Logo Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
Etusivu Uutiset Artikkelit Keskustelut Linkit Yhdistys

Aprillipilan tulee olla hauska

Ja se pila täytyy tehdä aprillipäivänä.

Kumpaakaan ei luomuväki ole oikeastaan ymmärtänyt, nostaessaan ennen tätä päivää täysin turhia kohuja mitättömistä torjunta-ainejäämistä. Ensin saksalaisessa oluessa ja kalifornialaisissa viineissä ja sitten Suomeen tuodussa rukiissa.

Näistä tapauksista enemmän keskustelussamme. "Jarrumies" siellä jo kiteytti:

"Safkatutkan uutisissa ei siis suoraan valehdeltu mutta tietoa kerrottiin valikoidusti niin, että lukijalle jää virheellinen kuva asiasta. Uutisessa ei mainittu, että eurooppalainen viranomainen on julkistanut asiassa uutta tietoa ja että mitatut glyfosaattimäärät viineissä ovat niin homeopaattisen pieniä, että niillä ei ole mitään merkitystä.

[...]

Tietenkin olisi parempi, ettei syötäväksi tarkoitetuissa tuotteissa olisi lainkaan haitallisia kemikaaleja. Kaikissa ruoka-aineissa on kuitenkin aina myös haitallisia kemikaaleja, myös siis luomussa. Ihmisen tuottamien lisäksi luonnossa itsessään on miljoonia erilaisia haitallisia kemikaaleja ja niitä on sen vuoksi aina myös ruoassa. Ne ovat kuitenkin pääsääntöisesti niin pieninä pitoisuuksina, ettei niillä ole terveydellistä vaikutusta. Evoluution myötä meille on kehittynyt maksa ja munuaiset, joiden tehtävänä on poistaa näitä haitallisia aineita."


Koko puheenvuoroon (ja kyseisestä keskustelusta löytyy oikeaa tietoa, linkkejä ja tarkkoja mittaustuloksia sekä arviointeja asian potentiaalisista vaikutuksista näissä muissakin tapauksissa):

Torjunta-aineiden todella aiheuttamat haitat

Heikki Jokipii, 1. 04. 2016.

Takaisin uutislistaan

Puu

© Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa - Turvattu Luonto ry