Tässä on hiukan nyt perääkin …
Luomu käy liian suosituksi Ranskassa…. mutta taustatietoa puuttuu, ja eräitä luomun kannalta kiusallisia juttuja tulee esiin.
Todellakin, Ranskassa näyttää yllättäen luomun myyntiosuus nousseen 1,1%:sta (joka on n. Suomen taso) vuodesta 2007 vuoteen 2008 1,7%:iin.
Mutta suurta ei siis luomu siellä ollut
eikä siis vieläkään ole, noususta huolimatta. Nämä luvut olisivat YLE:n uutisessa auttaneet hahmottamaan mittakaavaa, mutta siitä kovasti puuttuivat.
Ranskassa on noin 5 600 luomutuottajaa.
… eli siis vain
vähän enemmän kuin Suomessa! Suhteessa siis reippaasti
vähemmän. Ranskassa siten kysyntä ja tarjonta ovat
järkevämmässä suhteessa.
Tämä lihavoitu …
Luku kasvaa joka vuosi, vaikka skeptikot pelkäävät kansalaisten luomushoppailun kääntyvän ennen pitkää laskuun Saksan ja Britannian malliin.
…. kerrotaan siis tässä yhteydessä. Hyvä, että edes tässä.
Jos ja kun on näin …
Samalla kun kuluttajien kiinnostus luomua kohtaan on kasvanut räjähdysmäisesti, siirtyminen luonnonmukaiseen tuotantoon kestää esimerkiksi maitotiloilla aina kaksi vuotta.
… niin Ranskassakin ehkä tulee luomumaitotiloja riittävästi - siinä vaiheessa, kun kysyntä kääntyy laskuun?! No, ainahan luomumaitoa voi sitten myydä tavanomaisena, kuten Suomessa.
Näin siis näyttää olevan (lihav. HJ) …
Sanomalehti Le Monden mukaan esimerkiksi luomumaidossa on jouduttu tänä vuonna turvautumaan Britannian tuontimaitoon. Kaikesta luomuruuasta jo vajaa kolmannes on peräisin muualta kuin Ranskasta.
… Ranskassakin, vaikka siellä olisi kaikki edellytykset omavaraisuuteen. Suomessa kun vielä voi puolustautua pienillä markkinoilla. Luomun yhdistäminen sen mainonnassa ”lähiruokaan” tuntuu
yhä valheellisemmalta.
Maanviljelijöiden liiton mukaan harmillista on sekin, että kuluttajat ovat jo totuttautuneet edullisiin tuontiluomutuotteisiin. Vaikka kotimainen tuotanto kasvaisi riittäväksi, halpojen tuotteiden paikkaaminen olisi liiton mukaan mahdotonta.
Tämä antaa (tai sen
pitäisi antaa) ajattelemisen aihetta niille suomalaisille poliitikoille, jotka typerästi uskovat suomalaiseen luomuvientiin. Sillä sitähän siinä tarkoitetaan, jos sanotaan, että luomu voisi Suomelle olla ”kilpailuvaltti”. Suomen satotasoilla ym. olosuhteissa tuskin saadaan aikaan riittävän halpoja luomutuotteita, ja
jotain hintakilpailua niissäkin tuotteissa näyttää siis olevan. Jos Ranskassakin on asiassa vaikeuksia, Suomen tilanne on toivoton.