi, mutta on ehkÀ taas tullut esille (kun nyt uusilla perusteilla meillÀ on tai ainakin pitÀisi olla (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=161.msg12229;topicseen#msg12229) "kasvissyöntibuumi"). Taas yritetÀÀn niitÀ mielikuvissa yhdistÀÀ. Vaikka tÀmÀ linkkaaminen on nykyisin hyvin ongelmallista. Luomun talous on suuresti riippuvainen elÀintuotteista. Ja myös ravinnetalous. Ja luomukasviksia tuotetaan niin vÀhÀn (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=162.msg15287#msg15287[/url), etteivÀt suomalaiset niiden varassa kertakaikkiaan pysty kasvissyöntiin siirtymÀÀn.
Sen sijaan mielikuvan levittÀminen luomutiloista
pieninÀ tiloina on selvÀsti vÀhentynyt. Pakkohan nÀin on ollut kÀydÀ kun luomutilat maataloustilastojen mukaan ovat keskimÀÀrin selvÀsti tavanomaisia tiloja suurempia. NÀin Suomessa, kehitysmaita koskevassa luomupropagandasssa esitetÀÀn yhÀ pienet omavaraiset luomutilat vastakkaisina teollisesti viljellyille suurtiloille. Yleisestikin kehitysmaa-ajattelua vaivaa pienviljelijÀkultti (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=179.msg2402#msg2402). Johon luomua sitten innokkaasti kytketÀÀn, kehitysmaan pienviljelijÀlle sopivana, jopa ainoana (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=171.msg1120#msg1120) vaihtoehtona.
TÀmÀ Pro Luomun tiedote sopii luontevasti tÀmÀn otsikon alle:
Luomumatkailuyhdistys viitoittaa tietÀ kestÀvÀlle turismille (https://proluomu.fi/luomumatkailuyhdistys-viitoittaa-tieta-kestavalle-turismille/)
QuoteKestÀvyys on nousemassa matkailun ykköstrendiksi niin Suomessa kuin maailmalla. Suomen luomumatkailuyhdistys on tehnyt työtÀ kestÀvÀn kehityksen mukaisen matkailun eteen jo pitkÀÀn. MatkailuyrittÀjÀn mukaan maaseudun mahdollisuuksia ei ole Suomessa vielÀ oikein oivallettu.
Kun matkailua harrastuksena nyt yleisesti ahdistetaan erityisesti ilmastosyiden pohjalta, tÀssÀ on hyvÀ sauma tuoda esille luomu pelastuksena.
Siihen vielÀ sitten lisÀmausteeksi kulttuuriperinnön suojelua yms.
Hiukan huvittava on tÀmÀ yksityiskohta:
Quote[...] Luomustatus ei ole jÀsenyyden ehdoton edellytys.
â" Myös tavanomainen pientila, joka ei kĂ€ytĂ€ tuotannossaan keinolannoitteita tai keinotekoisia torjunta-aineita, voi olla yhdistyksen jĂ€sen, jos jĂ€senkriteerit tĂ€yttyvĂ€t. LisĂ€ksi jĂ€seninĂ€ voi olla esimerkiksi majataloja, ekokyliĂ€ ja kurssikeskuksia, Arell tarkentaa.
(lihav. HJ)
Eli luomussa ei ole pakko olla, kunhan on luomussa.
Quote from: Heikki Jokipii on 02.10.19 - klo:05:33
Tuo idea on kansainvÀlinen, tunnetaan muuallakin maailmalla. NiinpÀ asiaa on myös tutkittu. Mutta tutkimustulokset eivÀt ole idealle antaneet paljon tukea:
Viewpoint: âAncient grainsâ can transform your health? Probably notâ"and theyâre more recent than you think (https://geneticliteracyproject.org/2019/10/01/viewpoint-ancient-grains-can-transform-your-health-probably-not-and-theyre-more-recent-than-you-think/)
Harmillisesti alkuperÀinen artikkeli on maksumuurin takana. Yksityiskohtaiset tiedot olisivat olleet kiinnostavia, nyt meidÀn on tyydyttÀvÀ tÀhÀn yhteenvetoon:
QuoteIn fact, many ancient grains arenât even true grains (the seeds of grass plants) âŠ. Semantics aside, are they more nutritious? This seems to have been investigated only very recently. With most of the best studies published in the past five years or so, the health claims appear to predate much of the evidence.
TÀssÀ samaa tietoa:
Donât fear white bread. Itâs more nutritious today than it was 200 years ago, new analysis shows (https://geneticliteracyproject.org/2020/04/10/dont-fear-white-bread-its-more-nutritious-today-than-it-was-200-years-ago-new-analysis-shows/)
Tuo idea on ollut kauan liikeellÀkin. Jo aivan nuorena luin/kuulin iskulauseen, ettÀ entisaikaan vehnÀleivÀssÀ oli yhtÀ paljon ravintoa kuin hampurilaisessa nykyisin. Silloin vÀite meni minuun tÀydestÀ, uskoin niin olevan. Vasemmistolaisena, se oli kapitalismin syytÀ! >:(
Mainos:
QuoteFazer Kiireetön Luomu MaalaisleipÀ 400g
KiireetöntÀ luomua. TÀmÀ leipÀ on leivottu kiireettÀ luomujauhoista. Puhtaan maun viimeistelee tÀytelÀinen sisus ja rapea kuori.
NiinpÀ. TÀhÀn asti olemme kuulleet vasta luomuporkkanamehusta, joka on puristettu hellÀvaroen (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=144.msg12155#msg12155) .
Quote from: Heikki Jokipii on 19.09.18 - klo:02:34
PerinteisyyttÀ ja vanhaa halutaan yhdistÀÀ luomuun tÀssÀkin (Pro Luomu):
Henrik Creutz: MalmgÄrdin pelloilla kasvaa emmervehnÀÀ (https://proluomu.fi/henrik-creutz-malmgardin-pelloilla-kasvaa-emmervehnaa/)
Vanhassa vara parempi? Vaikka siihen oli syynsÀ (https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Emmervehn%C3%A4), miksi emmer-vehnÀ jÀi pÀÀosin pois kÀytöstÀ. Kuten siihenkin, ettÀ kartanojÀrjestelmÀlle kÀvi samoin. Kuten siihenkin, ettÀ haluaisimme luomuviljelylle kÀyvÀn samoin.
Kartanoille tuntuu sopivan luomuviljely:
GĂ„rdskullan kartano â" sopeutuminen on maatalouden elinehto (http://www.maaseutumedia.fi/gardskullan-kartano-sopeutuminen-on-maatalouden-elinehto/)
Nimenomaan sitten niin, ettÀ kartano yrittÀÀ tehdÀ kaikkea muuta kuin viljellÀ. Silloin eivÀt tÀllaisetkaan havainnot hÀiritse:
QuotePelloilla kasvaa 50 hehtaaria ruista, 50 hehtaarilla kauraa, 50 hehtaarilla papua. Hehtaarisadot ovat kahden ja kolmen tonnin vÀlissÀ. Luomussa satotaso putoaa Gustav Rehnbergin mukaan puoleen.
TÀmÀkin on tÀhÀn ryhmÀÀn kuuluva aktio:
Luomun ja juuren maukas liitto (https://proluomu.fi/luomun-ja-juuren-maukas-liitto/)
Vanhoja menetelmiÀ, vanhoja lajikkeita. Luomu tulee siinÀ sivussa.
QuoteMoni hapanjuuriharrastaja sanoo, ettÀ hapanjuurileipÀÀ ei voi muusta tehdÀkÀÀn kuin luomusta. Eliisa Kuusela haluaa kuitenkin viedÀ leipomisen ilosanomaa kaikille, joten hÀn kehottaa aloittamaan ihan millÀ tahansa jauhoilla. TÀrkeÀÀ on, ettÀ leipoo. Mutta itsekin hÀn kÀyttÀÀ luomujauhoja ja erityisen kovasti odottaa pÀÀsevÀnsÀ leipomaan vastajauhetuista luomujauhoista, jotka ovat vaikkapa yksijyvÀvehnÀÀ (einkorn).
Hapanjuuri ja luomu kulkevat Eliisa Kuuselan mukaan kÀsi kÀdessÀ.
â" Hapanjuurella leipominen on hyvin vanha tapa leipoa. Teollinen hiivahan on aika uusi keksintö, se yleistyi vasta sotien jĂ€lkeen. Sama pĂ€tee viljelyyn: silloin kun leivottiin hapanjuurella, vilja oli kĂ€ytĂ€nnössĂ€ luomua, Eliisa Kuusela kertoo.
Vaikka on vaikea kuvitella, miten keinolannoitteiden kÀyttö tuon estÀisi. Saati sitten osoittaa, kun tieteen nykykÀsityksen mukaan viljakasvit nauttivat lannoitteet kuitenkin aina samassa muodossa.
USA:ssa tÀhÀn tapaan:
Viewpoint: How organic farming exploits consumer demand for âauthenticityâ (https://geneticliteracyproject.org/2020/06/19/viewpoint-naturopathic-doctors-organic-marketers-take-advantage-of-consumer-desire-for-authenticity/)
Mutta kumman tutulta tuo tuntuu, taitaapa luomuvÀki kÀyttÀÀ hyvin samantapaisia myyntimielikuvia Euroopassa ja Suomessakin. Aitoudesta meillÀkin pÀin puhutaan, ja alkuperÀisyydestÀ. Ja siihen liittyen myös, mitÀ kaikkea ilman luomutuotteet ovat. "-ton" -ruokavalioista on jo pitkÀÀn irvaillen puhuttu.
Spekulaatioita muuttuvaan ilmastoon sopeutumisesta, perinteisen ihannointia, hifistelyÀ makuasioista (YLE):
Maun pelastaja (https://yle.fi/uutiset/3-11546448)
QuoteSuomessa on kymmeniÀ pieniÀ tiloja, joilla viljellÀÀn alkuperÀisiÀ maatiaisviljoja.
Tiloilta saadaan tietoa, mitkÀ lajit menestyisivÀt ilmaston muuttuessa, mutta myös ainekset artesaanileipÀÀn.
Pahkalan tila sijaitsee Joutsan LeivonmÀellÀ. Se vaalii perinteitÀ kaikessa, myös vanhoissa lehmÀroduissa
[...]
Osa perinneviljoista kasvattaa nykyisiÀ lajikkeita syvemmÀn juuriston. Ominaisuudesta on hyötyÀ ilmastonmuutoksessa.
SiinÀ oli se ilmastonmuutos, mutta sitten mennÀÀn tÀhÀn:
Quote"KyllÀhÀn tÀmÀ on kulttuurityötÀ ja suojelua, mutta jotkut lajikkeet vain oli ennen parempia."
(Jari Leinonen)
Suomessa on hapanjuurileipureita, jotka suosivat vanhoja lajikkeita, kuten maatiaisvehnÀÀ.
Maatiaisviljoista saa vain neljÀsosan modernien lajikkeiden sadosta.
Luomuviljely, maku ja leivontaominaisuudet tekevÀt niistÀ kuitenkin houkuttelevia leipureille.
(lihav. HJ)
Oikeastaan hyvin kevytmielisesti suhtaudutaan tuossa satojen kehnouteen. Aivan kuten luomuviljelyn kohdalla yleensÀkin.
Uudessa kampanjassa (https://proluomu.fi/suomen-suurin-luomukampanja-kaynnistyy-lokakuussa/) on ilmoitettu halu yrittÀÀ vaihtaa mielikuvia, joihin vedotaan (lihav. HJ):
QuoteKampanjan toteuttaa Pro Luomu ry, joka on valinnut kumppanikseen mainostoimisto RYHMĂ,, Creative Agencyn.
âOlemme halunneet tuoda luomun lĂ€helle kuluttajaa ja unohtaneet romanttiset maalaismaisemat. Luomu on merkkituote muiden merkkituotteiden joukossa, mutta erityisen hyvĂ€ sellainen. Valintojen ja vaihtoehtojen viidakossa luomu on helppo tunnistaa EU:n luomumerkistĂ€â, kuvailee RYHMĂ,, Creative Agencyn toimitusjohtaja Pertti PĂ€llijeff.
Mutta kun aineistoa kÀy lÀpi, niin aika perinteisillÀ tavoilla sitÀ kuitenkin edelleen kÀydÀÀn, ja aiotaan kÀydÀ.
Erityisesti merkeillÀ ratsastaminen ei ole jÀrin uutta. Vaikkapa Martat (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=177.msg18404#msg18404) on sitÀ jo vuosia harrastanut (josta tÀÀllÀ löytyy useampiakin esimerkkejÀ). SiinÀ luodaan mielikuvaa jostakin varmistetusta aitoudesta. Kuluttaja voisi merkkiin luottaen olla varma, ettÀ hÀn saa, mitÀ on hakemassa. TÀstÀ ne teemat löytyvÀt koottuna:
https://luomumerkki.fi/hyvia-merkkeja/
Hyvin tuttuja ovat. TÀssÀ se keskeinen:
QuoteLuomu on viimeisen pÀÀlle valvottua tuotantoa. Se on hyvÀ merkki.
[...]
Kun elintarvikkeessa on luomumerkki, tiedÀt mitÀ syöt. TÀmÀ on mahdollista, koska luomu on laatujÀrjestelmÀ, joka ulottuu pellolta pakkaukseen. Jokainen luomuviljelijÀ, luomutuotteiden valmistaja ja maahantuoja sitoutuu noudattamaan luomusÀÀdöksiÀ ja liittyy samalla luomuvalvontaan. Suomessa luomua valvovat viranomaiset, jotka tarkastavat kaikki valvontaan liittyvÀt maatilat ja yritykset vÀhintÀÀn kerran vuodessa. Vain tarkastuksen lÀpÀisseet maatilat ja yritykset voivat myydÀ tuotteitaan luomuna ja kÀyttÀÀ luomumerkkiÀ.
Nk. puolitotuus. Tuo valvonta on olemassa, ja ihan totta, ettÀ Suomessa sitÀ valvovat viranomaiset. Mutta tuossa siis valvotaan vain ja ainoastaan luomusÀÀntöjen noudattamista. Tosiasiassa et edelleenkÀÀn tiedÀ mitÀ syöt.
Samanlaisia puolitotuuksia ovat muutkin teemat. Kuten vaikka se, ettÀ elÀimillÀ on tilaa liikkua ja levÀtÀ sekÀ vapaus ulkoilla. TÀmÀkin kysymys on itse asiassa murrosvaiheessa, kuten jo toisaalla totesimme (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=561.msg19036#msg19036).
Toinen mielikuva, jota yritetÀÀn selvÀsti lietsoa, en se, ettÀ nÀmÀ merkkituotteet olisivat muiden merkkituotteiden lailla jotenkin parempaa laatua. (Joista siis kannattaa maksaakin enemmÀn?) Ainakin kahdessa mainosvideossa yritetÀÀn tuota.
Kun nyt kommentoin tÀtÀ uusinta Pro Luomun tiedotetta/yliötÀ tÀmÀn otsikon alla, teen sen tietoisesti.
MT yliö: Laatuerot esille ja lisÀarvoa ruokapöytÀÀn (https://proluomu.fi/mt-ylio-laatuerot-esille-ja-lisaarvoa-ruokapoytaan/)
SillÀ siinÀ mÀÀrin siinÀ ratsastetaan oikeasti asiaan kuulumattomilla mielikuvilla.
Aloitetaan sanasta ja mielikuvasta "laatu", joka oli tuossa otsikossakin:
QuoteJari Hanskan toimittama Suomalaisen ruoan laatukirja ja Matti Apusen pamfletti Seisova pöytÀ nostavat esiin ruuan laadun. Molemmissa todetaan, ettÀ Suomessa tehdÀÀn tehokkaasti hyvÀÀ teknistÀ laatua, mutta ruuan lisÀarvon ja kilpailukyvyn kehittymiseksi on tarpeen tunnistaa ja tuoda esille laatueroja.
[...]
Luomu on pellolta pakkaukseen ulottuva laatujĂ€rjestelmĂ€. SiinĂ€ on yksityiskohtaiset ehdot, joihin arvoketjun toimijat sitouÂtuvat ja joiden toteutumista valvoo kolmas osapuoli. Luomu tuottaa tavanomaista parempaa laatua â" erityisesti luonnon monimuotoisuuden, ympĂ€ristön kemikalisoitumisen, maan rakenteen sekĂ€ elĂ€inten hyvinvoinnin nĂ€kökulmasta.
Kuitenkin luomun laatu ei ole lainkaan sellaista "laatua" kuin tuossa viitatut kirjoittajat hakivat, eli jotain hyvÀÀ tai parempaa. Vaan puhtaasti sitÀ, ettÀ luomusÀÀntöjÀ on noudatettu. Tuon hÀmÀyksen huomaa, jos vaihtaa luomun sanaan "halal": muslimikaupat eivÀt puhu Suomessa siitÀ, ettÀ heiltÀ saisi "halal-laatua".
QuoteSuomessa, jos missĂ€, luomulaadulle on hyvĂ€t edellytykset. Luken Ruokafakta-sivusto listaa Suomen ylivoimatekijöitĂ€: puhdasta maata ja vettĂ€, vĂ€hĂ€istĂ€ torjunta-aineiden ja antibioottien kĂ€yttöÀ â" erinomaisia lĂ€htökohtia luomutuotannon lisÀÀmiseen ja uskottavaan luomutuotteiden vientiin.
Jos Suomessa tavanomaisessa viljelyssÀ kÀytetÀÀn torjunta-aineita ja antibiootteja vain tarpeellisessa mÀÀrin, se ei millÀÀn tavalla puhu luomun puolesta. EikÀ ole sille "lÀhtökohta". Kuten ei ole Suomen luonnon ja vesistöjen puhtaus. Ne eivÀt nÀytÀ sitÀ olevan "edes uskottavaan luomutuotteiden vientiin", koska se vienti ei oikeastaan vedÀ. Tuonti kyllÀ, ilmeisesti (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=697.msg18338#msg18338).
TÀtÀ yritetÀÀn taas tai yhÀ toitottaa, tÀtÀ mielikuvaa yllÀpitÀÀ:
QuoteLuomu ei ole enÀÀ marginaalisen ryhmÀn valinta. Tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaisista reilu kolmannes ostaa luomutuotteita vÀhintÀÀn kerran viikossa, ja neljÀnnes sanoo valitsevansa luomutuotteen aina kun se on mahdollista. MerkittÀvÀÀ on, ettÀ luomusta piittaamattomien osuus on puolittunut koronapandemian aikana.
[...]
TÀnÀ vuonna koronapandemia on horjuttanut ihmisten turvallisuuden tunnetta ja vaikuttanut kuluttajakÀyttÀytymiseen monella tavalla. Se on lisÀnnyt kotimaisen ruuan arvostusta, mutta myös kiinnostusta luomuun.
Eli naapurisikin ostaa, osta sinÀkin. Tuoreisiin kuluttajatutkimuksiin edelleen vedotaan, koska niissÀ saadaan esille tuollaisia aikomuksia. Kummasti yhÀ tulokset viipyvÀt nk. etukorttitutkimuksesta, josta voisimme saada tietÀÀ, mitÀ ihmiset todella ostavat (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=869.msg17239#msg17239). MitÀ sitten sanovatkin tekevÀnsÀ.
Plus tuo melkeinpÀ moraalittomuuden rajoilla oleva ratsastaminen pandemialla, josta yritimme saada protestimme Helsingin Sanomiin (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=132.msg18914#msg18914).
Minusta kirjoituksensa lopussa Kottila ja Lamminparras huomasivat leikkineensÀ em. mielikuvilla vÀhÀn vaarallisesti:
QuoteVoisiko kÀynnistynyt keskustelu laadusta auttaa nÀkemÀÀn myös luomun laatuna, joka kannattaa tuoda esille nostamaan ja erilaistamaan koko Suomen ruokatuotannon laatua? Sen sijaan, ettÀ puhutaan suomalaisesta tuotannosta lÀhes luomuna, nostetaan luomu ylpeÀsti esille. Se ei ole keneltÀkÀÀn pois, vaan kaikille lisÀÀ.
Koska siinÀ se nyt oli, se "lÀhes luomu". Jota luomuvÀki ymmÀrrettÀvÀsti vihaa.
Mutta erikseen: tuo, ettÀ luomu olisi kaikille lisÀÀ, on kyllÀ pelkkÀ mielikuva, jolle ei ole
mitÀÀn perusteita. Ihan varmasti luomulle annettu tuki on jostain muusta pois. Myös mielikuvallinen tuki: jos nostetaan suomalaista luomua esille, on samalla pakko vÀhintÀÀn lietsoa epÀluuloa suomalaista tavanomaista tuotantoa kohtaan!
TÀtÀkin mielikuvaa yritetÀÀn silloin tÀllöin nostaa esiin:
Tomi Björckin mukaan luomua pitÀÀ arvostaa kÀsityönÀ (https://www.ocmgnordicmarketing.com/tomi-bjorckin-mukaan-luomua-pitaa-arvostaa-kasityona/)
QuoteSuomen ravintola-alan tunnetuimpiin nimiin kuuluva Tomi Björck nÀkee, ettÀ hyvÀn ruoan perustana ovat puhtaat raaka-aineet. Luomua valitsemalla saa lautaselleen myös persoonallista ruokaa. Ikaalisten Luomu tuottaa huippukokkien arvostamia, herkullisia salaattiaineksia.
Ikaalisten luomun valtavista, hyvin teknisistÀ kasvihuoneista (https://yle.fi/uutiset/3-6511853) ei kyllÀ ensimmÀisenÀ kÀsityö tule mieleen.
Quote from: Perenna on 10.05.09 - klo:04:20
Quote from: Heikki Jokipii[...] eivÀtkö tÀmÀn filosofian, (ettÀ nÀin ei saisi olla:) ... Quoteja mautkin tulevat korvikkeista eivÀtkÀ oikeista makuaineista:
... mukaan kaikki, ikiaikaisetkin, mausteet, olisi enemmÀn tai vÀhemmÀn keinotekoisia ja "korvikkeita", suolasta alkaen? [...] MikÀ olisi tÀssÀ katsannossa "oikea makuaine", jos hyvÀ maku saadaan monella eri tavalla aikaan?
No hyvÀnen aika, tietenkin se aine on oikea, jonka makua yritetÀÀn jÀljitellÀ! Vanilja on oikea makuaine, lahoava kuusenjuuri ei.
TÀmÀ on tuossa suhteessa nyt aika tÀrÀyttÀvÀ keksintö:
Trash transformation: Hereâs how researchers are turning plastic waste into vanilla flavoring (https://geneticliteracyproject.org/2021/07/23/trash-transformation-heres-how-researchers-are-turning-plastic-waste-into-vanilla-flavoring/)
Luonnon ystÀvÀn tulisi vaatia tÀstÀlÀhin, ettÀ hÀnen vaniljajÀÀtelönsÀ valmistuksessa on kÀytetty kierrÀtysmuovia?
Quote from: Heikki Jokipii on 19.09.18 - klo:02:34
PerinteisyyttÀ ja vanhaa halutaan yhdistÀÀ luomuun tÀssÀkin (Pro Luomu):
Henrik Creutz: MalmgÄrdin pelloilla kasvaa emmervehnÀÀ (https://proluomu.fi/henrik-creutz-malmgardin-pelloilla-kasvaa-emmervehnaa/)
Vanhassa vara parempi? Vaikka siihen oli syynsÀ (https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Emmervehn%C3%A4), miksi emmer-vehnÀ jÀi pÀÀosin pois kÀytöstÀ. Kuten siihenkin, ettÀ kartanojÀrjestelmÀlle kÀvi samoin. Kuten siihenkin, ettÀ haluaisimme luomuviljelylle kÀyvÀn samoin.
NĂ€in MTV antaa jatkaa tuota (piilomainontaa):
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/moni-kayttaa-vain-tavallisia-vehnajauhoja-eika-tule-edes-ajatelleeksi-vaihtoehtoa-hyvin-vahan-suomalaiset-tietavat/8347666#gs.os8z9e]
QuoteKÀytÀtkö sinÀ keittiössÀsi lÀhinnÀ tavallisia vehnÀjauhoja? VehnÀssÀkin on todellisuudessa runsaasti valinnanvaraa, muistuttaa muinaisviljoihin erikoistuneen MalmgÄrdin tilan isÀntÀ, Henrik Creutz.
MTV Uutiset vieraili taannoin Loviisassa sijaitsevalla MalmgÄrdin tilalla, joka tunnetaan oluistaan ja viljatuotteistaan. Tila on erikoistunut muinaisviljoihin ja siirtyi luomutuotantoon vuonna 1995.
TÀmÀ sota eineksiÀ vastaan nÀyttÀÀ nyt loppuneen:
Quote from: Heikki Jokipii on 03.01.13 - klo:05:50
VÀhennÀ einesten kÀyttöÀ - nÀin helposti se onnistuu (http://www.iskelmaradio.fi/musiikki/vahenna-einesten-kayttoa-nain-helposti-se-onnistuu/21/5626)
a) MikÀ ihmeen tavoite "einesten vÀhentÀminen" ylipÀÀnsÀ on? Jos haluaa itse valmistaa raaka-aineista lÀhtien kaiken, koskeeko tÀmÀ myös mm. makkaraa ja juustoa? Juomapuolesta puhumattakaan ("meillÀ juodaan van itse tehtyÀ snapsia")?
Jos haluaa aina varmasti tuoretta, pitÀÀkö mm. noudattaa nÀkemÀÀni 1800-luvun kettokirjan kanareseptiÀ, joka alkoi ohjeella siitÀ, miten kana teurastetaan ja kynitÀÀn?
b) Jos - syystÀ tai syyttÀ - nÀitÀ "eineksiÀ" haluaa vÀlttÀÀ, mitÀ ihmeen ohjeita asia yleensÀ vaatisi? Sen kun ei osta, ja ostaa niitÀ kÀsittelemÀttömiÀ raaka-aineita
c) Miten tÀhÀn asiaan lainkaan kuuluu luomu? Noora Shingler sen kuitenkin haluaa asiaan yhdistÀÀ (monen muun tavoin).
Toisalala sitten kehitetÀÀn luomueineksiÀ - vai onko se niin, ettÀ ne ovatkin sitten "luomuvalmisruokia"? Ja tÀmÀ asia on Noora Shinglerinkin mielesrtÀ sitten ihan OK (ks. juuri edellÀ). Niin pitkÀle ei tuossa sitten sentÀÀn menty, ettÀ olisi kerrottu, miten einekset voi helposti korvata luomuvalmisruoilla ... ;D
Ainakin Pro Luomulla (https://proluomu.fi/luomun-myynti-pysyi-vuonna-2021-lahella-edellisen-vuoden-tasoa/). Tuota nimityksen vaihtoa kyllÀ kÀytetÀÀn:
QuoteHaasteena luomumyynnin kehitykselle oli erityisesti valmisruokien myynnin voimakas kasvu, sillÀ tuoteryhmÀssÀ ei juurikaan ole luomuvaihtoehtoja.
[..]
âViime vuonna koko elintarvikkeiden myynnin kasvusta puolet tuli valmisruokien myynnin kasvusta. Luomutuotteita on valmisruokien kategoriassa hyvin marginaalisesti, joten luomu ei tĂ€stĂ€ kulutuksen muutoksesta raaka-aineista valmiisiin tuotteisiin onnistunut hyötymÀÀn. Olisi todella tĂ€rkeÀÀ, ettĂ€ jatkossa kasvavaan valmisruokakategoriaan saataisiin lisÀÀ luomuvaihtoehtojaâ, sanoo Aura Lamminparras.
TÀmÀ kirosana halutaan taas mukaan (lihav. HJ):
Satu Silvo ei kÀytÀ prosessoitua ruokaa: "Jos tomaatteja ei ole luomuna niin en sitten osta" (https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/d3f1c9d2-e86d-5458-8f48-46bba63ced9a)
TietystikÀÀn, jos otamme esimerkiksi vaikka tomaatit, asiassa ei ole eroa luomun ja tavanomaisen vÀlillÀ. Vaikkapa tomaattimurskasÀilykkeitÀ saa molempina. Ja tuoreita samoin. Ihan samoin. Korkeintaan hiukan todennÀköisemmin luomutomaatit on "prosessoitu" valmiiksi muovipusseihin!
Poikkeus sÀÀntöön:
TÀysruoka-kasvisruokavalio | VÀhennÀ kaloreita ja tunne olosi kyllÀiseksi (https://www.myprotein.fi/blog/ravinto/taysruoka-kasvisruokavalio-vahenna-kaloreita-ja-tunne-olosi-kyllaiseksi/)
QuoteRuokavalio suosii myös paikallisia, kausi- ja luomutuotteita â" tosin luomu ei ole vaatimus.
Tai lÀhes sellainen. Suosituksena luomu on siis mukana.
Onko nÀin (otsikko) vai johtuuko asia muusta (lihav. HJ):
Maidon jalostus on Riitta Saloniemen intohimo: âKuluttajat osaavat arvostaa luomuaâ (https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/7bad0f08-6027-4868-8a20-fb262f846cf0)
QuoteRiitta ja Jouni Saloniemen hoitamalla Saloniemen tilalla Laitilassa tehdÀÀn Suomen alkuperÀisrotuisista elÀimistÀ luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa. Saloniemen Juustolan valmistusohjelmassa on kymmeniÀ juustoja niin kutun kuin lehmÀnkin maidosta.
Mm. vuohista tĂ€mĂ€ triidi alkoi (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=144.msg866#msg866). â" Niin marginaalista tuo toiminta on, ettĂ€ Suomessa on 10 luomutilaa, joilla on 1 658 kuttua (Ruokavirasto 2021). Eli
hyvin harvalla on mahdollisuus tuolla tavalla osoittaa arvostavansa luomua. Sille pienellekin joukolla on nÀin suotu mahdollisuus saada haluamansa. MikÀ sitten tuossa heitÀ viehÀttikin.
Hupaisa (lihav. HJ):
Riihipuoti Luomu 1kg ruisjauho (https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/riihipuoti-luomu-1kg-ruisjauho)
QuoteKivellÀjauhettu, kotimainen, lisÀaineeton luomuruisjauho. Voidaan kÀyttÀÀ esim. leipien tekoon.
3,63/kg + toimituskulut. K-kaupasta kotimaisia Pirkka-ruisjauhoja 1,09/kg. Ei toimituskuluja. Voidaan myös kÀyttÀÀ esim. leipien tekoon.
Toinen. Tarjous:
TĂ€ysjyvĂ€vehnĂ€jauho luomu â" 1,5kg
3,90 â,Ź (https://krannintila.fi/tuote/taysjyvavehnajauho/)
Kilohinta siis 2,60 â,Ź.
QuoteTÀysjyvÀvehnÀjauhot on valmistettu perinteisellÀ kivimyllyllÀ ja tuote sisÀltÀÀ niin vehnÀn tummat leseosat kuin vaaleimman ydinvehnÀnkin.
Myllyn Paras Graham TÀysjyvÀvehnÀjauho 1 kg
2,15
2,15/kg (https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/mp-grahamjauho-1kg-taysjyvavehna-6417700050169)
QuoteMyllyn Paras Graham TÀysjyvÀvehnÀjauho sisÀltÀÀ vehnÀnjyvÀn kaikki osat: alkion, ydin- ja kuorikerrokset.
Mutta kivimyllyÀ eivÀt lupaa.
Sama tuote tÀÀllÀ:
Graham tÀysjyvÀvehnÀjauho 1 kg
1,79
1,79 â,Ź/KG (https://www.tokmanni.fi/graham-taysjyvavehnajauho-1-kg-6417700050169)
Paitsi messujen nimessÀ olevaa pÀÀkytkentÀÀ (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=652.msg31699#msg31699), tÀssÀ yritetÀÀn luoda (tai elvyttÀÀ) myös tÀtÀ mielikuvaa (lihav. HJ):
LÀhiruoka & luomu -tapahtuma jÀlleen kevÀÀllÀ 2023 (https://lahiruokajaluomu.messukeskus.com/)
QuoteLÀhiruoka & luomu -tapahtuma on omistettu suomalaisille pientuottajille, lÀhellÀ tuotetulle ruoalle sekÀ sertifioiduille luomutuotteille. Ostosten ja maistelun lomassa saat parhaat vinkit kokkailuun ja voit tutustua lÀhi- ja luomuruokaa tuottaviin yrityksiin ja pienyrittÀjiin. HöysteenÀ saat aimo annoksen tietoa suorana tuottajilta ruoan vastuullisesta tuotannosta. Mukana olevien yritysten valikoimissa on lihatuotteita, juustoja, viljatuotteita, juureksia, perinneherkkuja, uusia proteiinilÀhteitÀ kuten hamppua, jÀÀtelöÀ ja sÀilykkeitÀ.
Tarkistetaanpa sitten aikanaan, minkÀlaisia yrityksiÀ tuolla oli mukana. Mutta aluksi kritiikiksi riittÀvÀt Ruokaviraston luomutilastot. Niiden mukaan keskimÀÀrÀisen luomutilan koko on 68,9 hehtaaria. Kun kaikkien tilojen (https://www.luke.fi/fi/tilastot/maatalous-ja-puutarhayritysten-rakenne/maatalous-ja-puutarhayritysten-rakenne-2022-ennakko) keskikoko oli 52 hehtaaria (2022). HÀn ei vÀlttÀmÀttÀ ole mukana, mutta Suomen suurin maatila (viljelyalaltaan, ainakin v. 2022) oli luomutila (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=531.msg27239#msg27239).
Jos tarjotuissa tuotteissa on mukana "lihatuotteita, juustoja", merkinnee jo se sitÀ, ettÀ mukana on vÀhÀn paremman luokan (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=162.msg10239#msg10239) luomuviljelijöitÀ. 8)
Luomussa yhdistyvÀt tosiaan mielikuvat ja tosiasiat, kun sitÀ myydÀÀn. Tosiasioista alkaen:
- luomussa ei saa kÀyttÀÀ keinotekoisia lannoitteita
- luomussa ei saa kÀyttÀÀ synteettisiÀ torjunta-aineita
Mutta sitÀ myydÀÀn sitten tÀysin kemikaalivapaana. Vaikka sitten:
- oikeastaan vain keinotekoinen typpilannoite on kielletty. Muut tarvittavat lannoitteet ovat kÀytÀnnössÀ samoja.
- useat muut torjunta-aineet ovat sallittuja (ja myös kovassa kÀytössÀ, etenkin tuontituotteissa (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=515.msg8770#msg8770), kuten Suomeen paljon tuoduissa luomuhedelmissÀ)
Samoin luomu esitetÀÀn geenimuuntelusta vapaana. Vaikka vain modernit keinot siinÀ on kielletty.
Muita mielikuvia vailla pohjaa:
- alkuperÀisyys
- jonkinlainen luonnollisuus (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=597.msg29137#msg29137)
- aitous
- erityinen turvallisuus (liittyen usein synteettisten torjunta-aineiden kieltoon â" mutta myös luoden mielikuvaa, ettĂ€ keinotekoisista lannoitteista voisi olla jotain terveydellistĂ€ haittaa)
- yleisemmin: erityinen puhtaus
- elÀinten erityisen hyvÀ kohtelu
Kyse on kaikkinensa EU:n suojeluksessa kehitetystÀ brÀndistÀ, tuotemerkistÀ.
Kokonaan oma juttunsa sitten ovat tuohon brÀndiin liitetyt poliittiset (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=550.msg17879#msg17879) ynnÀ yhteiskunnalliset mielikuvat (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=23.msg26726#msg26726). Myös se uskomusten joukko, ettÀ luomuviljely olisi erityisen otollista (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=693.msg3875#msg3875) viljelyn ulkopuoliselle luonnolle.
***
Kuten kaikkien brÀndien kohdalla, brÀnditavaran tÀytyy maksaa tavallista enemmÀn. Jo ollakseen uskottava!
KyllÀ, se on oikein, ettÀ EU suojelee kaikkia tuotemerkkejÀ. Mutta mikÀÀn erityissuojelu ei ole tarpeen. EikÀ edes suotavaa. Shampanjalla ja puikulalla on hyvÀ olla suojansa. Mutta olisi jÀrjetöntÀ, jos EU haluaisi erityisesti niiden kulutusta edistÀÀ. Luomun kohdalla se on yhtÀ jÀrjetöntÀ.
Quote from: Heikki Jokipii on 16.09.19 - klo:02:33
NÀin tÀllÀ sekaannuksella yhÀ ratsastettiin:
RUUKIN LUOMU- JA LĂ,,HITUOTEMARKKINAT
Teemana "Ravintoa luonnonantimista"
TyönÀytöksiÀ ja tietoiskuja
* sienet
* yrtit
* marjat
* kala
* riista (https://siikajoki.fi/tapahtumat/1925)
Mutta siikajokisia ei voine siitÀ moittia, jos valtiovaltakin harrastaa samaa (ks. juuri edellÀ).
TÀnÀ vuonna ei:
Ruukin luomu- ja lÀhituotemarkkinat 9.9.2023 (https://raaheguide.fi/tapahtuma/ruukin-luomu-ja-lahituotemarkkinat-9-9-2023/)
QuoteMyynnissÀ syksyn satoa, luomua, lÀhiruokaa sekÀ taidokkaita kÀsitöitÀ. LisÀksi mukavaa oheisohjelmaa, tietoa ja nÀhtÀvÀÀ koko perheelle!
TÀnÀ vuonna haluttaneen ratsastaa sillÀ iankaikkisella, ettÀ luomu, lÀhituotanto ja
kÀsityö jotenkin kuluisivat yhteen.
Josta jo esim. tÀÀllÀ (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=144.msg21441#msg21441). Toinen (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=177.msg14981#msg14981) esimerkki. LisÀÀ on löydettÀvissÀ.
Huvittava (lihav. HJ):
JAUHO Farina 00″ 1 kg Luomuâ
6,90 â,Ź (https://www.heirol.fi/shop/ruoat-ja-tekstiilit/italialaisia-herkkuja/jauho-farina-00-1-kg-luomu/)
QuoteMulino Marino â00â luomujauhoilla valmistat parhaan kotona tehdyn pastan ikinĂ€! Voit kĂ€yttÀÀ jauhoja myös leivĂ€n leivontaan ja pizzapohjan tekoon. Erinomainen sitko.
Mulino Marinon luomujauhot jauhetaan hitaasti ja hellÀvaraisesti luonnonkivillÀ. Ne ovat tÀynnÀ makua, aromia, kuituja, vitamiineja ja kivennÀisiÀ. Ja helposti sulavina sopivat myös herkkÀvatsaisille.
Nyt ei etsitÀkÀÀn rinnalle halvinta mahdollista, vaan tÀmÀ:
Fazer Leipurit Suomalainen 00-vehnÀjauho 900 g
Kaikki Fazer Leipurit -tuotteet
3,29 â,Ź
3,66 â,Ź/kg (https://www.s-kaupat.fi/tuote/fazer-leipurit-suomalainen-00-vehnajauho-900-g/6419811109903)
Fazer ei kerro, miten, millÀ vauhdilla ja millaisilla kivillÀ jauhaminen on suoritettu.
HellÀvaraisuuteen on vedottu ennenkin (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=144.msg12155#msg12155).
Lempeyden mielikuvilla:
Kultamuna. Luonnollisesti lempeÀ (https://www.kultamuna.fi/)
QuotePerheelle pitÀÀ olla lempeÀ
Ruuassa pitÀÀ olla lempeÀ
Itselle pitÀÀ olla lempeÀ
Maailmalle pitÀÀ olla lempeÀ
Sitten nÀmÀ:
QuoteOstamalla luomumunia, voit ottaa kantaa elÀinten hyvinvoinnin puolesta. Luomukanalassa kanoilla on hyvÀt oltavat: tilaa liikkua ja mahdollisuus ulkoilla. Monen mielestÀ luomumunat maistuvatkin paremmilta. Testaa ja totea itsekin!
Joidenkin mielestÀ eivÀt maistu (http://tuottavamaa.net/forum/index.php?topic=549.msg34882#msg34882).
Mutta loppujen lopuksi kyse on siitÀ, ettei kanan ruoan alkuperÀisessÀ valmistamisessa ole kÀytetty keinotekoista typpeÀ. Onko se lempeyttÀ? EhkÀ jonkun mielestÀ sekin.
Meneekö Lidl tÀssÀ jo liian pitkÀlle?
MikÀ yhdistÀÀ luomuarvoja ja oman kullan syliÀ? (https://www.lidl.fi/c/luomu/s10021153)
QuotePehmeys, turvallisuus ja lĂ€mpö. Sana âluomuâ pitÀÀ sisĂ€llÀÀn lupauksen ruoan puhtaudesta ja turvallisuudesta sekĂ€ ympĂ€ristön ja elĂ€inten hyvinvoinnin huomioon ottamisesta. Me LidlillĂ€ lupaamme sinulle valikoiman, joka sisĂ€ltÀÀ yli 200 erilaista luomutuotetta. Luomutuotteet tunnistat Bio Organic -merkistĂ€mme ja EU:n vihreĂ€stĂ€ lehtimerkistĂ€.
Mainoksissakin on oma julkilausumaton naurettavuushorisonttinsa. Jota mainostajan on vaarallista ylittÀÀ.
Quote from: Heikki Jokipii on 19.09.18 - klo:02:34
PerinteisyyttÀ ja vanhaa halutaan yhdistÀÀ luomuun tÀssÀkin (Pro Luomu):
Henrik Creutz: MalmgÄrdin pelloilla kasvaa emmervehnÀÀ (https://proluomu.fi/henrik-creutz-malmgardin-pelloilla-kasvaa-emmervehnaa/)
Vanhassa vara parempi? Vaikka siihen oli syynsÀ (https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Emmervehn%C3%A4), miksi emmer-vehnÀ jÀi pÀÀosin pois kÀytöstÀ. Kuten siihenkin, ettÀ kartanojÀrjestelmÀlle kÀvi samoin. Kuten siihenkin, ettÀ haluaisimme luomuviljelylle kÀyvÀn samoin.
TÀmÀkin on sitÀ mielikuvien koplausta:
LuomuspelttiĂ€ maailman keittiöihin â" Suomen YrittĂ€jĂ€t ja Suomen KylĂ€t valitsivat ensi kertaa Vuoden maaseutuyrityksen (https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/c6484f57-3b68-422e-90eb-f35d2ffde2a3)
QuoteVoittajayritys toimii Salossa, kunniamaininnat menivÀt Lumijoelle ja Hyrynsalmelle.
[..]
Birkkalan tila on ollut nykyisen yrittÀjÀn ja isÀnnÀn Simo Larmon suvulla vuodesta 1872. Vetovuorossa on jo viides sukupolvi.
Salon Seudun Sanomat oli tietysti myös tuon huomannut:
SalolaisisĂ€ntĂ€ vaihtoi messut someen ja teki alkuvehnĂ€stĂ€ mediaseksikkÀÀn â" tuhansien seuraama Birkkalan tila on Vuoden maaseutuyritys (https://www.sss.fi/2023/10/speltti-tutuksi-somessa-vuoden-maaseutuyrityksena-palkittu-birkkalan-tila-yrittaa-valloittaa-seuraavaksi-saksan/)
QuoteSimo Larmo hyppÀÀ kameran eteen ja alkaa kertoa speltistÀ ja sen historiasta. MaaseutuyrittÀjÀn on otettava nykypÀivÀnÀ haltuun myös sosiaalinen media.
Ja kyllÀ SSS varmaan myöhemmin tekstissÀÀn luomuisuudenkin mainitsee.
Googlessa tÀmÀ otsikko nÀkyi nÀin:
Luomu on tarinoita (https://www.kauppahalli24.fi/luomuntarina)
Kun tuota oikein maistelee, niin niinhÀn se on. MeidÀnkin mielestÀmme.
ItsessÀÀn aika viaton luomutila, joka nyt joutuu tÀstÀ lihavoimastani iskulauseesta hampaisiini. Google-hausta:
Quotekrannintila.fi
https://krannintila.fi
LÀhiruokaa netistÀ - Krannin tila vuodesta 1558!
7 tuntia sitten â" Krannin tilan luomu 00-pizzajauhoja sekĂ€ muuta lĂ€hiruokaa voit tilata kĂ€tevĂ€sti verkkokaupastamme 24/7 www.krannintila.fi/kauppaâ" noutoboksiin
EntÀ jos ryhdyttÀisiin harrastamaan antimainontaa, ja sanomaan, ettÀ kaikki muukin on nÀillÀ tiloilla 1500-luvun tasolla?
Mjaa. Oikeastaan olemme jo kyllÀ siten luomutiloista sanoneetkin. 8)
TÀmÀ ei ole kovin kallistakaan:
reino&aino Reinon ErÀtulikahvi vaalea pannujauhatus 450g Luomu RFA
Kaikki reino&aino-tuotteet
~5,29 â,Ź
11,76 â,Ź/kg (https://www.s-kaupat.fi/tuote/reinoandaino-reinon-eratulikahvi-vaalea-pannujauhatus-450g-luomu-rfa/6438460800993)
Mutta estottomasti tuossa viljellÀÀn mielikuvia:
QuoteKun tehdÀÀn, niin tehdÀÀn kunnolla. Kunnon kahvissa myös tuotanto on kunnollista. Aino&Reino -kahvit tulevat Ugandan ja Kongon Demokraattisen Tasavallan luomukahviviljelmiltĂ€, joita paikalliset osuuskunnat hoitavat. Maku viilataan kuntoon nairobilaisessa African Coffee Roasters -kahvipaahtimossa, vastuullisuussertifioidusti ja paikallisten ammattilaisten tekemĂ€nĂ€. Kahvi viljellÀÀn kestĂ€vĂ€mpiĂ€ viljelysmenetelmiĂ€ kĂ€yttĂ€en, ja valtaosa työn arvosta jÀÀ alueelle â" se on kunnollista. Ja koska kahvi paahdetaan nopeasti papujen poimimisesta, voi laadun maistaa jokaisella siemauksella.
Reinon ErÀtuli -kunnon pannukarkeaa
Kahvitauoista pidetÀÀn kiinni, metsÀssÀkin. Reinon ErÀtuli on joka erÀjorman ja -jaanan pannukahvi, jonka pehmeÀ ja paahteinen maku reinouttaa erÀilyn lomassa. Suositellaan nautittavaksi leiritulen ÀÀrellÀ -mutta maistuu myös kotisohvalla köllötellen.
Vaan onhan tuo luvallista.KyllÀ omasta tuotteesta tietysti tÀytyy luoda myönteinen mielikuva.
HyvÀÀ tuossa on se, ettÀ mahdollisimman monet työvaihet tehdÀÀn Afrikassa.
Toiseenkin tridiin olisi tÀmÀn puheenvuoron voinut sijoittaa.
Quote from: Heikki Jokipii on 19.04.18 - klo:04:40
Siihen on ehkÀ sen verran oikeutusta, ettÀ geenimuuntelua ei luomussa sallita, eikÀ siten kaikkein uusimpia lajikkeita. Mutta yleisesti ottaen ei ole, tuo on myös sitÀ mielikuvien kytkemistemppuilua, markkinointia. Noiden vanhojen lajikkeiden kÀyttö on tÀysin luomusta irrallinen kysymys. Luulenpa vahvasti, ettei yksikÀÀn esim. Suomessa nykyisin luomuna viljellyistÀ lajikkeista ole noita antiikkisia. Ja ettÀ nuo antiikkisetkin lajikkeet varmasti ovat iloisia keinolannoitteista. EikÀ keinolannoitteiden "nauttiminen" niitÀ epÀterveellisemmiksi tee - vaikkeivÀt ne niitÀ tietysti antiikin aikana saaneetkaan.
Luomuporukan tuttua arsenaalia:
Viewpoint: Challenging simplitic activist calls for more nutrient dense foods and its attacks on industrial food (https://geneticliteracyproject.org/2025/04/18/viewpoint-challenging-simplitic-activist-calls-for-more-nutrient-dense-foods-and-its-attacks-on-industrial-food/)
Ei liity yksin lajikkeisiin. Vaan myos ravinteisiin. Uskomattomasti on saatu lapi mielikuva, jossa ravinteiden lisaaminen niita ruoasta vahentaa.
NÀmÀ vÀitteet ovat kÀytössÀ luomun kauppaamisessa Suomessakin:
Viewpoint: Challenging simplitic activist calls for more nutrient dense foods and its attacks on industrial food (https://geneticliteracyproject.org/2025/04/18/viewpoint-challenging-simplitic-activist-calls-for-more-nutrient-dense-foods-and-its-attacks-on-industrial-food/)
Se on lopulta erÀs kÀytetyimmiistÀ luomumyyteistÀ. Ja vanha. SitÀ on taidettu kÀyttÀÀ jo vuosikymmeniÀ.
TÀssÀ aika perusteellisesti otsikon asiasta:
The Word
Organic Is Wildly Confusing. Here is Why (https://www.acsh.org/news/2025/09/05/word-organic-wildly-confusing-heres-why-49706)
QuoteOrganic might be the most abused word in the English language. Chemists, farmers, and marketers all use it. And none of them mean the same thing. The result is a label that can make Oreos, cigarettes, and even bottled water sound like health food. Tampons too.
HuffPost just published an interesting article (https://www.huffpost.com/entry/more-and-more-people-suffer-from-chemophobia-and-maha-is-partly-to-blame-goog_l_68af1b19e4b0bbcc3f8d48a5) titled More And More People Suffer From Chemophobia. And MAHA Is Partly To Blame. They are not kidding. As RFK Jr. continues to spread his nonsense about...pretty much everything, the terms natural and organic are being weaponized. Let uss take a look at what organic really means. You may be surprised.