Author Topic: Näin syntyi vihreä eetos: Pieni ympäristöliikeoppi  (Read 20143 times)

Kokkikuutonen

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 10
    • View Profile
Täällä ollut kirjoitus ekologosmista ja sen alkusynnystä googlen välimuistista kaivettuna:

"Tässä seuraavassa lainatussa kirjoituksessa otsikolla "Pieni ympäristöliikeoppi" on selitetty ympäristöliikkeen taustalla vaikuttava filosofia ja sen varaan rakentuva "vihreä eetos" mielestäni hyvin.

Lainaan pitkästä kirjoituksesta osan ja teen [hakasulkeisiin] pari lisäystä. Linkki lähteeseen lopussa. Kannattaa lukea, niin ymmärrätte maallikolle muuten hyvin vaikeasti avautuvaa vihreää ajattelua.

"Aiemmin luonto on koettu lähinnä vihamieliseksi, jonka henkiä ja muita salattuja voimia on tullut kunnioittaa, pelätä ja lepyttää uhrilahjoin tai "säällisellä" käytöksellä. Vasta kristinusko vapautti ihmisen luonnon henkien ylivallasta ja teki ihmisestä ”luomakunnan” herran.

Keskiajan valistusaate puolestaan korosti järkeä, tiedon, kasvatuksen ja sivistyksen yhteiskunnallista merkitystä sekä suvaitsevaisuuden ja yleisen humaanisuuden ihanteita. Sille oli ominaista myös rationaaliselta pohjalta lähtevä kirkon ja uskonnon kritiikki.

Uskonpuhdistuksessa syntyneen protestanttisen kirkon vaikutuksen sanotaan synnyttäneen länsimaisen eetoksen. Max Weber on katsonut se ilmenevän mm. toimeliaisuutena ihmisen etsiessä aineellisen menestyksen muodossa tulevaa ilmoitusta pelastuksestaan. Näin järkiperäinen valistus ja tiede sekä kristinuskon luoma henki toimivat luonnon käytön ja aseman kannalta samaan suuntaan vaikka olivat kilpailevia aatteita.

Edellisten valtaideologioiden lomassa voimistuivat erilaiset esoteeriset liikkeet antroposofia tärkeimpänä. Helene Blavatskyn luoma ja Rudolf Steinerin edelleen kehittelemä oppi on vaikuttanut ympäristöliikkeessä luultua enemmän.

Steinerin antroposofiseen hengentieteeseen yhdistyy niin antroposofinen lääketiede, steinerpedagogiikka kuin biodynaaminen viljelykin. Antroposofinen lääketiede on tieteen näkökulmasta uskomuslääkintää, steinerpedagogiikka mystisvivahteiseen ”kehityspsykologiaan” pohjautuvaa opetusta ja biodynaaminen viljely astrologiaan perustuvaa viljelyä.

Steiner vierasti erityisesti englantilaisia filosofeja, joiden "materialismin" syyksi hän arveli ummetusta. Steinerin päävastustaja tieteenhistoriassa ei ollut aivan sattumalta Isaac Newton. Steinerin on ollut mahdollista teoksissaan väittää, että sydämen lyönnit eivät aiheuta verenkiertoa, vaan sydän sykkii koska veri kiertää. Bakteerit eivät aiheuta sairauksia, vaan päinvastoin sairaudet aiheuttavat bakteereja. Atomit ovat tyhjää täynnä ja ainetta on vain niiden välissä. Lisäksi juutalainen Einstein erehtyi suhteellisuusteoriassaan ja Adam Smith ei ymmärtänyt kysynnän, tarjonnan ja hinnan välistä suhdetta. Niin ikään juutalaisen Karl Marxin teoria työn arvosta oli Steineirin mukaan suorastaan hölynpölyä. Steiner uskoi myös, että planeetoilla on tunteita.

Hengentieteen tuloksia ei Steinerin mukaan edes tarvitse perinteisen tieteen käsittämässä muodossa erikseen todistaa. Joka ei Steineria luettuaan ole tullut vakuuttuneeksi hänen näkemystensä oikeellisuudesta, on materialististen ennakkoluulojen vallassa. Antroposofit myös sitoutuvat pidättäytymään keskustelusta Steinerin opetuksia kriittisesti arvioivien henkilöiden kanssa.

Antroposofisella liikkeellä sen eri muodoissaan on Euroopassa hyvin vahva asema ja pitkä mutta osin vaiettu historia: Steinerillä oli rotuteoria, joka koetaan nyt kiusallisena. Korkeimmalla henkisellä tasolla ovat ns. arjalaiset ja erityisesti pohjoismais-germaaninen arjalaisten alarotu. Hän katsoi, että Euroopassa on liikaa värillisiä. Juutalaisista Steiner kirjoitti seuraavasti: "Juutalaisuus on sinänsä tehnyt tehtävänsä jo aikoja sitten, eikä sillä ole mitään oikeutusta nykyisten kansojen elämässä. Se seikka, että juutalaisuus on yhä säilynyt, on maailmanhistoriallinen virhe, joka ei jää ilman seurauksia."

Natsit sovelsivat rotuoppia käytännössä sellaisenaan, eivätkä sattumalta: esimerkiksi kasvissyöjä-Hitler ja merkittävin osa Kolmannen Valtakunnan johtoa kannattivat okkultistisia ja etenkin antroposofisia liikkeitä.

Natsismilla oli runsaasti myös antroposofispohjaisia ekologisia ulottuvuuksia erityisesti Maa ja Veri -ideologian sekä nordismin (Steinerin luoman skandinaavisen rodun ihailu) kautta. Ei sattumalta, sillä muun muassa työjärjestö Todtin johtaja Fritz Todt, Hitlerin sijainen Rudolf Hess ja maatalousministeri Walther Darre olivat steineristeja, homeopatiaan uskovia protovihreitä. Jodl, Kaltenbrunner sekä Streicher vaativat saada Nürnbergin kuolemanselliin luettavaksi anglofobisen natsin ja ensimmäisen merkittävän ekologistisen prosaistin ja Nobelin palkinnon saajan norjalaisen Knut Hamsunin tekstejä. Natsit toivat ekologismin politiikkaansa läpäisyperiaatteella. Todt-järjestön insinöörit esimerkiksi suunnittelivat Autobahnit orgaanisesti ympäristöön sopiviksi. Natsien oli määrä luonnonmukaistaa koko Saksan maatalous.

Antroposofian asema on vahva myös Suomen vihreän liikkeen parissa. Muiden muassa Vihreiden puheenjohtaja Heidi Hautala, kansanedustaja Oras Tynkkynen, ex-ympäristöministeri Pekka Haavisto ja varapuheenjohtaja Janne Länsipuro ovat antroposofisen liikkeen kasvatteja. Länsipuro on ammatiltaan antroposofisen biodynaamisen viljelyn harjoittaja, [Okkultistisen] Ruusu-Risti-lehden entinen toimitussihteeri Hautala on EU-parlamentissa edistänyt homeopatiaa voimakkaasti myös eläinten hoitomuotona. Nyt luomueläimiä tuleekin EU-sääntöjen mukaan hoitaa ensisijaisesti rohdoin, yrtein ja homeopatian keinoin. Eli antroposofia on saatu osaksi EU:n virallista politiikkaa etenkin keski-eurooppalaisella tuella. [Vihreiden Irina Krohn on myös ruusu-ristiläinen. Myös Erkko on mainittu em. yhteydessä. Sehän selittäisi paljon HS:n tieteenvastaista linjaa?]

Myös amerikkalainen ympäristöliike nojaa esoteerisiin oppeihin. Mm. kanadalainen Maurice Strong oli Rion ympäristökokouksen pääsihteeri ja YK:n Ympäristöohjelman (UNEP) perustaja ja tunnustaa baha'i -uskontoa. Strongin Coloradon tilalla on Lindisfarne-seurakunnan oma aurinkotemppeli. Temppeli on rakennettu steinerilaisen Vesimiehen Ajan vastaanottamiseen. Lindisfarne-seurakuntaan kuuluu maapalloa elävänä orgaanina (niin ikään Steinerilta) pitävä Gaia-teorian kehittäjä James Lovelock. [Al Gore luetaan myös edelliseen "esoteeriseen joukoon".]

Lisävoimaa vasemmalta

Neuvostoliiton jälkeen jäi kodittomaksi suuri joukko yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen harjaantuneita puoluekaadereita. He eivät olleet sidoksissa raamatulliseen näkemykseen ihmisen luomakunnan herruudesta mutta eivät myöskään tieteelliseen vaan ideologispohjaiseen maailmankuvaan

Merkittävä osa näistä tuli hakeutuneeksi vihreän liikkeen pariin. Se kävi joustavasti, sillä uuden isännän vihollinen oli tuttu: kapitalisti, kristinusko ja kirkko sekä länsimainen tiede.

On jopa katsottu, että osa vihreän liikkeen tieteen vastaisen liikehdinnän juurista on vahvasti stalinismin ideologiassa. Esimerkiksi länsimaissa ja nuoressa Neuvostoliitossa olivat biologit jo 1920-luvulle tultaessa osoittaneet, että kaikissa elävissä olennoissa on geenejä. Stalin piti kuitenkin ajatusta geeneistä ja perinnöllisyydestä salaliittona. Sen nähtiin pönkittävän luokkajakoa ja uhkaavan uutta, ylivertaista neuvostoihmistä, jota oltiin luomassa kasvatuksella. NKP:n Puoluekokous päätti biologian luonnonlaeista vuonna 1948. Sen jälkeen geenit olivat vain kapitalistien keksintöä työväenluokan nujertamiseksi.

Ei ole ihme, että kaikki argumentit luonnon kestävyydestä tai ihmisen toiminnan vaikutusten rajallisuudesta tai jopa hyödyllisyydestä kaikuvat kuuroille korville. Riittää kun uskoo omaan asiaansa. Kaikkia väitteitä ei tarvitse todistaa todeksi edes itselle saati muille: ”Hengentieteen tuloksia ei tarvitse perinteisen tieteen käsittämässä muodossa erikseen todistaa”. Toisaalta, miksi todistaa mitään saavuttaakseen tavoitteensa, kun saman voi saavuttaa valehtelemalla - ties vaikka pakottamalla. Anarkistiseksi joskus mainittu ympäristöliike onkin osoittautumassa fasistiseksi. Ekofasismin käsite ei
ehkä olekaan uusi vaan uusiokäytössä. "

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25024
    • View Profile
    • Email
Vs: Näin syntyi vihreä eetos: Pieni ympäristöliikeoppi
« Reply #1 on: 22.08.17 - klo:06:36 »
Tänään myös Hesarissa käytiin läpi tuota historiaa laajahkossa artikkelissa:

Natsit arvostivat luomua, eläintensuojelua ja kasvissyöntiä – nyt natsien ympäristöintoilusta saavat maksaa nykyvihreät

Näyttää netissä olevan maksumuurin takana, mutta taidanpa tähän jäljentää itse muutaman lainauksen siitä, sen lopusta:

Quote
Luomuajattelu on aatteena eräänlainen häntäheikki, joka voi eri aikoina ja eri paikoissa hypätä sänkyyn hyvinkin erilaisten poliittisten liikkeiden kanssa.

Luonnonmukaisen syömisen aatehistoriallinen matka saksalaisesta alakulttuurista äärioikeistoon ja sieltä vasemmistoliberaalien piirien kautta valtavirtaan todistaa juuri tämän.

Natsien "vihreys" oli vain yksi episodi tässä tarinassa. Luomun tarina jatkunee niin kauan kuin moderni ihminen tuntee huolta terveydestään ja luontoyhteyden katkeamisesta sekä selittämätöntä kaipausta johonkin kadotetuksi koettuun alkuperäisyyteen.

Lisäisin tuohon, että tietysti tuota asiaa ylläpitää se, jos yhteiskunta tukee noita ajattelutapoja rahoittamalla Luomuinstituutin tyylistä tutkimusta ja vaikkapa "luomun tarinan" rakentamista mainosväkeä varten. Tai sitten sitä, että suomalaisen luonnon päivään liitetään vierailuja juuri luomutiloille. Tiedostuksen (valtiojohtoinen) yhdensuuntaistaminen oli eräs natsien menestyksen salaisuuksista! Mutta mikäpä sitä on nyt demokraattisessakin järjestelmässä harjoittaa, jos luomu on saatu "valtavirtaistettua" siten, että kaikki Suomen puolueet sitä kannattavat (vaikkeivät sitten kyllä kaikki äänestäjät, varsinkaan lompakollaan "äänestäessään"). Niinpä kunnat, valtuustojen poliittisista voimasuhteista riippumatta, ilmoittavat päiväkotilapsensa luomupuuron syönnin ennätyksen tavoitteluun. Yhtä liikuttavaa;D
« Last Edit: 21.11.18 - klo:13:35 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25024
    • View Profile
    • Email
Vs: Näin syntyi vihreä eetos: Pieni ympäristöliikeoppi
« Reply #2 on: 21.11.18 - klo:13:38 »
Hesarin kirja-arvostelussa tänään ...

Arvoituksellinen suomalainen hieroja kuiskutti Himmlerin korvaan, kun keskitysleirivankien vapauttamisesta käytiin kauppaa toisen maailmansodan lopussa

... sanottiin tämä:

Quote
OMA karmea lukunsa on SS-johtajan säälimättömällä toiminnalla. Harva muistaa natsijohdon tiiviit yhteydet okkultismiin ja antroposofiaan. Völkisch-ideologiaan jo 1920-luvulla perehtyneen Heinrich Himmlerin määräyksestä Dachaun keskitysleirillä viljeltiin maata biodynaamisesti Rudolf Steinerin antroposofistisin opein. Dachaussa luomuviljely oli laajinta ja kaupallisesti kannattavinta.

SS:n biodynaamisella maatilalla Auschwitz–Birkenaun tuhoamisleirillä käytettiin lannoitteena juutalaisten tuhkaa.

Mutta ehkä meidän sittenkin täytyy tuohon kytkentään suhtautua tavalla jota suositeltiin Hesarin vuodentakaisesssa artikkelissa.

Rudolf Steiner oli epäilemättä jonkun sortin sekopää, mutta hänen syykseen ei silti tuota kaikkea voi lukea. Josko edes millään tavalla.
« Last Edit: 21.11.18 - klo:14:15 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25024
    • View Profile
    • Email
Vs: Näin syntyi vihreä eetos: Pieni ympäristöliikeoppi
« Reply #3 on: 26.11.18 - klo:12:51 »
Hesarissakin lukijapalstalla ilmestyi Steinerin puolustus:

Rudolf Steiner teki pesäeron natsien ideologiaan heti alusta lähtien
Karu tosiasia on, että kaikkea voidaan käyttää maailmassa väärin.


Maksumuurin takana. Mutta tuo on hyvinkin totta ja uskottavaa, mitä tuo otsikko ja ingressi sanoo.


PS. Steinerilla ei muuten ollut muuta mahdollisuutta, kuin ottaa pesäeroa "heti alusta lähtien". Steiner kuoli vuonna 1925, jolloin Hitlerillä ja muillakaan natseilla ei vielä ollut juuri minkäänlaista poliittista merkitystä Saksassa. (Lisäys 27.11.18)
« Last Edit: 28.06.20 - klo:08:15 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25024
    • View Profile
    • Email
Vs: Näin syntyi vihreä eetos: Pieni ympäristöliikeoppi
« Reply #4 on: 18.01.21 - klo:05:03 »
Tämä kirjoittaja näkee yhtäläisyyksiä, jopa linkkejä tuon historian ja nykyhetken kanssa:

There’s a disturbing nexus of organic food and white supremacists

Quote
One of the Capitol rioters asked to be served only organic food in jail. It’s not just a weird personal quirk

Jaa-a. Saattaapi olla. Mutta saattaapi olla olemattakin. Taidanpa kuitenkin uskoa Hesarissa ollutta luonnehdintaa vuonna 2017:

Quote
Luomuajattelu on aatteena eräänlainen häntäheikki, joka voi eri aikoina ja eri paikoissa hypätä sänkyyn hyvinkin erilaisten poliittisten liikkeiden kanssa.

Sama juttu tässä kirja-arvostelussa:

Quote
Herman [p.o. Rudolf] Hess oli puolestaan okkultisti, biodynaamista ruokavaliota tiukasti noudattanut terveysvouhkaaja, joka uskoi vaihtoehtolääketieteeseen. Kuvaus antaa mielikuvan aika kajahtaneesta tyypistä.

« Last Edit: 19.01.21 - klo:06:45 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25024
    • View Profile
    • Email
Vs: Näin syntyi vihreä eetos: Pieni ympäristöliikeoppi
« Reply #5 on: 05.01.22 - klo:09:21 »
Tällainenkin kytkentä tai tausta löytyy:

Kanava: Natsit panivat stopin Saksan tehometsätaloudelle – vertasivat keskenkasvuisen puun kaatamista lapsen surmaamiseen

Quote
Saksalaisten idealistiset metsäkokeilut loppuivat lyhyeen, mutta niillä on yllättäviä yhteyksiä monimuotoisuutta korostavaan keskusteluun.

Ja paralleeli: jonkin aikaa natsit kannattivat (biodynaamista) luomuviljelyä.