Logo Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
Etusivu Uutiset Artikkelit Keskustelut Linkit Yhdistys

Snobismi eettisyytenä ja tieteenä

On jo pitkään ollut selvää, että luomun suosimisessa on vahvana taustana se, että sillä erottaudutaan massoista, osoitetaan jotain sosiaalista ylemmyyttä, tämä asianhan jo hyvin kuvannut Thomas DeGreogori artikkelissaan.

Ja todellakin, DeGregorin ideat toimivat hyvin Suomessakin. Erityisesti vihreissä piireissä on katsottu nyt tärkeäksi arvostella suomalaisten ruokatottumuksia, ja väittää niitä kehnoiksi, ylipäänsä. Ja avainsana tässä näyttää olevan ”eines” eli valmiiksi tehty ruoka.

Nyt filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston historian assistentti AIVOITUKSIA -kolumnissaan (HS Tiede-palsta 11.12.2007) kertoo otsikolla ”Eineskansan nälkäinen historia” seuraavaa:

”Suomalaiset arvostavat luomu- ja lähiruokaa, mutta ostavat silti eineksiä, kertoi Ruoka & Juoma viime viikolla (HS 6.12.2007).

Kansa kaipaa menneisyyden makuja, pesänlämpimiä kananmunia ja tuoreutta tursuavia juureskoreja. Rahaakin olisi enemmän kuin koskaan.

Miksi emme osta laatua, vaikka siihen olisi varaa?

Syy löytyy suomalaisen ruokakulttuurin historiasta. Tuoreet ja tasokkaat elintarvikkeet ovat aina olleet harvinaisuuksia. Suomalaiset ovat tuhansien vuosien ajan syöneet säilöttyä ruokaa.

Suomalaista ruokahistoriaa on turha romantisoida. Lihaa ja rasvaa pursuavat "perinteiset herkut" kuuluivat hyvien aikojen ja vauraampien ihmisten juhlapöytiin. Kansan arkitodellisuutta olivat homeiset nauriit ja kastuneet jauhot.

Nälkäkulttuurin nöyryys on juurtunut syvälle.

Ja niin edespäin. Tätä huonoa perinnettä sitten kuulemma suomalaiset edelleen noudattavat ”eineksiä” ostaessaan. Mutta vaihtoehto löytyy:

Ranskalainen voi kuluttaa ikuisuuden vertailevilla purjo-ostoksilla; suomalainen ostaa mitä on tarjolla ja on kiitollinen, että lähikaupassa yleensä myydään vihanneksia.

Suomen historiassa herkuttelu on ollut rikkaiden etuoikeus, ja gourmet-harrastusten yleistymisestä huolimatta herkuttelua pidetään jotenkin turhana. Vaikka kalliit elintarvikkeet ovat teollisia halpatuotteita laadukkaampia ja eettisemmin tuotettuja, niiden ostamista on yhä seliteltävä. ('Sorruin tuhlaamaan kun nyt teki kerrankin mieli jotain oikein hyvää.') Suomessa hyvätuloinenkin ihminen voi naama peruslukemilla väittää, ettei hänellä ole 'varaa' luomulihaan." [lihav. HJ]

Tästä jopa kiukustuneena otin kirjoittajaan sähköpostitse yhteyttä. Tulihan se sieltä, että hän ei nyt tarkoittanut ihan luomua, vaan ylipäänsä ”laadukasta” lihaa. Vastavetooni, että jos ei osta luomua, saa rahallaan laadukkaampia tuotteita, hän ei kunnolla vastannut. Sitten mentiinkin siihen, että ranskalaisessa lähiömarketissa kuulemma valikoima on suomalaista, jopa yleensä helsinkiläistäkin suurempi. Aivan vastaavaan tapaan on Satu Hassi syytellyt marketteja, ettei niistä muka jotain löytyisi. Molemmille lähetin sähköpostin, jossa kysyin, käyvätkö he yleensä koskaan ostoksilla.

Mutta mikään tuosta ei itse asiassa pidä edes paikkaansa, sen enempää valikoimista kuin suomalaisten valinnoistakaan.

Ohimennen kummankin argumentaatiossa vilahtaa myös sana ”eettinen”, mutta taitaapa olla kyse siitä, että halutaan ohjata ”tietämätöntä rahvasta”, joka ei näytä osaavan käyttäytyä, ainakaan kaupassa, ihan niin kuin rouvat haluaisivat.

Tällaisen snobismin HS katsoi sopivan Tiede-palstalleen.

***

Kaikkein hävyttömintä Lappalaisen artikkelissa on lopulta se, mitä hän valjastaa tämän luomunsa ja herkuttelunsa perusteluksi:

"Vielä 1860-luvun lopun katovuosina yli kymmenen prosenttia kansasta menehtyi nälkään ja tauteihin."

Silloin nimittäin kaikki Suomessa oli luomua. Niin kuin nyt, niissä nälkää näkevissä kehitysmaissa, jotka eivät ole päässeet osallisiksi ”vihreän vallankumouksen” eli tehotuotannon siunauksista.

Heikki Jokipii, 11. 12. 2007.

Takaisin uutislistaan

 Puu
© Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa - Turvattu Luonto ry