Kyllä se minun silmissäni näyttää pikemminkin siltä, että GM-vastustajilla on puolellaan alle 10 tiedemiestä ....
No minä en tunne yhtäkään tiedemiestä, jota voisi kutsua gm-vastustajaksi - miten vastustaminen sitten määritelläänkään ...
Kysehän on siitä, ettei enää juurikaan ole tiedettä sellaisena kuin sitä on totuttu ajattelemaan, palkkiottomana puurtamisena julkisilla varoilla yliopistojen ja tutkimuslaitosten laboratorioissa. Kyse on siitä, ettei bisnes ja riskibisnes välitä viisaan varovaisuuden periaatteesta, vaan soveltaa kaikkea käytäntöön - varsinkin ilman ohjaavaa lainsäädäntöä. Yritysmaailman yhä aggressiivisemmaksi muuttuvasta tavasta toimia, johtuu vastakkainasettelu: bisneksenteon vapaus - kuluttajia suojaava julkisyhteisö. Bisneshän toki lobbaa kaikkea rajoittavaa lainsäädäntöä vastaan, mikä on toki luonnollista, mutta jossain määrin gm-bisnes vasta on antanut lobbaukselle kasvot, eikä se kuva ole lainkaan lohdullinen tai luottamusta herättävä.
Nykytiede ja -tutkimus tietenkin pyörii pitkälti yrityksiltä peräisin olevilla varoilla, mutta paitsi lääketiedettä ja muuta biologista niin valtiovalta tukee myös puhdasta tekniikkaa, eikä mitenkään vaatimattomilla summilla vuosittain. Sen sijaan, että ylläpidettäisiin julkista tutkimusta julkisin varoin, tuetaan yksityistä yritysten tutkimusta, jolloin yritys tietenkin kokee oikeudekseen omistaa tutkimuksen tulokset ja mahdollisen hyötypotentiaalin.