Rauhallista Joulua 2012
”Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi”, kirjoitti jo yli 2000 vuotta sitten ”Saarnaaja” (9:7).
Olipa Sinun, lukijamme, uskonnollisuuden laita sitten miten vain, sivustoltamme löytyy useita perusteluja sille, miksi voit nauttia jouluateriasi olematta huolissasi, kaikessa rauhassa.
Niinpä meidän palstaamme lukenut mm. tietää, ettei hänen tarvitse mitenkään surra ”myrkkyjä” ruoassaan.
Ruoka ei oikeastaan voi olla "puhtaampaa" kuin Suomessa nyt on.
Lisäaineet ruoassasi eivät ole sinulle vaaraksi vaan sekä sinulle että luonnolle hyödyksi, pilaantumattoman ruoan muodossa.
Puhumattakaan siitä, että keinolannoitteet olisivat tehneet ruoastasi vähemmän terveellistä: eivät ole.
Ja jos olet emäntä (tai isäntä - kuka teillä jouluaterian sitten valmistaakin), voit olla rauhallisen varma, että valmistamasi ruoka on maukasta, vaikket olekaan maksanut itseäsi kipeäksi, esim. noin neljä kertaa tavanomaista kalliimpaa luomukinkkua ostamalla.
Omatuntosikin osalta voit olla myös rauhallinen. Jouluruokasi voit itse syödä, miettimättä kehitysmaiden ruoan puutetta. Olemme täällä kertoneet, miten nälkä sieltä poistetaan - jos niin halutaan. Sinun jouluna syömäsi ruoka ei ole niissä skenaarioissa mukana: ehdotukset sen lähettämisestä tai jakamisesta ovat pelkästään turhaa retoriikkaa (ja sellaisenakin useimmiten esitetty ihan muussa tarkoituksessa).
Ota siis, lukijamme, Joulu oikein rauhallisesti, kaikin tavoin. Ja syö hyvin!
Raumalaiseen sanontaan päättäen: "Ko Joul o, nii Joul o! Paistast, ämm, toinenki silakk!"
***
Ja luvattu Uuden Vuoden tervehdys samantien, nyt vuodelle 2013
Heikki Jokipii, 22. 12. 2012.
Takaisin uutislistaan |
|