Vaatiessaan tuotantoeläinten hyvää kohtelua tai jopa "kumppanuutta" ympäristöliikkeen ihmiset viittaavat vaistomaisesti vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin ihminen-eläin -suhde olisi muka ollut läheisempi ja tasa-arvoisempi. On nähty onnellisia kanoja, uskollisia hevosia ja ehytkorvaisia lehmiä.
Kuitenkin aiemmat elinolot ovat pakottaneet ihmisen äärimmäiseen julmuuteen eläintä kohtaan ilman säälin mahdollisuutta. Sitä vähemmän, mitä pohjoisemmaksi katsoo. Elinoloja kuvaavan vanhan sanonnan mukaan "miehen ja hevosen helvetti alkaa Kokkolasta".
Hevonen sopiikin hyvin esimerkiksi. Nykyihmiselle hevonen on liinaharjainen "Poku" ja edustaa luonnon jaloa alkuvoimaa ja vapautta sekä parasta mahdollista ihminen-eläin -suhdetta. Se paras mahdollinen on voinut toteutua käytännössä vasta nyt - teknologian ja tieteen ansiosta. Silti halukkaasti väitetään, että jalostus on tehnyt hevosesta juoksukoneen mutta samalla unohdetaan, että aiemmin jalostus teki hevosesta arvokkaan tuotantovälineen, jalostuksen päämäärät ovat olleet vain toiset ja keinot karkeampia: valinta ja valikoituminen. Kannattaa myös huomata, että kukaan ei ole vaatinut suomenhevoselle oikeutta lajinmukaiseen käyttäytymiseen vaikka aitaus on tälle ruohotasankojen eläimelle suhteessa ahtaampi kuin häkki kanalle.
Hevosen suurta käyttöarvoa ja korkeaa hintaa seurasi se, että hevonen käytettiin kaikilta mahdollista osin täysin loppuun aikansa mahdollisuuksin ja menetelmin. Jo "lapsuus" oli ankea: Ori tai orivarsa kastaroitiin omatoimisesti puuduttamatta puukolla leikellen, jos varsan luonne sitä vaati tai edes päivän-kahden päässä oli valtion varoin ylläpidetty kruununori tammoja astumaan ja hevosten käyttöominaisuuksia parantamaan. (Joiden jättämästä perimästä johtuen suomalaiset kylmäveriset hyväksytään pitkin hampain kylmäverissarjoihin pohjoismaisissa raveissa.)
Savotoiden hevoset yöpyivät loimen alla kaikissa säissä, eikä huonon omistajan sattuessa mikään sairaus ollut niin paha, etteikö olisi kannattanut antaa eläimen kitua loppuunsa toivoen sen selviämistä ja siis rahansäästöä. Kun hevonen vanheni tai osoittautui muuten kelvottomaksi, se myytiin tai vaihdettiin niin pian kuin suinkin. Eläkepäiviä ei suotu, siihen ei ollut varaa: karjan talvirehu kerättiin paljoudessa huonotuottoisilta luonnonniityiltä ja vähät pellot käytettiin viljantuotantoon. Juuri tuosta rehun puutteesta johtuen kaupoissa oli ennen tarjolla vasikan lihaa.
Eläinlääkintää
Millaista esimerkiksi hevosen, etenkin vanhan tai muuten heikkokuntoisen, kohtelu onkaan ollut 1950-luvulle saakka etenkin kauppatavarana? Etujalkaansa ontuvalta kaviovikaiselta hevoselta vahingoitettiin puukolla tai muulla "oireenmukaisella hoidolla" myös toinen kavio, jolloin epätasainen askellus ei paljastanut jalkavikaa. Samalla hevonen joutui painoaan varoakseen keventämään askelta kaulallaan päätään puolelta toiselle vieden. Myös terve ja vireä hevonen tekee niin mutta eri syystä.
Hevosia myös "lihotettiin" markkinoita varten. Huonokuntoisella tai iäkkäällä hevosella tulevat kylkiluut näkyviin. Iäkkäällä silmiinpistävä piirre on lonkaluun edessä oleva kuoppa ja notkoselkä. Molemmista päästiin eroon suolan avulla. Sitä ja vettä annettiin kokemusperäisesti tiedetty suuri annos noin vuorokautta ennen markkinoita. Hevonen paisui kyljiltään suolan ja veden kertyessä elimistöön. Tämä ei aina piilottanut kylkiluita, joten selkään laitettiin suojaksi vaikkapa kasteltu viljasäkki, jonka läpi hevosen kylkiä hakattiin kepillä kunnes kyljet turposivat. Näin hevonen näytti hyvinpidetyltä ja lihojensa puolesta paljon ikäistään nuoremmalta.
Erityisen kivulias keino oli hännän "vangitseminen". Keinoa käytettiin niin sanotusti takaa vihaisten hevosten eli potkurien taltuttamiseen myynnin ajaksi. Hevosmiehet nimittäin hyvin tiesivät, että hevonen ei potkaise takajaloillaan, ellei voi samalla nostaa häntäänsä. Niinpä se kannatti tehdä mahdollisimman kivuliaaksi. Hännän ympärille, aivan sen juureen, kiristettiin hohtimilla rautalankavanne niin kireälle kuin suinkin. Sitä ei huomannut jouhien joukosta. Joskus kävi niin, että häntä tulehtui ja tuli typistetyksi uuden omistajan yllätykseksi. Toinen keino oli lyödä naula häntäluun läpi.
Purevia hevosia koulutettiin kuuman raudan avulla. Kun hevonen näykkäisi odotetusti, sen suuhun tarjottiinkin käden tai olkapään sijaan ahjossa kuumennettu rauta. Ehdollistaminen ei tarvinnut muuta.
Hevosia myös huumattiin. Aineena käytettiin esimerkiksi arsenikkia. Se paljastui aggressiivisuutena viimeistään silloin, kun uusi omistaja juotti markkinaostoksensa. Näihin keinoihin nähden suorastaan viatonta oli iän peittelemiseksi tehty hampaiden jyväkolojen viilaus.
Lammas, sika, kana tai nauta nähtiin samoin vain hyödyn näkökulmasta. Keskiajalla järjestettiin eläinten kidutusnäytöksiä, joiden rinnalla latinomaiden koira- ja kukkotappelut ovat leikkiä. Esimerkiksi bullterrieri on koirarotuna tuollaista perua. Kanoja teurastettaessa pientä huvia järjesti päättömän kanan lentoonlaskeminen.
Koira ei ole ollut lähes minkään arvoinen: enimmät kuolivat penikkatautiin muutaman kuukauden iässä vielä sotiin saakka. Ne jotka elivät aikuisiksi, olivat kovan karsinnan kohteina: ihmisvihaiset ja arat tapettiin heti ja heikot kuolivat jahdissa tai muussa käytössä. Yhtään turhaa suuta ei ollut varaa tai edes tapana ruokkia. Alkuperäisiä käyttörotuja ei arvostettu lainkaan: kun suursaarelaiset evakuoitiin neuvostohyökkäyksen alta, kaikki hyljekoirat ammuttiin ja yksi erikoislaatuinen, peräti kivikaudelta jalostettu haukkumaton koirarotu katosi muutamassa tunnissa.
Kaikesta edellä kerrotusta voinee huomata, että ihminen ei luonut aiemmin mitään tunnesidettä eläimeen tai enintään hyötynäkökulmasta tai kun siihen oli erityisestä syystä varaa. Tunnesiteisiin ei ollut mahdollisuuksia: jokainen kesäpossukin piti syödä syksyllä - hyvällä ruokahalulla.
Kaiken kaikkiaan tulisi nähdä, että aiemmassa ihminen-eläin -suhteessa ei ole olisi eläinten kannalta mitään hyvää. Jos palaisimme aiempaan eli keinolannoitteettomaan ja pienimuotoiseen tuotantoon ja samalla edes jonkinasteiseen eläinvoiman käyttöön maataloudessa, palaisimme ruoan niukkuuden aikaan. Ensimmäisenä siitä kärsisivät eläimet.
Sopusoinnussa kotieläinten kanssa: Eläinperäiset loiset ja sairaudet
Zoonoosit ovat olleet aiemmin yleisiä. Tiedetään, että ihmisellä on koiran kanssa 65, naudan 50, vuohen ja lampaan 46, sian 42, hevosen 35 ja siipikarjan kanssa 26 yhteistä tautia.
Vaikka eläinperäisten tautien alkulähdettä ei ole aina osattu tunnistaa, niitä on ollut nykyistä enemmän johtuen asumisesta jopa samoissa tiloissa eläinten kanssa. Myyräkuume lie ollut yleisin zoonoosi. Myyräkuume on niin sanottuihin munuaisoireisiin verenvuotokuumeisiin kuuluva sairaus, jonka enimmät oireet ovat heijastumia munuaisten vajaatoiminnasta. Taudinaiheuttaja on metsämyyrästä ihmiseen tarttuva Puumala-virus. Enimmät sairaustapaukset todetaan alkutalvesta, jolloin myyrät hakeutuvat ihmisasuntojen tuntumaan. Nykyäänkin myyräkuume on tappavan vaarallinen ja siihen on olemassa vain oireenmukainen hoito.
Muina ovat trikini, rabies ja vaikkapa hyljekäsi (tai traanikäsi), hylkeenmetsästäjien parissa yleinen sairaus 1900-luvulle, joka on opittu hoitamaan vasta äsken. Se on niin kivulias, että siihen sairastuneet hylkeenpyytäjät ovat valvoneet monia viikkoja yhteen menoon ja lopuksi jopa amputoineet omia sormiaan. Trikini, jonka voi saada tavallisimmin siasta tai karhusta, joskus myös hevosenlihasta, ei parane mutta nykyään oireita voidaan hoitaa loislääkkein. Suomaistyyppinen loinen ei kuole edes pakastamalla. Robert Scottin naparetkikunta kuoli 1911 jääkarhun lihasta saamaansa trikiniin - uuvuttavan sairautensa alkusyytä tuntematta.
Eläinperäiset loiset, kuten leveä heisimato ja suolinkainen askariooseineen ovat olleet ihan arkipäivää ja 300 ihmisuhria arvellusti vaatinut BSE ei ole edes pieni ongelma noihin verrattuna. Askarioosi tappaa matalan hygienian maissa, kuten Suomi vain vähän aiemmin - 10.000- 30.000 ihmistä vuosittain ja tartunnan saaneita on miljardi. Tartunta on vähintäänkin kiusallinen, sillä muuten oireettomilla 12-30 cm pitkä mato voi tunkeutua ulos nenästä, suusta tai peräaukosta ja toukat voivat kulkeutua keuhkoihin.
