Author Topic: Vihreille nostalgikoille: palataanpa siihen vanhaan ja hyvään aikaan  (Read 21105 times)

Kokkikuutonen

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 10
    • View Profile
Vihreät nostalgikot uskottelevat, että voimme palata menneisyyteen ja että se olisi onnen aikaa kaikessa luonnonmukaisuudessaan ja väitetyssä jopa ajatusten puhtaudessaan.

Onko niin, aloitetaan elintarvikkeista: Aiemmin maidontuotannon työprosessi oli alkeellinen ja epähygieeninen: lypsäjä levitti käsissään kaikki mikrobit lehmästä toiseen, lehmien vetimiä ei voitu ja osattu puhdistaa ennen lypsyä kunnolla, astioita ei luonnollisestikaan desinfioitu koskaan ja vaikka, kärpäsiä oli navetoissa niin suuret määrät, että ne muuttivat ulosteillaan navetoiden seinät muutamassa vuodessa ruskeiksi - tuotantoeläinten omien jätösten ohella.

Vielä silloin, kun astiat olivat puuta, ne olivat mitä otollisin kasvualusta mikrobeille. Koska astiat säilytettiin ulkona tunkiokärpästen ulottuvissa ja käytettiin likaisissa oloissa, niiden epähygieenisyyden tason voi arvata. Kärpäset levittävät muun muassa punatautia ja kolibakteereja. Laidunmailta kärpästen mukana leviäviä EHEC-bakteereja tarvitaan vain sata sairastuttamaan ihmisen veriripuliin. Tartunta saattaa tuhota munuaiset ja lopuksi tappaa. Nyttemmin EHEC uhkaa muodikkaan raakaravinnon, esimerkiksi itujen, kautta.

Kun maitoa ja maitotuotteita alettiin myydä, tapahtui se itse kirnutun voin ja tinkimaidon eli tilalta myymisenä lähiseudun karjattomille naapureille ja suoraan kauppoihin. Tapa oli yleinen 1970-luvulle tinkimaidon osalta. Voin myynti loppui 1950-luvulla. Jos tilalla oli joku mikrobiperäinen sairaus, sen taudinaiheuttajat löytyivät myös tilan tuotteista: maito separoitiin ja kirnuttiin useimmin asuintiloissa, sitä ehkä pidettiin siistinä tapana lantaisen ja pimeän navetan käytön sijaan.

Maito oli jo navetasta lähtiessään aina jonkinasteisesti mikrobien ja usein utaretulehduksen seurauksen, tulehdussolujen, pilaamaa. Jatkokäsittelyissä mikrobeja tuli aina lisää ja ne myös lisääntyivät tehokkaasti, sillä edes kylmätiloja ei ollut eikä varsinkaan kuljetukseen. Kesällä jäähdyttäminen tapahtui jäillä, jota nostettiin vesistöistä mutta niiden säilyttäminen oli vaikeaa ja käyttö säästeliästä.

Kaupassa maito myytiin "merkittömänä" mutta voierät oli merkitty taloittain. Jos tiesi, ostaja saattoi näin kenties vältellä ostamasta sellaisen talon voita, jonka perheenjäsenillä oli vaikkapa tuberkuloosi tai joka oli tunnettu epäsiisteydestään. Voi oli huonostisäilyvää, sitähän ryyditti vahva alkuannos erilaisia mikrobeja. Säilyvyyttä yritettiin parantaa ja sivumakuja peitellä suolalla. Jo pelkän suolaisuutensa vuoksi entinen tilavoi olisi nykyihmisille usein syömäkelvotonta.

"Ei ollut kemikaaleja ruoassa!"

Voin ohella suolaa on aiemmin saatu useasta lähteestä kalan ohella ja se on todennäköisesti aiheuttanut munuaisvaurioita ja etenkin sydänkuolemia aiheuttavaa korkeaa verenpainetta  tuntemattomaksi jäävässä määrin.

Kalan pääasiallinen säilytysmenetelmä on ollut suolaus. Kalaa on säilötty myös lipeän, itse asiassa voimakkaasti syövyttävän ja kudosvaurioita aiheuttavan kemikaalin, avulla. Kalan kuivaamista ei Suomessa ole harjoitettu laajassa mitassa lappilaista koiranruoaksi kuivaamista lukuun ottamatta. Kuivattaminen ei ole "puhdas" menetelmä, sillä se on tapahtunut katoilla ja avo-orsilla. Lintujen jätökset ovat altistaneet kuivattavan kalan esimerkiksi lokkien ja muiden lintujen salmonellalle tai kampylobakteereille. Poron ja muun lihan seinäkuivaus altisti myös lihan lintujen levittämälle salmonellalle kuten kalan kohdalla.

Savustus ja hiillostaminen tiedetään nyt varsin ongelmallisiksi. Ennen savustus oli hyvin yleistä ja terveydelle haitallista jo savustajan kannalta. Jos lihaa kuumennettiin avotulessa, siitä tuli nykystandardein syömäkelvotonta PAH-yhdisteiden vuoksi. Pidetään ilmeisenä, että mahasyöpien radikaali väheneminen on yhteydessä savustamisen vähenemiseen ja ruoan mikrobiologisen laadun paranemiseen. (Tuomisto 2005)

Paistamisessa, joka oli lihan ja kalan kohdalla yleisin valmistustapa, ruokaan syntyi vasta 1970-luvulla havaittuja mutageenisiä heterosyklisiä amiineja eli akryyliamideja. Äsken havaitut akryyliamidit ovat olleet aina yleisiä. Niitä syntyy hiilihydraattipitoisia - vilja ja muut kasvikset - ruokia paistettaessa. Uunipuuro ja leipää sisältäneet käristykset lie olleet suurimpia ja yleisimpiä akryyliamidien lähteitä. Ne ovat tuskin sairastuttaneet moniakaan mutta nämäkin uhat ovat olleet olemassa jo ammoin.

Kahvipannuista on liuennut tinaa ja kuparia. Tinaa niin, että pannujen sisäpinnoite on pitänyt uusia säännöllisesti kerran-kaksi vuodessa. Työprosessi ei ole ollut kovinkaan siisti: kiertävä tinuri on käsitellyt pannun sisäpinnan aluksi suolahapolla tartunnan aikaansaamiseksi, kuumentanut pannun puhalluslampun liekillä tinan sulamispisteeseen ja "läikyttänyt" pannun pohjalle lisätyn tinan pannun sisäpinnalle ohueksi kerrokseksi. Pannuista irtoava epäorgaaninen tina on voinut aiheuttaa paljonkin ruokamyrkytyksiä mutta kuparimyrkytys lie ollut vielä suurempi uhka tai haitta, koska mahdollinen tinamyrkytys on kannattanut valita kokemusperäisesti ennemmin.

Edes viina ei ole ollut puhdasta: kotipolttoinen pontikka on sisältänyt sikuna- eli finkkeliöljyä, joka on hiilihydraattien etanolikäymisessä sivutuotteena syntyvien aineiden, pääasiassa etanolia korkeampien alifaattisten alkoholien seos. Sikunaöljy antaa huonosti tislatulle viinalle tympeän maun, ja se on myös jonkin verran myrkyllistä. Tätä osattiin jonkin verran varoa omaan käyttöön tislattaessa heittämällä esimerkiksi kunkin polttoerän ensimmäinen desi pois.

Rankin käyminen yritettiin saada aikaan hyvin yleisesti ihmisen ulosteiden tai eläinraatojen avulla. Menetelmää on käytetty muualla siiderin valmistukseen. Ihmisulosteella käytetyn pontikka yritettiin tunnistaa alkeellisella testillä: pontikkatippaa hierottiin sormien välissä jolloin mahdollinen ulosteen tuoksu paljasti käymisaineen. Tätä omatoimista alkoholijuomien laaduntarkkailua on osattu ja jouduttu harrastamaan 1970-luvulle saakka.

”Ennen kaikki muukin oli puhdasta”

Juokseva vesi oli harvinaisuus 1900-luvulle saakka, eikä sitä ollut kaikissa taloissa edes 1970-luvun alussa. Kaikki vesi nostettiin käsivoimin kaivosta, joka oli sijoitettu, oikeammin taikavarvulla "katsottu" karjasuojan lähelle. Kaivot oli tuettu hirsin. Ne olivat täydellisen avoimia pintavalumalle ja maaperän läpi imeytyville karjan ja ihmisten jätöksille. Kaivovesitutkimuksen mukaan (1977) puolet kaivoistamme täytti terveydelliset laatuvaatimukset. (Pönkä 1999) Vain12-14% talouksista sai terveydellisesti ja tekniseettisesti laadukasta vettä. Ihmisen ohella karja sai nitraattien, fluoridien ja suolistomikrobien pilaamaa juotavaa.

Kaikesta huolimatta kehitysmaita on neuvottu esimerkiksi USA:n ympäristöministeriön taholta  karttamaan klooria vedenpuhdistuksessa - Perussa tuhoisin seurauksin.

WC-hygieniaa ei ollut aiemmin oikeastaan lainkaan, ei edes WC-paperia 1900-luvun puolimaihin. Nyt on katsottu, että WC-paperin loppuminen aiheuttaisi suunnattoman terveyskatastrofin . Eli se ei olekaan nykyajan turhuus, vaan tärkeä hygieniatuote.

Huono WC-hygienia on altistanut esimerkiksi aiemmin yleiselle lavantaudille. Ennen antibiootteja ja kehitysmaissa nytkin kuolleisuus siihen on 10-30%. Lavantaudin kantaja on saattanut itse olla oireeton. Esimerkiksi USA:ssa Lavantauti-Maryna tunnettu keittäjä aiheutti 40 vuoden aikana kymmenen tunnettua mutta todennäköisesti paljon useampia epidemioita. (Huovinen 2003) Vielä nykyäänkin enemmistö kehitysmaiden ihmisistä käyttää syömiseen ja tervehtimiseen vain oikeaa kättään. Vasen on varattu henkilökohtaiseen hygieniaan.

Naisten kuukautissuojat ovat olleet esimerkiksi itsevirkattuja kaikessa arvattavassa mukavuudessaan, hygienisyydessään ja luonnonmukaisuudessaan. Tosin tarve lie ollut nykyistä vähäisempi huonon ravinnon ja kovan työn aiheuttaman nykyistä monia vuosia myöhäisemmän sukukypsyyden, alhaisen avioitumisiän ja toinen toistaan seuraavien raskauksien vuoksi. Nuo ovat tosin säästäneet naiset nykyiseltä rintasyövältä mutta tappaneet sitä varmemmin lapsivuoteeseen.

Syöpäläisiä kuten luteita tai täitä niiden levittämine sairauksineen on ollut yleisesti 1950-luvulle. Päätäit ovat taas lisääntyneet. Vaatetäit levittävät sairauksia, mm. lavantautia ja pilkkukuumetta.

Leveä heisimato oli tavattoman yleinen vielä 1980-luvulle ja eräiltä alueilta, esimerkiksi Koillismaalta, kotoisin olevilta parantola- tai keskussairaalapotilailta otettiin nk. madonmunat eli ulostenäyte rutiininomaisesti.

"Ei ollut myrkkyjäkään"

Syötävien kasvien luontaisia myrkkyjä ei ole osattu aiemmin varoa. Nyt enintään rehuksi viljeltävien härkäpapujen lektiini on myrkyllistä. Vielä 1998 todettiin yhdeksän papujen lektiinin aiheuttamaa myrkytystä.

Rypsiöljy sisälsi epäterveellistä erukahappoa. Söimme sitä haitaksemme 4500 vuotta, kunnes kasvinjalostus esti sen tuotannon mutaatiojalostuksella kolme vuosikymmentä sitten. Rypsiöljy sellaisena, miksi ihminen sen halusi, on nyt tunnustettu terveystuote, jopa niin, että sen avulla puolustetaan - luonnonmukaista ruokaa.

Perunan säilytysolot, perinnelajikkeet ja käsittely ovat olleet eduksi glykoalkaloidien määrälle - jopa kuolemantapauksia on raportoitu. Peruna ei pääsisi markkinoille jos se "keksittäisiin" nyt.

Jokainen viljeltyjä peltoja nähnyt on huomannut siellä täällä viljantähkissä tummia torajyviä. Aiemmin torajyvien myrkky, ergotamiini, aiheutti myrkytyksiä. 1700-luvun Ranskassa yksi myrkytysepidemia tappoi 8000 ihmistä. Vielä 1950-luvulla on ollut merkittäviä epidemioita.

Muina voi mainita aflatoksiini, okratoksiini, viljan ergot-alkaloidit, zearaleononit, viljan trikoteseenit, furnosiinit, patuliinin, sitriinin ja penisilliinihapon. Noista ei ennen tiedetty yhtään mitään - kuten ei sienten myrkyistäkään, sillä niitä välteltiin kansan parissa - oletettavasti perimätietona kulkeneen eräiden lajien tiedetyn myrkyllisyyden vuoksi.

Suomalaisesta viljasta puuttui aiemmin seleeniä, jota vakaassa maaperässämme ei ole.  Vain Kiinasta ja Uudesta-Seelannista on raportoitu pienempiä määriä kuin meillä alkujaan. Noissa maissa Keshanin tauti, joka aiheutti naisille ja lapsille sydänlihaksen sairauden, on yleinen. Seleenin puute näyttää lisäävän paitsi sydänkuolemien myös eräiden syöpämuotojen riskiä. Nyt noita on torjuttu ilmeisen tehokkaasti lisäämällä seleeniä lannoitteisiin: seleenilannoituksen aikaan eli viimeisen 25-30 vuoden aikana kuolleisuus sepelvaltimotauteihin ja syöpään on alentunut.

Aiempi jodin puute aiheutti struumaa, kansantautia, joka väheni nopeasti 1940-luvulla aloitetun suolan jodioinnin ansiosta. Jodilla on myös muita vaikutuksia: Intiassa pienet suolatehtaat vapautettiin äsken jodin lisäämisestä. Ne saattoivat laskea suolan hintaa, jonka seurauksena varsinkin köyhin väestönosa siirtyi käyttämään edullista joditonta suolaa. Vaikutukset olivat dramaattisia: koululaisten mitattu älykkyysosamäärä aleni ilmeisesti kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksena. Tiedetäänkin luotettavasti, että jodin puute aiheuttaa lapsilla kääpiökasvuisuutta ja henkisen kehityksen jälkeenjäämistä. Jodi säädettiin taas pakolliseksi ja tulokset paranivat.

Ei ole tiedossa, kuinka tämä vaikutus näkyy Suomessa mutta koululaistemme ÄO on noussut noin 20 yksiköllä 1940-luvusta ja suomalaisten keskipituus on kasvanut. Osa edellisistä voitaneen ilmeisesti lukea paremman koulujärjestelmän ja yhteiskunnan maksaman kouluruokailun ansioksi. Miten tahansa, jodista ei ole haittaa: jopa 10-20-kertainen annos tarpeeseen nähden siedetään hyvin.


Perenna

  • Tulokas
  • *
  • Posts: 27
    • View Profile
Tämä on niin hyvä kirjoitus, että luulenpa lainaavani sitä joskus jossain.
  Toisaalta - mutta toisaalta.
Shit happens.

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25025
    • View Profile
    • Email
Palataan tähän keskusteluun, pitkästä aikaa.

Comparing the world before 1900, to today

Lainataan tämä kohta:

Quote
Questions pervade like:

* Why didn’t the world have electricity before 1900? 
* Why didn’t the world have, a medical industry, electronics, communications systems, militaries, and transportation infrastructure like planes, trains, automobiles, trucks, and ships before 1900?
* Why didn’t we have more than 6,000 products before 1900 that the wealthier and healthier countries now use daily?

One answer is that it could be that electricity is a secondary energy source that we get from the conversion of other sources of energy such as coal, natural gas, and oil. These sources are known as “primary sources, but electricity itself is not a “primary source”.  Like electricity, the products used in industries and infrastructures are all dependent on products are manufactured from “primary sources” of energy like petroleum ‘


Kysymykset eivät ole niin historiattomia kuin luulisi. Sähkö ilmiönä keksittiin jo antiikin aikana. Sama muuten koskee myös höyrykonetta.
« Last Edit: 09.08.21 - klo:09:08 by Heikki Jokipii »