Logo Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
Etusivu Uutiset Artikkelit Keskustelut Linkit Yhdistys

Luomu v. 2018 tilastoina

Kuva luomuviljelyn ja luomukulutuksen tilasta viime vuonna alkaa olla kasassa.

Pro Luomu on julkaissut perinteisen koosteensa Luomu Suomessa 2018. Mutta myös muista tietolähteistä on tullut lisätietoa. Olemme keskustelussamme pyrkineet luomaan kokonaiskuvaa.

Pähkinänkuoressa kehitys näyttää samalta kuin ennenkin. Poliittinen pyrkimys luomun lisäämiseen on jatkunut, ja luomuviljelyalaa on lisätty, vaikka ei niin vauhdikkaasti kuin tarkoitus on ollut. Tavoite 20 prosentista luomualaa siirtyy kauemmaksi.

Tai sitten näkyy kehityksen puute.

Tuotetun luomuruoan määrä on pysynyt alhaisena. Se liikkuu yhä 1-3 prosentin osuudessa sekä maidossa, lihassa, viljassa että vihanneksissa, vaikka luomuhyväksytyn viljelyalan osuus on ylittänyt jo 10 prosenttia.

Myöskään luomun kulutuksessa ei ole tapahtunut olennaista muutosta. Siihen käytetyn rahan osuus on yhä vain 2,4 prosenttia suomalaisten ruokabudjetista, vaikka luomuväki on näkevinään valtavaa kysynnän kasvua kaikkialla.

Vuosikymmeniä odotettu luomuviennin läpimurto antaa yhä odottaa itseään. Sen osuus Suomen ruokaviennistä on yhä vielä alhaisempi kuin osuus kotimaisesta kulutuksesta. Se on tuskin edelleenkään kokonaisuutena edullista Suomelle, mutta illuusiot sen merkityksestä ja mahdollisuuksista elävät yhä sitkeästi.

Muuallakin keskustelussamme, mutta aloittaa voi täältä:

Vs: Luomun ja tehotuotannon hyötysuhteesta

Heikki Jokipii, 5. 05. 2019.

Takaisin uutislistaan

Puu

© Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa - Turvattu Luonto ry