Logo Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
Etusivu Uutiset Artikkelit Keskustelut Linkit Yhdistys

Aikomukset ja ostokset

On kansainvälinen ilmiö länsimaissa, että kuluttajat kertovat suosivansa luomua enemmän kuin he todella tekevät.

Kun nyt Pro Luomu julkaisi uuden ennusteensa (tai tavoitteensa) luomumarkkinoiden tulevasta kasvusta, se uskoi myynnin osuuden Suomessa yltävän 3 prosenttiin kaikesta elintarvikemyynnistä tai 410 miljoonaan euroon vuoteen 2020 mennessä.

Kuitenkin, kun se kertoi mihin arvio perustui, asia oli näin (lihav. HJ):

"Asiantuntijoiden näkemys perustuu luomun myynnin toteutuneeseen kasvuun sekä siihen, että tutkimusten mukaan kuluttajat aikovat lisätä luomun käyttöään selvästi myös tulevaisuudessa."

Nyt juuri luomutuotteissa aikomukset ja ostokset eroavat radikaalisti toisistaan.

Mielipidetiedustelut ovat ennenkin näyttäneet luomun kannalta hyviltä, mutta mitään erityistä muutosta ei ole tapahtunutkaan.

Suhtaudumme siis hyvin skeptisesti tuohon ennusteeseen.

Emmekä toisaalta edes toivo parasta asiassa. Tai, oikeastaan, miten sen nyt ottaa: jokatapauksessa myös toivomme, ettei ennuste toteudu!

Keskusteluumme:

Luomuväen uusi

Heikki Jokipii, 13. 01. 2016.

Takaisin uutislistaan

Puu

© Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa - Turvattu Luonto ry