Ja niin siinä sitten myös kävi, että Soklin jatkojalostuskin on vilahtamassa Venäjälle. Yaran perustelut tässä eivät välttämättä taloudellisesti ja teknisesti ole huonoja , on – nyt – varmaan järkevää näin keskittää.
Mutta asialle Suomen – ehkä – asettamat tavoitteet eivät kyllä toteudu. Jos jatkojalostus menee Venäjälle, Soklin alueella Suomessa ei tule juuri lisää työpaikkoja.
Asiaa koskevassa uutisessa Uutispäivä Demarissa 10.2.2011 kirjoitettiin siten myös näin:
”Apatiittia käytetään fosforilannoitteena luonnonmukaisessa viljelyssä sekä ravinteena kompostissa ja kuivikelannassa. Yara arvioi apatiitin riittävän 20 vuoden tuotantoon”.
No, kyllä tuo paikkansa sinänsä pitää, mutta kyllä
apatiitti kelpaa fosforin lähteeksi kaiken sorttiseen viljelyyn.
Mutta taustalla – ehkä nk. lapsuksena jonkun sanomana – on juuri se, että Soklin (ja ympäröivän alueen, Venäjän puolella) malmi on niin puhdasta haitta-aineista, että sitä voidaan käyttää, kemiallisesti jalostamatta, suoraan luomuviljelyyn.
Joka on siis suunnatonta tuhlausta.
Ja josta tuotteesta on melkoinen kysyntä, maailmalla. Hinta sen mukainen, tietysti.
Jäynä – joka samalla olisi täysin järkevä asia – olisi nyt, että Suomi tai EU
kieltäisi kokonaan, kerta kaikkiaan tehottoman fosfaattikiven tuotannon, myös siinä tapauksessa, että malmin jalostus tapahtuisi muualla. Tai laittaisi asialle
hurjan veron tms.
***
Mutta eihän tässä mitään tapahdu, niin kauan kuin voi joku toimittaja kirjoittaa
noin vain puolihuolimattomasti, että "maailman fosforivarojen arvioidaan riittävän ehkä vain 50 vuodeksi". Ja kun se ei käänny hänen päässään, eikä muidenkaan päässä, siitä loogisesti seuraavaksi eli saman sisältöiseksi väitteeksi: 50 vuoden päästä koko ihmiskunta kuolee. Tai siis, anteeksi, täsmällisemmin: koko ihmiskunnan
arvioidaan kuolevan tuon 50 vuoden päästä!
***
Pelkään kyllä pahoin, että seuraavan hallituksen nuori (no, totta kai nuori!) ympäristöministeri ehtii jossakin puheessaan - ennenkuin kokeneet alaiset ehtivät häntä siitä estää - tekemään ehdotuksen fosforin täydellisestä kieltämisestä Suomessa ... Itämeren pelastamiseksi, tietystikin.