Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme
Kun Raamatun Jeesus, jonka syntymäjuhlaa nyt Suomessakin muistetaan, eli maan päällä, hän oli puheissaan saman kirjan mukaan eräässä asiassa hyvin konkreettinen. Kun hän kertoi ohjeet oikeaan rukoukseen, eräs tärkeä kohta siinä oli tämä (
Matt. 6:11
):
"Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme."
Kun hän taas toisen evankeliumin mukaan ilmestyi opetuslapsilleen kuolleista ylösnousseena (
Joh. 21:6
) niin hänen kerrotaan sanoneen näin:
"Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: "Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?"
Suoraan ei sanota oliko hänellä nälkä, mutta ainakin kerrotaan, että hän ymmärsi, että muilla voisi olla. Samassa kirjassa hänen ihmetekoihinsa kuuluu suunnattoman ihmismäärän ruokkiminen vähäisellä ruokamäärällä.
Tämä sivusto on uskonnollisesti puolueeton, mutta uskallamme nyt kuitenkin ottaa esille tämän erään ihmiskunnan uskonnollisen opettajan, ja vielä yhden tekstin hänestä ja häneltä (
Mark. 20:11
):
"Näin hän heitä opetti: "Kuulkaa! Mies lähti kylvämään. Ja kun hän kylvi, kävi niin, että osa siemenistä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät. Osa putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta. Osa taas putosi ohdakkeiden sekaan, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan, eikä siitä saatu satoa. Mutta muut jyvät putosivat hyvään maahan. Ne nousivat oraalle, kasvoivat ja antoivat sadon, mikä kolmekymmentä, mikä kuusikymmentä, mikä sata jyvää." Ja hän sanoi: "Jolla on korvat, se kuulkoon!"
(Onko sitten kyse ohdakkeista tai muista rikkakasveista lienee käytännössä sama, yhtä ikävä asia.)
Uskallamme sanoa, että se, joka nyt maailmassa pyrkii siihen, että maailman pelloilla saataisiin tehokkaalla viljelyllä hyviä satoja, joilla pystyttäisiin ruokkimaan myös maailman köyhät - ja että he
itse pystyisivät
sen tekemään, eivätkä kohta enää olisikaan niin köyhiä - on
tässä
samalla asialla kuin tämä Jeesus.
(Vaikka hänen väitetään samassa kirjassa sanoneen, että "köyhät ovat aina keskuudessanne", niin luultavasti tämä pessimistinen lause ei kuitenkaan ollut häneltäkään tarkoitettu tavoitteeksi!)
***
Yhdistyksemme toivottaa kaikille hyvää Joulua - tai sitten amerikkalaiseen puolueettomampaan tapaan "Season Greetings" eli lähettää ajankohtaan kuuluvan tervehdyksen.
Uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta ei kadu, jos kuuntelee Johan Sebastian Bachin
Jouluoratorion
ensimmäisen osan.
____________
PS. Luterilaiset kirkot muuten
etsivät kantaansa
asiaan, ja - hiukan teologista ilmaisua käyttäen - (vanha) "luomuhapatus" on siellä valitettavan voimissaan. Roomalais-katolinen kirkko taas - kuten keskustelussammekin tulee esille - näyttää asiassa omaksuneen tieteellisemmän ja samalla eettisemmän kannan. Koska se käytännössä edustaa kehitysmaita, tämä on hyvä asia.
Heikki Jokipii
, 22. 12. 2013.
Takaisin uutislistaan
© Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa - Turvattu Luonto ry