"Varovaisuusperiaatteen" kummallisen erilaiset soveltamisen tavat
Kun glyfosaatin ("Roundupin") käytön jatkoluvasta nyt kiistellään EU:ssa, on monille "mepeille" riittänyt asiassa, että pienikin epäily sen riskeistä on perustelu sen kieltämiseksi.
Samaan aikaan kummallinen hiljaisuus on vallinnut kuparijohdannaisiin perustuvien torjunta-aineiden käytöstä, joita luomuviljely tarvitsee. Myös niiden jatkoaika on nyt "katkolla".
Viimeinen "naula arkkuun" näiden luomutorjunta-aineiden osalta - entisten havaittujen haittojen lisäksi, EFSA jo 7 vuotta sitten suositteli niiden kieltämistä - on nyt esiin tullut tieto, että ne (tai ainakin keskeinen niistä, eli kuparisulfaatti) olisivat vaarallisia mehiläisille.
Vaikka tuo havainto (tutkimus) on vasta ensimmäinen ja tavallaan yhä varmistamaton, vastaavalla laihalla evidenssillä eräät "mepit" olivat valmiita kieltämään nk. neonikotinoidit - ja väliaikainen kielto EU:ssa siinä asiassa annettiinkin (tosin poikkeuslupien mahdollisuudella).
Kaikissa asioissa odotamme nyt EU:n ratkaisuja, ja kommentoimme lisää niiden tapahduttua.
Keskusteluumme, viimeiseen siellä (ihan nyt) esitettyyn mielipiteeseen, vilpittömällä kehotuksella laittaa sinne jatkoa, jos sanomista asiassa on:
Vs: Torjunta-aineiden todella aiheuttamat haitat
Heikki Jokipii, 20. 04. 2016.
Takaisin uutislistaan |
|