Logo Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
Etusivu Uutiset Artikkelit Keskustelut Linkit Yhdistys

Meille uskotellaan, että köyhätkin ostavat nykyisin luomua

Vaikka mitään näyttöä siitä ei ole.

Ei tilastollista, ei tutkimuksellista. Vain nk. asiantuntijoiden sana. Eli heidän musta tuntuu -menetelmällä muodostettu käsityksensä.

Media on myös auliisti nyt levittänyt tätä käsitysta. Olisiko se nyt nk. mätäkuun juttu, uutisköyhänä kesäaikana?

Mutta luultavasti asiaan tulee kohta muutos, kun tuloksia yliopistojen ja S-ryhmän nk. etukorttitutkimuksesta alkaa tihkua ulos. Saamme tietää, mitä ihmiset ovat todella ostaneet, ei vain sitä, mitä he sanovat ostavansa. Tai vain sitä, mitä nämä nk. luomuasiantuntijat heidän sanovat ostavan. Myös ketkä ovat ostaneet, tutkimus on selvittänyt sosiaaliset taustamuuttujat.

(Asiaan liittyy myös sen uskottelu, että luomun ostaminen olisi merkittävästi siirtynyt tai levinnyt pääkaupunkiseudulta ja suurista kaupungeista muualle maahan.)

Enemmän tästä keskustelussamme:

Vs: Minkä sosiaaliryhmän (taloudellista) etua luomun tukeminen lopulta edistää?

Heikki Jokipii, 15. 07. 2019.

Takaisin uutislistaan

Puu

© Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa - Turvattu Luonto ry