• Welcome to Tuottava Maa Turvattu Luonto.
 

EU:n outo kemikaalikysely

Started by Heikki Jokipii, 13.02.13 - klo:05:07

Previous topic - Next topic

Heikki Jokipii


Ruokatieto kertoi Eurobarobetrin mukana tulleesta odosta kyselystä, ja sen - oudoista - tuloksista:

Valtaosa suomalaisista uskoo ruuan sisältävän kemikaaleja

Mitä ihmeen tietoa tällä tällaisellla kyselyllä oikein haettiin? Ja saatiin?

Tällainen tulos saatiin:

QuoteSuomalaisista 79 prosenttia on vakuuttunut, että ruuissa ja juomissa on kemikaaleja. Eurobarometrin mukaan samaa mieltä on 83 prosenttia kaikista EU-kansalaisista. Noin 19 prosenttia suomalaisista ja 15 prosenttia EU-kansalaisista ei usko elintarvikkeiden sisältävän kemikaaleja ja pari prosenttia ei osaa sanoa.

Mutta mitä oikein kysyttiin:

QuoteEurobarometrin tarkoituksena oli selvittää mitä EU:ssa ajatellaan kemikaaleista. Kemikaali-termin merkitystä ei siksi selitetty vastaajille. Kyselyssä kysyttiin löytyykö kemikaaleja muun muassa kosmetiikasta, elektroniikasta, maaleista tai puhdistusaineista, sekä mitä ihmiset ajattelevat kemikaalivalvonnan tehosta.
(lihav. HJ)

Asiaa ei myöskään millään tavalla rajattu, ei esimerkiksi siten, että olisi kysytty elintarvikkeisiin lisätyistä, niihin joutuneista tms. kemikaaleista.

Niinpä sanan ”kemikaali” perusmerkityksessä kysymys ei ollut uskonkysymys lainkaan, vaan otsikossa olisi pitänyt kertoa, että valtaosa suomalaisista tietää asian (mutta kuitenkin harvempi kuin EU:ssa keskimäärin).

Tästähän ”Luomulakko” on jo päässyt ilottelemaan:

Tarjoilija, keitossani on kemikaalia!

QuoteEhkäpä 21 % ajattelee, että lautasella tai mukissa on luonnon esoteerisia voimia, jotka eivät ole kemikaalia nähneetkään.

Mutta haettiinko tätä, pyrittiinkö tarkistamaan kansalaisten tiedon tasoa? Jos näin, niin varmaan seuraavassa EU-barometrissa kysytään, uskovatko kansalaiset ruokansa sisältävän

-   alkuaineita
-   molekyyleja
-   atomeja
-   kvarkkeja

Mutta tätä ei luultavasti haettu.

En yhtään ylläty, jos joku taho kohtaa viittaa tähän kyselyyn väittäen sen todistavan, että 79% suomalaisista (ja 83% EU-kansalaisista) on huolestuneita kemikaaleista ruoassaan … 

Voiko tulosta hyödyntää jotenkin järkevästi? Minun on vaikea kuvitella, miten.

Heikki Jokipii

Ehkä vedän hiukan takaisin. Tämä skenaario tuskin kuitenkaan toteutuu …

Quote from: Heikki Jokipii on 13.02.13 - klo:05:07En yhtään ylläty, jos joku taho kohtaa viittaa tähän kyselyyn väittäen sen todistavan, että 79% suomalaisista (ja 83% EU-kansalaisista) on huolestuneita kemikaaleista ruoassaan …   

… koska kyselyyn liittyi sitten järkeviäkin kysymyksiä. Vaikka ”kemikaalia” ei määriteltykään, niin yhteydestä selvisi, että tarkoitettiin suurin piirtein elintarvikkeiden lisäaineita.

Ja niistä EU-kansalaiset eivät näytä olevan huolissaan, ainakaan mitään ”hysteriaa” asiassa ei näytä esiintyvän:

QuoteKaksi kolmesta vastaajasta ei usko, että kaikista kemikaaleista voidaan arjessa koskaan luopua. Sama osuus pitää EU:n testausjärjestelmää riittävänä.

Puolet katsoo, että aineet auttavat ympäristöä. Lähes yhtä moni haluaa kuitenkin ensin nähdä, että uusi kemikaali osoittautuu turvalliseksi käytössä ennen kuin itse ostaa sitä sisältävän tuotteen. Jopa 61 prosenttia vastaajista luotti kemikaalien tulleet kymmenen vuoden aikana turvallisemmiksi.

Mutta tämä järkevä tulos ei poista sitä, että tuo edellä mainittu kysymys oli umpityhmä.

Heikki Jokipii

#2
Tässä linkissä vähän ensiapua kemikaalikauhulle, vaikka EU:n virkamiehillekin:

http://thelogicofscience.com/2015/05/27/5-simple-chemistry-facts-that-everyone-should-understand-before-talking-about-science/

Se on (valitettavasti) englanniksi, mutta käännän tähän otsikon ja väliotsikot:

Viisi yksinkertaista kemian tosiasiaa, jotka jokaisen tulisi ymmärtää ennenkuin tieteestä puhuu

1. Kaikki on tehty kemikaaleista
2. Määrä tekee myrkyn
3. Kemikaalin "luonnollisella" ja "synteettisellä" versiolla ei ole mitään eroa
4. "Luonnolliset" kemikaalit eivät ole automaattisesti hyviä eivätkä "keinotekoiset" kemikaalit automaattisesti pahoja
5. Kemikaalin omainaisuudet määräytyvät toisista kemiakaaleista, joiden kanssa se on tekemisissä


Suurin osa suomalaisista varmaankin tuon kaiken ymmärtää. Mutta pieni vähemmistö ei - edes otsikkoakaan! Vaan puhuu silti - ja äänekkäästi.

(Vinkki linkkiin: Jarrumies)