Luomun suosio on kasvanut 19 prosenttia!!!
Vai … vai onko sittenkään?
Nielsenin kuluttajapaneelin mukaan luomumyynti on kasvanut 19%, josta meille kertoo tämä Ruokatiedon uutinen:
Luomuostot kasvoivat 19% vuonna 2008 - Maito ja liha vetivät luomun ennätysvauhtiin
Syödäänkö nyt siis luomua entistä enemmän? Se ei olekaan ihan itsestään selvä asia.
Myynnin kasvu tietysti lasketaan kulutetusta rahamäärästä. Kuitenkin eräs muukin asia voi olla muuttunut, nimittäin hinta. Ja siitä on nyt olemassa viitteitä.
Luomuhintoja tarkkaili ja vertailuja tavanomaiseen teki aikanaan Kuluttajavirasto, mutta sen viimeinen asiaa koskeva raportti ilmestyi jo vuonna 2003. Tilastonpitoa ei ole siellä sen jälkeen jatkettu (asia on tarkistettu puhelimitse). Eksakteja hintavertailuja ei siis enää voi tehdä, mutta katsokaamme mitä vajavaisesta mutta saatavilla olevasta aineistosta irtoaa. Surfataan netissä tiedon hankkimiseksi.
Tarkastelun kohteeksi otamme suosituimman luomutuotteen, luomumaidon, joka Ruokatiedon uutisen mukaan vastasi noin neljänneksestä kaikesta luomun kulutuksesta.
Netistä löytyivät tällaiset luvut, että vuoden 2008 lopussa Valion tavallinen maito maksoi 90 senttiä ja luomumaito 1,55 euroa. Jos otetaan vertailukohdaksi Kuluttajaviraston v. 2003 maidon keskihinnat (tavallinen 0,74, luomu 1,03), niin tavallisen maidon hinta on viidessä vuodessa noussut 21% mutta luomumaidon hinta 50%.
Eli luomumaidon hinta on kohonnut reippaasti tavanomaista nopeammin. Mutta löytyipä vielä vihje, milloin tämä hinnannousu on pääosin tapahtunut. Sen antaa eräässä nettikeskustelussa ilmeisen ”vannoutunut” luomumaidon kuluttaja:
”Maidon uusi hinta on kyllä aika suolainen!
Äiti, isä ja kolme pientä maidonjuojaa | 6.5.2008 20:51
Juomme luomumaitoa, jonka hinta on tämän vuoden puolella nousut 1,15 eurosta 1,37 euron kautta 1,59 euroon. Viimeisin oli tämän päivän hinta ja sai kyllä hieraisemaan silmiään.”
Hinnannousu on siis vuoden aikana, itse asiassa jo alussa, ollut 38%, oletettavasti yhdessä ja samassa kaupassa. Kun Ruokatiedon uutinen kertoo, että maitotuotteiden myynti on kasvanut 40% - tuo hinnannousu siis selittäisi käytännössä koko jutun. Samasta määrästä luomumaitoa kuin vuonna 2007 on vuonna 2008 joutunut pulittamaan n. 40% enemmän, mitään kulutetun määrän kasvua ei tässä tarvittaisi!
Ruokatieto kertoo, että luomumyynnin ”arvon kasvusta vastasivat yli 80 prosenttisesti maito- ja lihatuotteet ja kananmunat.” Jos vielä osoittautuisi, että luomulihan ja –munien kohdalla on tapahtunut sama kuin maidon kohdalla – voisi olla jopa mahdollista, että vuonna 2008 syötiin yhtä vähän luomua kuin vuonna 2007.
***
Miten tämä voisi olla totta? Sen on ymmärrettävissä, kun muistaa, miten luomun kuluttajien perusjoukko koostuu kahdesta ryhmästä:
niistä, joilla ON ideologia ja niistä, joilla EI OLE puutetta rahasta.
Molemmilla ryhmillä nk. hintajousto on suuri, kysyntä pysyy lähes samana hinnannousuista huolimatta. Ideologinen ostaja vilpittömästi uskoo luomun ylivoimaisiin etuihin, koskivat uskomukset sitten terveellisyyttä tai luontoystävällisyyttä. Toinen ryhmä taas on lähes iloinen siitä, että voi ostaa jotakin "yksinkertaista", mutta samalla niin kallista, ettei ”rahvaalla” ole siihen varaa, ja siten voi erottua joukosta. - Thomas DeGregori on kuvannut tätä ilmiötä artikkelissaan, erityisesti kappaleessa “Inferiority as a Luxury Item”.
Tästä – kieltämättä kyllä vähän karrikoiden kuvatusta, mutta todesta silti – asiantilasta seuraa, että on myös samaan aikaan mahdollista, että Ruokatiedon ja sen luomujohtajan Sampsa Heinosen näkemykset (15.1.2009) siitä, että taantumakaan ei vähennä luomuostoksia, voi siis pitää paikkansakin. Eli ne pysyvät – yleistilanteesta riippumatta – aina aika lailla samoina.
Mutta suurta kulutus ei ole. Jos edelleen pitää paikkansa Kuluttajaviraston arvio vuodelta 2003, että luomutuotteiden hinta on keskimäärin noin kaksinkertainen, tämä myynnissä, euroina, saavutettu yhden prosentin tulos on suomalaisten ruokapöydissä ihan ruokana vain puoli prosenttia, 0,5%. Päivän ruokana siis joka 200. päivä, eli ei edes ihan kahta päivää vuodessa. (Ainakin virallisesti, toinen asia on sitten tämä ilmiö.)
Siinä on suunnaton epäsuhta siihen, että Suomen viljelyalasta luomua on - valtion ja EU:n tuella - noin 7%. Ja siihen, että luomuviljelyn edistäminen on - tavalla tai toisella - kaikkien Suomen eduskuntapuolueiden ohjelmassa.
***
Tarkan tilastoinnin puuttuessa edellä oleva analyysi jää väkisin epävarmaksi ja teoreettiseksi, ja on toki paljon mahdollista, että kuitenkin luomun kysynnässä oli aitoakin kasvua vuonna 2008. Tästä ja asiasta yleisemminkin voidaan jatkaa keskustelupalstallamme:
Luomun ihan oikea kysyntä - meillä ja maailmalla
Heikki Jokipii, 14. 03. 2009.
Takaisin uutislistaan |
|