Logo Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
Etusivu Uutiset Artikkelit Keskustelut Linkit Yhdistys

Eikö luomuruokaan ja luomuviljelyyn liittyvistä asioista pitäisi eduskunnassa tehdä ...

... ommantunnon kysymyksiä, eli sellaisia asioita, jotka on tulkittu moraaliin liityviksi, joita ovat perinteisesti olleet seksuaalisuuteen ja (jostain syystä) ydinvoimaan liityvät asiat. Niissä kansanedustajaa ei ole velvoitettu äänestämään puolueessa tai eduskuntaryhmässä päätetyn kannan mukaan.

Ihan viime aikoina siihen ryhmään on liitetty (ehdotuksena) myös alkoholi, eli nyt kysymys siitä saako nk. limuviinoja ja hitusen vahvempaa olutta myydä ruokakaupoissa.

Noihin asioihin emme ota kantaa, mutta esitämme keskusteluun otsikossa olevan oman ehdotuksemme. Sillä se, jos jokin, on voimakkaasti kansanedustajan oman eettisen ym. harkinnan varassa oleva kysymys.

Toisaalta on levitetty käsitystä, että luomuruoka olisi jotain erityisen eettistä, ja sitä kautta myös luomuviljely. Olemme keskustelleet asiasta jo täällä:

Onko luomu eettistä kulutusta?

Mutta toisaalta asialle on myös vastaväitteensä:

1. Voiko tehoton, vähemmän ruokaa hehtaaria kohti tuottava luomuviljely olla moraallisesti hyväksyttävä valinta maailmassa, jossa yhä nälkää nähdään?

1.1. Aivan yleisesti pidetään moraalisesti kauheana, että ruokaa tuhlataan, haaskataan. Jos se tapahtuu jo pellolla, huonompien ja tuhoutuvien satojen kautta, onko se moraalisesti hyväksyttävämpää?

2. Kalliin luomuruoan markkinointi perustuu tieteellisesti hyvin huonosti perusteltuun pelotteluun tavanomaisen ruoan mahdollisten torjunta-ainejäämien vaikutuksista. Kuinka moraalista on - rohjetaan nyt sanoa: valehtelu? Jos sen tulkitsee (vain) liioitteluksi, joka tapauksessa sen hyväksyminen on - omantunnon asia.

3. Kun luomuruoan erityistä eduista ei tieteellistä tietoa löydy, kuinka eettistä on yrittää edistää sen käyttöä vaikkapa lasten, päiväkotien ja koulujen ruokailussa? Tai aikuistenkaan joukkoruokailussa?

Muitakin näkökohtia asiassa voi esittää, ja olkaa hyvä vaan, kummassa tahansa ehdottamassamme keskustelussa.

Joka tapauksessa asia on täynnä etiikkaa, moraalista harkintaa. Niinpä sen ehdottomasti pitäisi vähintään kuulua ehdottamaamme päätösten luokkaan.

Kuten keskustelustamme selviää, mitään tällaista äänestystä ei tietysti ole koskaan järjestetty, koska asiasta ei ole järjestetty ylipäänsä minkäänlaista äänestystä - vaan on sellaisenaan hyväksytty jopa edellisen halltuksen linjaus asiassa:

Puolueet ja luomu

Heikki Jokipii, 5. 06. 2017.

Takaisin uutislistaan

Puu

© Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa - Turvattu Luonto ry