Author Topic: Kasvissyönti maailman pelastuksena?  (Read 95517 times)

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #15 on: 01.04.15 - klo:06:28 »
Huili-lehti kysyy:

Miksi valtio tyrkyttää lihaa?

Vaikka joutuukin sitten tekstissä toteamaan, että ei se ihan niin ollutkaan (lihav. HJ):

Quote
Parsakaali tai pinaatti eivät mainoksissa paistattele. Siksi onkin yllättävää kuulla, että kasvikset saavat kansallista menekinedistämisrahaa itse asiassa enemmän kuin liha. Vuonna 2013 Maaseutuvirasto Mavi myönsi erilaisiin kasvis- ja perunakampanjoihin noin 350 000 euroa. Lihakampanjat saivat samana vuonna 267 000 euroa.

Haastateltu on myös Sirpa Pietikäistä (lihav. HJ):

Quote
”EU:ssa maatalouspolitiikasta puhuvat vain maataloustuottajat. Se on sama kuin liikunnasta puhuisivat vain urheiluvälineiden valmistajat. Nykyisellään tuet suunnataan niihin kohteisiin, joita on aina tuettu.”

Pietikäisen mielestä tukia tulisi suunnata kasviksille ja luomuun.

On kyllä itseään korville lyövä lausunto kun muistamme

a) miten paljon, ja miten paljon enemmän suhteessa syötyyn määrään tukea EU:ssa annetaan juuri luomutuotteille ja
b) kuinka luomutuotanto on hyvin suurelta osaltaan keskittynyt juuri eläintuotteisiin (maito, kananmunat, ja lihakin, kun ne lehmät sitten lopulta kuitenkin syödään)
c) miten luomuviljely ravinteiden saannin takia lähes edellyttää eläinten (lehmien) pitoa
« Last Edit: 01.04.15 - klo:07:40 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #16 on: 29.07.15 - klo:15:22 »
Ottamatta tähän artikkeliin nyt tässä enempää kantaa ...

Ruotsissa vaaditaan lihaveroa – suomalaisprofessorin mukaan verotus olisi ongelmallista

... niin näin se vaan tulee Leo Straniukselta selkäytimestä (lihav. HJ):

Quote
"Hintakilpailussa emme nykyisinkään pärjää esimerkiksi tanskalaisille lihantuottajille. Meidän valttejamme ovat laatu ja luomu", Stranius sanoo.

Vaikka hän - voi sanoa - varmasti tietää, että luomuliha on näissä ilmastopäästöissä se huonoin vaihtoehto.

Vai voisiko olla, ettei hän sittenkään tiedä, ei anna lukujen tulla aivoihinsa tai niiden ratkaiseviin kerroksiin kuitenkaan?

(Sinänsä voi kyllä kysyä, miten hän kuvittelee meidän pärjäävän tanskalaisille luomutuotannossakaan,  mutta se on sitten jo ihan toinen juttu ...)


« Last Edit: 29.07.15 - klo:16:02 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #17 on: 17.12.15 - klo:08:07 »
Paradoksaalisia tuloksia lisää (GLP):

Eating your veggies may be good for your health, not for the planet

Salaatti - kun sen sisältämät vähäiset kalorit otetaan huomioon - tuottaa kasvihuonepäästöjä kolme kertaa sen verran kuin kinkku.

Muita resurssisyöppöjä vihanneksia ovat munakoiso, selleri ja kurkku.

Tässä linkki Sciencedailyn uutiseen:

Vegetarian and 'healthy' diets could be more harmful to the environment, researchers say

Eikä ruokasuositusten noudattaminenkaan tuonut pelastusta, tässä suhteessa:

Quote
However, eating the recommended "healthier" foods -- a mix of fruits, vegetables, dairy and seafood -- increased the environmental impact in all three categories: Energy use went up by 38 percent, water use by 10 percent and GHG emissions by 6 percent.

(Uutisesta ei kyllä täysin selviä, mihin verrattiin? Keskimääräiseen, tavanomaiseen - amerikkalaiseen? - ravintoon?)

Luomun ja tavanomaisen vertailua ei ilmeisesti tuossa tutkimuksessa ollut.
« Last Edit: 17.12.15 - klo:08:57 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #18 on: 09.02.16 - klo:15:19 »
Tässä on aika hauska artikkeli, joka yrittää luokitella kasvissyöjät heidän motivaationsa mukaan:

Gesellschaft: Die Geschmacksrichtungen des Vegetarismus

Se on sitä pirun saksaa, mutta kun minulle on sen taitoa suotu (suotu ja suotu:: yksi lapsuuden kesä meni pilalle ehtojen takia, vahvoja verbejä ulkoa opetellessa :( ), niin yritän tässä kohta puoleen tehdä siitä selostuksen suomeksikin.
« Last Edit: 09.02.16 - klo:15:23 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #19 on: 22.06.16 - klo:07:56 »
Eikö tätä KU:n/Guardianin uutista voisi pitää - naiivina (tai sitten sen kohdetta, kiinalaista asiakirjaa):

Kiina aikoo vähentää lihansyönnin puoleen

Quote
Jos vähennys toteutuu, sillä on merkittävä vaikutus kasvihuonekaasujen päästöihin.

Kiinan terveysministeriö on esittänyt uudet ravintosuositukset, joilla se haluaa vähentää maan lihankulutusta 50 prosentilla. Suosituksen mukaan kansalaisen ei pitäisi syödä enempää kuin 40–75 grammaa lihaa päivässä, kertoo brittilehti The Guardian.

Sillä eipä taida Kiina olla enää sellainen kun se oli Maon aikana, jolloin hänen/hänen ministeriönsä suositusta tai vihjettäkin ryhdyttiin heti joukolla noudattamaan. Kun toteutunut (ja ennustettu) kehitys on tämä:

Quote
Lihankulutus on kasvanut Kiinassa nopeasti. Vuonna 1982 lihaa syötiin 13 kg henkeä kohti vuodessa, nyt 63 kg. Ennusteiden mukaan tämä olisi kasvamassa vielä 30 kilolla seuraavien 15 vuoden aikana.

Tuo suositeltu määrä olisi siis 15-27 kiloa vuodessa. Miten se saataisiin siis toteutettua? Suositus ei varmasti pure, oikeastaan ainoa tapa olisi rangaistusvero, joka kohottaisi lihan hinnan pilviin. Voi olla, että siihen ratkaisuun, joka tietysti veisi lihan köyhien ulottuvilta, ei KU tai Guardian olisi sitten kuitenkaan myötämielinen. Tai sitten säännöstely, ostokortit?

***

Jos oli myös näin ...

Quote
Samalla raportissa todetaan, että kasvava lihantuotanto lisää myös paineita Kiinan jo ennestään rasitetuille viljelykelpoisille maille ja vesivaroille.

... niin olisi mielenkiintoista tietää, ottiko raportti myös kantaa luomuviljelyyn Kiinassa? Sen tarkistaminen olisi kyllä periaatteessa mahdollista, Gauardianin uutisessa on linkki itse raporttiin. Tosin ko. raportti sitten - luonnollisesti - on kiinaksi.

Erityisesti, otettiinko kantaa - luomulihaan!

_________

PS. Sitten on tämä kuvateksti:

Quote
Vuosittainen kymmenpäiväinen koiranlihafestivaali alkoi tiistaina Yulinissa Etelä-Kiinassa. Tuoreen gallupin mukaan yli puolet kaupunkilaisista haluaisi kieltää festivaalin.

Mutta - kasvihuonepäästöjen kannalta - tuo menettely, että koirat edes lopulta syödään, on tietysti suositeltavampi kuin länsimaalainen, jossa niille itselleen syötetään koko niiden elämän ajan lihaakin, ja sitten ruumis vain jollakin tavalla hävitetään!
« Last Edit: 03.04.17 - klo:15:18 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #20 on: 19.01.17 - klo:09:17 »
Saksassa julkaistiin äskettäin tutkimus, jonka mukaan kasvisyöjiksi ilmoittautuneet syövät huomattavasti vähemmän lihaa kuin muut. Kun sitä ennen oli selvinnyt, että niiden osuus väestöstä, jotka "yleensä" syövät vain kasvisruokaa, oli 4%.

Vegetarier aller Länder verzählt euch
("Kaikkien maiden vegetaristit, laskekaa itsenne - tai joukkonne - väärin")

Nyt siellä kerrotaan, että ensimmäinen pelkästään vegaaniruokaan keskittynyt supermarketketju on mennyt nurin, konkurssiin:

Anti-Fleisch-Guru erklärt vegane Supermärkte für gescheitert

Jatkoksi sopii tämä twiitti sikojen määrien kehityksestä eräissä isoissa maissa puolen vuosisadan aikana.

Kiinassa sikojen määrä on kasvanut noin 100 miljoonasta  puoleen miljardiin. Tosin tilastojen luotettavuus ei ole ihan "satavarmaa", sikojen määrä ja ilmoitettu sianlihan kulutus eivät ole oikein balanssissa.

Siinäpä sitten, suomalaiset, kasvihuonepäästöjä vähentämään, siirtymällä veganismiin. Kun se on niin trendikästäkin, suorastaan "buumi", kuten media innostuneena kertoo!

Tosin Suomessakin on hiukan vaikeuksia saada se näkymään tilastoissa:

Li­ha mais­tuu edel­leen suo­ma­lai­sil­le (Lihatiedotus)

Quote
Suomalaiset söivät lihaa vuonna 2015 noin 79 kiloa henkeä kohden luullisena lihana. Vuoden 2016 kulutuksen ennustetaan olevan samaa tasoa tai kasvavan hieman. Kasvu tulee lähinnä broilerin kulutuksen kasvusta

Luultavasti Suomessakin ne 7%, jotka v. 2016 ilmoittavat, etteivät syö lihaa lainkaan, syövät sitä huomattavasti vähemmän kuin muut.  ;D
« Last Edit: 19.01.17 - klo:12:25 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #21 on: 03.04.17 - klo:08:49 »
Tässä Hesarin kolumnissa tänään olivat nämä faktat kohdallaan (lihav. HJ):

Miksi ministeri pelkää vegaania?

Quote
Kasvissyönnistä puhutaan juuri nyt paljon, ja lihantuottajat tuntevat selvästi asemansa uhatuksi. Tosi­asiassa lihan­kulutus kuitenkin kasvaa. Lihatiedotuksen tutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia suomalaisista syö lihaa.
[...]
Kuluttajat äänestävät aina lompakollaan. Sitä myydään, mitä ostetaan.

Mutta silti kirjoittaja on selvästi näkevinään vegaaniruoassa jonkinlaisen uuden "trendin"?
« Last Edit: 03.04.17 - klo:15:15 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #22 on: 04.04.17 - klo:04:09 »
Mutta Hesari on ilmeisesti päättänyt, että ellei veganismi ole trendi, niin se sellaiseksi tehdään. Tänään lehdessä oli iso juttu tästä asiasta eräissä muissa maissa:

Vegaaniruokaa pidetään Virossa vaarallisena lapsille – Vincent ei usko virallisia suosituksia

Quote
Viron terveysviranomaiset pitävät vegaaniravintoa vaarallisena kasvavalle lapselle. Samaan aikaan kasvissyönti lisääntyy vauhdilla.

Vauhdillapa hyvinkin. Samasta artikkelista vähän alempaa:

Quote
Spagettipäivänä oli kuitenkin myöhäistä ryhtyä kasvissyöjäksi. Nimi pitää ilmoittaa listalle ennakkoon. Koulun yhteensä 1 300 oppilaasta parinkymmenen nimi on listalla.

Eipä tarvinne kauan odottaa, kun näemme veganismistakin väitettävän, että se on jo ihan valtavirtaa.
« Last Edit: 04.04.17 - klo:04:23 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #23 on: 05.04.17 - klo:03:49 »
Ehkä sattuma, eikä niinkään lehden linjaa, mutta Hesarin talousuutisissa oli tänään tämä:

PTT: Ruuan hinta lähtee loppuvuodesta nousuun

Quote
KASVISRUOKABUUMI ei vielä näy lihankulutuksessa, sillä lihan kokonaiskulutus kasvaa myös tänä ja ensi vuonna. Varsinkin siipikarjanlihan kulutus on edelleen hyvin voimakkaassa kasvussa.

Siis ihan varmasti on olemassa, vaikkei sitä näy missään. Eikä tule näkymäänkään. Kuin joulutonttu ikkunan takana?
« Last Edit: 05.04.17 - klo:04:29 by Heikki Jokipii »

Jarrumies

  • Konkari
  • *****
  • Posts: 742
    • View Profile
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #24 on: 11.05.17 - klo:10:20 »
Vanha jaottelu meni näin: eläinkunta, kasvikunta, kivikunta...

Tämä on tuttu perustelu: Ei eläimiä saa syödä, koska ne ovat tuntevia ja älykkäitä olentoja.

Ja tämä taitaa tulla pian tutuksi: Ei kasvejakaan saa syödä, koska nekin ovat tuntevia ja älykkäitä olentoja.

Jos alla mainitun kasvitieteilijän kirjan tiedot pitävät paikkansa, niin pian kasvisyöjät ja erityiset vegaanit taitavat olla moraalisessa umpikujassa. Mitä enää jää syötäväksi?

https://www.epressi.com/tiedotteet/tiede-ja-tutkimus/kasveilla-on-viestimisverkosto-jota-voi-verrata-internetiin-asiantuntija-tietokirjailija-stefano-mancuso-suomessa-15.5..html

"Ovatko kasvit älyllisiä olentoja? Mitä voimme oppia niiltä? Kasveja elää kaikissa maapallon olosuhteissa ja ympäristöissä, mutta emme yleensä ajattele niiden olevan älykkäitä olentoja. Vastikään ilmestyneessä yleistajuisessa tietokirjassaan Loistavat kasvit (Aula & CO 2017)  italialainen kasvineurobiologi Stefano Mancuso osoittaa, että kasveilla on lukemattomia kykyjä ja että ne ovat tietoisia ympäristöstään.
Kirjailija, keksijä ja Firenzen yliopiston professori Stefano Mancuso pitää kirjaansa liittyvän huippukiinnostavan yleisöluennon "Green Intelligence - the vegetal way to cognition" Kaisaniemen Kasvitieteellisessä museossa ma 15.5. klo 13:30. Tervetuloa!
Kasvimuseorakennuksen Nylander-sali, Unioninkatu 44, Helsinki.
Sen jälkeen mahdollisuus mediahaastatteluun."

Lainaus kirjan esittelystä: http://aulakustannus.fi/kirja/loistavat-kasvit

"Tässä hämmästyttävässä teoksessa italialainen kasvineurobiologi Stefano Mancuso osoittaa, että kasvit ovat älykkäitä ja tietoisia ympäristöstään, eivätkä lopulta eroa ihmisistä tai muista eläimistä niin paljon kuin niiden äänettömän ja liikkumattoman elämäntavan perusteella saattaisi kuvitella.

Jos älykkyys määritellään kyvyksi ratkaista ongelmia, kasvit ovat varsinaisia neroja. Ne aistivat, reagoivat, leviävät ja sopeutuvat. Niillä on tuntoaisti, ne nukkuvat ja kommunikoivat itsensä, toistensa ja eläinten kanssa ja laativat ja toteuttavat erilaisia selviytymisstrategioita. Kasvit pystyvät tekemään valintoja, oppimaan ja tunnistamaan sukulaisensa. Viiden ihmisten kanssa yhteisen aistin lisäksi niillä on viitisentoista muuta aistia.

Ovatko aivot älykkyyden edellytys? Yksien tehokkaiden aivojen sijaan kasveilla on juurien kärjissä miljoonia pieniä tietojenkäsittelyrakenteita, jotka yhdessä muodostavat monimutkaisen viestimisverkoston, jota voi verrata internetiin tai parviälyyn.

Italialainen STEFANO MANCUSO on palkittu ja arvostettu kasvitieteilijä sekä pioneeri kasvineurobiologiassa, joka tutkii erilaisten biologisten systeemien viestintää ja sisäistä kommunikaatiota niin geenien, molekyylien kuin ekologisten yhteisöjen tasolla. Mancuso toimii professorina Firenzen yliopistossa ja etsii ja kehittää intohimoisesti mahdollisuuksia soveltaa kasvien älykkyyttä teknologiassa sekä erityisesti ympäristönsuojelussa. Loistavat kasvit on käännetty useille eri kielille, ja Itävallassa se valittiin vuoden 2016 parhaaksi tiedekirjaksi."
« Last Edit: 11.05.17 - klo:11:22 by Jarrumies »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #25 on: 24.05.17 - klo:06:52 »
Tämäkin juttu ja siinä mainitut asiantuntijat ovat perustelevinaan asiaa huolella antibioottiresistensin leviämisestä, mutta tosiasiassa se on hyökkäys kaikkea lihantuotantoa vastaan:

Asiantuntijat vaativat WHO:ta puuttumaan teolliseen lihantuotantoon

Ja toissijaisesti luultavasti myös jonkinlainen luomun puolustus, sananvalinnasta päätellen. Vaihtoehtoa "teolliselle" ei tuossa  kyllä määritellä, mutta eiköhän se sitä ole? Siis tämä perinteinen tapa, johon palaamista tavallaan a!kuperäisessä kirjeessä suositellaan:

Quote
The problem, however, is getting worse as a rising proportion of global meat consumption comes from factory farms. Factory farms produce 67% of poultry meat, 50% of eggs, and 42% of pork globally. 1 A return to more traditional husbandry methods is unlikely to occur, as the prevalence of factory farming has been rapidly increasing in both the high- and low- and middle-income countries.

Siihen viittaa myös se, kuinka kaikki synnit aivan väistämättä liittyvät juuri tuohon "teolliseen" eläintuotantoon. Vaikka tosiasiassa esimerkiksi turhanaikaista ja liiallista antibioottien käyttöä on pystytty hyvin välttämään esim. kaikilla pohjoismaisilla tehotiloilla ("virallisesti" on samoin koko EU:ssa, mutta se kysymys on vaikeampi). Antibioottijäämien puute ei siis ole täällä mikään luomulihan (tai -maidon) erityisominaisuus, vaikka sitä sellaisena kyllä luomuväki usein mainostaa.

Se, että tuo kirje on osoitettu WHO:lle, on myös esimerkki "keittiönovitaktiikasta".
« Last Edit: 28.07.22 - klo:05:00 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #26 on: 24.05.17 - klo:08:07 »
Pietikäisen lausuntoon ...

Quote
Pietikäisen mielestä tukia tulisi suunnata kasviksille ja luomuun.
On kyllä itseään korville lyövä  lausunto kun muistamme
[...]
b) kuinka luomutuotanto on hyvin suurelta osaltaan keskittynyt juuri eläintuotteisiin (maito, kananmunat, ja lihakin, kun ne lehmät sitten lopulta kuitenkin syödään)


... rinnalle tämä Sampsa Heinosen juuri äskettäin YLE:n uutisissa kertoma tieto:

Quote
Heinosen mukaan luomutilojen tuloista noin 60 prosenttia tulee eläinten pidosta: maidosta, lihasta, kananmunista. Sitten tulevat kasvikset, juurekset, viljat ja muutamat erikoistuotteet.
« Last Edit: 24.05.17 - klo:08:12 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #27 on: 19.06.17 - klo:06:46 »
Tässäkin yritetään "Suomi jälkijunassa" -jippoa ...

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/suolapommi-vai-ravitseva-ateria-vege-eineksissa-hyvaa-ainakin-se-etta-ne-sisaltavat

Quote
Suomi on kasvispohjaisten tuotteiden käytössä jälkijunassa verrattuna esimerkiksi Ruotsiin tai Saksaan, jossa lihaa korvaavien kasvistuotteiden markkinat ovat kasvaneet yli kymmenen prosentin vauhtia vuosina 2015—2016.

Suomessa kasvispihvejä, nyhtökauraa ja muita vastaavia tuotteita kulutettiin viime vuonna noin 300 000 kiloa. Ruotsissa niiden kulutus oli 5,6 miljoonaa kiloa ja saksassa 15,2 miljoonaa kiloa.

Kuluttaja- ja markkinointitutkimusyritys Makery selvitti viime vuonna lihaa korvaavien valmisteiden kulutusta yhdeksässä EU-maassa. Tutkituista maista kasvissyönti kasvattaa suosiotaan erityisesti Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Terveellisyyden lisäksi kasvisruuan suosiota selitti tutkimukseen vastanneiden huoli ympäristöstä ja eläinten oikeuksista.

Ehkäpä Suomi onkin, mutta miten pitkällä asiassa on Saksa? Se on tuosta laskettavissa! Keskimääräinen saksalainen syö näitä tuotteita vuodessa 184 grammaa. Se on toki enemmän kuin suomalaisen n. 5-6 grammaa, mutta ... samaan aikaan tuo saksalainen syö lihaa ainakin 59 000 grammaa (riippuu paljon laskentavasta).
« Last Edit: 19.06.17 - klo:07:37 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #28 on: 20.06.17 - klo:06:49 »
Tässä tuohon edelliseen vielä tieto Ruotsista. Näin se kasvissyöntitrendi on siellä näkynyt v. 2016:

Trots vegotrend – nu slår köttkonsumtionen nya rekord

Quote
– Det är lite överraskande att den vegetariska trenden som sägs vara så stark inte syns i statistiken, säger Åsa Lannhard Öberg, Jordbruksverket utredare, till Sveriges Radio.

I Sverige förbrukade vi förra året 87,7 kg kött per person, visar en rapport från jordbruksverket. Det är en ökning med ett halvt kilo per person jämfört med 2015, och ett nytt rekord.

Sielläkin, siis, ei mitenkään. Yhtä hämmästyneitäkin siitä ollaan, miten nyt noin, kun siitä on niin paljon puhuttu.
« Last Edit: 20.06.17 - klo:09:38 by Heikki Jokipii »

Heikki Jokipii

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Posts: 25017
    • View Profile
    • Email
Vs: Kasvissyönti maailman pelastuksena?
« Reply #29 on: 27.06.17 - klo:04:39 »
Tämä on nyt median (tietyn osan) hyväksymä ja ylläpitämä "totuus". Hesarin tämänpäiväisestä jäätelöuutisesta:

Quote
Lähiruoka, luomu, suomalaisten tekijöiden tukeminen ja tietynlainen hifistely ovat ohjanneet kulutustottumuksia jo pitkään, mutta vegaaniruoan kysyntä on kasvanut viime vuosina.
(lihav. HJ)

Mutta verrataanpa sitä "ammattilehdessä" juuri eilen olleeseen tietoon:

Lihan kulutus on ennallaan, tuotanto Suomessa laskenut

Quote
Viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna lihan kokonaiskulutus oli tammi–toukokuussa edellisvuoden tasolla, 175 miljoonaa kiloa, kertoo Gallup Elintarviketieto. Tuotanto oli 164 miljoonaa kiloa.

Siipikarjanlihan kulutus kasvoi kuusi prosenttia. Sian- ja naudanlihan kulutus väheni kaksi prosenttia. Karitsanlihan käyttö kasvoi neljä prosenttia.

Kulutuksen muutokseen vaikuttaa edellisvuoden vastaavan ajanjakson tilapäinen poikkeuksellisen suuri lihan kulutus.

Edellisvuodella tarkoitettaneen vuotta 2015, joka oli lihankulutuksen ennätysvuosi. Jonka jälkeen kulutus on pysynyt kutakuinkin samalla tasolla. Jolloin asia on sama, vaikka olisi tarkoitettu vuotta 2016. Eli siinä se, mitä on tapahtunut "viime vuosina", tällä rintamalla.

PS. Jos on samaan aikaan totta, että vegaaniruoan myynti on kasvanut, johtopäätös siitä olisi: suomalaiset syövät entistä enemmän! Tai sitten: heittävät entistä enemmän ruokaa roskiin? Jompaa kumpaa ja jompia kumpia tuotteita. Suomen väkiluku ei ole juurikaaan kasvanut.
« Last Edit: 27.06.17 - klo:13:00 by Heikki Jokipii »